Nuoren urheilijan hyvinvoinnin haittatekijät

Henkinen hyvinvointi on yhtä keskeinen osa urheilijan hyvinvointia kuin erilaisten sairauksien ja vammojen hoito (1). Tässä artikkelissa käsittelemme nuoren urheilijan henkistä hyvinvointia ja sen kipupisteitä. Kirjallisuudessa käytetään myös termejä positiivinen mielenterveys, psyykkinen tai subjektiivinen hyvinvointi ja mielen hyvinvointi (2). Näille ei ole yhtä selkeää määritelmää (2,3), mutta niihin on liitetty hyvä itsetunto (4), positiivinen elämänasenne (3,4,5), resilienssi (4), saavutukset (3,5), tunneälykkyys (3,6) ja sosiaalinen kanssakäyminen (3,4,5).

Murrosikä on kriittinen ajanjakso, jonka aikana ihmisen mieli ja sosiaalinen vuorovaikutus muovautuvat (6). Nuoren henkistä hyvinvointia uhkaavat murrosiässä esimerkiksi masennus, ahdistus ja stressi (7). Puolet mielenterveyden häiriöistä alkaa ennen 14. ikävuotta. Häiriöt jäävät usein huomaamatta tai hoitamatta (6).

Nuorten parissa on joskus vaikea määrittää, onko kyse aktiiviliikunnasta vai urheilusta. Tarkoitamme urheilulla organisoituun toimintaan sekä kilpailuihin osallistumista. Tutkimuskirjallisuudessa nuoren urheilijan ikä on määritelty vaihtelevasti (6–21 vuotta) (7,8,9). Urheilu on monelle nuorelle intohimo ja elämän keskipiste, mutta urheilija asettaa toisinaan urheilusuorituksen oman terveytensä edelle.

Urheilun hyödyt ja haitat

Liikunnalla tai urheilulla on monia henkistä hyvinvointia lisääviä ominaisuuksia (1,3,7,10): parempi itsetunto (5,8,10,11), sosiaalisen älykkyyden (11) ja vuorovaikutustaitojen kehittyminen (8,10,11), parempi kehonkuva (11,12) ja ajanhallinta (11). Urheilun ajatellaan suojaavan nuorta masennukselta (3,5,10,11), yksinäisyydeltä (12) ja itsetuhoisilta ajatuksilta (5,11). Lisäksi aktiiviliikunnan ja opinnoissa menestymisen välillä on havaittu yhteys (5,11,12).

Kilpaurheilulla on todettu suotuisia pitkäaikaisia terveysvaikutuksia: Nuorena kilpaurheilleet naiset olivat vaihdevuosi-iässä fyysisesti paremmassa kunnossa ja heillä oli suotuisampi kehonkoostumus kuin naisilla, jotka eivät nuorena urheilleet (13).

Vaikka urheilun ajatellaan suojaavan nuoren henkistä hyvinvointia (14), urheilijat kokevat mielenterveysongelmia vähintään yhtä usein kuin muu väestö (14,15). Yksilölajien harrastajilla on havaittu yleisemmin masennusta kuin joukkuelajien harrastajilla (1), samoin naisurheilijoilla yleisemmin kuin miesurheilijoilla (1,14). Nuori urheilija tasapainoilee opintojen, suorituspaineen sekä intensiivisten harjoitusten välillä (14,16), mikä lisää kuormittumisen riskiä (16). Urheilun hyötyjä ja haittoja henkiselle hyvinvoinnille on esitetty kuviossa 1.

Aikainen erikoistuminen voi lisätä urheilun haittoja

Kilpailumenestyksen tärkeys on viime vuosina korostunut nuorten urheilussa (7,9). Lisäksi toiveet ammattilaisuudesta tai valinnasta edustusjoukkueeseen luovat aikaisen erikoistumisen painetta (9). Aikaisella erikoistumisella tarkoitetaan muiden lajien lopettamista ja keskittymistä yhden lajin yksipuoliseen intensiiviseen harjoitteluun (9,17). Aikaisen erikoistumisen ei ole kuitenkaan katsottu takaavan pitkäaikaista menestymistä (8,9,11): Vain 4 % aikuisena menestyneistä oli 14-vuotiaana lajinsa kansainvälisellä huipulla (18).

