Liikunta parantaa syöpäpotilaankin elämänlaatua

Syöpään sairastuneet vähentävät liikkumista. Syitä ovat emotionaalinen stressi, epätietoisuus, pelot, heikko ravitsemustila sekä kannustuksen puute (1,2,3). Potilaille ei ole tarjota riittävästi ohjausta tai liikuntaohjelmia (4). Suomessa syöpää sairastavien liikuntainterventioita ja tutkimusta niistä on niukasti.

Liikunta on turvallinen ja kustannustehokas lääkkeetön keino lisätä terveyshyötyjä ja toimintakykyä syöpää sairastavalle (1,3,4,5). Se auttaa saattamaan suunnitellut solunsalpaajahoidot loppuun ja toipumaan niistä nopeammin sekä vähentää syövän uusiutumisen todennäköisyyttä ja lisää elossaoloaikaa (5).

Vahvaa näyttöä fyysisen aktiivisuuden hyödyistä syöpään sairastuneille on osoitettu kunnon ylläpitämisessä ja kohentumisessa sekä uupuneisuuden, ahdistuksen ja masennuksen lieventymisessä. Monipuolinen liikunta vähentää syövän hoitojen haittoja, kuten lihasmassan heikentymistä, ja ylläpitää luuston kuntoa sekä edistää elämänlaatua (5). Liikuntaharjoittelun ei ole todettu lisäävän lymfedeeman riskiä (6).

Monien myönteisten vaikutusten vuoksi liikunta- ja kuntoutuspalveluja suositellaan integroitavaksi osaksi syövän hoitopolkua (6).

Liikkumisen suositus syöpään sairastuneille koostuu kestävyysliikunnasta (vähintään 150–300 min viikossa kohtalaisella teholla tai 75–150 min rasittavammin) sekä lihasvoimaharjoittelusta (2 kertaa viikossa). Tärkeää on välttää passiivisuutta ja lisätä liikkeelläoloa (5,7).

Osa sairastuneista hyötyy yksilöllisemmästä liikunnanohjauksesta (7). Osoitimme pilottitutkimuksessamme (10 rinta- ja suolistosyöpäpotilasta), että viiden viikon ohjattu progressiivinen liikuntainterventio solunsalpaajahoidon aikana parantaa toiminnallista lihasvoimaa ja elämänlaadun osatekijöitä elämänlaatukyselyillä mitattuna.

Liikuntainterventio koostui ohjatusta kestävyysliikunnasta (intervallikuntopyöräily) ja lihasvoimaharjoittelusta (kahvakuulat) sekä venyttely- ja rentoutustuokioista (Liitekuvio).

Osallistujat olivat motivoituneita ja sitoutuneita ohjattuun harjoitteluun. He saavuttivat syöpää sairastavien liikuntasuositukset. Pilottitutkimus osoitti, että liikuntainterventio on sovellettavissa suomalaiseen hoitokäytäntöön hyvin tuloksin.

Syövän hoidon ammattilaisten kannustava asenne on tärkeä, jotta syöpää sairastava uskaltaa liikkua. Potilaan fyysisen aktiivisuuden määrä tulisi arvioida säännöllisin väliajoin. Häntä tulee ohjeistaa ja kannustaa liikkumisen pariin sekä suositella liikuntaryhmiin osallistumista tai ohjata eteenpäin asiantuntijalle yksilöllisempään ohjaukseen (8).

Liikunnan tulisi olla näkyvä osa syöpää sairastavan hoitoa. Sen tulisi korostua diagnoosista lähtien osana kuntoutussuunnitelmaa, olla läsnä hoitojen haittojen lievittämisessä ja jatkua aina seurannassa läpi loppuelämän. Liikunta on tehokasta ja vaikuttavaa ”lääkettä” syöpään sairastuneelle.

Suomessa tarvitaan lisää tutkimusta liikuntainterventioiden vaikuttavuudesta ja integroinnista osaksi syöpäpotilaan hoitopolkua.