Somaattinen oireilu on aina kokonaisvaltainen kokemus, jossa yhdistyvät fysiologiset ilmiöt, emotionaaliset reaktiot, kognitiiviset käsitykset oireesta sekä näiden kaikkien vaikutukset käyttäytymiseen. Fyysisen oireen psyykkinen yhteys voi vaikuttaa oirekuvan syntyyn, ilmiasuun ja vaikeuteen (taulukko 1).

Psykiatrisiin häiriöihin liittyvä pitkittynyt stressi aiheuttaa normaalitilaan verrattuna pitkäkestoisempia ja voimakkaampia fysiologisia rektioita (1,2). Lisäksi psykiatriset häiriöt vaikuttavat kokemukseen fyysisistä oireista ja niiden selitysmalleihin.

Psykiatrisista häiriöistä kärsiviä fyysiset tuntemukset voivat huolestuttaa enemmän kuin terveitä verrokkeja ja he voivat tulkita oireet herkemmin somaattiseksi sairaudeksi (3,4). Fyysisesti oireilevat potilaat hakeutuvat yleensä somaattisiin tutkimuksiin, vaikka he liittäisivät oireet kuormittaviin elämäntapahtumiin ja psyykkiseen tilaansa.

Depressio

Depression oirekriteereihin kuuluvat psykologisten oireiden lisäksi väsymys, ruokahalun muutokset ja unettomuus (5). Kriteereihin kuuluvista oireista myös psykomotorista kiihtyneisyyttä tai hidastuneisuutta voi pitää somaattisina oireina. Somaattisia oireita on todettu esiintyvän 80 %:lla masennuspotilaista (6). Näistä yleisin on väsymys, jota esiintyy noin 75 %:lla (7). Kipua esiintyy 65 %:lla (8).

Psykoottisessa masennustilassa voi esiintyä somaattisia harhaluuloja. Potilaalla voi olla esimerkiksi käsitys siitä, että elimistö on mädäntynyt tai tuhoutunut. Myös depressiolle ominainen katastrofiajattelu voi olla psykoositasoista. Se voi kohdistua esimerkiksi tavallisiin tuki- ja liikuntaelimistön oireisiin, joiden potilas voi uskoa johtavan halvaantumiseen.

Somaattiset oireet ovat yleisimpiä ensisijaisia syitä, joiden takia masennusta sairastavat hakeutuvat perusterveydenhuoltoon (9,10). Oireet ovat yleensä epäspesifejä. Esimerkiksi päänsärky voi olla enemmän sietämätöntä paineen tunnetta kuin johonkin tyypilliseen päänsärkytyyppiin viittaavaa kipua. Epäselvistä somaattisista oireista ja kiputiloista kärsiviltä tulisi seuloa mahdollinen masennustila (11).

Somaattisten oireiden yleisyys voi johtua osin siitä, että masennus altistaa erilaisista havainnoista tehtävien tulkintojen muuttumiselle kielteiseen suuntaan (4,12). Masentunut voi tulkita muutokset erilaisissa elintoiminnoissa merkiksi sairaudesta. Somaattisia oireita selittävät myös masennuksen neurobiologiset yhteydet. Näitä ovat esimerkiksi häiriöt stressihormonien palautejärjestelmässä (13) sekä masennukseen ja kivun säätelyyn vaikuttavissa välittäjäainejärjestelmissä (10).

Ahdistuneisuushäiriöt

Ahdistuneisuudessa yhdistyvät huolestuneisuuden tunteet tai eriasteiset pelot sekä autonomisen hermoston aktivaatioon liittyvät somaattiset ilmentymät, kuten sydämentykytys, hengenahdistus, huimaus ja vapina. Henkilön emotionaalinen tila, käsitys oireista ja oireille annettu merkitys vaikuttavat siihen, kuinka vaikeina ne koetaan (14).

Ahdistuneisuushäiriötä sairastava potilas antaa merkitsevästi vähemmän normalisoivia selityksiä somaattisille oireille kuin terve henkilö (15). Somaattisiin tutkimuksiin hakeutumisen kannalta keskeisimpiä ahdistuneisuushäiriöitä ovat paniikkihäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja traumaperäinen stressihäiriö.

Ahdistusoireiden esiintyminen voi olla tilannekohtaista, jolloin potilaat voivat yhdistää niihin liittyvät somaattiset oireet psyykkiseen tilaansa, kuten sosiaalisten tilanteiden pelossa. Silloin ne ovat helpommin myös lääkärin tunnistettavissa. On kuitenkin huomattavia yksilöllisiä eroja siinä, kykeneekö potilas ilmeisissäkään tilanteissa yhdistämään oireensa psyykkisiin tapahtumiin. Tähän vaikuttavat muun muassa potilaan taipumus somatisointiin, aleksityymiset piirteet ja läheisten käsitys oireista (16).

