Hyvinvointia itsemyötätunnolla ja työtä kehittämällä

Työhyvinvointia käsittelevä kirjallisuus painottui aiemmin työuupumukseen (1). 2000-luvulla sen rinnalle nostettiin positiivista näkökulmaa kuvaava käsite työn imu (2,3), jota voi kokea merkityksellisissä, psykologisesti turvallisissa ja hyvin johdetuissa työyhteisöissä (2), kun työn resurssit ja vaatimukset ovat tasapainossa (4,5). Tällöin työntekijä on motivoitunut, kokee työnsä mielekkääksi ja nauttii siitä. Kokemusta työn imusta voivat edistää niin työntekijä, työyhteisö kuin johtajatkin (6).

Lääkärien työhyvinvointiin vaikuttavat sisäiset, ulkoiset ja yhteiskunnalliset tekijät. Suomalaisten lääkärien kuormittuneisuutta on tutkittu kymmeniä vuosia (7,8,9,10,11). Pitkittyvä tilanne, jossa työn vaatimukset ovat suuret, hallintamahdollisuudet pienet (12) eikä palautuminen onnistu, voi vähitellen johtaa työuupumukseen persoonallisuuden ja työyhteisön yhteisvaikutuksesta.

Työuupumuksen mittaamiseen on kansainvälisesti laajimmin (13) käytetty kolmea piirrettä: kyyninen suhde työhön, heikentynyt ammatillinen itsetunto ja uupumusasteinen väsymys. Ihmissuhdetyössä ilmaistujen ja todellisten tunteiden ristiriita ja vastavuoroisuuden puute voivat lisätä uupumuksen riskiä (14).

Työelämän uudet vaatimukset

Tunnesäätelytaidoista ja emootioiden hallitsemisesta on tullut yhä tärkeämpiä kansalaistaitoja (15,16), ja työ levittäytyy nykyisin kaikkialle ihmisten elämään (15). Ammatista riippumatta on oltava sosiaalinen, empaattinen ja luova (16,17). Nämä inhimilliset taidot tulee oppia työelämän ulkopuolella: vapaa-ajalla, perheessä, harrastuksissa ja sosiaalista mediaa seuraten.

On oltava jatkuvasti kiinnostunut oppimaan uutta ja haastamaan itseään (16,17). Tämä yksilön positiivisen muutospuheen keskiöön joutuminen aiheuttaa innostumisen ohella myös pelkoa ja epävarmuutta (17,18).

Työelämän tärkein resurssi on ihminen (19,20). Henkilöstön vähentymisen, työmäärän lisääntymisen ja työrytmin kiihtymisen myötä kasvavat vaatimukset voivat ylikuumentaa tämän resurssin.

Jatkuva täydellisyyden tavoittelu voi johtaa noidankehään, jossa yrittämisestä huolimatta ei saada aikaan. Tämä pahentaa riittämättömyyden tunnetta ja saa luopumaan palauttavasta toiminnasta, jolloin unen laatu kärsii, sosiaaliset suhteet voivat kaventua ja fyysinen kunto heiketä. Unihäiriöiden on todettu olevan tärkein uupumukselle altistava tekijä (21) ja unettomuus voi ennakoida uupumista.

Lääkärin työssä lisäksi työn psykologinen vaativuus, tiukat aikataulut, työn määrän ja laadun ennakoimattomuus, heikot vaikutusmahdollisuudet sekä työvoimapula lisäävät uupumisriskiä. Unihäiriöihin ja stressiin voi liittyä keskittymisoireita (22), lieviinkin työuupumusoireisiin tiedonkäsittelyn häiriintymistä (23) ja työkuormitukseen riski sairastua sepelvaltimotautiin (24).

Superihmisyyden raskas taakka

Suorittamista ihannoivassa superihmisyyden kulttuurissa menestyvä ihminen nähdään nopeana, tehokkaana, jatkuvana supertuottajana, jonka arvon määrittävät aikaansaannokset. Tuottaminen ja tehokkuus liitetään niin töihin, opintoihin, vapaa-ajalle kuin palautumiseenkin. Supertuottajan on kehityttävä jatkuvasti vastatakseen kasvaviin vaatimuksiin.

Tämä (työ)kulttuuri yhdistettynä kiireeseen, rajallisiin resursseihin, epävarmuuteen ja yksilön sisäisiin ristiriitoihin sekä elämän eteen tuomiin vaikeuksiin voi nostaa esiin riittämättömyyden, arvottomuuden ja huonommuuden tunteita.

Laajemmassa katsannossa kyse on yhteiskuntien ja työn kulttuurisesta muutoksesta, jossa uusliberalistiseen politiikkaan pohjautuvat opit ovat murtautuneet työelämään ammattikunnasta ja sosiaaliluokasta riippumatta (25). Ne korostavat yksilön vastuuta omasta työmarkkinakelpoisuudestaan ja ammattitaidostaan. Tämä vastuullistaminen korostaa riskien ja voittojen yksilöllistymisestä johtuvaa jatkuvaa äärirajoilla toimimista (26). Tietojen ja taitojen lisäksi korostuvat oikea, motivoitunut asenne sekä kyky johtaa ja ohjata itseään (18).