Aikainen erikoistuminen voi lisätä loukkaantumisia, uupumista ja urheilun lopettamista (7,8,9,11,17) ja erottaa nuoren ikätovereistaan, mikäli nuori asettaa etusijalle harjoitukset erillään muista nuorista (8). Nuoren elämänpiiri voi kaventua ja hän voi kokea menettävänsä kykynsä hallita elämäänsä ja päättää siitä (8,17).

Monipuolisen lajitaustan on havaittu olevan yhteydessä vähäisempään uupumukseen (7,8) ja kehittävän nuoren fyysisiä kykyjä monipuolisesti (8,9). Vanhempana nuori on kykenevämpi itse valitsemaan lajinsa (8). Hallinnan tunne omasta elämästä edesauttaa henkistä hyvinvointia (19).

Lääkärin tulisi kannustaa nuorta monipuoliseen urheiluun ja suositella lajivalintaa vasta myöhemmässä murrosiässä (7,8,9,20). Poikkeuksena ovat lajit, joissa menestys saavutetaan ennen biologista kypsyyttä, kuten uimahyppy, rytminen voimistelu ja taitoluistelu (8,9).

Stressin kohtaaminen

Nuori kohtaa urheilumaailmassa väistämättä stressiä (7,16,20), vastoinkäymisiä (20) ja epäonnistumisia (16). Persoonallisuuden piirteillä on vaikutusta siihen, kuinka nuori pystyy käsittelemään elämän ja urheilu-uran stressitekijöitä. Optimismi (7) ja resilienssi (21) ennustavat tehokkaampaa selviytymistä. Vaikka perfektionismi voi tukea urheilijan pyrkimystä parempaan suoritukseen (1,7), se voi lisätä urheilijan uupumisen riskiä (7,9,16,20,22). Perfektionisti asettaa itselleen tiukat suoritustavoitteet ja suhtautuu itseensä kriittisesti (7,22). Hän mieltää pienetkin virheet epäonnistumiseksi (22). Tämä lisää stressiä ja ahdistusta ja voi myös vaikuttaa kielteisesti urheilijan omanarvontuntoon (16,22).

Nuorelle voi opettaa psykologisia taitoja, jotka auttavat selviämään urheilun tuomasta stressistä, ja joista voi olla hyötyä elämässä muutenkin (16,20). Näitä ovat mindfulness eli tietoisuustaito (23), resilienssi (1,21), itsemyötätunto (1,23), psyykkinen joustavuus (1) ja kyky rentoutua (7,20,23). Urheilijan mindfulness-harjoittelun on havaittu tutkimuksissa vähentävän stressiä ja parantavan suoritusta ainakin tarkkuuslajeissa (24).

Loukkaantuminen kuormitustekijänä

Urheilussa ei voi välttyä loukkaantumisilta (7,11). Nopeasti kasvavat harjoitusten määrä ja intensiteetti altistavat kasvuikäisen loukkaantumisille (9,11,25). Kasvupyrähdyksen aikana nuori voi myös tilapäisesti kärsiä huonontuneesta koordinaatiosta, venyvyydestä ja tasapainosta (7,11,20).

Fyysisten seuraamuksien ohella loukkaantumiset voivat aiheuttaa henkistä kärsimystä, kuten ahdistuneisuutta (1,20), vihaa (1,20), kaveripiiristä erkaantumista (1,11) tai masentuneisuutta (1,11,20). Lisäksi nuorta on saatettu painostaa kilpailemaan kivusta tai rasitusvammasta huolimatta (11,20,26).

Psykologiset tekijät, kuten stressi, ahdistus ja masennus (1,7,9), lisäävät loukkaantumisriskiä häiritsemällä keskittymistä suoritukseen. Ne voivat muun muassa vaikuttaa lihasten jännityksiin ja heikentää koordinaatiota (1,7). Myös niukan energiansaannin on todettu lisäävän loukkaantumisriskiä (1,27).

Nuori urheilija voi alkaa määrittää itseään suorituksensa perusteella (7), jolloin loukkaantuminen voi johtaa identiteetin horjumiseen (1,20). Epäonnistuneesta suorituksesta voi seurata ahdistusta, masennusta ja omanarvontunteen heikkenemistä (7,22,28). Toisaalta itsensä identifiointi urheilun avulla voi kuitenkin vaikuttaa positiivisesti nuoren urheiluun, mikä voi näkyä vahvempana sitoutumisena tavoitteisiin (7).

Loukkaantumisen jälkeen urheilijan psyykkinen ja fyysinen valmius lajin pariin paluuseen eivät aina kohtaa (17). Nuori voi palata liian hätäisesti, mikä lisää uudelleen loukkaantumisen ja kroonisen kivun riskiä (11). Toisaalta uudelleen loukkaantumisen pelko saattaa saada urheilijan välttelemään lajin pariin paluuta (1,17). Loukkaantuneelle urheilijalle kannattaa siksi antaa riittävästi tietoa vammasta, siitä toipumisesta ja siihen mahdollisesti liittyvistä haasteista (17). Tämä voi helpottaa loukkaantumisesta aiheutunutta stressiä (17).

Nuorten urheilu-uupumus

Urheiluun liittyvä uupumus on määritelty emotionaalisten ja fyysisten voimavarojen ehtymiseksi (16,22), tunteeksi omien suoritusten heikentymisestä (22) ja kiinnostuksen menettämiseksi rakkaaseen lajiin (7,9,22). Uupuminen on usein pitkäkestoisen stressin seurausta (14). Uupumiseen ja ylikuormitustilaan liittyviä tekijöitä (9,10,16,21,22,29) on kuvattu taulukossa 1. Vähitellen oireet voivat alkaa muistuttaa masennusta (21). Urheilijan uupumuksessa on vaikea erottaa fyysistä ja henkistä kuormitusta, sillä ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Tunteet tuntuvat myös kehollisina ja niitä on usein vaikea sanoittaa.

Nuori voi kokea samanaikaisia ja keskenään ristiriitaisia ulkoisia ja sisäisiä tarpeita ja vaatimuksia menestyä sekä opinnoissa että urheilussa (16,21,22,29). Uupumisen riskiä lisäävät jatkuva suorituspaine, itsetunto-ongelmat sekä tunne siitä, ettei pysty täyttämään itseen kohdistuvia fyysisiä ja henkisiä vaatimuksia (9,20). Lisäksi pelko epäonnistumisen seuraamuksista, kuten häpeästä, itsetunnon heikkenemisestä, pettymyksen tuottamisesta muille sekä tulevien mahdollisuuksien menettämisestä (16), voi lisätä nuoren stressiä ja ahdistusta (7,16). Nämä tekijät edesauttavat uupumisen kehittymistä (16).

Hetkelliset ylikuormitustilat kuuluvat urheiluun (30). Kaikki ylikuormitustilat eivät kuitenkaan ole harjoitusohjelmaan suunniteltuja (9). Pitkään jatkunut palautumisen puute voi johtaa pitkittyneeseen ylikuormitustilaan (30) eli kansankielellä ylikuntoon. Tällöin fyysisten, hormonaalisten ja psykologisten tekijöiden seurauksena urheilusuoritusten taso on laskenut yli kahdeksi kuukaudeksi (1,9). Kirjallisuudessa uupuminen ja pitkittynyt ylikuormitustila rinnastetaan usein toisiinsa (30), eikä niitä ole nuorisotutkimuksissa määritelty tarkasti (9). Niiden taustalla on intensiivinen fyysinen harjoittelu ja levon ja palautumisen epätasapaino (1,16).

