Muistisairauksiin sairastuneista 70 % on yli 75-vuotiaita. Tämä ikäryhmä kasvaa erityisen nopeasti Suomessa: 75 vuotta täyttäneitä oli v. 2020 noin 550 000, v. 2030 heitä on 790 000 ja v. 2050 jo 920 000, vaikka väestön kokonaismäärä ei tällä aikavälillä juuri muutu (1). Ehkäisevillä tai taudin alkua viivästyttävillä toimilla voidaan vaikuttaa muistisairauksia sairastavien määrään ja siten hoidon tarpeeseen tulevaisuudessa. 

Toimintakyvyn ja elämänlaadun säilymisen kulmakiviä ovat varhainen diagnoosi ja hyvä hoito. Varhaisdiagnostiikka edellyttää perehtyneisyyttä muistisairauksiin ja erityisosaamista. Varhainen lääkehoito, ohjaus, tuki ja neuvonta tukevat sekä toimintakykyä että varautumista tulevaan oikeudellisin keinoin ja mahdollisuutta osallistua omaa hoitoa koskeviin päätöksiin. 

Riskitekijät ja ehkäisy 

Havainnoivissa tutkimuksissa on tutkittu paljon muistisairauksien riskitekijöitä. Niissä ei kuitenkaan yleensä ole selvitetty tarkemmin muistisairauden tyyppiä. Iäkkäillä on usein muistisairauden taustalla muutoksia, jotka liittyvät sekä Alzheimerin tautiin (AT) että aivoverenkiertosairauteen. 

Korkea ikä ja sukurasite ovat keskeisiä riskitekijöitä, joita ei voida muokata. Ennaltaehkäisyn kannalta kiinnostavimpia ovat riskitekijät, joihin voidaan vaikuttaa yhteiskunnallisilla tai yksilöön kohdistuvilla toimilla. Tuoreen arvion mukaan 12 keskeistä muokattavissa olevaa riskitekijää selittää 40 % muistisairauksien ilmaantuvuudesta (2). Nämä riskitekijät ovat vähäinen koulutus, korkea verenpaine, huonokuuloisuus, tupakointi, lihavuus, masennus, vähäinen liikunta, diabetes, vähäiset sosiaaliset kontaktit, liiallinen alkoholin kulutus, pään vammat ja ilman saasteet. 

Epäterveellinen ruokavalio, dyslipidemia, stressi ja univaikeudet ovat muita keskeisiä tekijöitä, jotka on useissa tutkimuksissa yhdistetty suurentuneeseen muistisairauden riskiin. Myös infektiot on yhdistetty riskiin. Riskitekijöiden vaikutus näiden sairauksien kehittymiseen voi olla erilainen elämän eri vaiheissa. Vaikutusmekanismeja on ehdotettu useita, esimerkiksi verisuonimuutokset, inflammaatio ja oksidatiivinen stressi, eikä niitä kaikilta osin tunneta tarkasti. 

Riskitekijöitä selvittäviä tutkimuksia on paljon. Vähemmän on sen sijaan tutkimuksia, joissa on selvitetty ennaltaehkäisevien toimien vaikutusta muistitoimintoihin ja muistisairauksien ilmaantumiseen. 

Vahvin näyttö lääkehoidosta on verenpaineen hyvän hoidon vaikutuksesta muistisairauksien ilmaantumiseen (3) ja aivojen valkean aineen muutoksiin (4). Sprint-Mind-tutkimuksessa havaittiin, että kohonneen verenpaineen tehostettu hoito oli kognitiivisen heikentymän ehkäisyssä tehokkaampi tavanomaiseen hoitoon verrattuna. Muistisairauden ehkäisyssä se ei kuitenkaan ollut merkitsevästi tehokkaampi (5). Eteisvärinän antikoagulaatiohoidosta saattaa olla hyötyä muistisairauden ehkäisyssä. Seurantatutkimuksissa statiinihoito on näyttänyt suojaavan muistisairauksilta (6), mutta hyötyä ei ole osoitettu iäkkäille tehdyissä tutkimuksissa (7). 

Elintapainterventioista on saatu alustavaa näyttöä, jonka mukaan terveellinen ruokavalio, liikuntaharjoittelu ja kognitiivinen harjoittelu ovat yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintaan (8). Viime vuosina on tutkittu erityisesti monitahoisia elintapainterventioita, joissa pyritään vaikuttamaan useaan riskitekijään samanaikaisesti. 

Ensimmäinen laaja monitahoinen elintapainterventiotutkimus oli suomalainen Finger-tutkimus (9). Siinä toteutettiin kaksi vuotta kestänyt interventio ikääntyville henkilöille, joilla oli suurentunut muistisairauden riski. Intervention havaittiin vaikuttavan edullisesti tutkittavien kognitiiviseen toimintaan. Interventioon kuului ravitsemusohjausta, liikuntaharjoittelua, kognitiivista harjoittelua ja vaskulaaristen riskitekijöiden tehostettu seuranta (10). 

Ranskalainen elintapaintervention ja omega-3-lisän vaikutusta selvittänyt MAPT-tutkimus ei sen sijaan havainnut pääanalyyseissään merkitsevää eroa kognitiivisessa toiminnassa eri interventioryhmien ja verrokkiryhmän välillä (11). Lisäanalyyseissä elintapainterventio osoittautui kuitenkin hyödylliseksi tutkittaville, joilla oli suurentunut muistisairauden riski. 

Vaskulaarisia riskitekijöitä koskeva tehostettu ohjaus ei vaikuttanut merkitsevästi muistisairauksien ilmaantuvuuteen hollantilaisessa PreDiva-tutkimuksessa (12). Interventio osoittautui kuitenkin tehokkaaksi niillä tutkittavilla, joilla oli kohonnut verenpaine tutkimuksen alussa ja jotka sitoutuivat interventio-ohjelmaan. 

Maailman terveysjärjestö (WHO) julkaisi v. 2019 suosituksensa muistisairauksien riskin vähentämiseksi (taulukko 1) (13). Suositus perustuu laajaan kirjallisuuskatsaukseen, joka pohjautui pääasiassa interventiotutkimuksiin ja joidenkin riskitekijöiden osalta havainnoiviin tutkimuksiin. 

Tutkimusnäyttö liikunnan, välimerellisen ruokavalion, lisäravinteiden sekä osin verenpaineen ja diabeteksen hoidon vaikutuksesta riskiin katsottiin kohtuulliseksi. Muista arvioiduista tekijöistä näyttö on vielä vähäistä tai puuttuu.

Suosituksessa on mainittu muistisairauksien riskitekijöitä, joiden vaikutuksesta kognition heikentymiseen tai muistisairauden kehittymiseen on vain vähäistä näyttöä, mutta jotka ovat muuten tärkeitä fyysiselle terveydelle ja kokonaishyvinvoinnille. Lisätutkimusta tarvitaan etenkin monitahoisista interventioista ja kehittyvistä maista. 

Lääkkeettömät hoidot ja varhainen tuki 

Esimerkiksi liikunta, ravitsemus, hyvä yöuni, harrastusten jatkaminen ja arjen askareet ovat lääkkeettömän hoidon keinoja. Niillä on lääkehoidon ohella suuri merkitys sairastuneen ja hänen perheensä elämänlaatuun, ja niillä voidaan lykätä varhaisen muistisairauden etenemistä dementiaoireiseksi sairaudeksi (14). 

Tieto, neuvonta ja tuki antavat mahdollisuuden ymmärtää oireita, sopeutua sairauteen ja parantaa kotona selviytymistä. Erikoisilta tuntuvien tilanteiden ja selittämättömiltä vaikuttavien muutosten syy selviää. Apua ja ohjausta tarvitsee koko perhe. Muistisairauteen liittyviin huoliin ja kysymyksiin on kyettävä vastaamaan. Vuorovaikutustaito on olennainen osa terveydenhuoltohenkilöstön ammatillisuutta (15,16).

Muistisairausdiagnoosin saaneille tulee tehdä palvelutarpeen arviointi. Siinä kiinnitetään huomiota sekä nykyisiin että ennakoitavissa oleviin myöhempiin tarpeisiin (17). Arvioinnin perusteella tehdään yhdessä muistisairaan ja läheisen kanssa hoito- ja palvelusuunnitelma. Sitä päivitetään vähintään vuosittain palvelujen oikea-aikaisuuden turvaamiseksi. 

Muistineuvojat ja -koordinaattorit toimivat yhteyshenkilöinä muistisairaan, hänen läheisensä, sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä yhteistyötahojen välillä. Kunnat, kuntayhtymät tai tulevat sote-alueet yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa turvaavat asianmukaisen tuen hoito- ja palveluketjun eri vaiheissa: Kun sairaus on varmistunut, turvataan ensitieto, tuetaan sopeutumista tilanteeseen ja tarjotaan riittävä tieto kuntoutusmahdollisuuksista (julkinen terveydenhuolto, Kela). 

Vertaistuella on sairastuneelle suuri merkitys erityisesti sairauden varhaisessa ja lievässä vaiheessa (18). Varhaisvaiheessa tulisi suunnitella tulevaisuuden ratkaisuja ja valmisteluja. Edunvalvontavaltuutus, hoitotahdon laatiminen ja ajoterveyden arviointi ovat osa ennakoivaa hoitoa (19). 

Ravitsemuksen lähtökohtana on ravintosuositusten mukainen tasapainoinen ravitsemus. Varhaisen ja lievän AT:n hoitoon on apteekeissa myytävä ravintovalmiste (sisältää omega-3-rasvahappoja, uridiinimonofosfaattia, koliinia, C-, E-, B12- ja B6-vitamiineja, foolihappoa, fosfolipidejä ja seleeniä), joka tutkimusten mukaan jarruttaa oireiden ja aivomuutosten etenemistä aina kolmeen vuoteen asti. Se on hyvin siedetty ja sitä nautitaan 125 ml vrk:ssa säännöllisesti vasteen saamiseksi (20,21). 

