Toinenkin mielipide tarvitaan?
Patologin histopatologista lausuntoa on totuttu pitämään jumalansanana, mutta kokemus on osoittanut, että patologit sittenkin ovat lähempänä kreikkalaisia jumalia, jotka olivat erehtyväisiä. Pienehkössä, 230 sairaansijaa käsittävässä kalifornialaisessa kunnallisessa sairaalassa tehtiin mielenkiintoinen kokeilu. Toinen patologi tutki histopatologiset näytteet välittömästi primaaritutkimuksen jälkeen. Sairaalassa toimi viisi patologispesialistia, joista kolme oli täysipäiväistä ja joiden keskimääräinen ammattikokemus oli 12 vuotta. Tarkistusmenettely perustui kiertoon siten, että kaikki patologit saattoivat toimia myös toisen mielipiteen antajana. Jos konsensusta diagnoosista ei saatu, konsultoitiin muita patologeja, tarvittaessa myös sairaalan ulkopuolisia.