Euroopan ja Amerikan reumatologian alan yhdistykset EULAR ja ACR ovat laatineet ehdotuksen polymyalgia rheumatican luokittelukriteereiksi ja hoitosuosituksen. Kyseessä eivät siis ole diagnostiset kriteerit, vaan ne on tarkoitettu yhdenmukaistamaan tieteellisen tutkimuksen aineistoja. Uusien suositusten ehkäpä suurin yllätys oli, miten heikosti tutkimukseen perustuvaa tietoa tästä toiseksi yleisimmästä tulehduksellisesta reumasairaudesta on olemassa, kirjoittaa erikoislääkäri Jarno Rutanen Lääkärilehdessä.

Polymyalgia rheumaticassa potilas aistii oireet lihaskipuna ja jäykkyytenä olka-hartiaseudussa sekä lantion ja reisien alueen lihaksissa, mutta objektiivisilla mittareilla, kuten laboratoriokokeilla, lihassähkökäyrällä tai kuvantamalla, ei ole todettavissa varsinaista lihasvauriota. Tulehdusarvot voivat olla korkeat, mutta sitä, missä kudoksessa tulehdus täsmällisesti sijaitsee, ei tiedetä.

Kliinikolle luokittelukriteerit toimivat muistilistana, mutta liian yksioikoisesti sovellettuina ne voivat johtaa ylidiagnostiikkaan. Diagnoosi perustuu jatkossakin potilaan yksilöllisiin oireisiin ja löydöksiin sekä kliiniseen arvioon. Hoitosuositus antaa reunaehdot, joiden puitteissa potilaskohtaiset ratkaisut glukokortikoidi- ja metotreksaattihoidosta tehdään, vaikka se määritelläänkin lähinnä kliiniseksi neuvoksi, koska se perustuu monelta osin asiantuntijamielipiteisiin tutkimustiedon ollessa vajavaista.

Polymyalgia rheumatica on tavallinen kliininen haaste niin yleislääkärin kuin reumatologinkin vastaanotolla. Sen etiologia tunnetaan huonosti, mutta sairaus on yleisempi naisilla ja harvinainen alle 60-vuotiailla.

Rutanen J. Polymyalgia rheumatica: tuttu juttu – vai onko sittenkään? Suom Lääkäril 2017;72:2297–301.

Kuva: Panthermedia

Artikkeli julkaistaan Lääkärilehdessä 41/2017.