Yhteiskunnallisen tason lisäksi superihmisyyden kulttuuria rakentavat ja vahvistavat niin lääkärien työkulttuuri kuin ”hyvän lääkärin” kuvaa luovat ammattilehdetkin. Superihmis-lääkärin oletetaan käyttävän vapaa-aikansa ammatilliseen kehittymiseen: hänen tulisi päivätyön lisäksi tehdä tutkimusta, kasvattaa lapset, huolehtia ihmissuhteista, kehittää itseään, rakentaa taloa, syödä terveellisesti, huolehtia palautumisesta ja harrastaa kilpaurheilua, vaikka jo työ itsessään on vaativaa.

Lääkärin työuupumus kaksinkertaistaa hoidon vaaratilanteiden, epäammattimaisen käytöksen ja potilastyytymättömyyden riskin (27), joten velvollisuutemme on yhdessä pyrkiä korjaamaan vallitseva tilanne. Lääkärin tulee osata suhtautua itseensä kestävällä ja hyvinvointia tukevalla tavalla myös silloin, kun hän ei yllä omiin tai ulkopuolelta tuleviin täydellisyyden ja tehokkuuden vaatimuksiin. Kyse on toimijuudesta (28) eli siitä, alistummeko vallitseviin olosuhteisiin vai uskallammeko muokata niitä eli vahvistammeko vaatimusten kierrettä vai kehitämmekö työelämää omaa ja muiden jaksamista tukevaksi.

Ulkoapäin rakentuva, mutta ihon alle sisäistyvä tunteiden hallinta aiheuttaa hyvinvointiristiriidan. Tätä emotionaalisesta refleksiivisyydestä kohoavaa kokemusta kutsutaan neuroottiseksi kansalaisuudeksi (29), jossa toivottuun suuntaan ohjaudutaan toiveiden, pelkojen ja ahdistusten reflektoimisen kautta.

Vapaus ja vastuu elämän tärkeistä valinnoista tuovat aktiivisen kansalaisuuden sijaan pelon ja epävarmuuden elämässä selviämisestä. Monimuotoiset persoonaan kohdistuvat, tiedolliset ja taidolliset vaatimukset sekä epävarma ja kilpailullinen (työ)elämä ohjaavat jatkuvaan, neuroottiseen itsen kehittämiseen, jolloin elämästä syntyy pelon, epävarmuuden ja ahdistuksen kontrolloimisen kohde (30). Tämä neuroottisuus voi aiheuttaa hallitsemattomuuden tunteen ja uupumuksen. Superihmisyyteen kannustaminen voi tuottaa enemmän inhimillistä pahoinvointia kuin toivottuja menestyjiä.

Itsemyötätunnolla kestävään työn imuun?

Työn imun kokemus eroaa työholismista, sillä työn imua kokeva henkilö ei ole riippuvainen työstään. Työn imua kokevakin voi kuitenkin väsyä ja jatkuva aktiivisuuden vaatimus voi aiheuttaa kuormitusta. Aiemman tutkimuksen perusteella onkin pyrittävä ns. kestävään työn imuun (31), jossa työ ja palautuminen ovat tasapainossa.

Vaativassa työssä – kuten lääkärin ammatissa – palautumisen merkitys korostuu. Palautumista edistävät luovuutta ja intuitiivista ajattelua vahvistava suorittamaton aika (32,33) sekä rento uppoutuminen, jossa voi irrottautua työstä, kokea merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuutta (34).

Ajoittain on hyvä kartoittaa omaa kokonaiskuormitusta, huomioiden työn ulkopuoliset kuormitustekijät. Lääkärien hyvinvointia haastavat vaativuus itseä kohtaan, vaikeus kuunnella omia rajoja ja ulkoapäin tulevat paineet (35−37). Itsensä ”hyvän lääkärin” representaatioon vertaaminen voi aiheuttaa väsymystä ja riittämättömyyden tunteita, jos elämän kaikkien osa-alueiden hoitaminen täydellisesti, tehokkaasti ja järjestelmällisesti ei ole mahdollista (38).

Uudenlaisen näkökulman omaan epätäydellisyyteen voi tarjota itsemyötätunto, jolla tarkoitetaan hyväksyvän tietoista, inhimillistä ja ystävällistä suhtautumista itseen hetkinä, jolloin on vaikeaa (39). Vaikka itsemyötätunto voi kuulostaa luovuttamiselta, se tukee työssä jaksamista ja hyvinvointia monin tavoin (40,41).

Tutkimusten mukaan itsemyötätunto lisää terveyttä tukevaa käyttäytymistä (42), auttaa motivoitumaan (43), vähentää masennusta, ahdistusta ja stressiä (41). Lisäksi se voi pienentää lääkärien loppuun palamisen riskiä ja parantaa potilas-lääkärisuhteen vuorovaikutusta (44,45).

Oma tutkimusaineistomme

Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Työn ilo ja itsensä kehittäminen -johtamiskoulutuskurssilla keväällä 2021 tavoitteenamme oli selvittää lääkärien kokemaa työn imua. Kirjallisissa kurssitehtävissä (Liitetaulukko 1) osallistujia pyydettiin kertomaan stressin merkeistä urallaan, kuvaamaan omaa arkea työn imun näkökulmasta ja pohtimaan myötätunnon soveltamista arjessa.

Yllättäen vastauksissa (n = 61) korostuivat työssä jaksamisen ongelmat. Vastaajista 80 % oli lääkäreitä ja 16 % hammaslääkäreitä. Erikoistumisvaiheessa oli 77 % ja loput edustivat monipuolisesti terveydenhuollon keskijohtoa (johtava lääkäri, ylilääkäri, ylihammaslääkäri, ylihoitaja, johtava sosiaalityöntekijä, vastuualuejohtaja).

Laadullisen, aineistolähtöisen analyysimme perusteella rakenteelliset ongelmat ja työn luonne heikentävät lääkärien hyvinvointia (kuvio 1).

Näistä pitkäaikainen resurssipula, riittämätön tuki, rikkonainen työnkuva, vastuu omasta hyvinvoinnista ja huono johtaminen mainittiin vastauksissa. Erityisesti terveyskeskuksissa vastaajat kokivat olevansa yksin sekä vaikeissa päätöksissä että fyysisesti. Riittämätön ohjaus aiheutti epävarmuutta ja ammatillisen itsetunnon heikentymistä.

Toiseksi vastaajista piirtyi kuva riittämättömyyden tunteesta kärsivinä supertuottajina. Sisäistetty vaativuus itseä kohtaan ilmeni täydellisyyden tavoitteluna, tunnollisuutena, vaikeutena asettaa rajoja ja pyrkimyksenä täyttää ulkoapäin asetetut superihmisen odotukset.

Työ- ja elämänuupumuksen sopivia merkkejä kuvattiin somaattisista oireista uniongelmiin, kognitiivisten kykyjen heikentymiseen, väsymykseen, ärtymykseen, kyynistymiseen ja ahdistuneisuuteen (Liitetaulukko 2). Uniongelman mainitsi 49 % vastaajista ja joko uniongelman tai väsymyksen 66 %. Moni koki vanhemmuuden lisänneen riittämättömyyttä.

Kolmantena hyvinvoinnin haasteena ilmeni lääkärin itseensä kohdistama moittiva sisäinen puhe. Vaikka vastaajat kuvasivat suhtautuvansa potilaaseen ja työkaverin virheeseen myötätunnolla, he tunnistivat olevansa itseään kohtaan armottomia eivätkä osaa kohdistaa inhimillisyyttä itseensä.

Itsemyötätunto oli osalle täysin vieras asia. Kurssin itsemyötätuntoharjoitusta osa piti aluksi vaikeana, kiusallisena, turhana tai teennäisenä. Harjoituksen jälkeen osallistujat kuitenkin kertoivat saaneensa siitä helpotusta, keveämmän olon, rauhallisemman mielen tai myötätuntoisemman oman sisäisen puheen. He toivoivat, että itsemyötätuntoa tuotaisiin nykyistä laajemmin esille lääkärien koulutuksessa.

Lopuksi

Lääkäri on ammattiroolinsa vuoksi merkittävä työelämätoimija ja -vaikuttaja. Lääkärit hoitavat sellaisia terveyteen liittyviä ongelmia, joita nyky-yhteiskunta vaatimuksillaan kehittää. Lääkäri ansaitsee tukea suhtautuakseen itseensä myötätuntoisesti niin ammattilaisena, terveyden asiantuntijana kuin jaksajana nykytyöelämässä.

Harjoiteltavissa oleva itsemyötätunto vaikuttaa tarjoavan potentiaalisen työkalun lääkärin (työ)hyvinvoinnin tukemiseen, vaikka sitä onkin tutkittu vasta vähän tässä ammattikunnassa.

Syy-seuraussuhteiden tarkastelua hankaloittavat aiempien tutkimusten pienet aineistot tai poikkileikkausasetelmat (46,47). Suuremmalla otoskoolla ja pitkittäistutkimuksella voisi luotettavammin arvioida, tukeeko itsemyötätunto lääkärien jaksamista. Lisäksi olisi mielenkiintoista tutkia, suojaako itsemyötätunto työstressiä kokevia lääkäreitä työuupumukselta, ja selvittää, heijastuuko lääkärin itsemyötätuntoinen asenne potilassuhteeseen: voiko lääkäri itsemyötätuntoista asennetta mallintamalla tukea potilaan sitoutumista hoitoon ja terveyttä edistäviin valintoihin?

Lääkärin työhyvinvoinnin ravitsemiseksi on tärkeää, että jo lääketieteen opintoihin integroidaan tunne- ja itsesäätelytaitojen – kuten itsemyötätunnon – harjoittelua. Työelämässä asianmukainen työnohjaus mahdollistaa riittämättömyyden kokemusten myötätuntoisen tarkastelun ja osaltaan avaa ovia itsemyötätunnolle.

Epäonnistumiset ja vaikeat hetket ovat luonnollinen osa lääkärinkin elämää, emmekä voi poistaa niitä. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtaudumme.