Miten taide vaikuttaa?Kulttuurisia näkökulmia hyvinvointiin ja terveyteen

Pitäisikö lääkärin osata kirjoittaa potilaalle resepti museo- tai konserttivierailuun? Duodecimissa aiheesta vitsailtiin vielä vuonna 2001 (1): “Tähän banaaliin flunssaan suosittelemme viimeisintä Uuno Turhapuro -elokuvaa -- likinäköisyyden hoidossa pidetään nykykäsityksen mukaan parhaana pointillisten töiden katselua kolmasti päivässä -- lyhytjännitteisyytenne hoito vaatii ehdottomasti koko Wagnerin Ring -sarjan esityksien seuraamista loppuun saakka."

2000-luvun kuluessa ymmärrys hyvinvoinnista ja kulttuurista on tarkentunut, syventynyt ja monipuolistunut, ja 2010-luvulla taiteen ja hyvinvoinnin yhteyksistä on tehty runsaasti tutkimusta ja julkaistu tutkimuskatsauksia (esim. 2–5). Myös lääkärit ovat yhä enenevässä määrin havahtuneet taiteen ja kulttuurin potentiaaliin osana sairauksien ehkäisyä ja hoitoa. Lääkärien koulutukseen on paikoin alettu sisällyttää taideaineita ja taidelähtöisiä menetelmiä (6,7,8,9,10,11). Suomessakin on jo lisätty kulttuuria ja taidetta käsitteleviä kursseja lääkärinkoulutukseen, ja esimerkiksi Turun yliopistossa on tarjolla monitieteinen Asklepios-ohjelma. Se tarjoaa kriittisiä näkökulmia terveyden, sairauden ja hyvinvoinnin tutkimukseen humanistisen, yhteiskuntatieteellisen, lääketieteellisen ja kasvatustieteellisen alan opiskelijoille.

Aiheesta jo vuosikymmeniä käyty runsas kriittinen keskustelu kytkeytyy hyvinvointivaikutuksia koskevaan tutkimusevidenssiin, taiteen rooliin välineenä ja itseisarvona sekä kulttuuripolitiikkaan ja taiteen rahoitukseen. Vuoden 2019 lopussa WHO julkaisi tähän asti laajimman kulttuurin ja hyvinvoinnin yhteyksien tutkimusta kartoittavan raportin "What is the evidence of the role of the arts in improving health and well-being?" (5). Raportti kattaa yli 3 000 tutkimusta ja antaa vahvaa näyttöä siitä, kuinka taide ja kulttuuri voivat tuottaa hyvinvointia ja auttaa sairauksien hoidossa ja ehkäisyssä.

Kulttuuri, hyvinvointi ja taide käsitteinä

Hyvinvoinnin kulttuurisuudella tarkoitetaan, että käsitys hyvinvointi-käsitteen merkityksestä on kulttuurisesti ja sosiaalisesti sitoutunutta ja sidoksissa arvoihin ja normeihin. Hyvinvointi-sanan monimerkityksisyys tulee esiin esimerkiksi käännettäessä se englanniksi: welfare, wellbeing ja wellness -sanojen merkitykset vaihtelevat sosiaalisesta hyvinvoinnista terveyteen. Pohjimmiltaan tavoissa kokea, jakaa ja tuottaa hyvinvointia onkin kyse kulttuurin ohella myös politiikasta, sillä käsitys siitä, mitä hyvinvointi on, ohjaa sitä, miten ja millaisin keinoin sitä pyritään edistämään (3).

Puhuttaessa kulttuurihyvinvoinnista tai kulttuurin hyvinvointivaikutuksista kyse on välinearvosta hyvinvoinnin tuottajana. Tällöin keskiössä on ollut se, miten taiteen ja kulttuurin vaikutuksia voidaan mitata esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä ja millaista tutkimusnäyttöä (evidence-based research) niiden hyödystä voidaan saada.

Kulttuurisen hyvinvointikeskustelun ytimessä kulttuuri määritellään yleensä sen kapeammassa merkityksessä taiteeksi ja sen tekemiseksi (12). Taide osana hyvinvointia voi olla itse tekemistä, elämyksellistä kokemista tai osa rakennettua ympäristöä, kuten sairaalainfrastruktuuria (5). Kulttuuri voidaan käsittää myös laajasti, jolloin lääketiede ja sen käytännöt nähdään osana kulttuuria.

Taiteen hyvinvointivaikutukset: mittaaminen ja kritiikki

Taiteilla on lukuisia todettuja hyvinvointivaikutuksia, kuten terveyttä edistäviä ja hoitavia vaikutuksia sekä positiivisia vaikutuksia koettuun ja fyysiseen terveyteen sekä mielenterveyteen. Näitä voidaan selittää esimerkiksi aistien aktivoitumisella, sosiaalisella kanssakäymisellä ja fyysisellä aktiivisuudella. Taideinterventiolla voi olla hyvinvointia ja elämän hallintaa edistäviä vaikutuksia, mutta myös sairauksia ehkäiseviä ja hoitavia vaikutuksia (5). Taiteella voidaan lisäksi edistää sosiaalista vuorovaikutusta ja aktiivista kansalaisuutta, jotka ovat keskeisiä taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutusten todentamisessa (3).

WHO:n raportissa (5) esitellään useita taiteen kliinisiä hyvinvointivaikutuksia: taidetoimintaan osallistuminen, elävä musiikki sekä teatteri- ja klovneriaesitykset ovat vähentäneet potilaiden ahdistusta ja kipua sekä alentaneet verenpainetta. Syöpäpotilailla musiikin kuuntelu taidetoiminnan yhteydessä on vähentänyt hoitojen sivuvaikutuksia, kuten ruokahalun puutetta, hengenahdistusta ja pahoinvointia. Tanssi ja musiikin kuuntelu ovat auttaneet veren glukoositasojen kontrolloinnissa diabeetikoilla ja verenpaineen sekä sydämen sykkeen alentamisessa sydän- ja verisuonitauteja sairastavilla.

Erityisen paljon on tutkittu musiikin hyvinvointivaikutuksia (esim. 13,14). Esimerkiksi pitkään on tiedetty, että vibroakustisen hoidon avulla voidaan lievittää kroonista kipua. Viime vuosina on kehitetty uudenlaista monimenetelmäistä vibroakustisen hoidon mallia, jossa matalataajuisen äänen värinä ja lääkäriltä saatu tuki yhdistetään mielimusiikin kuunteluun. Potilaiden itsearviointeihin ja fysiologisiin mittauksiin perustuvassa tutkimuksessa selvisi, että potilaiden krooninen kipu helpotti sairaalatapaamisten aikana, ja kotona tehty vibroakustinen itsehoito pidensi näitä vaikutuksia. Myös krooniseen kipuun liittyvät masennus- ja ahdistusoireet vähenivät hoitojakson jälkeen (13).

Musiikin avulla voi kuntouttaa aivoja, lisätä keskittymiskykyä ja nopeuttaa aivohalvauksen jälkeisten kognitiivisten vaurioiden paranemista (14). Musiikkia on myös käytetty tehokkaana lääkkeettömänä hoitona muistisairaiden haasteellisen käytöksen ja ahdistuneisuuden vähentämisessä.

Myös tanssi-liiketerapia on näyttäytynyt tuloksellisena hoitomuotona masennuksen hoidossa. Kelan rahoittamassa pitkittäistutkimuksessa seurattiin 157 osallistujan masennusoireita ja hyvinvointia noin kuuden kuukauden ajan (interventioryhmissä n = 84 ja verrokkiryhmissä n = 73). Masennusoireet lievenivät merkitsevästi enemmän tanssi-liiketerapiaryhmissä kuin verrokkiryhmissä tutkimuksen seuranta-aikana (15).

WHO:n raportti (5) luo laajan katsauksen erityyppisiin tutkimuksiin ja vastaa kritiikkiin, jota kulttuurin hyvinvointivaikutuksia koskevaa tutkimusta kohtaan on esitetty. Kritiikin kohteena ovat olleet esimerkiksi liian kapea-alaiset tutkimusasetelmat, kysymys subjektiivisen kokemuksen yleistettävyydestä ja sosiaalipoliittinen tarkoitushakuisuus (16).

Lääketieteen ja rahoittajien taholta tullut kritiikki on usein koskenut tutkimusnäyttöä ja korostanut määrällisen tutkimuksen ensisijaisuutta ja vaikutusten mitattavuutta (3). Humanistis-yhteiskuntatieteellinen kritiikki puolestaan on koskenut sitä, ettei määrällisellä mittauksella tavoiteta hyvinvoinnin ja taiteen merkityksiä eri ihmisille eri konteksteissa (3). Useat taideinterventiot tarkastelevat taiteen vaikutuksia esimerkiksi emotionaalisella tai sosiaalisella tasolla, joita on haastavaa mitata kliinisillä mittareilla. Laadullisen tutkimuksen avulla on mahdollista tavoittaa se, mikä taidetoiminnasta tai -elämyksistä tekee osallistujille merkityksellistä, joten tutkimuksissa tulisikin soveltaa monipuolisempaa kriteeristöä kuin pelkkiä biologisia ja lääketieteellisiä malleja (3).

