Uniapnean ilmaantuvuus kasvoi – alueelliset erot merkittäviä

Obstruktiivinen uniapnea tarkoittaa hengitysilmavirtauksen rajoittumista tai estymistä, joka johtuu ylähengitysteiden unenaikaisesta ahtautumisesta. Jos toistuviin apneajaksoihin liittyy unen häiriintyminen ja päiväväsymys, puhutaan obstruktiivisesta uniapneaoireyhtymästä (1). 

Uniapnea on yleinen kansantauti, johon liittyy huomattavaa oheissairastavuutta (2). Kansallinen uniapneaohjelma arvioi 20 vuotta sitten, että keski-ikäisistä miehistä 3 % ja naisista 2 % sairastaa uniapneaa (3).

Kolmen tutkimuskohortin tietoihin perustuen vuonna 2018 esitettiin uniapnean esiintyvyydeksi Suomessa 4,2 % (4). Vuosien 2015–2019 tutkimuksessa, joka perustui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n hoitorekisteritietoihin, esiintyvyys suomalaisessa aikuisväestössä oli 3,7 % ja ilmaantuvuus vuonna 2017 oli 6/1 000 (0,6 %) (5).

Diagnosoimatonta uniapneaa on ollut todennäköisesti huomattavasti enemmän. Jos sairaus määritellään ainoastaan unenaikaisia hengityskatkoksia mittaavan apnea-hypopneaindeksin (AHI) perusteella, saadaan valikoimattomalle aikuisväestölle tehdyissä epidemiologisissa tutkimuksissa esiintyvyydeksi jopa kymmeniä prosentteja (6).

Uniapnea yleistyy ylipainoisuuden ja lihavuuden lisääntyessä. FinTerveys 2017 -tutkimuksessa suomalaisessa aikuisväestössä 26 % miehistä ja 28 % naisista oli lihavia (kehon painoindeksi ≥ 30 kg/m2). Jos nykyinen kehitys jatkuu, ennuste lihavuuden esiintymiselle vuonna 2028 on noin 30 % molemmilla sukupuolilla (7).

Uniapnean diagnostiikan ja hoidon kysyntään ovat vaikuttaneet myös pitkäjänteinen koulutus ja sairauden saama huomio tiedotusvälineissä (8,9).

Maantieteelliset erot ja etäisyys terveydenhuoltoon vaikuttavat sairauksien ennusteeseen jopa teollistuneissa länsimaissa (10). Tietoa asuinpaikan ja terveydenhuoltopalveluiden etäisyyden vaikutuksesta uniapneaan on niukasti.

Kanadalaisessa tutkimuksessa uniapnean oireita ilman diagnosoitua uniapneaa raportoitiin sitä enemmän, mitä kauempana tutkittavat asuivat erikoissairaanhoidon palveluista (11). Toisessa kanadalaistutkimuksessa havaittiin etäisyyden uniapneakeskuksesta liittyvän diagnosoidun uniapnean vaikeusasteeseen: jokainen 10 kilometrin etäisyyden kasvu suurensi AHI:ä 1,4:llä/t (12).

Tavoitteenamme oli tutkia kliinisessä työssä saatua vaikutelmaa uniapnean ilmaantuvuuden kasvusta ja arvioida alueellisia eroja ilmaantuvuudessa sekä kuntatyypin että sairaanhoitopiirien mukaan.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä rekisteritutkimuksena. Tutkimuksessa käytettiin aineistoa Suomen Akatemian rahoittamasta Impro-hankkeesta, joka arvioi sosiaali- ja terveydenhuollon reformien vaikutuksia terveyspalveluiden vaikuttavuuteen (13).

Tässä käytetty osa-aineisto sisältää THL:n Avohilmo- ja Hilmo-rekistereistä poimitut julkisten terveyspalvelujen käyttötiedot kaikista vähintään 18-vuotiaista henkilöistä, joille oli asetettu ICD-10-tautiluokituksen uniapneadiagnoosi G47.3 pää- tai sivudiagnoosiksi perus- tai erikoissairaanhoidossa vuonna 2020.

Mukaan otettiin ainoastaan potilaat, joiden tiedoissa ei esiintynyt G47.3-diagnoosia neljän edeltävän vuoden aikana. Tutkimusaineiston rajoitusten vuoksi neljää vuotta pidempää edeltävää ajanjaksoa ei ollut mahdollista käyttää.

Uniapnean ilmaantuvuus laskettiin suhteessa Tilastokeskuksen tietokannan mukaiseen Suomen aikuisväestöön (yli 18-vuotiaat) 31.12.2020 (stat.fi/tup/tilastotietokannat/index.html). Kuntaluokituksena käytettiin virallista tilastotuotannon alueluokitusstandardia. Se on kaupunkimaisuuden kuvaaja ja jakaa kunnat taajamaväestön osuuden ja suurimman taajaman väkiluvun perusteella kaupunkimaisiin, taajaan asuttuihin ja maaseutumaisiin kuntiin.

Uniapnean ilmaantuvuuden määrittämisessä kuntatyypeittäin ja sairaanhoitopiireittäin käytettiin Tilastokeskuksen tilastotietokannan tietoja aikuisväestön lukumäärästä kuntatyypeissä ja sairaanhoitopiireissä 31.12.2020. Tieto kuntatyyppien väestön keskimääräisestä iästä haettiin samasta lähteestä.

Kuntaluokituksen, ikäluokan ja sukupuolen yhteys ilmaantuvuuteen analysoitiin negatiivisilla binomisilla malleilla. Näiden kolmen päävaikutuksen lisäksi testattiin kaikki mahdolliset yhdysvaikutukset. Lopullisessa mallissa oli tilastollisesti merkitsevät tekijät: kuntaluokka, ikäluokka, sukupuoli sekä ikäluokan ja sukupuolen yhdysvaikutus.

Sairaanhoitopiiriä ei voitu liittää samaan mallinnukseen, koska eri sairaanhoitopiirien lukumäärät olivat erillisessä aineistossa. Sairaanhoitopiireille laskettiin ilmaantuvuus ja 95 %:n luottamusväli (LV) Jeffreyn menetelmällä.

Vuoden 2020 ilmaantuvuutta verrattiin vuoden 2017 ilmaantuvuuteen laskemalla molemmille vuosille ilmaantuvuudet, ilmaantuvuuksien erotus ja sen 95 %:n luottamusväli sekä merkitsevyystesti Waldin menetelmällä.

Tilastollisen merkitsevyyden rajana käytettiin riskitasoa 0,05. Analyysit tehtiin SAS for Windows (versio 9.4) -ohjelmistolla. Kuvat piirrettiin käyttäen R-ohjelman ggplot2-pakettia.

Tulokset

Vuoden 2020 aikana uuden uniapneadiagnoosin sai Suomen aikuisväestössä 39 769 henkilöä, joista 24 792 (62 %) oli miehiä ja 14 977 (38 %) naisia. Suomen täysi-ikäinen väestö 31.12.2020 oli 4 492 267 henkilöä (miehiä 49 %) (statfin.fi).

Uniapnean ilmaantuvuus sukupuolen, ikäluokan ja kuntatyypin mukaan on esitetty kuviossa 1. Ilmaantuvuus koko aikuisväestössä oli 8,9 (95 %:n LV 8,8–8,9) /1 000 henkilöä. Miehillä ilmaantuvuus oli 9,0 (95 %:n LV 8,7–9,2) ja naisilla 4,7 (95 %:n LV 4,5–4,9) /1 000. Miehillä ilmaantuvuus oli 1,9-kertainen verrattuna naisiin (95 %:n LV 1,8–2,0). Ilmaantuvuus oli suurinta 40–64-vuotiailla: 13,9 (95 %:n LV 13,4–14,5) /1 000. Pienintä se oli yli 80-vuotiailla: 3,3 (95 %:n LV 3,1–3,6) /1 000.

Verrattaessa vuotta 2020 vuoteen 2017 uniapnean ilmaantuvuus kasvoi 3,2:lla /1 000 henkilöä (95 %:n LV 3,1– 3,3, p < 0,0001).

Sukupuolien välillä oli tilastollisesti merkitsevästi erilainen ilmaantuvuuden ikäjakauma (p < 0,001). Suurin sukupuolien välinen ero oli 18 39-vuotiailla ja lähes yhtä suuri yli 80-vuotiailla. Ikäryhmissä 40–64 v ja 65–79 v sukupuolien välinen ero ilmaantuvuudessa oli samantasoinen.