Nuorten urheilijoiden kanssa toimivien aikuisten, kuten vanhempien, valmentajien ja lääkärien, on tärkeä tunnistaa uupumisen ja ylikuormitustilan merkkejä (taulukko 1) (17,23). Myös työssään nuoria urheilijoita kohtaavien lääkärien olisi tärkeä tuntea nämä riskit. Uupumisen tai ylikunnon diagnosoimiseksi pitää sulkea pois muut taudit tai sairaudet (9,10).

Urheilijan suhteellinen energiavaje

Kansainvälinen olympiakomitea on tunnistanut urheilijan suhteellisen energiavajeen (relative energy defency in sport, RED-S) merkittäväksi urheilijan terveyttä uhkaavaksi ongelmaksi (27,31). Laajoissa tutkimuksissa lähes puolella amerikkalaisista naisurheilijoista (32) ja 80 %:lla australialaisista naishuippu-urheilijoista (33) esiintyi ainakin yhtä RED-S:n oireista. Vaikka ongelma on yleinen, alle puolet urheilijoista ja valmentajista tunnistaa sen (31).

Urheilijan suhteellinen energiavaje käsittää kaikki sukupuolet (1). Sitä tunnetumpi ja rajatumpi käsite on naisurheilijan oireyhtymä (27), joka tarkoittaa energiavajetta, kuukautiskierron häiriöitä ja/tai luuston tiheyden, lujuuden ja laadun heikkenemistä (1,7,8,26,34). Energiavaje johtaa muutoksiin aineenvaihdunnassa, luun terveydessä, sydän- ja verisuoniterveydessä, proteiinien synteesissä (27), vastustuskyvyssä, hormonitoiminnassa ja mielenterveydessä (27,31).

Energiavaje johtuu liian vähäisestä energian saannista kulutukseen nähden, häiriintyneestä syömiskäyttäytymisestä tai syömishäiriöstä (1,27,34). Energiavaje syntyy usein tahattomasti, kun nuori sisäistää tietynlaiset laihuus-, paino- ja kehoihanteet, lisää harjoituksia tai vähentää ravintoa (34).

Energiavajeen taustalla voi olla psyykkisiä tekijöitä (27,31). Toisaalta nälkiintyminen ja energiavaje voivat lisätä psykologisia ongelmia (27,31). Lisäksi murrosikäisillä energiavajeesta kärsivillä on havaittu enemmän masennus-oireita, huolta painonnoususta, sosiaalista epävarmuutta, psykosomaattisia häiriöitä sekä heikentynyttä kykyä käsitellä stressiä (31).

Tiedon lisääminen urheilijan suhteellisesta energiavajeesta ja syömishäiriöiden oireista sekä riskitekijöistä voi ehkäistä urheilijan sairastumista (31). Riittävän ravinnon tärkeyttä pitää korostaa urheilijoille, valmentajille ja tukijoukoille (1,10,35). Tämä on erityisen tärkeää esteettisissä lajeissa ja painoluokkalajeissa, joissa painon tärkeyttä korostetaan (35). Painoluokka-lajiurheilijan on suositeltavampaa kehittää voimaa ja siirtyä suurempaan painoluokkaan jatkuvan painonpudottamisen tai rajoittamisen sijaan (27,35).

Urheilijan kehoihanteet ja syömishäiriöt

Urheilijan energiavajeeseen liittyvä häiriintynyt syöminen voi edetä varsinaiseksi syömishäiriöksi: laihuushäiriöksi, ahmimishäiriöksi tai epätyypilliseksi syömishäiriöksi (27). Kansainvälisen olympiakomitean arvion mukaan 6–45 % naisurheilijoista ja 0–19 % miesurheilijoista sairastaa syömishäiriöitä tai syö häiriintyneesti, mikä on yleisempää kuin ei-urheilijoilla (1).

Normaaliin puberteettiin liittyvä nopea rasvan kertyminen on huomattavampaa tytöillä kuin pojilla (25,26); tytöillä rasvaprosentti voi kasvaa nopeasti 14 %:sta 25 %:iin (25). Nuoret, vanhemmat ja valmentajat eivät aina ymmärrä kehon muutosten johtuvan normaalista kehityksestä. Siksi nuorta urheilijaa hoitavan lääkärin on hyvä kertoa kasvuun liittyvistä normaaleista fysiologisista muutoksista.