Lisäksi on esitetty, että tavat puhua taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista olisivat pitkälti uusliberaalia talouspuhetta (16). Tällöin taide nähdään sosiaalipoliittisena työntövoimana, jossa tutkimusnäytöllä on lähtökohtaisesti poliittisia päämääriä, ja taiteen itseisarvo korvautuu sen sosiaalisilla ja taloudellisilla hyödyillä. Näin kulttuuripolitiikasta tulee sosiaalipolitiikkaa, mistä Suomessakin on keskusteltu jo pitkään (17).

Hyvinvointipuhe ohjaa taiteen resursseja

Kulttuuripoliittisessa keskustelussa hyvinvointidiskurssi, eli tapa perustella taiteen ja kulttuurin merkitystä niiden tuottamalla hyvinvoinnilla, on nykyisin yksi keskeisimpiä puhetapoja. Hyvinvoinnilla ja sen vaikutuksilla perustellaan kulttuuripoliittisia tavoitteita ja ohjelmia. Tällaiseen kulttuuripoliittiseen ohjelmatyöhön ovat osallistuneet useat julkisen palvelun ja rahoituksen instituutiot: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriö, Taiteen edistämiskeskus, THL ja maakuntaliitot. Kaupungit ja kunnat ovat olleet kehittämässä valtakunnallisia taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin verkostoja, kuten kulttuurihyvinvoinnin alueverkosto Taikusydän ja kulttuurisen vanhustyön verkosto AILI.

Diskurssi kytkeytyy vahvasti kulttuurin rahoitukseen, sillä resursseilla luodaan perusta kulttuuritoimintaan osallistumiselle ja taiteen tekemiselle (18). Vuonna 2019 THL:n kokoaman, kuntien hyvinvointia kuvaavan TEA-viisarin indikaattorien joukkoon liitettiin kulttuurin kysymyspatteristo, jossa taide ja kulttuuri nähdään osana hyvinvointia ja terveyttä edistäviä toimintoja. Kunnan itsearvioinnin välineeksi kehitetty mittaristo pyrkii arvioimaan kulttuurin terveyttä edistäviä vaikutuksia kunnassa kysymyksillä rakenteista ja järjestämisen tavoista. Tämän tyyppisessä näyttöperusteisessa (evidence-based) taiteen ja kulttuurin arvioinnissa on syytä tunnistaa hyvinvoinnin käsitteen kompleksisuus (19) ja tiedostaa, että taloudellisten tai muiden resurssipohjaisten mittareiden lisäksi tarvitaan monipuolisempia keinoja kuvata hyvinvointia (20).

Taiteen hyvinvointivaikutusten arviointi on liitetty yhteiskunnan medikalisoitumiseen. Käsitteellä viitataan ilmiöön, jossa lääketieteen toiminta-alue laajenee yhä uusille elämänalueille esimerkiksi siten, että aiemmin lääketieteeseen liittymättömiä asioita määritellään sairauden ja terveyden viitekehyksessä (21). Hyvinvointidiskurssiin kiinnittynyt taide operoi usein sairauksien ennaltaehkäisyn alueella, jossa toiminnan perustaksi otetaan sen sairauksia ehkäisevä ja jopa lääkitsevä vaikutus. Tällöin taide ja kulttuuri voivat näyttäytyä hyvinvoinnin pakollisina instrumentteina. Voidaan kysyä, onko taiteista ja kulttuurista tullut lääketieteellisen hyvinvoinnin näkökulmasta sosiaalinen ja ennaltaehkäisevä pakkolääke, jota on oltava dosetissa tietty viikkoannos.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että kulttuuripalvelujen saatavuudessa on kyse myös ihmisoikeuksista. Taide ja kulttuuri ovat ihmisyyteen ja kansalaisuuteen kytkeytyviä perusoikeuksia, osa ihmisarvoista elämää, johon myös laitoksissa elävillä ihmisillä on oikeus. Tällöin hyvinvointivaikutuksia merkityksellisempää on tämän oikeuden toteutuminen.