Aikuisväestön määrä ja väestön keskimääräinen ikä kuntatyypeittäin on esitetty liitetaulukossa 1.

Uniapnean ilmaantuvuudessa oli tilastollisesti merkitsevä ero eri kuntaluokissa (p < 0,001), ikäluokissa (p < 0,001) ja sukupuolen mukaan (p < 0,001) sekä sukupuolittain eri ikäluokissa (p < 0,001).

Ilmaantuvuus oli suurinta taajamissa: 7,2 (95 %:n LV 6,9–7,5) / 1 000. Maaseudulla se oli 6,5 (95 %:n LV 6,2–6,8) ja kaupungeissa 5,9 (95 %:n LV 5,7–6,1). Taajamissa oli 1,2-kertainen ilmaantuvuus verrattuna kaupunkeihin (95 %:n LV 1,2–1,3). Maaseudulla ilmaantuvuus oli 1,1-kertainen verrattuna kaupunkeihin (95 %:n LV 1,1–1,2). Taajamissa oli 1,1-kertainen ilmaantuvuus verrattuna maaseutuun (95 %:n LV 1,0–1,2).

Ilmaantuvuus vaihteli sairaanhoitopiirin mukaan 5,4:sta (95 %:n LV 5,0–5,9) 13,5:een (95 %:n LV 12,9–14,1) /1 000 (kuva 1). Ero pienimmän ja suurimman ilmaantuvuuden välillä oli yli kaksinkertainen. Pienimmän ilmaantuvuuden sairaanhoitopiirit sijaitsevat varsin tasaisesti eri puolilla Suomea, kun taas suurimman ilmaantuvuuden sairaanhoitopiirit sijaitsevat Länsi-Suomessa.

Päätelmät

Diagnosoidun uniapnean ilmaantuvuus Suomessa on lisääntynyt voimakkaasti 2010-luvun loppupuolella. Diagnostisissa kriteereissä ei ole tapahtunut viime vuosina kasvua selittäviä muutoksia.

Tuoreen suomalaistutkimuksen valossa uniapneaan liittyvien poliklinikkakäyntien määrä kasvoi vuosina 1996–2018 erikoissairaanhoidossa 1 160 % ja perusterveydenhuollossa 190 % (14). Sairauden hoito on muuttunut yhä enemmän hoitajavetoiseksi, ja valtaosa lisääntyneistä käynneistä lieneekin tapahtunut uniapneahoitajan vastaanotolla.

Samalla tarkastelujaksolla vuosittaiset sairauspoissaolopäivät uniapnean vuoksi lisääntyivät 4 100 % (14).

Ylipainon ja lihavuuden lisääntymisen ohella mahdollisia taustatekijöitä ovat terveydenhoitohenkilöstön pitkäjänteinen koulutus, hoitoresurssien paranemisen luoma hoidon lisääntynyt kysyntä ja uniapnean saama julkisuus tiedotusvälineissä.

Lähetemäärien kasvusta voi päätellä, että pikaista kehityksen muutosta ei ole realistista odottaa (15). Tilanne Suomessa on samansuuntainen kuin esimerkiksi Ranskassa, jossa kymmenvuotisjaksolla 2009–2018 ylipainehengityshoidon (CPAP-hoito) määrä kolminkertaistui ja vuositasolla uusien hoitojen ilmaantuvuus 1,9-kertaistui (16).

Naisten osuus kliinisesti diagnosoidussa uniapneassa on jo lähes 40 %. Se on enemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa kansalliseen uniapnearekisteriin ilmoitetuista tapauksista naisten osuus on kolmannes (17).

Aiempien tutkimusten mukaan uniapnean esiintyvyys vaihdevuodet saavuttaneilla naisilla on lähes samaa luokkaa kuin samanikäisillä miehillä (18). Aineistossamme ilmaantuvuus naisilla myös vanhemmissa ikäryhmissä on kuitenkin selvästi pienempi kuin miehillä. Tämä viittaa siihen, että naisten uniapnea on alidiagnosoitu, kuten ruotsalaisessa tutkimuksessa on hiljattain havaittu (19).