Lääkehoito 

Toimintakykyä säilyttävät muistisairauslääkkeet ovat olleet käytössä noin 20 vuotta. Kliinisen kokemuksen mukaan hoitovaste on sitä parempi ja pitkäkestoisempi, mitä aiemmin hoito aloitetaan. AT:n varhaisessa ja lievässä vaiheessa (CDR-luokka on 0,5 tai 1 ja GDS/FAST-luokka 3 tai 4) asetyylikoliiniesteraasin (AKE)-estäjillä on osoitettu olevan tehoa. Jos ne eivät sovi tai niille on vasta-aiheita, voidaan tässä vaiheessa käyttää memantiinia. Kaikkien lääkkeiden käytössä pyritään aina suurimpaan siedettyyn annokseen (22). 

Lääkehoidon periaatteet ovat samanlaiset kaikissa AT:n muodoissa ja sekatyyppisessä taudissa, kun potilaalla on AT:n lisäksi piirteitä Lewyn kappale -taudista tai verisuoniperäisestä kognition heikentymästä. Lewyn kappale -taudissa ja Parkinsonin taudin muistisairaudessa AKE-lääkkeiden teho tulee usein esiin nopeammin ja jo pienemmillä annoksilla. Otsa-ohimolohkorappeumatauteja sairastaville ei tule käyttää AKE-lääkkeitä eikä memantiinia (23). 

Lääkehoidon tehon arviointi edellyttää potilaan toimintakyvyn (ADCS-ADL-haastattelu), sairauden vaikeusasteen (CDR-haastattelu) ja neuropsykiatristen oireiden (NPI-, GDS-mittari) systemaattista arviointia omaista tai läheistä haastatellen (24). Tyypillinen hoitovaste on oireiden etenemisen hidastuminen. Se näkyy potilaan tilan ja arjessa selviytymisen paranemisena tai vakiintumisena sekä mielialan kohenemisena (24,25,26,27,28,29,30). 

Neuropsykiatriset oireet voivat olla muistisairauden ensimmäisiä oireita. AT:ssa ne ovat usein varastamis- ja mustasukkaisuusharhaluuloisuutta. Oireet heikentävät potilaan elämänlaatua, lisäävät laitoshoitoon joutumisen riskiä ja vaikuttavat omaisen jaksamiseen (31). Tärkeintä on selvitellä oireita altistavia ja laukaisevia tekijöitä sekä puuttua niihin. Ensisijaisia ovat myös hoitavan henkilön hyvät vuorovaikutustaidot. 

Vahvin tutkimusnäyttö on omaishoitajiin kohdennetuista ohjaavista ja koulutuksellisista interventioista (32,33,34,35). Liikunnalla saattaa olla vaikutusta mielialaan, apatiaan, agitaatioon ja uneen (36). Muistisairauslääkkeet ovat ensisijaisia neuropsykiatristen oireiden lääkehoidossa (37,38,39). AKE-estäjiin reagoivat oireista parhaiten apatia, agitaatio, hypokondria, hallusinaatiot ja estottomuus. Joskus tarvitaan ajoittaista masennus- tai psykoosilääkitystä tai unta parantavia lääkehoitoja. Lääkityksen muutokset tehdään suunnitellusti, muutos kerrallaan. Jos toivottua vastetta ei saavuteta, lääkitys lopetetaan asteittain ja kokeillaan toista lääkettä. 

Lopuksi 

Muistipotilaiden määrään voidaan epidemiologisen tiedon perusteella vaikuttaa pyrkimällä vähentämään muistisairauksien ilmaantuvuutta. Tämä edellyttää yhteiskunnan panostusta muistisairauksien ehkäisyyn, jossa korostuvat sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden hallinta, terveellinen ravitsemus sekä fyysinen ja kognitiivinen harjoittelu (8,40). Elintapojen ja ravitsemuksen muutokset vaativat säännöllistä tukea ja kannustusta. Tulisiko toimintatapaa muuttaa ja suunnatakin yhteiskunnan varoja yksilöllisempään elintapaneuvontaan ja tukeen? 

Toimintakyvyn ja elämänlaadun säilymisen kannalta muistipotilaalle ovat tärkeitä varhainen diagnoosi ja hyvä hoidon kokonaisuus. Muistisairauksien diagnostiikka, hoidon arviointi ja seuranta edellyttävät erityisosaamista ja kokemusta. Ohjaus ja neuvonta tukevat muistisairaan ihmisen valmiuksia oikeudelliseen ennakointiin ja mahdollisuuteen osallistua omaa hoitoa koskeviin päätöksiin. 

Lääkehoidolla voidaan lievittää kognitiivisia ja neuropsykiatrisia oireita sekä parantaa tai ylläpitää toimintakykyä. Se on vain osa potilaan kokonaisvaltaista, yksilöllisesti räätälöityä hoitoa, johon kuuluvat hyvä ravitsemus, säännöllinen liikunta sekä henkinen ja sosiaalinen aktiivisuus. Ajantasainen hoito- ja palvelusuunnitelma takaa oikea-aikaisten ja oikein suunnattujen toimenpiteiden toteutumisen. Erilaisten tukitoimien avulla ihminen voi elää muistisairaudesta huolimatta hyvää ja toimintakykyistä arkea.