Haavojen hoitokäytäntöjä kannattaa kehittää

Helsingin kotihoidon vuoden 2020 haavakartoituksen tuloksia

Helsingin kaupungin kotihoidossa hoidetaan pääosin iäkkäitä monisairaita asiakkaita, joiden kognitio on usein heikentynyt. Iän lisäksi kroonisille haavoille altistavat diabetes ja verenkierto-ongelmat ovat myös yleisiä (1). Lähes kolmannes kaikista pääkaupunkiseudun hoidossa olevista haavapotilaista on kotihoidon potilaita (2). Haavoista koituu kustannusten lisäksi inhimillistä kärsimystä ja elämänlaadun heikkenemistä (3,4).

Kotisairaanhoidolla on merkittävä rooli haavojen ehkäisyssä, tunnistamisessa, diagnosoimisessa sekä hoidossa. Moniammatillinen toimintatapa perusterveydenhuollossa ja riittävän varhain aloitettu yhteistyö erikoissairaanhoidon kanssa ovat haavanhoidon kulmakiviä (4,5).

Kotihoidon haavahoitajat ovat tehneet kotihoidon haavakartoituksen vuosina 2015 ja 2020. Tarkoituksena on ollut selvittää, minkälaisia haavoja Helsingin kotihoidossa hoidetaan ja muita haavoihin liittyviä tekijöitä. Tässä raportissa esittelemme lyhyesti tuoreimman kartoituksen tuloksia ja siihen pohjautuvia toimenpide-ehdotuksia. Vertailemme tuloksia vuoden 2015 kartoituksen tuloksiin.

Aineisto ja menetelmät

Helsingin kotihoidon haavakartoitus tehtiin helmi–maaliskuussa 2020 sähköisenä Questback-kyselynä (liite 1) kaikille 67:lle kotihoidon lähipalvelualueelle. Kysely oli kaksiosainen ja se oli kohdennettu kotihoidon hoitajille.

Ensimmäisessä osiossa selvitettiin kunkin lähipalvelualueen yleistä tilannetta, kuten haava-asiakkaiden määrää, kotona tehtävän haavanhoidon haasteita sekä hyväksi koettuja asioita. Ensimmäiseen osioon saatiin vastaukset kaikilta lähipalvelualueilta (vastausprosentti 100 %). Kartoitushetkellä Helsingin kotihoidossa oli 398 haava-asiakasta, mikä on 4,6 % kaikista kotihoidon säännöllisistä ja tilapäisistä asiakkaista. Vastaava osuus vuonna 2015 oli 4,5 % (n = 390).

Kyselyn toiseen osioon vastattiin erikseen kustakin haava-asiakkaasta ja tiedot poimittiin asiakkaiden sairauskertomuksista. Siinä selvitettiin muun muassa asiakkaan haavatyyppiä, haavan ikää, haavan hoitamiseen kuluvaa aikaa, hoidossa apuna käytettyjä apuvälineitä ja hoitomenetelmiä sekä moniammatillisen yhteistyön toteutumista. Toisen osion vastausprosentti oli 81,4 % (n = 324).

Tulokset

Haava-asiakkaiden määrä vaihteli lähipalvelualueittain. Suurimmalla osalla kotihoidon lähipalvelualueista oli kartoitushetkellä 4–8 haava-asiakasta. Enimmillään lähipalvelualueella oli samanaikaisesti hoidettavana 14 haava-asiakasta ja kolmella alueella ei ollut kartoitushetkellä lainkaan haava-asiakkaita.

Vuonna 2020 kartoituksessa oli sairauskertomustietojen perusteella eniten turvotusperäisiä haavoja (21,8 %), painehaavoja (17,9 %) ja traumaperäisiä haavoja (15,9 %). Iskeemisten haavojen osuus oli 11,8 %. Vähäisempiä yksittäisiä haavatyyppejä olivat muun muassa leikkauksen tai ruusuinfektion jälkeiset haavat, syöpähaavat, palovammat sekä muut epätyypilliset haavat. Lähes joka kymmenes haava oli vailla diagnoosia (9,1 %) ja näiden haavojen osuus oli vähän pienentynyt vuoden 2015 kartoitukseen verrattuna (11,9 %) (kuvio 1).

Valtaosa painehaavoista (55,6 %) oli saanut alkunsa kotihoidon asiakkuuden aikana, 20,8 % kotona ilman kotihoidon asiakkuutta ja 18,1 % sairaalajaksolla. Muiden painehaavojen etiologia jäi epäselväksi.

Haavojen ikää kartoitettiin monivalintakysymyksillä. Kolme neljästä haavasta (77,7%) oli kroonistuneita (≥ 4 viikon ikäisiä) ja puolet haavoista (50,7%) oli yli 3 kuukautta vanhoja (kuvio 2).

