Saunominen voi auttaa sydäntä varsinkin liikunnan jälkeen
Väitöstutkija selvitti liikunnan ja saunomisen yhteisvaikutuksia.
Saunominen voi saada aikaan positiivisia vaikutuksia sydän- ja verenkiertoelimistössä. Vaikutuksia voi tehostaa, jos saunoo liikuntasuorituksen jälkeen.
Tämän osoitti liikuntabiologian maisteri Earric Lee Jyväskylän opistoon tekemässään väitöskirjassa.
Yksi osatutkimus osoitti, että kaksi vartin mittaista saunomista, joiden välissä on lyhyt jäähdyttelytauko, alensi verenpainetta ja verisuonten jäykkyysindeksejä. Vaikutukset pitkittyivät, jos 15 minuuttia ennen saunaa oli lyhyt aerobinen liikuntasuoritus.
– Liikunnalla ja saunomisella voi olla yhteisvaikutuksia, jotka johtavat parempiin sydän- ja verisuoniadaptaatioihin eli sopeumiin verrattuna siihen, mitä säännöllinen liikunta yksin tekisi, Earric Lee sanoo tiedotteen mukaan.
Toisessa osatutkimuksessa vähintään yhden sydän- ja verisuonitautiriskitekijän omaavia keski-ikäisiä aikuisia osallistui kahdeksan viikon mittaiseen liikuntainterventioon, jossa noudatettiin UKK-instituutin kansallisten ohjeiden liikuntasuosituksia. Toinen osallistujaryhmä kävi säännöllisesti liikunnan jälkeen saunomassa 15 minuutin ajan, kun taas toinen ryhmä harrasti liikuntaa ilman saunomista.
Tutkimus osoitti, että säännöllinen liikunta pystyi parantamaan sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa ja pienentämään painoindeksiä.
– Säännölliseen liikuntaan yhdistetty saunominen paransi kuitenkin sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa enemmän, ja myös systolinen verenpaine ja kokonaiskolesteroliarvot laskivat, Lee sanoo.
Earric Leen liikuntalääketieteen väitöskirja Alterations to Cardiovascular Function from Sauna Bathing, and Exercise and Sauna in Populations with Cardiovascular Risk Factors tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa 12. toukokuuta.