Paniikkihäiriössä oireita esiintyy ennalta-arvaamattomissa tilanteissa ja fyysiset oireet voivat olla voimakkaita. Ne voivat muistuttaa esimerkiksi iskeemistä sydänkohtausta tai astmakohtausta. Potilas hakeutuu usein päivystykseen (17). Paniikkihäiriön todennäköisyys oireiden syynä kasvaa, jos esimerkiksi sepelvaltimotautia sairastamaton ja melko nuori potilas hakeutuu toistuvasti päivystykseen rintakivun vuoksi. Somaattinen erotusdiagnostiikka on aina keskeistä, eikä paniikkihäiriön diagnoosia ole syytä tehdä ennen huolellista somaattista tutkimusta.

Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön kliiniseen kuvaan kuuluu aina myös autonomisen hermoston välittämiä oireita, kuten sydämentykytystä tai vapinaa. Lisäksi voi esiintyä epäspesifejä rinnan ja vatsan alueen oireita sekä erilaisia kiputiloja (5). Häiriöön kuuluva suhteeton huolestuneisuus voi myös kohdistua näihin fyysisiin oireisiin ja lisätä entisestään tarvetta hakeutua somaattisiin tutkimuksiin. Puolet yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivistä potilaista hakeutuu vastaanotolle somaattisten syiden takia (18).

Traumaperäisen stressihäiriön keskeisiin oireisiin kuuluvat traumaattisiin tapahtumiin liittyvät painajaiset ja takautumat. Lisäksi voi esiintyä äkillisiä paniikkioireita. Häiriön ydinoireisiin kuuluu somaattisina oireina autonomiseen ylivireyteen liittyviä oireita, kuten unettomuutta ja säpsähtelyä sekä rytmihäiriötuntemuksia, hengenahdistusta, ripulia, vapinaa ja tuntohäiriötä (19). Erilaisia somaattisella oirekuvalla esiintyviä dissosiatiivisia tiloja esiintyy usein yhdessä traumaperäisen stressihäiriön kanssa (20).

Dissosiaatiohäiriöt ja elimellisoireiset häiriöt

Dissosiaatiohäiriöt sekä elimellisoireiset häiriöt muodostavat heterogeenisen ryhmän. Diagnostisiin kriteereihin – muista psykiatrisista häiriöistä poiketen – kuuluvat ensisijaisesti fyysiset oireet, joissa ei ole elimellistä patologiaa (toiminnallinen oire), tai pelko somaattisista sairauksista (5). Potilas kiinnittää oireisiinsa merkittävästi huomiota ja ne heikentävät toimintakykyä.

Potilaalla saattaa olla oireisiin liittyviä tavallisesta poikkeavia ajatuksia, tunteita sekä käyttäytymisen muutoksia. Emotionaalista oireilua ei läheskään aina esiinny tai potilas ei sitä tunnista. Jos psyykkisiä oireita on, potilas liittää ne yleensä suoraan fyysisistä oireista johtuviksi tai pitää niitä täysin erillisinä somaattisesta tilasta.

Dissosiatiivisissa neurologisissa häiriöissä (konversiohäiriö) on keskeistä motoristen tai sensoristen toimintojen heikentyminen tai puutokset sekä kohtausoireet, joiden alkamisessa on usein todettavissa ajallinen yhteys psykososiaaliseen kuormitukseen. Kliiniset ilmentymät voivat olla hyvinkin erilaisia, esimerkiksi halvaus tai tunnottomuus, kävelyvaikeudet, vapina, huimaus, äänen katoaminen, epilepsian kaltaiset kohtaukset tai näkökenttäpuutokset.

Oireet voivat olla toiminnallisesti epäloogisia, eivätkä ne noudata neurofysiologisia tai -anatomisia periaatteita (21). Ne alkavat yleensä äkillisesti ja niiden voimakkuus ja vaikutus toimintakykyyn vaihtelevat tilannekohtaisesti (21). Oireet ovat voimakkaampia niitä tarkkailtaessa ja ne saattavat heikentyä tai hävitä huomion kiinnittyessä muualle. Potilas ei pysty tietoisesti tuottamaan tai kontrolloimaan oireitaan, mutta hän saattaa kyetä säätelemään niitä eri tilanteissa. Yleensä potilaalla ei ole emotionaalisia oireita (22).

