Riittävä maitotuotteiden käyttö vaikuttaa eniten veren D-vitamiinipitoisuuteen alakouluikäisillä lapsilla, osoitti lääketieteen lisensiaatti Sonja Soinisen väitöstutkimus. Lapsilla, jotka joivat vähintään kolme lasillista maitoa päivässä tai liikkuivat yli 2 tuntia päivässä, oli suuremmat veren D-vitamiinipitoisuudet kuin muilla. Tytöillä myös D-vitamiinivalmisteiden käyttö oli yhteydessä suurempaan veren D-vitamiinipitoisuuteen.

Veren D-vitamiinipitoisuus oli erittäin matala vain hyvin harvalla lapsella. Kuitenkin jopa joka viidennellä se jäi alle 50 nmol/l, jota pidetään usein matalan pitoisuuden rajana. Syksyllä tutkituilla lapsilla matalia D-vitamiinipitoisuuksia oli vähemmän, koska kesällä D-vitamiinia muodostuu iholla auringonvalon vaikutuksesta enemmän kuin muulloin, mikä näkyy vielä syksyllä muita vuodenaikoja korkeampina pitoisuuksina.

D-vitamiinin saanti ruoasta ja vitamiinivalmisteista oli lähes 60 prosentilla lapsista alle 7,5 µg päivässä, joka oli suositus tutkimusaineiston keruuvaiheessa. Jopa 40 prosenttia lapsista ei käyttänyt D-vitamiinilisiä. Nykyään D-vitamiinin saantisuositus on 10 µg päivässä ja lapsille suositellaan säännöllistä D-vitamiinilisää. Tärkein ravinnon D-vitamiinin lähde oli maito, josta lapset saivat lähes puolet D-vitamiinistaan. Noin 30 prosenttia ravinnon D-vitamiinista tuli ravintorasvoista ja noin 10 prosenttia kalasta. Havainnot selittyvät sillä, että suurin osa Suomessa myydyistä maidoista ja rasvalevitteistä on D-vitaminoituja.

Suurempi veren D-vitamiinipitoisuus yhteydessä matalampiin kolesteroliarvoihin lapsilla

D-vitamiinin tiedetään vahvistavan luustoa, mutta sillä saattaa olla myönteisiä vaikutuksia myös sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, kuten veren rasva-arvoihin. Väitöstutkimuksessa havaittiinkin, että lapsilla, joilla oli korkeampi veren D-vitamiinipitoisuus, oli matalammat veren kokonais-, LDL- ja HDL-kolesteroliarvot. Elintapatekijät, kuten ravitsemus, liikunta ja ulkoilu, voivat vaikuttaa sekä veren D-vitamiinipitoisuuksiin että rasva-arvoihin. D-vitamiinipitoisuuden ja kolesteroliarvojen yhteys oli kuitenkin riippumaton kehon rasvapitoisuudesta, ravitsemustekijöistä, liikunnasta, vanhempien koulutustasosta ja päivän pituudesta ennen verinäytteenottoa. Myöskään veren D-vitamiinipitoisuuteen aiemmin liitetyt perinnölliset tekijät eivät vaikuttaneet havaittuun yhteyteen. Veren D-vitamiinin ja rasva-arvojen yhteyden syiden selvittämiseksi tarvitaan vielä lisää tutkimuksia.

Lihas- ja rasvamassa vaikuttavat lasten luuntiheyteen

Väitöstutkimuksessa selvitettiin myös kehon rasvamassan, lihasmassan ja niihin liittyvien aineiden, mukaan lukien D-vitamiinin, yhteyttä luuntiheyteen. Lapsilla oli sitä suurempi luuntiheys, mitä enemmän heillä oli lihasmassaa. Myös suurempi rasvamassa oli yhteydessä suurempaan luuntiheyteen. Sekä lihasmassa että rasvamassa aiheuttavat luulle kuormitusta, joka liikunnan kanssa lisää luuntiheyttä. Lihas- ja rasvakudos myös erittävät useita luun aineenvaihduntaan vaikuttavia aineita. Väitöstutkimuksessa suurempi veren irisiinipitoisuus oli yhteydessä suurempaan luuntiheyteen. Tämä saattaa selittyä osittain sillä, että liikunta lisää paitsi luuntiheyttä, myös irisiinin erittymistä lihaksista. Myös suuremmalla veren D-vitamiinipitoisuudella oli yhteys suurempaan luuntiheyteen, mutta yhteys selittyi osittain lihasmassalla. Tämä saattaa johtua siitä, että liikunta lisää lihasmassaa ja ulkoliikunta voi nostaa myös veren D-vitamiinipitoisuuksia.

Joissakin aiemmissa tutkimuksissa ylipainon on havaittu olevan haitallista luustolle murrosiän jälkeen, mikä saattaa selittyä rasvakudoksesta erittyvien kehon lieväasteiseen tulehdukseen liittyvien aineiden vaikutuksella. Tässä tutkimuksessa näillä rasvakudoksen erittämillä aineilla ei kuitenkaan havaittu merkittävää yhteyttä luuntiheyteen. Tämä voi johtua siitä, että tutkimukseen osallistuneet lapset olivat pääosin normaalipainoisia.

Riittävän D-vitamiinin saannin turvaaminen tärkeää

Väitöstutkimus tehtiin Itä-Suomen yliopistossa osana biolääketieteen yksikön Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimusta. Alkumittauksiin vuosina 2007–2009 osallistui 512 iältään 6–8-vuotiasta Kuopiossa ensimmäisen luokan aloittanutta lasta, jotka olivat edustava otos ikäisestään väestöstä. Tutkimuksen alkumittausten jälkeen maitoon ja ravintorasvojen lisättävän D-vitamiinin määrä on kaksinkertaistettu, ja todennäköisesti tällä hetkellä D-vitaminoidut maitotuotteet ovat entistä tärkeämpi D-vitamiinin lähde. Väitöstutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että D-vitamiinin riittävän saannin turvaaminen on tärkeää ja siihen tulisi kiinnittää huomiota erityisesti niillä lapsilla, jotka eivät käytä D-vitaminoituja maitotuotteita.

(Itä-Suomen yliopiston tiedote)