Yleistyvätkö mielenterveyshäiriöt vaiko vain niiden aiheuttama haitta?

Julkisessa keskustelussa huoli asioiden tilasta tiivistyy usein käsitykseen mielenterveyshäiriöiden yleistymisestä. Keskusteltaessa työelämän pirstaloitumisesta tai nuorten syrjäytymisestä tuntuu oikeutetulta olettaa aikamme muutosten lisäävän mielenterveyshäiriöitä. Ajatus on siinä mielessä perusteltu, että juuri mielemme sopeuttaa meidät ympäristön muutoksiin, jotka juuri nyt saattavat näyttää melko kaoottisilta ja kuormittavilta. Päätelmä on kuitenkin melko suorasukainen, sillä sen enempää fyysiset sairaudet kuin mielenterveyshäiriötkään eivät suoraan ilmaise ulkoisten tekijöiden muutoksia, vaan ne ovat yleensä lukuisien riskitekijöiden monimutkaisia lopputulemia.

Erilaisia mielenterveyteen liittyviä trendejä on ajassamme toki tunnistettavissa. Ajankohtainen tieto viittaa mielenterveyteen liittyvän työkyvyttömyyden suhteellisen ja absoluuttisen määrän lisääntymiseen. Sote-prosessin valmistelun yhteydessä on havaittu nuorisopsykiatrisen erikoissairaanhoidon lähetteiden määrän merkittävää kasvua, jonka on ajateltu liittyvän järjestelmän ongelmiin. Lisäksi jo aiemmin on kouluterveyskyselyissä havaittu nuorten masennus- ja syömishäiriöoireiden lisääntymistä vuosikymmenen ajan. Myös odotukset mielenterveyspalveluja kohtaan kasvavat, mikä näkyy mm. vaatimuksissa psykoterapian paremmasta saatavuudesta, joihin on Palveluvalikoimaneuvoston suosituksissa jo osin vastattukin.

Edustavissa väestötutkimuksissa näkymät ovat olleet tasaisempia. Kolme viime vuosikymmenien edustavinta epidemiologista selvitystä Suomessa ovat olleet Mini-Suomi-tutkimus 1990-luvulta sekä Terveys 2000- ja Terveys 2011 -hankkeet. Kahdessa ensimmäisessä käytetyillä mittareilla ei havaittu mielenterveyshäiriöiden esiintyvyydessä kasvua seurannassa lainkaan. Terveys 2000- ja Terveys 2011 -tutkimusten välillä raportoitiin naisten masennustiloissa tilastollisesti merkitsevä hienoinen nousu ja vastaava on alustavasti nähty yleistyneen ahdistuneisuushäiriön esiintyvyydessä. Näiden hankkeiden vertailussa joudutaan kuitenkin huomioimaan menetelmällisiä haasteita, eikä mielenterveyshäiriöiden selvää yleistä lisääntymistä ole nähtävissä (1,2,3).

Euroopassa mielenterveyshäiriöitä esiintyy kutakuinkin saman verran eri maissa eikä niiden lisääntymisestä ainakaan viime vuosikymmenen alussa ollut merkkejä. Jo tuolloin pohdittiin, mistä mielenterveysperusteisten sairauslomien ja eläkkeiden lisääntyminen johtui, kun häiriöiden esiintyvyydessä ei väestötutkimuksissa ollut kasvua (4). Työelämän sisällölliset muutokset ja muut kulttuuriset tekijät ilmeisesti haastavat työntekijöitä, samalla kun mielenterveyden ongelmien tunnustaminen on yhä sallitumpaa.

Kuvailevin kriteerein ICD-tautiluokituksessa määriteltyjä mielenterveyshäiriöitä kritisoidaan aika ajoin kliinisen relevanssin puutteesta, mutta juuri sen tarkastelemisessa, lisääntyvätkö mielenterveyshäiriöt ajan kuluessa, tällaiset sovitut luokittelukriteerit ovat olennaisia. Väestötutkimusnäytön kerääminen on työlästä ja kallista, mutta tieto häiriötason esiintyvyyksistä on tärkeää, vaikkakaan ei riittävää, terveydestä ja hyvinvoinnista huolehdittaessa.

Mielenterveyshäiriöiden esiintyvyydestä ei saada reaaliaikaista kuvaa. Väestötutkimustieto tulee viiveellä ja tutkimuksissa on menetelmähaasteita. Huolen mielenterveydestä ei pitäisi kytkeytyä niinkään mielenterveyshäiriöihin kuin ihmisten kokemuksiin voinnistaan, pärjäämisestään ja avun saannista. Kun selvää näyttöä häiriöiden merkittävästä lisäänty-misestä ei ole, huomio olisi kiinnitettävä erityisesti siihen, mihin lisääntynyt mielenterveysperusteinen työkyvyttömyys liittyy. Toisaalta olisi mietittävä, tuottavatko järjestelmäindikaattorit virheellisiä tulkintoja häiriöiden esiintyvyyksistä, vaikka huomio pitäisi kiinnittää järjestelmän pullonkauloihin. Olennaista on myös kysyä, mitä palveluja ihmiset tarvitsevat tai toivovat: määriteltyjen mielenterveyshäiriöiden hoito ei välttämättä ole avun tarpeen ainoa syy, vaan monet tarvitsevat tukea selviytymiseensä yhä monimutkaistuvassa maailmassa ja elämän monissa haasteissa, joissa mielenterveyden häiriöt ovat vain yksi tekijä muiden joukossa. Järjestelmän on kuunneltava ihmisiä eikä toisin päin.