Työkyvylle tukea perusterveydenhuollosta

– Potilaiden kokemuksia työkykykoordinaattorin palvelusta

Työssä käyvästä väestöstä valtaosa on työnantajan kustantaman työterveyshuollon piirissä, kun taas työttömät käyttävät kunnallisia terveyspalveluja (1,2). Perusterveydenhuolto on tällöin vastuussa työttömien työkyvyn tuen tarpeen varhaisesta tunnistamisesta ja ohjaamisesta kuntouttavien palvelujen piiriin (3). Tämä on kuitenkin useasti osoitettu puutteelliseksi esimerkiksi perusterveydenhuollon riittämättömän työkykyosaamisen ja resurssoinnin vuoksi (4,5,6). Lisäksi terveyspalvelujen ja kuntoutuksen käytön on havaittu olevan tarpeeseen nähden vähäisintä työttömillä ja heikossa sosioekonomisessa asemassa olevilla (7,8,9,10).

Työikäisten työttömien ja osatyökykyisten työkykyä on kyettävä tukemaan sekä työkyvyttömyyttä ehkäisemään työvoiman riittävyyden takaamiseksi (11).

Työkyvyn tuella pidempiä työuria ja tuottavuutta (Tykytuo) -kehityshankkeen tavoitteena oli työikäisten työkyvyn tuen tarpeen varhaisen tunnistamisen sekä jatkotoimenpiteiden toteutumisen ja ohjauksen kehittäminen perusterveydenhuollossa. Hanketta rahoitti Euroopan sosiaalirahasto.

Hankkeessa tehtiin kahdessa perusterveydenhuollon yksikössä interventio (10/2020–9/2021), jossa lääkärit ja hoitajat ohjeistettiin tunnistamaan työkyvyn tuen tarve ja tekemään tunnistamiseen liittyvät merkinnät potilastietojärjestelmään, mikäli havaitsivat 18–68-vuotiaalla henkilöllä tarvetta työkyvyn tukeen tai käynnin syy liittyi työhön.

Kumpaankin perusterveydenhuollon yksiköihin palkattiin työkykykoordinaattori, joista toisen taustakoulutuksena oli sairaanhoitaja ja toisen kuntoutuksen ohjaaja sekä fysioterapeutti. He tarjosivat merkinnän saaneille, ilman työterveyshuoltoa oleville työikäisille potilaille, mahdollisuutta työkyvyn tukitoimien tarpeen kartoittamiseen. Työterveyshuollon asiakkaat ohjattiin ottamaan yhteyttä omaan työterveyshuoltoon, mutta heidän oli halutessaan myös mahdollista tavata työkykykoordinaattori.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten potilaat kokivat perusterveydenhuollossa toteutetun työkyvyn tuen palvelun ja millaisia työkyvyn ja elämäntilanteen muutoksia työkykykoordinaattorin tapaamisten välillä heillä havaittiin.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksen aineisto koostui työkykykoordinaattorin tavanneiden potilaiden alku- ja loppukyselystä (n = 39) ja puolistrukturoidusta potilaiden alku- ja loppuhaastattelusta (n = 10). Usean eri menetelmällä hankitun aineiston yhdistämisen on katsottu lisäävän tutkimuksen luotettavuutta (12). Lisäksi se tarjoaa paremmat mahdollisuudet arvioida intervention vaikutuksia, kun kyselyn määrällisiä tuloksia voidaan täydentää kuvailevilla sekä perustelevilla näkemyksillä.

Työkykykoordinaattorin palveluun osallistuneet olivat työikäisiä, jotka olivat saaneet merkinnän ”työkyvyn tuen tarve” tai ”käynnin syy työhön liittyvä”. Merkinnän saaneita oli yhteensä 851 (taulukko 1), joista 59 tapasi työkykykoordinaattorin. Potilaista 39 antoi kirjallisen suostumuksen sekä alku- että loppukyselyyn työkykykoordinaattorin vastaanotolla. Työkykykoordinaattorit keräsivät heiltä tietoa kyselylomakkeella ensimmäisellä ja viimeisellä tapaamisella, joiden aikaväli oli noin puoli vuotta.