Lajikohtaiset vartaloihanteet voivat lisätä nuoren tyytymättömyyttä omaan kehoon (11). Vaikka urheilulla on monia suotuisia vaikutuksia nuoren kehonkuvaan (11,14), ulkonäköpaineet voivat lisätä urheilevan nuoren alttiutta sairastua syömishäiriöihin (7,26).

Erityisesti esteettisissä ja painoluokkalajeissa nuori tai hänen valmentajansa reagoivat usein painonmuutokseen negatiivisesti: laihdutuskehotuksin tai kiristämällä harjoitusohjelmaa. Taustalla voi vaikuttaa uskomus siitä, että painonpudotus parantaa suoritusta (35).

Esteettisissä lajeissa ja painoluokkalajeissa voi vallita myös lajikulttuuri, joka kannustaa äärimmäisiin painonhallintakeinoihin. Laukaisevina tekijöinä voivat toimia ulkoiset kommentit painosta, painonpudotus kilpailuja varten tai laihduttaminen lajikohtaisen ihannekehon saavuttamiseksi (27,35). Hälyttäviä merkkejä ovat muun muassa vääristynyt suhde kehoon ja ruokaan tai laihuuden tavoittelu (1,27,35).

Nuori urheilija on altis väkivallalle

Nuorella urheilijalla on riski joutua henkisen (1,8), fyysisen (1,8) ja seksuaalisen väkivallan kohteeksi (1,8,26). Henkistä väkivaltaa voivat olla esimerkiksi valmentajan halventavat kommentit, vähättely, nöyryyttäminen ja tavaroiden heittely (7). Brittitutkimuksessa 75 % nuorista urheilijoista kertoi kokeneensa henkistä väkivaltaa (1).

Suomen urheilun eettisen keskuksen kyselytutkimuksen mukaan 32 % kilpaurheilevista naisista ja 19 % kilpaurheilevista miehistä oli kokenut seksuaalista häirintää; fyysistä häirintää oli kokenut 4 % naisista ja 1 % miehistä (36). Väkivallasta voi jäädä nuorelle pitkäaikaiset henkiset arvet (1,6). Seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla ja vammais- ja paraurheilijoilla riski kokea häirintää ja väkivaltaa on erityisen suuri (1).

Väkivallan tunnistaminen on haaste. Nuorta ja hänen vanhempaansa voi auttaa tiedostamaan, miten väkivalta tyypillisesti ilmenee urheilussa, ja ohjeistamaan, mistä saa tarvittaessa lisätietoa (37,38). Esimerkiksi Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeesta "Et ole yksin" löytyy tietoa nuorille, vanhemmille ja seuroille (37,38). Yksittäisen ihmisen on kuitenkin vaikea ratkaista väkivaltaan liittyviä rakenteellisia ongelmia (36,39). Väkivaltaan puuttuminen edellyttää usein koko järjestelmän muutoksia, kuten organisaatiopolitiikkaa (1,26,39).

Vanhempien ja valmentajan rooli

Vanhemmilla on keskeinen rooli nuoren emotionaalisessa, sosiaalisessa ja henkisessä kehityksessä. Valmentajan merkitys nuoren psykososiaalisen kasvun tukijana on tärkeää tunnistaa; nuori saattaa viettää valmentajansa kanssa jopa enemmän aikaa kuin vanhempiensa seurassa (11). Vanhemmat ja valmentajat voivat joko ajaa nuoren urheilijan uupumukseen (7,22) tai toimia merkittävinä nuoren menestyksen tukijoina (7,20,22).