Elimellisoireisista häiriöistä somatisaatiohäiriö on yleisin. Oirekuvaan kuuluvat useat eri elinjärjestelmissä esiintyvät näennäisen viattomat ja mielialasta riippumattomat pitkäaikaiset fyysiset oireet, kuten vatsakipu, turvotukset, rintakipu, virtsaamisvaivat, puutuminen ja tuki- ja liikuntaelinten kivut (23). Potilaat eivät yleensä koe emotionaalisia oireita. Potilaan toistuva hakeutuminen tutkimuksiin ja hoitoon lukuisten erilaisten fyysisten oireiden ja toimintakyvyn heikentymisen vuoksi voi herättää epäilyn somatisaatiohäiriöstä.

Hypokondrialla tarkoitetaan pitkäaikaista, pakonomaista, jatkuvaa ja perusteetonta sairastumisen pelkoa. Mitkä tahansa hyvälaatuiset oireet ja tavalliset fyysiset oireet tulkitaan vakavien tai kohtalaisen vakavien somaattisten sairausten merkiksi (15).

Psykoosisairaudet

Kaikissa psykoottisissa häiriöissä voi esiintyä somaattisia harhaluuloja (24). Somaattisten oireiden näkökulmasta kliinisesti merkittävin on harhaluuloisuushäiriö, jossa esiintyy enemmän somaattisia harhaluuloja kuin skitsofreniassa (25). Harhaluuloisuushäiriössä somaattiset harhaluulot eivät ole niin sanotusti eriskummallisia, kuten skitsofreniassa, vaan periaatteessa ne voisivat olla mahdollisia.

Potilas voi esimerkiksi olla vakuuttunut siitä, että suolistossa on oireita aiheuttava sairaus, jonka osoitukseksi hän tulkitsee lääketieteellisesti viattoman tutkimuslöydöksen. Hänellä voi myös olla harha siitä, että ihon alla on esimerkiksi hyönteisiä, joita hän raapii ja aiheuttaa siten epätyypillisiä iho-oireita (26). Tällaisissa itse aiheutetuissa iho-oireissa erotusdiagnostisena häiriönä on ei-psykoottinen, nykyisin pakko-oireisiin häiriöihin kuuluva ekskoriaatiohäiriö, ”ihonnyppimishäiriö”, jossa potilas vaurioittaa ihoa lievittääkseen stressiä, purkaakseen ahdistusta tai tuottaakseen mielihyvää (16).

Harhaluuloisuushäiriöön liittyvät somaattiset harhat ovat samankaltaisia kuin hypokondriassa esiintyvät oireet. Potilaan käsitys on kuitenkin piintyneempi, eivätkä tutkimukset ja perustelut tilanteen vaarattomuudesta rauhoita häntä. Somaattisten harhaluulojen lisäksi voi esiintyä epäluuloisuuteen liittyvän kuormittuneisuuden aiheuttamaa väsymystä sekä ahdistuneisuuden fyysisiä oireita. Psykoottinen oireilu voi olla kapea-alaista kohdistuen vain yhteen asiaan. Toimintakyky voi säilyä normaalina, mikä mahdollistaa hyvinkin intensiivisen avun hakemisen häiritseviin oireisiin. Skitsofreniassa taudinkuvaan kuuluu heikentynyt kyky huolehtia itsestä ja vetäytyminen omiin oloihin, mikä haittaa somaattisiin tutkimuksiin hakeutumista.

Syömishäiriöt

Laihuushäiriössä (anorexia nervosa) ja ahmimishäiriössä (bulimia nervosa) potilaalla on lihomisen pelkoa ja käsitys siitä, että hän on liian lihava. Lisäksi painoa pyritään kontrolloimaan syömättömyydellä, itse aiheutetulla oksentelulla sekä nesteenpoisto- tai ulostuslääkkeiden käytöllä. Seurauksena on ravitsemustilan heikentyminen, jonka vaikeusasteesta riippuen voi esiintyä lukuisia erilaisia somaattisia oireita (27). Laihuushäiriössä alipainoon liittyy umpieritysjärjestelmän häiriöitä, kuten kuukautisten puuttumista, potenssin heikkenemistä tai luukatoa. Myös suoliston toiminnan häiriöitä, vatsakipuja, matalaa verenpainetta, huimausta, sydämen harvalyöntisyyttä ja voimakasta uupumusta esiintyy yleisesti (28).

Ahmimishäiriössä potilaan ajattelua hallitsee syöminen ja voimakas halu syödä. Hänellä on toistuvia ylensyömisjaksoja, mutta myös painon kontrollointia epäterveellisin keinoin. Myös tässä häiriössä voi esiintyä yleistä heikkoutta, kuukautishäiriöitä, elektrolyyttihäiriöitä, sydämen rytmihäiriöitä, suoliston toiminnan häiriöitä tai refluksista johtuvaa äänen käheyttä (29).

