Autismikirjon häiriö lisää merkittävästi kiusatuksi joutumisen riskiä
Vaikeus luoda ikätoverisuhteita, heikot yhteistyötaidot, motorinen kömpelyys ja aistiyliherkkyydet lisäsivät riskiä tulla kiusatuksi.
Maria Junttilan väitöstutkimus osoitti, että mitä enemmän lapsella oli autistisia piirteitä, sitä todennäköisempää oli joutua kiusatuksi. Myös tunto-, haju-, kuulo- ja näköyliherkkyydet olivat yhteydessä kiusatuksi joutumiseen.
Alakouluikäisten lasten sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kommunikaation vaikeudet lisäävät merkittävästi riskiä joutua kiusatuksi.
Tutkimuksessa selvitettiin autismikirjon häiriön ja lapsiväestössä tunnistettujen autististen piirteiden yhteyttä kiusatuksi joutumiseen käyttämällä ASSQ-lomaketta, jonka täyttivät vanhemmat ja luokanopettajat. Lisäksi analysoitiin aistiyli- ja aliherkkyyksien yhteyttä kiusatuksi joutumiseen.
Tutkimusaineisto Pohjois-Pohjanmaalta
Väitöstutkimuksessa analysoitiin Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta kerättyä yhden ikäluokan kattavaa aineistoa. Tutkimukseen osallistui 4 408 kahdeksanvuotiasta lasta, joiden kognitiivinen taso oli normaalin vaihtelun rajoissa. Heistä 28:lla oli diagnosoitu autismikirjon häiriö.
Tietyt autistiset piirteet, erityisesti vaikeus luoda ikätoverisuhteita, heikot yhteistyötaidot, maalaisjärjen puute, motorinen kömpelyys sekä aistiyliherkkyydet lisäsivät kiusatuksi joutumisen riskiä.
ASSQ-lomakkeen faktorianalyysissa kiusatuksi joutumiseen liittyvät autistiset piirteet latautuivat yhdelle faktorille, jossa yhdistävänä tekijänä olivat sosioemotionaalisen vastavuoroisuuden vaikeudet.
Tulokset vahvistivat aiempien tutkimusten havainnot siitä, että autismikirjon häiriö lisää merkittävästi kiusatuksi joutumisen riskiä. Opettajien arvioiden mukaan autismikirjon lapsista 54 prosenttia joutui kiusatuiksi, kun vastaava luku muilla lapsilla oli 3,8 prosenttia. Vanhempien arvioiden mukaan autismikirjon lapsista kiusatuiksi joutui 69 prosenttia, muista lapsista puolestaan 9,3 prosenttia.
KM Maria Junttilan väitöskirja Autistiset piirteet epidemiologisessa lapsiväestössä ja yhteys kiusatuksi joutumiseen tarkastetaan 24. tammikuuta Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa .