Mikä minusta tulee isona? Lääketieteen opiskelijoiden uraohjauksen mallit

Erikoislääkärikoulutuksen meneillään olevan uudistuksen yksi tärkeä osa on opinto-oikeuden avoimen haku- ja valintamenettelyn käyttöönotto. Vielä vuonna 2002 erikoistuva saattoi ilmoittautua samanaikaisesti usean erikoisalan koulutusohjelmaan, vuonna 2003 opinto-oikeus rajattiin yhteen erikoisalaan, ja nyt erikoislääkärikoulutukseen pitää hakea.

Valintamenettelyssä hakija saa kolmanneksen maksimipisteistä valitun alan työkokemuksesta, kolmanneksen haastattelusta ja 8 pistettä tutkimustyöstä (yhteensä enintään 20 pistettä). Ensisijaisuuspisteiden avulla hakijaa ohjataan tarkasti miettimään erikoisalavalintaansa. Hakijan soveltuvuus arvioidaan vielä koejaksolla ennen lopullista valintaa.

Monilla lääketieteelliseen tiedekuntaan hakevilla nuorilla on visio siitä, mitä he tekevät valmistuttuaan. Käytännössä urapolussa on monta mutkaa ja sattumallakin on suuri osuus (1,2). Suomessa opintojen ohjausta on tarjolla sitä tarvitseville, mutta erikoisalan valintaan on vaikea löytää tukea. Maailmalla on toisin.

Erityisesti anglosaksisissa maissa opiskelijoiden ohjaus on opetusohjelman oleellinen osa (3,4). Opiskeluaika nähdään ihmisenä kasvamisen kannalta tärkeänä kehitysvaiheena (3), eikä se ole ainoastaan etukäteen määritellyn akateemisen osaamistason saavuttamista. Tulevan urapolun löytämiseksi annettu ohjaus on yksi tämän mentoroinnin osatekijä (3,4).

On luonnollista, että tiedekuntaan hakeutuneen nuoren kiinnostuksen kohteet muuttuvat kuuden vuoden opiskelun aikana (2). Koulutuksensa aikana lääketieteen opiskelijat hankkivat perustiedot jokaisesta erikoisalasta, mutta opintojakson aikana muodostuneet mielikuvat eivät aina vastaa työelämän todellisuutta.

Opiskeluaikainen kohtelu (5) ja erikoisalojen välinen kiertojärjestys saattavat vaikuttaa opiskelijoiden valintoihin (6). Tiedekunnan arvot ohjaavat uravalintoja jossakin määrin (7), ja myös palkkauksella, päivystysrasituksella ja työllistymisellä on vaikutusta (1,8). Ilman uraohjausta tapahtuva päätöksenteko saattaa perustua alan todellisuutta huonosti vastaaville mielikuville, mikä helposti johtaa erikoisalan vaihtoon (2).

Peruskoulutus on lyhyt ajanjakso lääkärin elämässä, mutta yhteiskunnalle se on merkittävä sijoitus. Terveyspalvelujärjestelmän kannalta on tärkeää saada osaavia lääkäreitä erilaisiin työpisteisiin, ylläpitää työviihtyvyyttä, tukea koulutusta sen eri vaiheissa ja taata sujuva siirtyminen lääkärin urapolun eri vaiheisiin (8).

Opiskelijoiden uraohjauksen ja erikoisalan valintaa tukevan neuvonnan järjestäminen on erikoislääkärikoulutuksen uudistuksen tärkeä osa. Ohjelmaan valittu, erikoistumiskoulutuksensa keskeyttävä nuori lääkäri on vienyt paikan joltakin toiselta alasta kiinnostuneelta, ja alan vaihdon vuoksi hänen omat opintonsa viivästyvät.

Tämän systemoidun katsauksen tarkoituksena on löytää esimerkkejä toimivista malleista, jonka pohjalle olisi mahdollista rakentaa suomalaiseen terveyspalvelujärjestelmään soveltuva lääketieteen opiskelijoiden uravalinnan ohjaus.

Aineisto ja menetelmät

Kirjallisuushaulla pyrittiin löytämään artikkeleita, joissa kuvataan käytössä oleva uraohjauksen ohjelma tai interventio. Lääketieteen opiskelijoiden uraohjaukselle ei ole vakiintunutta terminologiaa, joten katsauksessa jouduttiin käyttämään useita vaihtoehtoisia hakusanoja: career and choice and medical and student and mentoring/counceling/coaching/advising/guidance and program.

Kirjallisuushaku suoritettiin tietokannoista Ovid Medline, PubMed ja Web of Science heinäkuun alussa 2019. Hakua täydennettiin käymällä läpi löydettyjen artikkelien viiteluettelot.