Kyselyyn osallistuneiden keski-ikä oli 47 vuotta ja enemmistö oli naisia (61,5 %, n = 24) (taulukko 2). Kyselyissä selvitettiin elämäntilannetta, työkykyä sekä kokemuksia palvelusta. Analysoinnissa käytettiin ristiintaulukointia ja epäparametristä Wilcoxonin signed rank -testiä. Tutkimuksen analysoinnissa käytettiin SPSS Statistics (versio 26.0.0) -ohjelmistoa.

Halukkaat haastateltiin (n = 10) ensimmäisen ja viimeisen työkykykoordinaattoritapaamisen jälkeen noin puolen vuoden aikavälillä. Puhelimella toteutetut haastattelut kestivät keskimäärin 22 minuuttia. Haastatteluissa selvitettiin kokemusta perusterveydenhuollon työkyvyn tuen palvelusta. Haastateltavien keski-ikä oli 46 vuotta (vaihteluväli 27–57 v), ja heistä seitsemän oli naisia ja kolme miehiä. Haastattelut analysoitiin induktiivisella teema-analyysimenetelmällä (13). Analysoinnissa käytettiin Atlas.ti-ohjelmaa (versio 9.0.24.0, Scientific Software Development GmbH, Berliini, Saksa).

Induktiivinen analyysi aloitettiin tutkimusaineistoon tutustumalla ja koodauksella. Koodeista muodostettiin tutkijoiden yhteistyöllä kolme pääteemaa ja 6 alateemaa, jotka kertovat, miten haastatellut kokivat perusterveydenhuollossa toteutetun työkyvyn tuen palvelun. Esimerkki analyysistä on esitetty taulukossa (taulukko 3).

Tutkimuksella on Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen alueellisen eettisen toimikunnan puoltava lausunto (R20083).

Tulokset

Kyselyaineiston tulokset

Kyselyaineiston (n = 39) perusteella 95 % koki työkykykoordinaattorin tarjoaman palvelun myönteiseksi. Suurin osa (82 %) oli ohjautunut työkykykoordinaattorin tapaamisen jälkeen yhteen tai useampaan työkyvyn tuen toimenpiteeseen, esimerkiksi terveyskeskushoitajan tai -lääkärin tapaamiseen, liikunta- ja terveysneuvontaan sekä Kelan laitoskuntoutukseen.

Ensimmäisessä tapaamisessa 36 % kyselyyn vastanneista arvioi työkykynsä (asteikko 0–10) heikentyneeksi (6,7) ja 62 % heikoksi (0,1,2,3,4,5) (14). Lisäksi terveydentila työn kannalta koettiin pääasiassa (67 %) melko huonoksi tai kohtalaiseksi.

Työkykykoordinaattorin palvelun aikana havaittiin tapahtuneen kolme merkitsevää muutosta (taulukko 4). Ensimmäisen ja viimeisen tapaamisen välillä koetun työkyvyn havaittiin kohentuneen tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,001) ja työelämään osallistumista vaikeuttaneiden terveyden ja toimintakyvyn ongelmien vähentyneen (p = 0,035). Lisäksi myönteiset ajatukset töissä jaksamisesta vanhuuseläkkeelle asti lisääntyivät työkykykoordinaattoritapaamisten välillä (p = 0,041).

Haastatteluaineiston tulokset

Laadullinen teema-analyysi tuotti kolme pääteemaa: kokonaisvaltaisuus, tiedonsiirto ja asiakaslähtöisyys. Teemat kuvaavat työkykykoordinaattorin tavanneiden henkilöiden kokemuksia palvelusta. Keskeisin havainto oli, että he kuvasivat palvelun edistäneen elämäntilannetta kokonaisvaltaisesti. Palvelusta tiedottamisen olisi kuitenkin toivottu olevan parempaa silloin, kun heille tehtiin merkintä. Työkykykoordinaattorin palvelun eduiksi nähtiin koordinaattorin mahdollisuudet huomioida terveys, työllisyys ja toisaalta muu palvelujärjestelmä:

”On näitä omavalmentajia kunnalta ja sieltä täältä, mutta työkykykoordinaattori oli ensimmäinen, joka otti terveyden ja fyysisen puolen keskusteluun ja antoi sinne vinkkejä, miten voi parantaa työkykyä ja mitä mahdollisuuksia esimerkiksi Kelalta on saatavissa.” Potilas 7

Työkykykoordinaattorilta oli saatu konkreettista apua esimerkiksi hakemusten tekemisessä ja lisäksi kerrottiin oman tietämyksen työkyvyn tuen palveluista lisääntyneen työkykykoordinaattorin palvelun ansiosta. Tutkittavat kuvasivat työkykykoordinaattorin vähentäneen tarvetta toimia välikätenä palvelujen välillä:

”Hänellä on laaja tietopaketti, eli hän on yhteydessä TE-toimistoihin ja hän on yhteydessä sinne ja tänne, eli kun viet asian hänelle, ja jos se vaatii useampien suuntien yhdistämistä niin hän hoiti sitä itsenäisesti, etten ollut itse välikätenä.” Potilas 4

Tutkittavien mukaan heidän yksilölliset voimavaransa ja tarpeensa työkyvyn tukitoimien suunnittelussa tunnistettiin hyvin. Erityisesti eduksi koettiin, että työkykykoordinaattorin palvelu oli irrallinen etuusjärjestelmästä eikä tästä syystä asettanut painetta työllistymiselle, vaan palvelussa edettiin potilaan tahdissa. Lähtökohtien huomioimisen lisäksi haastatteluissa korostui kohtaamisen tärkeys:

”Mun kohdalla se työkykykoordinaattori oli tosi asiantunteva, hänel oli semmost pohjakoulutusta ja sit hän oli tosi mukava, et varmaan se lisäs mun omaa motivaatiooki, ku ihminen ottaa ihmisenä vastaan. --- Semmosella ihmisellä ku sairastaa, nii sillä on aika huono itsetunto, nii se oma ohjautuvuus voi olla huono, nii kyllä tommosesta ihmisestä on apua joka auttaa.” Potilas 1

Pohdinta

Kysely- ja haastatteluaineiston perusteella tutkittavat kokivat työkykykoordinaattorin palvelun perusterveydenhuollossa myönteiseksi. Tutkimus osoitti terveyteen ja toimintakykyyn liittyvien ongelmien olevan varsin yleisiä tutkimusjoukossa ja vaikuttavan suuresti kokemukseen työkyvystä. Haastateltavia yhdisti halu löytää uusi työura tai jatkaa koulutusta vastaavassa ammatissaan kevennetysti, omien voimavarojensa ehdoilla. Interventiolla saatiin aikaan positiivista kehitystä työkyvyn uhkien tunnistamisessa, työkyvyn ja toimijuuden edistämisessä sekä yksilöllisessä palveluohjauksessa.

Tutkimukseen osallistuneet pitivät työkykykoordinaattorin palvelun kaltaista yksilöllistä kohtaamista ja henkistä tukea tärkeänä työllisyysprosessin aikana. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu työttömien ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden kohtaamisella ja heille tarjottavien palvelujen asiakaslähtöisyydellä olevan suuri merkitys (15,16).

Työkykykoordinaattoritapaamisten koettiin lisänneen mahdollisuuksia osallistua oman hoitopolun suunnitteluun. Lisäksi tapaamisten kuvattiin antaneen keinoja elämänhallinnan ja henkilökohtaisen osaamisen edistämiseen. Suurin osa oli ohjautunut vähintään yhteen työkyvyn tuen toimenpiteeseen, mitä voidaan pitää osoituksena jatko-ohjautumisen onnistumisesta.

Haastatteluissa palvelun etuina mainittiin erityisesti työkykykoordinaattorin asema perusterveydenhuollossa ja riippumattomuus etuusjärjestelmästä, jolloin toimintaa eivät ohjanneet yhteiskunnan pakotteet tai vaateet suhteessa työllistymiseen. Tämän havaittiin lisänneen haastateltujen motivaatiota ja sitoutumista palveluun oman elämäntilanteen edistämiseksi, mikä on yhtenäinen tulos aikaisemman tutkimuksen kanssa (17).