Kartoituksen mukaan haava-asiakkaiden hoidossa hyödynnetään vain vähän moniammatillista konsultaatiomahdollisuutta, kuten jalka-, fysio- tai ravitsemusterapeutteja. Kolmeksi suurimmaksi haasteeksi koettiin haavanhoitotarvikkeiden saatavuus, hoitajien haavanhoito-osaaminen ja hoitokäytäntöjen vaihtelu sekä kotiolosuhteet, kuten ergonomia ja valaistus.

Päätelmät

Kotihoidossa ollaan avainasemassa riskien tunnistamisessa, kun asiakas nähdään omassa kotiympäristössään mahdollisuuksineen ja haasteineen. Kartoituksessamme ilmeni, että yli puolet painehaavoista oli saanut alkunsa asiakkaan ollessa kotihoidon asiakkaana. Koska haavanhoitotuotteiden hankkiminen ja kustannukset ovat Helsingissä asiakkaan vastuulla, niitä ei ole valitettavasti aina asianmukaisesti saatavilla.

Kotihoidossa tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota riskien havaitsemiseen ja ehkäisevään hoitoon, muun muassa monipuoliseen ravitsemukseen sekä toimintakyvyn ylläpitämiseen (6,7). Haavariskin arvioinnissa ja hoidon suunnittelussa voidaan hyödyntää validoituja mittareita, kuten Braden-asteikkoa (8) ja MNA-ravitsemusseulaa (9) sekä kotihoidon RAI-HC-arviointivälinettä.

Vuoden 2015 tuloksiin verrattuna turvotusperäisten haavojen osuus oli kasvanut, samoin kuin traumaperäisten ja iskeemisten haavojen osuus. Painehaavojen osuus oli hieman pienentynyt. Valtaosa haavoista oli yli kuukauden ikäisiä. Pitkittyneet haavat altistavat komplikaatioille, lisäävät kustannuksia ja aiheuttavat potilaalle usein kipua ja kärsimystä. Haittojen välttämiseksi tulisi heti alusta lähtien suunnitella haavan optimaalinen hoito. Tämä edellyttää haavan etiologian selvittämistä ja hoitamista, tehokasta paikallishoitoa, lääkärin määrittämää oikeaa haavadiagnoosia sekä tarvittaessa erikoissairaanhoidon konsultaatiota (10,11,12).

Helsingissä on mahdollisuus laajaan moniammatilliseen yhteistyöhön eri hoitotahojen ja ammattiryhmien välillä, mutta kroonistuneiden haavojen suuresta osuudesta päätellen yhteistyötä pitäisi olla enemmän. Lääkärin varhainen arvio, haavadiagnoosi ja hoitosuunnitelma ovat keskeisiä asioita haavan hoidossa (5,11). Lääkäriyhteistyö koettiin hyväksi, ja noin 60 %:ssa haavoista olikin konsultoitu hoitavaa lääkäriä.

Helsingissä ollaan parhaillaan selkiyttämässä haava-asiakkaan hoitopolkua yhteistyössä Husin haavakeskuksen kanssa, ja pyrkimyksenä on yhtenäistää haavanhoidon käytäntöjä sekä kehittää sujuvaa moniammatillista yhteistyötä (4). Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteinen potilastietojärjestelmä sekä digitalisaatio parantavat parhaimmillaan haavanhoitoprosessin kulkua.

Kotihoidon henkilöstön haavakoulutuksen tarve on jatkuva. Haavahoitajien konsultointi ja yhteiset kotikäynnit vahvistavat haavanhoito-osaamista kotihoidossa. Haavahoitajat vastaavat haavakoulutusten järjestämisestä ja uusien hoitomenetelmien käyttöönotosta. Koulutusta tarvitaan muun muassa näyttöön perustuvien hoitomenetelmien, kuten kevennyshoitojen ja alaraajaturvotusten tehokkaan hoidon, jalkauttamiseen. Kotihoidon haavatyöryhmä suunnittelee yhtenäistä haavanhoitotarvikkeisiin liittyvää käytäntöä, jonka avulla paikallishoito saadaan vastaisuudessa aloitettua viiveettä.

Haavakartoituksella saatiin tärkeää tietoa kotihoidon asiakkaiden haavatilanteesta sekä muutoksista aiempaan kartoitukseen verrattuna. Kartoituksen pohjalta kotihoidon haavanhoidossa voidaan kohdentaa huomiota ja osaamisen kehitystä erityisesti niihin asioihin, joissa on eniten haasteita, kuten oikea-aikaiseen diagnoosiin ja hoitokäytäntöjen yhtenäistämiseen. Haavakartoitus tullaan vastaisuudessa tekemään 2–3 vuoden välein.

Kiitämme LT, verisuonikirurgian erikoislääkäri Katariina Norosta arvokkaista kommenteista käsikirjoitusvaiheessa.