Taide ja kulttuuri luovat merkitystä

Taiteita välineellistävä puhe on monin tavoin ongelmallista (22). Jos taide nähdään vain välineenä tuottaa hyvinvointia, voidaan hukata sen kriittinen potentiaali. Taide ja taiteentutkimus voivat auttaa jäsentämään ongelmia esimerkiksi yhteiskunnallisten, moraalisten tai uskonnollisten kehysten kautta ja laajentaa yhteiskunnallisesti jaettua käsitystä normaalista. Taiteentutkimuksen eetokseen kuuluu taiteen ja kulttuurin merkitysten moninaisuuden tunnustaminen.

Taide voi auttaa asettumaan toisen ihmisen asemaan ja herättää empatiaa tämän kärsimystä kohtaan. Kaunokirjallisuus, taide ja kulttuurituotteet voivat lisätä ymmärrystä siitä, mitä sairaudet ja hyvinvointi ihmisille merkitsevät. Samoin ne voivat auttaa hyväksymään inhimillistä moninaisuutta ja sietämään elämän epävarmuutta sekä asioiden monitulkintaisuutta. Varsinkin kaunokirjallisuuden on nähty lisäävän empatiakykyä sekä arkiymmärrystä toisten ihmisten mielestä ja tietoisuudesta (23,24,25). Kirjallisuudessa on olennaista sen kyky laajentaa mahdollisuuksien tajuamme (26).

Taide voi tarjota kosketuspinnan sellaisiin hyvin- ja pahoinvoinnin muotoihin, jotka eivät muutoin välittyisi kokijoidensa ulkopuolelle. Taiteella voidaan kuvata ja jäljitellä mielentiloja ja fyysisiä tuntemuksia, kuten masennusta tai erilaisia kivun muotoja – tosin kulttuuriset esitykset on erotettava todellisista kokemuksista (27,28,29). Esimerkiksi Baby Jane -elokuva (ohj. Katja Gauriloff 2019) pyrkii audiovisuaalisin keinoin kuvaamaan sitä, miltä paniikkihäiriö tuntuu. Videopelissä Hellblade – Senua’s Sacrifice (2017) taas eläydytään skitsofreeniseen ja psykoottiseen maailmassa olemisen tapaan.

Toisaalta taide ja viihde voivat tuottaa ja ylläpitää yksinkertaistavia stereotypioita, toiseuttaa ja eksotisoida erilaisuutta (30) sekä osallistua elämän ongelmien patologisointiin (31). Yksi taiteen keskeisistä ulottuvuuksista on kuitenkin sen kyky antaa merkitystä kivulle ja kärsimykselle, jotka myös kuuluvat ihmisenä olemiseen. Kirjailija Anja Snellman kirjoittaa omakohtaisessa romaanissaan Pääoma (32): "Claes Anderssonin vereslihaiset runot ja Christer Kihlmanin rujot romaanit olivat minun tapani viillellä itseäni. Tarvitsin kipuaistimuksia". Taiteen avulla voidaan sietää, tukea ja säädellä omia tunteita (33).

Musiikki ja monet muut taidemuodot tarjoavat välineitä itsensä sanattomaan ilmaisemiseen. Niiden avulla voi luoda itselleen turvallisen tilan, jollaista voi olla vaikea tavoittaa esimerkiksi kroonisen sairauden keskellä. Istahtaminen alas, rentoutuminen ja musiikin kuunteluun keskittyminen voivat auttaa siirtämään ajatuksia pois sairaudesta (34) ja luoda tunteen yhteydestä, jollaisena Merete Mazzarella kuvaa suhdettaan lukemiseen esseekokoelmassaan Silloin en koskaan ole yksin (Tammi, 1999).

Pahoinvoinnin jakaminen voi rakentaa hyvinvointia ja toivoa. Surumieliseltä ja lannistavalta vaikuttava taide saattaa antaa sanoja oman kokemuksen käsittelemiseen ja purkaa sairaudesta johtuvaa sosiaalista eristäytymistä. Sairaudesta aiheutuva eristäytyminen voi koitua itse sairautta suuremmaksi uhaksi terveydelle (35). Yksinäisyydestä on tullut yksi suomalaisen yhteiskunnan kivuliaimmista ongelmista (36). Taide ja taidetoiminta voivat vahvistaa yksilön kulttuurisia ja sosiaalisia kytköksiä, luoda yhteenkuuluvuutta ja luoda tiloja, joissa ihminen voi kokea itsensä muutoin kuin sairauden tai raihnaisuuden kautta (34,37). Taiteen itseisarvo ja hyötyarvo eivät siis lopulta sulje toisiaan pois.

