Kuntien taloustilanteet tiukkenevat jatkuvasti ja säästöpaineet näkyvät kaikissa terveydenhuollon yksiköissä. Samaan aikaan teknologian rooli potilaiden hoidossa on kasvanut entisestään. Erityisesti erikoissairaanhoidossa hoitojen kehitys on suoraan yhteydessä paitsi tieteen, myös teknologian kehittymiseen. Lisäksi tekniikan jatkuva läsnäolo arjessa korostaa tarvetta uudistaa terveydenhuollon palveluja.

Lääkärin päivittäinen työ onkin muuttunut merkittävästi. Yhä vaikeampia sairauksia pystytään hoitamaan ja useimpia niistä entistä pidempään. Kuluttaja-asiakkaiksi muuttuneilla potilailla on myös oma näkemys hoidostaan. Lääkäreinä meidän tulee arvioida toimistamme potilaalle koituva hyöty. Johtavatko määräämämme tutkimukset diagnoosiin tai edistävätkö ne sairauden hoitoa? Onko etsimämme diagnoosi merkityksellinen potilaan elämänlaadun kannalta? Sairauden hoito ei saa olla vaarallisempi kuin sairaus.

Lääketieteeseen liittymättömiä asioita on alettu entistä useammin määritellä lääketieteellisesti ja niistä puhutaan terveyteen ja sairauteen liittyvillä käsitteillä. Tätä kutsutaan medikalisaatioksi. Siihen liittyy myös myönteisiä vaikutuksia, kuten proteesikirurgian kehittyminen. Medikalisaatioon liittyviä keskeisiä negatiivisia ilmiöitä ovat ylitutkiminen, ylidiagnostiikka ja ylihoito.

Ylitutkimisella tarkoitetaan lääketieteellisiä testejä, seulontoja, tarkastuksia ja seurantoja, joista ei todennäköisesti koidu terveyshyötyä potilaalle. Nämä tutkimukset ovat lääketieteellisesti turhia ja mahdollisesti myös haitallisia.

Ylidiagnostiikka puolestaan on sellaisen sairauden tunnistamista, josta potilaalle ei olisi aiheutunut oireita. Ylidiagnostiikka johtaa tarpeettomiin lisätutkimuksiin ja/tai epätarkoituksenmukaiseen hoitoon aiheuttaen tutkittavalle mahdollisesti stressiä, tarpeetonta sairaudentuntoa sekä tutkimuksista ja hoidoista aiheutuvaa haittaa.

Ylihoidolla tarkoitetaan potilaan hoitamista liiallisesti tai tarpeettomasti. Tästä hoidosta potilas ei hyödy tai hoidon haitat ylittävät hyödyt.

Entistä useammin asioita halutaan selittää lääketieteellisin termein ja diagnoosein. Lääkärin lausunto tarvitaan yhä useammin ja lääkärin odotetaan ottavan kantaa monenlaisiin potilaan oikeuksiin. Samaan aikaan hoitopäätöksiä kyseenalaistetaan valituksissa. Tämä on omiaan vähentämään lääkärien rohkeutta lääkkeiden, tutkimusten tai hoitojen lopettamiseen sekä aloittamatta jättämiseen.

Lääkäriliitossa näitä medikalisaation eri puolia pohtii parhaillaan työryhmä, jonka tehtävänä on selvittää ja konkretisoida medikalisaatiokäsitteen eri ulottuvuuksia, kartoittaa medikalisaatiokehityksen vaikutuksia lääkärin työhön ja terveydenhuoltoon sekä tehdä toimenpide-ehdotuksia Lääkäriliiton linjauksiksi. Työryhmän loppuraportti esitellään Lääkäri 2020 -tapahtumassa. Tänä syksynä medikalisaatiota käsitellään myös kaikille avoimessa Terveysfoorumi-tilaisuudessa.

Välttämällä ylitutkimista, -diagnostiikkaa ja -hoitoa säästämme terveydenhuollon menoja. Samalla lisäämme kansalaisten tasa-arvoa, sillä säästyvä raha ja aika voidaan käyttää toisten potilaiden hoitamiseen. Tiukkenevassa taloustilanteessa voimavarat tulisi kohdentaa siihen toimintaan, josta saatava terveyshyöty on suurin. Keskeistä on se, että tekemämme ratkaisut parantavat potilaan elämän laatua.

Kuva: Mikko Käkelä