Väkivaltarikoksen tekijällä on usein mielenterveyden häiriö

Mikä entisinä aikoina ymmärrettiin pahuudeksi, tulkitaan nykyään usein sairauden termein (1,2). Rikoksilla ”oireillaan”.

Tässä kirjoituksessa tarkastelemme rikoskäyttäytymisen ja mielenterveyden häiriöiden yhteyksiä ja niiden mahdollista rakentumista kehitysiässä. Rajaamme tarkastelun vakavaan väkivaltarikollisuuteen.

Valtaosa psykiatrisista häiriöistä kärsivistä ei käyttäydy väkivaltaisesti.

Rikollisuus Suomessa

Vuonna 2021 viranomaisten tietoon tuli noin 483 000 rikoslaissa määritettyä rikosta (3). Rikoslakirikokset vähenivät noin 13 prosenttia vuodesta 2020.

Omaisuusrikoksia oli kokonaismäärästä hieman alle puolet, henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia 7 %. Vuonna 2021 tehtiin 94 uhrin kuolemaan johtanutta väkivaltarikosta.

Henkirikollisuus on vähentynyt 1990-luvulta saakka ja on nykyään vähäisempää kuin vuosisatoihin (3). Se on Suomessa etupäässä heikosti koulutettujen, työelämän ulkopuolella olevien, päihdeongelmista kärsivien työikäisten miesten keskinäistä rikollisuutta. Kohteena on useimmiten tuttava tai perheenjäsen.

Kymmenen viime vuoden aikana neljä viidestä henkirikoksen tekijästä on ollut tekohetkellä päihtynyt alkoholista, muista aineista tai molemmista. Myös uhrit ovat usein olleet päihtyneitä (3,4).

Vankien psyykkinen sairastavuus

Vankien psyykkistä sairastavuutta kartoittaneista tutkimuksista on tehty laajoja meta-analyyseja. Niissä on osoitettu etenkin päihde- ja persoonallisuushäiriöiden sekä ADHD:n olevan hyvin yleisiä vangeilla. Myös psykooseja esiintyy ylimäärin (taulukko 1). Suomalaisessa vankien terveystutkimuksessa häiriöiden esiintyvyys oli samansuuntaista (5).

Rikoskäyttäytyminen on toisinaan psykiatrisen diagnoosin osatekijä, kuten käytöshäiriön tai epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön.

Vankeusrangaistus voi altistaa mielenterveysoireille. Syynä voi olla irtautuminen myönteisistä sosiaalisista rooleista ja lähisuhteista, jos niitä oli, tai rikoskäyttäytymisen pakollinen katkeaminen. Vankeusaika ei aina suojaa uusilta traumatisoivilta kokemuksilta (6).

Toisaalta moniin psykiatrisiin häiriöihin liittyy oireita ja piirteitä, jotka voivat altistaa rikoskäyttäytymiselle (taulukko 2).

Vakavat psykiatriset sairaudet ja väkivaltakäyttäytyminen

Laajassa meta-analyysissa kaksisuuntainen mielialahäiriö yli kaksinkertaisti väkivaltarikosten riskin väestöverrokkeihin nähden. Komorbidissa päihdehäiriössä riski oli yli kuusinkertainen.

Vastaavasti skitsofreniapotilaiden riski oli kaksinkertainen ilman päihdekomorbiditeettia ja yhdeksänkertainen, jos komorbiditeetti oli. Henkirikokseen syyllistymisen riski oli heillä erittäin merkittävästi suurentunut (OR 19,5), oli päihdehäiriö tai ei. Riski on erityisen suuri, jos skitsofreniaan yhdistyy sekä persoonallisuus- että päihdehäiriö (7,8,9).

Suomalaisessa aineistossa nuorisopsykiatriseen sairaalahoitoon vuosina 1980–2010 tulleista pojista puolet ja tytöistä viidennes sai myöhemmin rikosrekisterimerkinnän. Pojista 29 %:lla ja tytöistä 8 %:lla merkintä oli väkivaltarikoksesta. Useimmilla heistä oli todettu päihde-, käytös- tai persoonallisuushäiriö indeksihoitojaksolla.

Pienin rikollisen käyttäytymisen todennäköisyys liittyi skitsofreniaryhmän häiriöihin. Tämä johtunee siitä, että jo nuoruusiässä skitsofreniaryhmän psykooseihin sairastuneet ovat usein hyvin sairaita ja siksi suomalaisessa palvelujärjestelmässä tiiviisti hoidon piirissä myös aikuisena (10).

Toisaalta epäsosiaalinen käyttäytyminen saattaa ennakoida psykoosisairauden puhkeamista. Vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneillä suomalaisnuorilla myöhempi skitsofreniaan sairastumisen riski on kasvanut valtavasti. Se on lähes 17-kertainen verrattuna kaltaistettuihin väestöverrokkeihin (11).

Persoonallisuushäiriöt ja väkivaltarikollisuus

Persoonallisuushäiriöissä henkilöllä on pitkäaikaisesti ominaisia jäykkiä ja joustamattomia ajattelun, tunteiden ja käyttäytymisen piirteitä. Ne aiheuttavat kärsimystä hänelle itselleen tai haittaa muille (12,13).

Psykiatrisessa DSM-5-tautiluokituksessa häiriöt luokitellaan kolmeen ryhmään.

Ryhmän A häiriöitä (epäluuloinen, eristäytyvä, psykoosipiirteinen) luonnehtii outous, erikoisuus ja ajoittainen todellisuudentajun heikkeneminen.

Ryhmän B häiriöille (epäsosiaalinen, epävakaa, huomionhakuinen, narsistinen) on ominaista heikko tunnesäätelykyky ja impulssikontrolli sekä keskittyminen omaan itseen piittaamatta muiden tunteista, tarpeista ja oikeuksista.

Ryhmän C (estynyt, riippuvainen, vaativa) häiriöistä kärsivien persoonallisuutta kuvaa jatkuva ahdistus ja taipumus tulkita asioita itselle negatiivisella, huonoa minäkokemusta ruokkivalla tavalla.

Häiriöiden yhteydet väkivaltarikollisuuteen eroavat toisistaan. A-ryhmän häiriöt on yhdistetty väkivaltarikollisuuteen sekä miehillä että naisilla. C-ryhmän häiriöistä lähinnä vaativa persoonallisuus on joissakin tutkimuksissa yhdistetty väkivaltakäyttäytymiseen ja seksuaalirikoksiin.

Valtaosa persoonallisuushäiriöiden ja rikoskäyttäytymisen yhteyksiä koskevasta tutkimuksesta käsittelee B-ryhmää, etenkin epäsosiaalista persoonallisuutta. Kun laajassa meta-analyysissa persoonallisuushäiriödiagnoosin saaneet vangit olivat tehneet kolmin verroin väkivallantekoja kaltaistettuun väestöön verrattuna, epäsosiaalisessa persoonallisuudessa määrä oli yli kymmenkertainen.

Häiriöihin liittyi myös 2–3-kertainen riski uusintarikollisuuteen verrattuna muihin rikollisiin. Epäsosiaalisilla persoonallisuuksilla riski oli 4–8-kertainen.

Epävakaa persoonallisuus on yhdistetty monimuotoiseen rikoskäyttäytymiseen etenkin naisilla. Narsistinen häiriö on liitetty niin väkivaltaiseen kuin ei-väkivaltaiseen rikoskäyttäytymiseen (14,15,16).

Psykopatia ja rikollisuus

Psykopatia on viralliseen tautiluokitukseen sisältymätön luonnehäiriö. Tunnusomaista ovat tunnekylmät, manipuloivat vuorovaikutuksen piirteet sekä epäsosiaalinen ja impulsiivinen elämäntapa.

Sille altistavat varhaiset neurokehitykselliset poikkeavuudet mutta myös vakava traumatisoituminen lähisuhteissa varhaislapsuudessa. Lapsen tunnekylmät ja empatiakyvyttömät piirteet ennustavat väkivaltaista käyttäytymistä ja rikollisuutta seuraavissa kehitysvaiheissa.

Käytöshäiriöön tai epäsosiaaliseen persoonallisuuteen voi liittyä psykopatiaa tai tunnekylmyyden ja empatiakyvyttömyyden piirteitä. Tällainen henkilö reagoi vielä huonommin interventioille ja on altis vakavammalle ja runsaammalle rikoskäyttäytymiselle kuin jos psykopaattisuutta ei ole (17).

Temperamentti, kehittyvä persoonallisuus ja rikollisuus

Temperamentti tarkoittaa yksilön synnynnäistä tapaa reagoida ulkoisiin tapahtumiin ja sisäisiin tiloihin, kuten nälkään tai kipuun. Vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa temperamentista kehittyy persoonallisuus.

Temperamentilla on geneettinen pohja. Jo pikkulasten temperamenttieroilla on huomattava ennustemerkitys nuoruusiän ja aikuisuuden käyttäytymiselle ja persoonallisuudelle.

Vaikeiden käyttäytymisongelmien kannalta haastavia piirteitä ovat negatiivinen emotionaalisuus, heikko itsesäätelykyky, tunnekylmyys tai empatiakyvyttömyys ja patologinen narsismi (17,18,19). Nämä eivät automaattisesti ennusta väkivaltaisuutta mutta mutkistavat lapsen kehityksen ohjaamista suotuisaan, prososiaaliseen suuntaan.