Lopuksi

Lääketiede ja sen harjoittaminen ovat osa kulttuuria. Lääkärien tehtävä on parantaa sairauksia sekä poistaa ja lievittää oireita. Taide voi kuitenkin auttaa niin lääkäreitä kuin potilaitakin käsittelemään ja sietämään sellaista kärsimystä ja kipua, jota ei voida poistaa.

Taide voi auttaa lääkäreitä ymmärtämään potilaita ja niitä konteksteja ja merkityksiä, joita sairauksille ja niiden hoidolle annetaan. Kun medikalisaation myötä yhä useampi elämänalue sysätään lääkärien ja lääketieteen hoidettavaksi, lääkärien on tärkeä tunnistaa oma paikkansa ja osuutensa kulttuuristen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden kentässä. Taiteella, taiteen tutkimuksella ja kulttuurisella terveystutkimuksella voi olla tässä tärkeä rooli, sillä ne antavat valmiuksia sairauksien kulttuurisuuden käsittelyyn (38).

Kansainvälisesti taiteen soveltavaan käyttöön liittyvää tutkimusta tehdään useilla terveydenhoidon ja sosiaalityön kentillä. "Medical humanities" -tieteenala on muun muassa paneutunut taiteen käyttöön lääkärien koulutuksessa, jossa taide toimii erityisesti vuorovaikutustaitojen kehittämisessä ja potilaiden kokemuksien ymmärtämisen välineenä (11). "Health humanities" (esim. 39) puolestaan kattaa sosiaali- ja terveysalan sektorit laajemmin. Keskeinen käsite alalla on "mutual recovery", yhteinen ja vastavuoroinen toipuminen. Tällä viitataan hyvinvointivaikutuksiin, jotka syntyvät, kun potilaat, hoitohenkilökunta ja omaiset tekevät taidetta yhdessä. Tällainen vastavuoroinen prosessi voi purkaa sairaanhoidon hierarkiaa: yleensä hoidon kohteiksi asemoituvat potilaat ovatkin osallisia hyvinvoinnin luomisessa ja voivat antaa jotain takaisin heitä hoitaville. Taidetoiminta voi näin tukea myös hoitohenkilökunnan ja omaisten jaksamista ja hyvinvointia (39).

Mutta pitäisikö lääkärin siis osata kirjoittaa taideresepti? Englannissa ja Tanskassa on käytössä toimintamalleja, joissa lääkäri voi lähettää potilaan kulttuurineuvojalle, joka ohjaa potilaan mielekkään kulttuuritoiminnan pariin. Suomessa on käytössä vastaavia toimintatapoja. Esimerkiksi Tampereella kulttuurilähete perheille on vakiintunut osaksi neuvolatoimintaa.

Toiminta voi parhaimmillaan parantaa asiakkaiden elämänlaatua siten, että lääkityksen tarve vähenee, mieliala ja fyysinen kunto paranevat ja sosiaaliset suhteet vahvistuvat. Flunssaan ei edelleenkään määrätä museovierailua – eikä raudanpuutteeseen tai yksinäisyyden kokemukseen metallimusiikkia. Taiteen vaikuttavuus riippuukin yksilöiden tarpeista ja valmiuksista vastaanottaa taidetta. Siihen vaikuttavat ympäristötekijät sekä kulttuuriset ja sosiaaliset normit (3).

Paradoksaalista kyllä, joidenkin tutkimusten mukaan hyvinvointia itse asiassa tuottaa sellainen taide, jota ei ole alun alkaen suunniteltu hyvinvointivaikutusten aikaansaamiseksi (40). Esimerkiksi Wilson, Bryant ja Lawson toteuttivat yhdessä mielenterveyskuntoutujien ja paikallisen taidemuseon kanssa taide- ja tutkimusprojektin. Hankkeessa osallistujat tutustuivat museon kokoelman tunnettuihin teoksiin ja toteuttivat uuden näyttelyn, jossa oli esillä myös heidän itse tekemiään, alkuperäisiä töitä tulkitsevia teoksiaan. Hankkeella ei ollut terapeuttisia tavoitteita, mutta osallistujat raportoivat, että juuri se lisäsi heidän hyvinvointiaan, että he tulivat kohdatuiksi tasaveroisina ihmisinä, eivätkä hoidon kohteina. Tässä tapauksessa olennaista oli nimenomaan se, että projektin keskiössä oli taiteen tekeminen eikä heidän sairautensa (41). Yksi keskeinen seikka taiteen hyvinvointivaikutuksista keskusteltaessa onkin, miten ja keiden ehdoilla hoidossa ja kuntoutuksessa luodaan siltoja niiden ulkopuoliseen taide- ja kulttuurimaailmaan.