Ponnistelun (1,7,11,22,28) ja kehittymisen (1,22,28) korostaminen pelkän tuloksiin ja saavutuksiin keskittymisen sijaan lisää lajista koettua nautintoa ja vähentää uupumusta. Lajista koettu nautinto on tärkeää nuoren motivaation kannalta (17,28). Harjoitteiden tulee olla riittävän haastavia, jotta nuori ei tylsisty (16) ja lopeta urheilua (9).

Lääkärin tulisi rohkaista vanhempia olemaan mukana nuoren urheilemisessa (20). Heidän ei aina tarvitse osallistua fyysisesti, vaan riittää, että vanhempi kuuntelee, kannustaa ja osoittaa mielenkiintoa (7). Toisaalta vanhemman liiallinen osallistuminen voi aiheuttaa nuoren uupumista (7). Liialliseen osallistumiseen liittyvät painostaminen, kritisointi ja tulokseen keskittyminen (7,20). Lisäksi vanhempien on hyvä olla selvillä siitä, miten ja minkälaisessa ympäristössä heidän lapsensa harjoittelee (8). Näin vanhemman voivat suojella lastaan haitallisilta suhteilta (7).

Järjestelmä nuoren urheilijan tukena

Suomen urheiluoppilaitokset ja urheiluakatemiat pyrkivät tukemaan ja mahdollistamaan nuoren urheilijan kehittymistä huippu-urheilijaksi (40). Suomessa on tällä hetkellä 15 urheilulukiota ja 15 urheilua tukevaa ammattikoulua sekä urheiluun painottuneita yläkouluja (40). Niiden tavoitteena on tukea nuorta kokonaisvaltaisesti ja tarjota apua opintojen ja urheilun yhdistämiseen (40). Lisäksi urheiluakatemiat tarjoavat lääkärin, fysioterapeutin, psyykkisen valmentajan ja ravitsemusterapeutin asiantuntijatukea (40).

Kaikki nuoret urheilijat eivät pääse urheilua tukeviin oppilaitoksiin tai käytä etujaan. Syinä voi olla esimerkiksi riittämätön menestys urheilussa tai asuminen paikassa, jossa kouluja ei ole. Moni urheilija jättää hakematta apua henkisiin ongelmiin niihin liitetyn leimautumisen pelon vuoksi (1,23). Nuori urheilija voi pelätä arvostuksen menetystä sekä heikoksi leimautumista (1). Lähipiirin olisikin tärkeä oppia tunnistamaan oireet ja ohjata nuori tarvittaessa ammattiavun piiriin. Koko järjestelmä voi toimia nuoren urheilijan tukena (kuvio 2).

Lopuksi

Vaikka urheilulla on paljon myönteisiä vaikutuksia, nuoret ovat erityisen alttiita urheilun kielteisille ilmiöille (11). Näitä ovat stressi, uupumus, masennus, urheilijan suhteellinen energiavaje, syömishäiriöt ja väkivalta.

Ehkäisy on henkisen kuormituksen estämisen avaintekijä (14,23). Lääkäri voi tarjota nuorelle urheilijalle tukea yleisesti henkisesti kuormittavissa tilanteissa (taulukko 2) ja tietoa henkisen hyvinvoinnin tueksi (taulukko 3). Kansainvälinen olympiakomitea on kehittänyt työkaluja arvioimaan yli 16-vuotiaan urheilijan henkistä hyvinvointia (SMHAT-1 ja SMHRT-1) (15). Lisäksi lääkäri voi tukea ja kannustaa sekä korostaa normaalin kehityksen ja kasvun tuomia muutoksia.

Henkiseen kuormitukseen liittyvien oireiden varhainen tunnistaminen tukee nuorta urheilijaa (1,14,23). Oireiden ilmetessä on hyvä konsultoida liikuntalääketieteen erikoislääkäriä tai psykiatria oirekuvan mukaan.

Henkistä ja fyysistä hyvinvointia ei voi erottaa toisistaan (1). Parhaaseen suoritukseen pääsemiseksi ei riitä, että pelkästään keho on optimaalisessa kunnossa; henkisellä hyvinvoinnilla on ratkaiseva rooli nuoren urheilijan menestyksen mahdollistajana.