Kun nuorta ahdistaa
Ahdistuneisuus yleistyy nuoruudessa sekä fysiologisista että psykososiaalisista syistä, kirjoittaa Max Karukivi Lääkärilehdessä nyt julkaistavassa katsauksessa.
Ahdistuneisuus on luonnollinen ja periaatteessa mielekäs reaktio. Ongelma siitä tulee, kun sitä on liikaa, väärään aikaan ja väärässä paikassa. Lääkärin onkin tärkeää tunnistaa häiriötasoinen ahdistuneisuus sekä hallita hoidon käynnistäminen ja seuranta. Olennaista on selvittää, minkä verran ahdistuneisuus rajoittaa nuorta eri elämänalueilla.
Patologisessa ahdistuneisuudessa tulkinnat uhasta ovat tyypillisesti virheellisiä, ahdistuneisuus suhteetonta uhkaan nähden ja oireet heikentävät toimintakykyä merkittävästi. Kognitiivisesta näkökulmasta siinä on erotettavissa kolme tasoa: ahdistukseen liittyvät pelot ja ajatukset, vireyden lisääntymisestä johtuvat fyysiset oireet sekä käyttäytymisen taso − esimerkiksi pyrkimys välttää ahdistusta aiheuttavia tilanteita.
On tyypillistä, että tasot vahvistavat toisiaan, mutta toisaalta ne voivat myös heikentää toisiaan. Esimerkiksi onnistunut fyysisten ahdistuneisuusoireiden lieventäminen rentoutusmenetelmin voi merkittävästi helpottaa ahdistavia ajatuksia ja välttämiskäyttäytymistä.
Hoidossa keskitytään ahdistuksen merkityksen pienentämiseen. Ensisijaisia ovat psykososiaaliset interventiot, mutta vaikeimmissa tapauksissa käytetään usein myös lääkehoitoa.
Katso myös artikkeliin liittyvä teemakooste, johon on linkitetty nuorten mielenterveyttä käsittelevät, Lääkärilehdessä äskettäin julkaistut artikkelit.
Lähde: Karukivi M. Ahdistunut nuori perusterveydenhuollossa. Suom Lääkäril 2017;72:2813–17.
Kuva: Fotolia
Artikkeli julkaistaan Lääkärilehdessä 48/2017.
