Skeemapsykoterapiassa keskeistä on potilaan uskomusten (skeemojen) ja vaihtuvien mielentilojen (moodien) tunnistaminen, haitallisten skeemojen lievittäminen sekä ­potilaan auttaminen toimimattomasta moodista toimivampaan. Myös lääkärin ­vastaanotolla skeemapsykoterapian työkalut voivat olla avuksi.

Yhdysvaltalainen psykologi ja psykoterapeutti Jeffrey E. Young havaitsi 1990-luvulla, että perinteiset kognitiiviset menetelmät toimivat varsin rajallisesti persoonallisuushäiriöisten potilaiden psykoterapiassa. Hän ryhtyi kehittämään skeemapsykoterapian suuntausta tunne-elämän epävakaudesta kärsivien avuksi.

Alussa terapiatyön kohteena olivat etenkin potilaiden haitalliset uskomukset eli skeemat ja niiden kanssa selviytyminen. Sittemmin skeemapsykoterapia on 2010-luvulta lähtien painottunut enemmän moodityöskentelyyn, jossa hollantilaisen professorin Arnoud Arntzin ja hänen tutkimusryhmänsä panos on ollut merkittävä.

Skeemapsykoterapian katsotaan nykyisin sopivan pitkään jatkuneiden psyykkisten ongelmien hoitoon yksilöterapiassa, ja sitä on käytetty menestyksekkääksi myös pari- ja ryhmäterapiassa niin aikuisten, lasten kuin nuortenkin hoidossa lähes kaikissa potilasryhmissä (1,2,3).

Skeemat ja moodit

Skeemapsykoterapia pohjautuu ajatukseen, että psyykkiset oireet, ongelmat ja häiriöt ovat seurausta siitä, että lapsen kehityksen kannalta keskeiset emotionaaliset ydintarpeet ovat jääneet tyydyttämättä. Näin saavat alkunsa haitalliset skeemat eli syvään juurtuneet uskomukset itsestä ja ympäröivästä todellisuudesta. Skeemapsykoterapian työmenetelmät tähtäävät näiden inhimillisten ydintarpeiden tyydyttymiseen (1,2).

Tavoitteena on haitallisten skeemojen lievittäminen ja potilaan tukeminen kohti toimivampia käyttäytymismalleja. Tämä on terapiassa pitkäjänteistä työtä, joka voi herättää alkuun vastarintaa, koska skeemat ovat keskeisiä identiteetin kannalta. Silti lyhemmässäkin kontaktissa skeemojen ja moodien tunnistamisesta voi olla hyötyä. Varsin usein potilaat kertovat vastaanotolla, että he ovat jo tutustuneet aiheeseen aiemmin. Joillekin tunnelukko eli skeeman suomenkielinen vastine on jo tuttu (4).

Skeemat voidaan jakaa ehdottomiin ja ehdollisiin. Varhain kehittyneet skeemat, jotka kuuluvat minuuden ytimeen, ovat ehdottomia uskomuksia itsestä ja muista. Myöhemmin kehittyneet skeemat ovat ehdollisia. Haitallisia skeemoja on luokiteltu noin 18, ja ne voidaan jaotella skeema-alueisiin (1,5).

Siinä missä skeemat ovat pysyvämpiä uskomusjärjestelmiä, moodit ovat nopeasti vaihtuvia mielentiloja, minän eri puolia tai minätiloja. Ne jaetaan neljään pääluokkaan: 1) lapsimoodit, 2) kriitikkomoodit 3) haitalliset selviytymismoodit (mukautuja, välttelijä ja ylikompensoija) ja 4) terveet moodit (leikkisä lapsi ja toimiva aikuinen) (2,5).

Skeemapsykoterapian alkuvaiheessa potilaan vaihtuvat mielentilat hahmotellaan tavallisesti lehtiötaululle moodikartaksi, jossa terapiavastaanotolla suunnistetaan ja hiljalleen opetellaan löytämään haasteellisista mielentiloista toimivan aikuisen moodiin (kuvio). Käytännössä tämä on osoittautunut hyödylliseksi tavaksi vahvistaa potilaan tervettä ja toimivaa puolta.

Käytän moodikarttaa joskus apuna myös yksittäisellä vastaanottokäynnillä esimerkiksi sen havainnollistamiseen, miksi suosittelen potilaalle psykoterapiaa ja mitä psykoterapiassa tavoitellaan. Esimerkiksi näin: "Psykoterapian tavoitteena on auttaa sinua luopumaan haitallisesta selviytymismoodista, jonka olet rakentanut kokemuksistasi johtuen suojaksi haavoittuvalle puolellesi. Tavoitteena on, että oppisit hiljentämään kriitikkomoodiasi ja säätelemään vihaista puoltasi sekä lohduttamaan hylättyä puoltasi. Yritämme yhdessä löytää keinoja että saisit kokea enemmän iloista lapsimoodia. Kun kaikki tämä tapahtuu terapian myötä, vahvistuu sinun toimiva aikuismoodisi ja vuorovaikutussuhteesi muihin paranee – saat tarpeesi tyydytettyä yhä paremmin".