Mukaan otettiin artikkelit, jotka abstraktin tai otsikon perusteella käsittelivät lääketieteen opiskelijoiden uraohjauksen järjestämistä. Opiskelijoiden yleisen hyvinvoinnin edistämistä kuvaavat ohjelmat, yhden erikoisalan valintaan keskittyvät, jollekin vähemmistölle tai muille kuin lääketieteen opiskelijoille tarkoitetut tai tutkijakoulutuksen kannustavat ohjelmat jätettiin pois. Artikkelin tekstin perusteella suljettiin pois kaksi artikkelia (9,10), jotka oli laadittu vain yhden erikoisalan näkökulmasta.

Mukaan otettiin vain englanniksi kirjoitetut artikkelit, ja pois suljettiin sellaisissa julkaisusarjoissa ilmestyneet artikkelit, joista artikkelin kokotekstiä ei ollut mahdollista saada Helsingin yliopiston terveystieteiden keskuskirjaston tai kyseisen lehden omien verkkosivujen kautta.

Tulokset

Kirjallisuushaku tuotti kiinnostavia artikkeleita, mutta suurin osa käsitteli uraohjausta ja -neuvontaa osana opiskelijoiden yleistä mentorointia, jossa on mukana myös hyvinvoinnin edistäminen (3). Rajauksen perusteella mukaan otettiin kahdeksan artikkelia, viisi haun perusteella (12,13,14,16,18) ja kolme viiteluetteloista löydettyä (11,15,17). Viisi artikkeleista oli Yhdysvalloista (11,12,14,15,18), kaksi Etelä-Koreasta (13, 16) ja yksi Britanniasta (17) (Liitetaulukko 1).

Kuvattujen ohjelmien tavoitteet olivat hyvin samanlaisia. Niiden avulla pyrittiin lisäämään opiskelijoiden itsetuntemusta, antamaan tietoa heille sopivista erikoisaloista ja auttamaan heitä menestymään valintamenettelyssä.

Hurin ym. kuvaamassa ohjelmassa (16) opiskelija ohjataan tekemään ammatillista kiinnostusta mittaava STRONG-testi (Strong Interest Inventory Occupational Scales) ja kaksi erilaista persoonallisuustestiä (Myers-Briggs Type Indicator ja NEO). Pohjoisamerikkalaisissa ohjelmakuvauksissa (11,12,14,15,18), mainitaan verkkosivu (19), jonka kautta opiskelija voi tehdä Myers-Briggs Type Indicator- tai sitä lähellä olevan Keirsey Temperament Sorter -testin. Verkkosivuilta löytyy linkki myös kiinnostuksen kohteita, arvoja ja taitoja koskeviin kysymyksiin.

Kohderyhmänä olivat tavallisimmin ensimmäisten vuosikurssien opiskelijat (11,12,13,14), mutta myös koko opiskelun ajalle ajoittuvia ohjelmia löytyi (15,17). Oppimismenetelminä käytettiin verkkoluentoja (13,16), käänteistä oppimista (16,18) ja ammatinvalintamessuja (16,17) perinteisten luentojen, pienryhmäkeskustelujen ja yksilöohjauksen lisäksi. Osa kursseista oli pakollisia (12,13), osa valinnaisia tai vapaaehtoisia (11,14,15).

Arviointimenetelmistä yleisin oli osallistujatyytyväisyyttä kuvaava palautekysely (11,12,14, 15,17). Tulosten määrittely jäi avoimeksi, tavallisin lopputulosmuuttuja oli osallistujien tyytyväisyys verrattuna maan keskiarvoon (11,15). Motivaation puute oli ongelma sekä opiskelijoilla että järjestäjillä.

Neljässä pohjoisamerikkalaisessa artikkelissa viitattiin Yhdysvaltojen lääketieteellisten tiedekuntien yhdistyksen urakehitysohjelman verkkosivuihin (20). Siellä annetaan tietoa uravalinnan polusta, johon kuuluu itsetuntemuksen kehittäminen, itselle sopivan erikoisalan etsintä ja päätöksentekostrategia. Uraneuvontaa annetaan koko koulutuksen ajan, aina peruskoulusta collegeen ja yliopiston jatko-opintoihin asti. Sivuilla on myös tietoa erikoisalakohtaisista koulutusohjelmista, valintamenettelyyn valmistutumisesta ja vihjeitä siinä menestymiseen. Lisäksi sivustolla tarjotaan tietoa ammatillisesta kehittymisestä ja myös muista mahdollisuuksista harjoittaa lääkärinammattia.

Kirjallisuushaussa löytyi myös artikkeli, jossa kuvataan Kanadassa perusteilla olevan uraneuvonnan mallia osana lääketieteellisten tiedekuntien akkreditaatiota (8) (taulukko 1). Muita siihen liittyviä artikkeleita ei vielä löytynyt.

Pohdinta

Opiskelijoiden järjestelmällisestä uraohjauksesta on kansainvälisessä kirjallisuudessa esitelty useita malleja, mutta ne ovat sidoksissa maan koulutus- ja terveyspalvelujärjestelmään (21). Ruotsissa, Tanskassa ja Britanniassa opiskelijat suorittavat pakollisen palvelun valmistumisensa jälkeen, ja tänä aikana heillä on mahdollisuus tutustua terveyspalvelujärjestelmän erilaisiin osiin. Alankomaissa taas opiskelijat voivat heti valmistuttuaan hakea erikoislääkärikoulutukseen (21). Suomen nykyinen järjestelmä on jotakin näiden kahden väliltä, sillä opiskelijat suorittavat pakollisia harjoittelukuukausia osana kliinisiä opintojaan ja voivat heti valmistuttuaan hakea erikoislääkärikoulutukseen.

Kirjallisuudesta löytyville uraneuvonnan malleille on yhteistä se, että ne painottuvat opiskelun ensimmäisiin vuosiin (18). Tämä on yhteydessä anglosaksiseen näkemykseen opiskelusta henkisen kasvun vaiheena (3). Haun avulla löydetyistä malleista yksityiskohtaisimmin on esitelty eteläkorealainen malli (kuvio 1) (22). Se on kehitetty lääkärien, lääketieteen koulutuksen asiantuntijoiden, uraneuvonnan ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyönä (13,16,22). Opiskelijoiden järjestelmällinen valmennus alkaa ensimmäisen lukuvuoden alussa ja jatkuu valmistumiseen eli neljännen vuoden loppuun asti. Malli kuluttaa paljon tiedekunnan voimavaroja, sillä jokainen opiskelija käy yhteensä kuusi kahdenkeskistä keskustelua uraneuvojan kanssa.

Osa uranvalintaohjelmista hyödynsi uusia oppimismenetelmiä, kuten käänteistä oppimista (14,16). Niinkin yksinkertainen interventio kuin opaskirjasen jakaminen ja siihen liittyvän kyselyn täyttäminen lisäsivät opiskelijoiden kahdenkeskisistä keskusteluista ohjaajan kanssa kokemaa hyötyä (14). Kirjallisuudesta löytyy myös esimerkki tiedekunnan verkkosivuston chatista, johon opiskelija voi jättää kysymyksen ja saada asiantuntijan vastauksen sähköpostiinsa (23). Yksittäisen tietokoneavusteisen uravalintaohjelman käytöstä ei uravalinnassa apua juuri ollut (25).

Lyhyetkin interventiot, kuten 3–4 minuutin pikatapaamiset (speed dating) kiinnostavien erikoisalojen edustajien kanssa (15), osallistujien etukäteen täyttämät kyselylomakkeet ja erikoislääkäreille ennen lähitapaamista lähetetyt etukäteiskysymykset (9,10,13), ovat auttaneet opiskelijoita. Osa ohjelmista oli ottanut mukaan myös ammatinvalintamessut, joissa erikoisalat pääsivät esittelemään lääkärin toimenkuvaa (15,16).

Valinnaisten ja vapaaehtoisten ohjelmien ajatuksena on joustaa opiskelijoiden tarpeiden mukaan, mutta osallistuminen ei ole ollut toivotunlaista (12). Eräässä tutkimuksessa esitellyt erikoisalojen työtä esittelevät paneelikeskustelut (18) järjestettiin lounasaikaan, ja vaikka osallistuminen järjestyi ensimmäisten opiskeluvuosien aikana, kliinisessä vaiheessa opiskelijoille tuli aikatauluristiriitoja muiden opintojen kanssa. Opetusohjelman ulkopuoliset, vapaaehtoiset kurssit hukkuvat helposti muiden aktiviteettien joukkoon, mutta opiskelijoiden vetämät ja heidän tarpeisiinsa vastaavat ohjelmat ovat toimineet hyvin (12,15).

Korkeakoulujen arviointineuvosto arvosti tuoreessa raportissaan valinnaisten opintojen järjestämistä (26), josta joissakin tiedekunnissa on jo toimiva malli. Uraohjaukseen liittyviä opintoja voitaisiin järjestää pakollisina valinnaisina opintoina: niiden suoritus olisi pakollinen, mutta ajankohdan erikoistuva voisi itse valita.

Jako ensimmäisten vuosien itsetuntemuksen lisäämiseen ja kliinisten vuosien syventäviin kursseihin toimisi varmasti meilläkin. Yliopistojen verkkosivuille on varmasti mahdollista luoda osiot tavallisimpien persoonallisuustestien ja ammatillisia arvoja kirkastavien testien tekemistä ja niiden alustavaa tulkintaa varten. Lääkäriliitto on tuottanut erikoisalani.fi-palvelun, jossa vaalikonetekniikkaan perustuva ohjelma ehdottaa sopivia erikoisaloja (27). Sivustolta löytyy myös erikoisalojen esittelyjä ja alan lääkärien haastatteluja.

Mukaan otettujen ohjelmien tuloksellisuutta on vaikea arvioida. Pohjoisamerikkalaisissa tutkimuksissa se mitattiin opiskelijoiden tyytyväisyytenä suhteessa maanosan muiden oppilaitosten opiskelijoiden tyytyväisyyteen (11,12,28), valinnaisissa opintojaksoissa taas osallistujamäärien avulla (14).

Voidaan ajatella, että tulokset näkyvät koulutuksen keskeytysten tai erikoisalan vaihtamisen kaltaisten kielteisten muuttujien vähenemisenä, mutta tätä taas on vaikea mitata muuten kuin historiallisten verrokkien avulla. Varhaisten valintojen pysyvyydestä on kahtalaista tietoa, erään tutkimuksen mukaan ne ovat melko pysyviä (15) ja toisen mukaan 75 % opiskelijoista vaihtaa kiinnostuksen kohdetta opiskelun aikana (29).

Katsaukseen löydettyjen pohjoisamerikkalaisten ohjelmien suuri osuus selittyy sillä, että mantereella on käytössä lääketieteellisten tiedekuntien akkreditointijärjestelmä (8,30), jonka yhtenä vaatimuksena on opiskelijoille tarkoitetun uraneuvonnan järjestäminen. Eturivin tiedekunnilla ja sellaisiksi mielivillä on kiinnostusta panostaa opiskelijoidensa menestymiseen myös perusopintojen jälkeen (15,19).

Kiinnostavaa Association of American Medical Colleges -järjestön (AAMC) ohjelmassa (11,12,15) on se, miten paljon siinä painotetaan valintamenettelyyn valmistautumista. Joillekin erikoisaloille on perinteisesti ollut paljon hakijoita, ja tämä on aiheuttanut jonoutumista. Tuleva tarveharkinta vähentää paikkoja entisestään.

Suomessa koulutuspaikan valinnassa ei koulutuksen laadulla ole juurikaan ollut merkitystä (1), mutta uuden valintamenettelyn myötä tällainen ranking-lista saattaa muodostua.

Rajoitukset

Hakustrategia on systemoidun katsauksen kulmakivi, mutta tämän aiheen kohdalla kuitenkin terminologian jäsentymättömyys aiheutti ongelmia. Mentorointia koskevia artikkeleita löytyi paljon, mutta niistä suuri osa painottui mentorointiin opiskelijan henkisen kasvun ja jaksamisen tukena.

Suurin osa mukaan otetuista artikkeleista (12,13,14,16,18) löytyi hakutuloksista ja monet viiteluetteloista löydetyt mainittiin useammassa kuin yhdessä artikkelissa (11,15,17). Voidaan siis olettaa, että kaikki tärkeimmät englanninkieliset artikkelit ovat mukana.

Päätelmät

Uravalinnan ohjaus on oleellinen lääketieteen koulutuksen osa. Sen järjestäminen vaatii hyvää motivaatiota sekä yliopistoilta että opiskelijoilta (19).

Vaikka vastavalmistuneen on hyvä hakea laaja-alaista kokemusta ennen erikoisalan valintaa, hyvä itsetuntemus auttaa hakeutumaan oikeisiin työpaikkoihin. Nykyjärjestelmässä yksittäisessä työpaikassa koettu huono kohtelu saattaa ohjata erikoistuvan pois itselle muuten sopivalta alalta (5).

Joustavan ja opiskelijoiden tarpeita vastaavan uraohjausohjelman järjestäminen nykyisen sisäänottomäärän mukaiselle 150 opiskelijalle on haasteellista, vaikka siinä käytettäisiinkin aktivoivia oppimismenetelmiä. Tiedekunnilta tämä edellyttää taloudellista panostusta ja opintopisteiden löytämistä, opiskelijoilla taas on kiusaus valita aineopintoihin valmistautuminen pitkän tähtäimen urasuunnittelun sijaan. Katsauksessa löydettyjen artikkelien mukaisen yksilöohjauksen tarve lisää kustannuksia, mutta sijoituksena se on varmasti kannattava.

Mikään katsauksessa käsitellyistä malleista ei sellaisenaan sovellu Suomessa käyttöön otettavaksi. Vaikuttavan, resursseiltaan kohtuullisen ja opiskelijoita kiinnostavan uraohjauksen mallin suunnittelemiseen kannattaa kuitenkin panostaa, sillä terveyspalvelujärjestelmän kannalta on kustannustehokasta ohjata opiskelijoita hakeutumaan suoraan itselleen sopivalle erikoisalalle.