Molemmissa syömishäiriötyypeissä voi esiintyä toistuvan oksentelun aiheuttamaa hampaiden eroosiota tai limakalvovaurioita. Hammaslääkäri voikin olla ensimmäinen terveydenhuollon ammattilainen, joka havaitsee syömishäiriöön liittyviä oireita (30).

Ainoastaan noin kolmasosa syömishäiriöpotilaista havaitaan terveydenhuollossa (31). Tämä viittaa puutteellisen tunnistamisen ohella siihen, etteivät potilaat useinkaan hakeudu hoitoon itse syömishäiriön, vaan sen seurausten takia. Syömishäiriöiden somaattiset ilmentymät ovatkin keskeisiä johtolankoja häiriön tunnistamisessa (29,32). Painon tarkkailusta ja syömisen kontrolloinnista tulisi kysyä potilaalta aina, kun asiasta herää epäily (33).

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD)

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöön liittyy huomattavaa psykiatrista liitännäissairastavuutta, kuten univaikeuksia, depressiota, ahdistuneisuushäiriöitä ja päihdeongelmia (34) ja siten myös näihin häiriöihin liittyviä somaattisia oireita. ADHD-oireiset ovat myös tapaturma-alttiita.

Lapsilla ja nuorilla ADHD (35) sekä hyperaktiiviset oireet (36) ovat yhteydessä somaattisiin oireisiin, kuten vatsakipuun ja päänsärkyyn. Kliinisten havaintojen mukaan aikuisikäisillä yhteys erilaisiin toiminnallisiin oireisiin on myös hyvin mahdollinen. Laajassa nuoriin aikuisiin (17–35 v) ADHD-potilaisiin (n = 33 380) kohdistuneessa kohorttitutkimuksessa todettiin verrokkeihin (n = 355 652) nähden merkitsevästi enemmän toiminnallisia vatsaoireita, kuten dyspepsiaa (ristitulosuhde OR 1,48), ummetusta (OR 1,64) tai ärtyvän suolen oireyhtymää (IBS) (OR 1,68) (37).

Päihdeongelmat

Päihdeongelmainen potilas voi hakeutua hoitoon psyykkisten ongelmien ja vieroitusoireiden lisäksi lukuisten erilaisten somaattisten oireiden ja tapaturmien vuoksi. Alkoholiongelmaisilla voi olla muun muassa rytmihäiriöitä, kohonnut verenpaine, hormonaalisia häiriöitä ja vajaaravitsemusta, vatsavaivoja sekä kouristuksia ja muita neurologisia oireita (38).

Huumeongelmaiset ja sekakäyttäjät ovat lisäksi alttiita saamaan infektioita paikallisista pistosalueiden tulehduksista aina systeemisiin sairaalahoitoa vaativiin infektioihin (39). Huumeongelmaisille on tyypillistä myös huono suunterveys (40). Päihdeongelman tunnistaminen somaattisten oireiden taustalta on oleellista päihdehoitoon ohjaamiseksi sekä muiden somaattisten sairauksien ehkäisemiseksi.

Lopuksi

Psykiatrisissa häiriöissä esiintyy yleisesti somaattisia oireita. Näihin häiriöihin viittaavia spesifejä fyysisiä oireita ei voida osoittaa olevan. Mitä epämääräisempi somaattinen oire tai mitä useampia oireita potilaalla on, sitä todennäköisemmin niiden taustalla on psyykkistä ahdinkoa tai psykiatrinen häiriö. Psykiatriseen häiriöön viittaavat myös oireet, jotka eivät reagoi tavanomaisiin hoitoihin. On hyvä muistaa, että somaattisesta näkökulmasta vähäpätöinen oire voi viitata hyvinkin vakavaan psykiatriseen häiriöön.

Avun hakeminen ruumiilliseen oireeseen tuo potilaan lääketieteellisen arvion ja hoidon piiriin. Fyysiset oireet edellyttävät aina somaattisen tilan selvittelyä, mutta pelkkä somaattisen sairauden poissulkeminen ja hoitaminen ei läheskään aina riitä potilaan ongelmien ratkaisemiseksi. Pitkäaikaisesti somaattisesti oireilevien potilaiden tutkimuksissa psyykkisen häiriön mahdollisuus tulisi aina selvittää, koska näihin häiriöihin on mahdollisuus tarjota tehokasta hoitoa.