Keskiössä haitallisten selviytymismoodien tunnistaminen

Skeema- ja moodityöskentelyssä on keskeistä haitallisten selviytymismoodien tunnistaminen, ja tästä voisi olla hyötyä myös lääkärin vastaanotolla. Potilaan skeemoista ja moodeista saa tavallisesti käsityksen jo haastattelussa ja etenkin vuorovaikutusta tutkimalla. Koska potilaat tulevat usein vastaanotolle hyvin epävarmoina ja haavoittuvassa moodissa, on suojaksi kehitetty haitallinen selviytymismoodi hyvä tunnistaa.

Haitallisia selviytymismoodeja ovat mukautuminen, välttely ja ylikompensaatio. Henkilö voi myös eri tilanteissa turvautua eri selviytymismoodiin. Moodien taustalla vaikuttavat tietyt skeemat; esimerkiksi mukautujamoodin taustalla on alistuvuuden, uhrautuvuuden tai hyväksynnän hakemisen skeemoja tai niiden yhdistelmiä.

Moodi aktivoituu, kun jokin nykytilanteessa muistuttaa menneestä kipeästä kokemuksesta, ja jokaisessa moodissa on sille ominaista käyttäytymistä. Mitä epävakaampi henkilön vointi on, sitä enemmän hänen moodinsa vaihtelevat. Esimerkiksi potilas vihastuu jossakin tilanteessa (vihainen lapsimoodi), jonka jälkeen hän kokee syyllisyyttä (kriitikkomoodi) ja tämän jälkeen vajoaa epätoivoon kokiessaan huonommuutta (haavoittunut yksinäinen lapsimoodi), jonka raskaita tunteita hän yrittää turruttaa esimerkiksi viiltelemällä (välttelijämoodi). Tässä tilanteessa potilasta tuetaan terapiassa ilmaisemaan kiukkunsa rakentavammin (toimivan aikuisen moodista käsin), jotta moodiflippejä ei jatkossa tapahtuisi.

Psykoterapiassa pyritään myös tavoittamaan taustatapahtumat, jotka ovat johtaneet yksinäisen, hylätyn, haavoittuneen ja turvattoman lapsimoodin syntymiseen. Skeemapsykoterapiassa käytetään kokemuksellisia työtapoja, kuten korjaavaa mielikuvatyöskentelyä tai tuolityöskentelyä. Terapiasuhteelle on ominaista vanhemmointi, eli terapeutti tarjoaa potilaalle eettisten ja ammatillisten rajojen puitteissa potilaalle emotionaalisia kokemuksia (lohduttaminen, validointi ja vahvistaminen), joista potilas lapsuudessaan jäi vaille (2,5).

Moodimallista lääkärillekin apua potilaan kohtaamiseen

Kun potilas tulee vastaanotolle, kannattaa haastavassa tilanteessa havainnoida hänen käytöstään ja tapaansa olla vuorovaikutuksessa sekä pyrkiä tunnistamaan, mikä haitallinen selviytymismoodi on aktiivisena. Lääkärin omat vastatunteet auttavat tässä.

Mukautujan kanssa on helppo olla näennäisesti vuorovaikutuksessa, mutta haasteellista on saada hänen todelliset ajatuksensa, tunteensa ja toiveensa esiin. Välttelijään voi olla vaikea luoda kontaktia. Eniten kuormittuneisuutta vastaanottotyössä monet tuntuvat kokevan ylikompensoijien kanssa, koska hyvin nopeasti lääkärille voi tulla tunne, että hänen asiantuntijuuttaan kyseenalaistetaan, hän joutuu kritiikin, painostuksen tai jopa manipuloinnin kohteeksi.

Tärkeää on myös, että lääkäri tai terapeutti ei itse ajaudu omaan haitalliseen selviytymismoodiinsa tilanteen haasteellisuuden takia, eli omienkin moodien tiedostaminen on tärkeää. Vaikeassa tilanteessa on syytä itse tavoittaa ensin oma toimiva aikuismoodi ja sanoa sanottavansa sieltä käsin, ilman provosoitumista. Tähänkin on tarjolla erilaisia toimivan aikuisen vahvistamistekniikoita, esimerkiksi mielikuvatasolla (5).

Potilasta voi auttaa, jos pystyy empaattisesti konfrontoiden ilmaisemaan potilaan tilanteen siten, että antaa ymmärryksensä potilaan toimintatavalle samalla osoittaen, että haluaa vuorovaikutukseen potilaan tuntevan puolen kanssa (1,5). Tavoitteena on saada selville, mitä potilas aidosti tuntee (esim. epävarmuutta, pelkoa, huolta) ja ajattelee. Näin raivataan mahdolliset yhteistyön ja jatkohoidon esteet.

Skeemapsykoterapiassa empaattista konfrontaatiota jopa tehostetaan osoittamalla käsimerkein, että "sinussa on nyt nämä kaksi puolta" (viittilöidään käsillä puolelta toiselle). Hänelle kerrotaan, mitä tunteita haitallinen selviytymismoodi terapeutissa herättää ja miten halutaan luoda yhteys potilaan tuntevaan puoleen – koska vain siten voi auttaa potilasta.

Lämmin ja kunnioittava vuorovaikutus, joka sisältää haitallisten selviytymismoodien – sekä omien että potilaiden – tunnistamisen ja empaattisen konfrontaation tietoisen käyttämisen, auttaa monesta hankalasta tilanteesta eteenpäin ja voi parantaa potilaiden sitoutumista hoitoon.