Tunnekylmyyteen ja empatiakyvyttömyyteen liittyy biologisena tekijänä autonomisen hermoston alivirittyneisyys. Tämä voi aiheuttaa liiallista pelottomuutta sekä vähentää herkkyyttä rangaistukselle, toisten kärsimykselle ja positiiviselle vuorovaikutukselle. Kehitysikäiselle ei silloin synny kognitiivista ymmärrystä oikeasta ja väärästä eikä normatiivista tarvetta olla aiheuttamatta toisille kärsimystä (20,21).

Narsismi on normaalijakautunut persoonallisuuden piirre, joka on ihmiselle tarpeellinen. Patologinen narsismi on sen ääripää. Siihen kuuluu tarve saada jatkuvaa vahvistusta omalle ylemmyydelleen. Reaktiot ovat usein ylimitoitettuja, jos erinomaisuuden ja erityisyyden kokemusta uhataan.

Patologiseen narsismiin liittyy kohonnut väkivaltaisen käyttäytymisen riski (22).

Lapsuuden riskitekijät

Monet kielteiset lapsuus- ja nuoruusikään liittyvät tekijät ennustavat aikuisiän rikollisuutta. Näitä ovat esimerkiksi vahingolliset kasvatusmenetelmät (pakottava, epäjohdonmukainen tai puutteellisesti valvova), kaltoinkohtelu, kuten ruumiillinen kuritus, ja perheväkivallan todistaminen. Myös tunne-elämän ongelmat sekä yliaktiivisuus, aggressiivisuus ja käytöshäiriö ennakoivat rikollista käytöstä (23).

Käytöshäiriötä ilmentävistä alaikäisistä osa kärsii aikuisena epäsosiaalisesta persoonallisuudesta ja syyllistyy myöhemmin rikoksiin (24,25). Häiriötä ennustavat biologisista tekijöistä autonomisen hermoston alivirittyneisyys, tunteisiin ja impulssikontrolliin liittyvistä tekijöistä taas esimerkiksi impulsiivisuus, aleksitymia, levottomuus, labiilit tunnereaktiot, negatiivisuus ja häiriöherkkyys.

Toimintakyvyn alueella käytöshäiriöön liittyvät heikot kognitiiviset kyvyt (etenkin kielelliset puutokset), huono koulumenestys ja sosiaalisten taitojen puute. Ympäristötekijöistä häiriötä ennustavat epäsuotuisa kasvatustyyli, fyysinen väkivalta, vanhempien väliset riidat, rikkinäiset perhesuhteet, suuri perhekoko, epäsosiaalinen lähipiiri, perheen pienet tulot sekä asuin- ja kouluympäristön rikollisuus (26).

Mainituista riskitekijöistä suurin osa ennustaa myös mielenterveyden häiriöitä, mikä vaikeuttaa syy-yhteyksien tunnistamista (27,28).

Lopuksi

Niin mielenterveyden häiriöt kuin rikoskäyttäytyminen kehittyvät yksilön biologisesti määräytyvän alttiuden sekä psykologisten, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta.

Epäsosiaalisia kehityskulkuja voidaan ehkäistä. Avainasemassa ovat lapsen ja nuoren kehityksellisiin tarpeisiin vastaaminen, turvalliset kehitysympäristöt ja havaittuihin riskitekijöihin perustuvat interventiot.

Lapsilla tuloksellisia interventioita ovat strukturoidut vanhemmuustaito-ohjelmat. Niissä tuetaan lapsen ja vanhemman myönteistä suhdetta ja vahvistetaan positiivista käyttäytymistä. Nuorilla vaikuttavimpia ovat monimuotoiset psykososiaaliset interventiot, jotka suunnataan sekä nuoriin, vanhempiin että perheen verkostoihin (29).

Valtaosa psykiatrisista häiriöistä kärsivistä ei käyttäydy väkivaltaisesti. Mikäli syntyy aihetta huolestua potilaan väkivaltariskistä, sitä on syytä kartoittaa strukturoidusti ja objektiivisesti. Interventioilla tulee pyrkiä poistamaan riskitekijät tai vähentämään niiden merkitystä sekä vahvistamaan väkivaltaiselta käyttäytymiseltä suojaavia tekijöitä.

Joskus mielisairaus (tai alaikäisen vakava mielenterveyden häiriö) heikentää kykyä ymmärtää oman teon rikollisuus tai säädellä omaa käyttäytymistä. Mahdollinen syyntakeettomuus tai alentunut syyntakeisuus selvitetään oikeuden määräämässä mielentilatutkimuksessa. Syyntakeettomaksi todettu rikoksentekijä määrätään lähes aina oikeuspsykiatriseen hoitoon.

Vankeusrangaistuksen saaneilla on moninaisia fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja häiriöitä sekä psykososiaalisia ongelmia (5). Moniin mielenterveyden häiriöihin liittyy rikoskäyttäytymiselle altistavia oireita. Sen vuoksi vankien psykiatristen häiriöiden hyvä hoito voi pienentää uusintarikollisuuden riskiä (30,31,32).