Haastattelujen perusteella vaikutti siltä, että työttömänä tai työterveyshuollon ulkopuolella olevat eivät olleet saaneet tarvitsemaansa tietoa työkyvyn tuen palveluista tai omat voimavarat tiedon etsimiseen ja avun hakemiseen olivat heikentyneet. Osittain palvelujärjestelmän hajanaisuudesta johtuva tiedonpuute oli osoitus perusterveydenhuollon työkyvyn tuen palvelujen koordinoinnin tarpeesta, jota työkykykoordinaattori tässä interventiossa onnistui osaltaan korjaamaan.

Voidaankin kysyä, vaikuttaako heikentynyt tiedonsaanti palveluista yleisesti tunnistettuun työttömien henkilöiden palvelujen todellista tarvetta vähäisempään käyttöön (9,18,19). Työkyvyn tuen tarpeen tunnistamisen näkökulmasta työttömien ja osatyökykyisten vähäinen palvelujen käyttö on merkittävä haaste tulevien hyvinvointialueiden toiminnassa, sillä yksi niiden keskeisistä tavoitteista on edistää näiden ryhmien työkyvyn tuen palveluja.

Uskottavuuden ja tutkimustulosten toistettavuuden vahvistamiseksi tutkimusvaiheet, tulokset ja sitaatit taulukoitiin, jolloin tulosten ja tulkintojen alkuperäisyydet ovat jäljitettävissä ja toistettavissa. Lisäksi usean eri menetelmän yhdistäminen ja tulosten yhteneväisyys vahvistavat tutkimustulosten luotettavuutta (20).

Intervention määrällisten tulosten yleistettävyyttä arvioidessa on muistettava aineiston pienuus, sillä se voi lisätä harhan todennäköisyyttä tuloksissa. Myös palveluun tyytyväisyyttä arvioitaessa on huomioitava, että tutkittavat täyttivät lomakkeet vastaanottotilanteessa, jolloin työkykykoordinaattorin läsnäolo on saattanut vaikuttaa vastaukseen. Henkilö ei tällöin välttämättä anna yhtä helposti kriittistä palautetta palvelusta.

Tutkimusotannassa on todennäköisesti tapahtunut myös jonkin tasoista valikoitumista, sillä osallistuneet eivät ilmoittamiensa tietojen perusteella ole kaikkein heikoimmassa asemassa olevia terveydenhuollon potilaita. Esimerkiksi päihteiden liikakäyttö ei heillä korostunut.

Interventio, johon tämä tutkimus perustui, oli parhaan tietämyksemme mukaan laatuaan ensimmäinen toteutus perusterveydenhuollossa. Perusterveydenhuollon työ- ja toimintakyvyn tukitoimien tehokkaassa toteuttamisessa tulisi huomioida potilasryhmien ja heidän tarpeidensa moninaisuus (15,21). Esimerkiksi yksinyrittäjien ja työttömien elämäntilanteet eroavat toisistaan siinä määrin, että yhden asiantuntijan voi olla haasteellista vastata molempien ryhmien palveluntarpeisiin. Näin ollen asiakasryhmien erityispiirteet tulisi huomioida työkykykoordinaattorien koulutuksessa ja toiminnan suunnitellussa.

Työkykykoordinaattorit saattoivat olla monelle asiakkaalle ainut kuunteleva, kannustava ja eteenpäin ohjaava kontakti. Tästä syystä työkyvyn tuen ja työllistymisen palveluissa tulisi nykyistä paremmin huomioida kohtaaminen sekä välilliset hyödyt, joita toteutuu jo ennen työelämään palaamista. Tulevaisuudessa olisikin keskeistä selvittää järjestelmätutkimuksen avulla työkyvyn tuen palvelujen vaikuttavuutta ja soveltavuutta perusterveydenhuollossa sekä arvioida palvelujen kansantaloudellisia ja -terveydellisiä hyötyjä.