Uniapnea diagnosoidaan Suomessa naisilla keskimäärin 58,8-vuotiaana ja miehillä keskimäärin 56,3-vuotiaana (5). Suurin ilmaantuvuus 40–64-vuotiailla samoin kuin pienin ilmaantuvuus kaikkein vanhimmassa ikäluokassa ovat sopusoinnussa aiemman tiedon kanssa.

Youngin ym. laajassa väestötutkimuksessa uniapnean esiintyvyys kasvoi ikääntymisen mukana ja saavutti huipun noin 75-vuotiailla, minkä jälkeen esiintyvyys ei enää lisääntynyt (20).

Uniapnean ilmaantuvuus oli molemmilla sukupuolilla pienin kaupunkityyppisissä ja suurin taajamatyyppisissä kunnissa. Mahdollisia selittäviä tekijöitä voivat olla muun muassa erot terveyspalveluiden saatavuudessa ja väestön demografiassa (21). THL:n alueellista hyvinvointia selvittäneissä raporteissa on lisäksi havaittu merkittäviä eroja terveyskäyttäytymisessä kaupungissa asuvien hyväksi (22).

Ilmaantuvuudessa sairaanhoitopiireittäin oli suurta vaihtelua. THL:n sairastavuusindeksin (23) mukaista jakoa sairaampaan Itä-Suomeen ja terveempään Länsi-Suomeen ei ollut havaittavissa, vaan uniapnean ilmaantuvuus oli suurin neljän Länsi-Suomessa sijaitsevan sairaanhoitopiirin alueella. Tämä vaikuttaa olevan yhteydessä lihavuuden yleisyyteen Länsi-Suomessa.

THL:n FinSote 2020 -tutkimuksessa selvitettiin kyselytutkimuksella ylipainon ja lihavuuden yleisyyttä uusilla hyvinvointialueilla yli 20-vuotiailla (24). Suurin lihavien osuus (27,7 %) oli Kanta-Hämeen, toiseksi suurin Satakunnan ja kolmanneksi suurin Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Näitä vastaavat aiemmat sairaanhoitopiirit ovat tutkimuksessamme neljän kärkijoukossa uniapnean ilmaantuvuudessa.

Pienin lihavien osuus FinSote 2020 -tutkimuksessa oli Helsingissä (17,4 %), toiseksi pienin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella ja kolmanneksi pienin koko Uudenmaan maakunnan alueella. Vastaavasti uniapnean ilmaantuvuus oli tutkimuksessamme toiseksi pienintä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Uusien hyvinvointialueiden rajat poikkeavat osittain aiempien sairaanhoitopiirien rajoista, mikä on otettava huomioon tässä vertailussa.

Ylipainon ja lihavuuden yleisyyden lisäksi uniapnean ilmaantuvuuden eroihin vaikuttanevat väestön ikärakenne, sosiodemografiset erot sekä erot hoitoon hakeutumisen kynnyksessä ja sinne pääsyssä. Isot sairaanhoitopiirikohtaiset erot yli kuusi kuukautta hoitoon pääsyä odottaneiden välillä kertovat merkittävistä eroista diagnostiikan ja hoidon resurssoinnissa. Esimerkiksi 31.12.2020 yli kuusi kuukautta erikoissairaanhoitoon pääsyä odottaneiden määrä vaihteli sairaanhoitopiirin mukaan 0,1:stä 22,6:een / 10 000 asukasta (25).

COVID-19-pandemia käynnistyi samana vuonna, jota tutkimuksemme koskee, ja se on voinut vaikuttaa kirjattujen uniapneadiagnoosien määrään vuonna 2020. Pandemiaan liittyvien rajoitusten seurauksena etälääketieteen merkitys uniapnean diagnostiikassa ja hoidossa on kasvanut, mikä tarjoaa uusia mahdollisuuksia muuttuneessa toimintaympäristössä sekä Suomessa että maailmalla (26,27).

Tutkimuksemme tarjoaa tuoreimman tiedon uniapnean epidemiologiasta Suomessa ja uutta tietoa ilmaantuvuuden alueellisista eroista. Esitetyt ilmaantuvuusluvut perustuvat THL:n hoitoilmoitusrekistereihin, joiden paikkansapitävyys pitkäaikaissairauksien suhteen on hyvä (28). Tutkimuksemme tuloksista voi olettaa olevan hyötyä uusien hyvinvointialueiden toiminnan suunnittelussa ja resurssoinnissa.