Tuloluokkien väliset erot elinajanodotteessa ovat kasvaneet vuosina 1988-2007

Sosioekonomisten terveyserojen kaventamiseen tähtääviä ohjelmia on Suomessa ja muualla kehitetty WHO:n Health 21 -ohjelman mukaisesti (1). Suomessa Terveys 2015 -ohjelman tavoitteeksi on asetettu elinajanodotteen sosioekonomisten erojen pienentäminen vähintään 20 prosentilla vuoteen 2015 mennessä (2). Kuolleisuuden ja elinajanodotteen sosioekonomiset erot ovat kuitenkin jatkaneet hienoista kasvuaan, miehillä 2000-luvun alkuun saakka ja naisilla ainakin vuoteen 2005 saakka (3,4). Aiemmin sosioekonomisten kuolleisuuserojen muutosta on tarkasteltu koulutukseen tai ammattiin perustuvan sosiaaliryhmän näkökulmasta (4,5,6). Sen sijaan tuloja ei tällaisessa tarkastelussa ole käytetty, vaikka tulojen yhteys kuolleisuuteen on laajalti dokumentoitu myös Suomessa (7,8).

Tulojen käyttäminen sosioekonomisten ryhmien määrittelyssä on monessa tapauksessa parempi tapa kuin koulutus tai ammatti. Tulot kuvaavat hyvin taloudellisia ja materiaalisia oloja, joiden merkitystä sosioekonomisten kuolleisuuserojen taustalla useat tutkimukset painottavat (esim. 9,10). Tuloja tarkastelemalla voidaan lisäksi tarkemmin tunnistaa kaikkein huonoimmassa taloudellisessa asemassa olevat henkilöt. Aiemmin on käytetty jaottelua työntekijöihin tai vain peruskoulutuksen saaneisiin, joiden osuus väestössä on usein jopa 40 prosenttia. Tuloja tarkastelemalla voidaan analyysia varten muodostaa halutun kokoisia tuloluokkia, jotka pysyvät suhteellisesti samankokoisina koko tarkastelujakson ajan.

Artikkelissa tarkastellaan 35-vuotiaiden elin-ajanodotteen kehitystä tuloluokittain vuodesta 1988 vuoteen 2007 ja eritellään muutoksia ikäryhmittäin sekä kuolemansyittäin. Lisäksi verrataan tuloluokkien elinajanodotteen kehitystä ammattiin perustuvien sosiaaliryhmien elin-ajanodotteen kehitykseen samalla ajanjaksolla. Lisäksi tarkastellaan eri tuloluokkien ja ammattiin perustuvien sosiaaliryhmien välistä eroa elinajanodotteen kehityksessä samalla ajanjaksolla.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksen aineistona on 11 prosentin otos kaikista vuosien 1988 ja 2007 välillä Suomessa asuneista henkilöistä. Tilastokeskus on yhdistänyt henkilötunnuksia käyttäen otokseen tietoja eri rekistereistä (lupa TK-53-1783-96). Tilastollisen voiman kasvattamiseksi aineistoon on lisätty kuolleiden yliotanta. Aineisto käsittää 80 % kaikista tarkastelujakson aikana kuolleista, minkä seurauksena aineistossa on yhteensä 754 087 kuolleen tiedot. Otoksesta lasketut karkeat kuolleisuusluvut vastaavat tarkasti Tilastokeskuksen virallisia lukuja Aineiston käsittelyyn käytettiin STATA 10.1 tilasto-ohjelmaa.

Tuloja koskevat tiedot ovat peräisin veroviranomaisten ja Kelan Tilastokeskukselle luovuttamista rekistereistä. Tulomuuttujana on käytetty kotitalouden verotettavia tuloja, jotka sisältävät asuntokunnan kaikkien jäsenten palkka- ja pääomatulot sekä verotettavat tulonsiirrot.

Asuntokunnan koko otettiin huomioon jakamalla kotitalouden tulot asuntokunnan henkilöittäin kohdistetulla kulutusyksikköluvulla (11), jossa asuntokunnan ensimmäinen yli 17-vuotias saa painoksi 1, muut yli 17-vuotiaat saavat painon 0,7 ja alle 18-vuotiaat saavat painon 0,5. Tuloluokkina analyysissa käytettiin jokaiselle vuodelle ja kummallekin sukupuolelle erikseen laskettuja tuloviidenneksiä.

Ammattiin perustuva sosiaaliryhmä jaettiin neljään luokkaan: ylemmät toimihenkilöt (miehistä keskimäärin 16 % ja naisista 12 %,) alemmat toimihenkilöt (17 % ja 38 %), työntekijät (46 % ja 33 %) ja yrittäjät (19 % ja 15 %), joihin kuuluivat myös maatalousyrittäjät. Sosiaaliryhmä on takautuva, eli jos joltain vuodelta puuttui tieto, se korvattiin aiemmalta vuodelta löytyvällä tiedolla. Opiskelijoita ja sosiaaliryhmältään tuntemattomia oli vähän (1,8 % ja 2,5 %), ja näiden ryhmien tulokset jätetään selkeyden vuoksi raportoimatta. Samanlaista jaottelua on käytetty myös aiemmissa tarkasteluissa (3,4).

Vuosittaiset 35-vuotiaiden elinajanodotteet laskettiin käyttäen elinajantaulussa 5-vuotisikäryhmiä ja edellisen vuoden tulo- ja sosiaaliryhmätietoa (12). Elinajanodotteen kokonaismuutokset jaettiin osiin ikäryhmittäin ja kuolemansyittäin käyttämällä YK:n käyttämää dekomponointia (13). Se suoritettiin vertaamalla seurannan viittä ensimmäistä vuotta 1988-1992 viiteen viimeiseen vuoteen 2003-2007. Miesten kuolemansyyt jaettiin 10 luokkaan ja naisten 11 luokkaan. Luokittelu pohjautui Tilastokeskuksen eri ICD-luokitusten harmonisoituun versioon. Vuosina 1988-95 luokittelu perustui ICD-9 luokitukseen ja vuosina 1996-2007 ICD-10 luokitukseen (14).

Tässä esitettävien tulosten lisäksi tehtiin kolmenlaisia tarkistusanalyyseja, joissa vastaavat trendit laskettiin hieman eri tavoin. Ensimmäisessä analyysissa trendit laskettiin käyttäen asuntokunnan käytettävissä olevia tuloja, jotka olivat datassa saatavilla ajanjaksolle 1996-2007 ja toisessa käytettiin OECD:n muunnettua kulutusyksikkölukua, jossa asuntokunnan ensimmäinen aikuinen saa painon 1, muut aikuiset painon 0,5 ja alle 14-vuotiaat lapset painon 0,3. Kolmannessa tarkistusanalyysissa käytettiin tulotietoa kolme vuotta ennen kuolleisuusseurantaa, jotta voitaisiin arvioida tulojen lyhytaikaisen vaihtelun mahdollista vaikutusta tuloksiin.

Tulokset

Kummankin sukupuolen osalta erot 35-vuotiaiden elinajanodotteessa tuloluokkien välillä olivat selkeät (kuviot 1 ja 2). Vaikka elinajanodote kasvoi kaikissa tuloviidenneksissä seurannan aikana, kasvu oli suurinta neljässä ylimmässä tuloviidenneksessä, kun taas alimmassa tuloviidenneksessä se oli hyvin vähäistä. Tästä johtuen ylimmän ja alimman tuloviidenneksen ero lisääntyi seurannan aikana miehillä 7,4 vuodesta 12,5 vuoteen ja naisilla 3,9 vuodesta 6,8 vuoteen.

Ammatin perusteella muodostetuttuja sosiaaliryhmiä vertailtaessa elinajanodote puolestaan kasvoi selvästi seurannan aikana kaikissa ryhmissä, ja erot ryhmien välillä olivat pienemmät kuin tuloluokkien väliset erot. Työntekijöiden elinajanodote kasvoi huomattavasti enemmän kuin alimpaan tuloviidennekseen kuuluvien. Työntekijöiden elinajanodotteen ero ylempiin toimihenkilöihin verrattuna kasvoi seurannan aikana miehillä 5,2 vuodesta 6,1 vuoteen ja naisilla 2,6 vuodesta 3,5 vuoteen.

Kuviossa 3 esitetään 35-vuotiaiden miesten elinajanodotteessa tapahtunut muutos. Tarkastelun kohteena ovat alin ja ylin tuloviidennes kymmenvuotisikäryhmittäin ja näiden tuloviidennesten välisen eron kasvu viisivuotisjaksolta 1988-92 jaksolle 2003-07. Tulokset esitetään vuosissa. Alimmassa tuloluokassa elinajanodote kasvoi jaksojen välillä 1,2 vuotta ja ylimmässä ryhmässä 4,5 vuotta. Sekä alimman että erityisesti ylimmän tuloluokan elinajanodotetta kasvatti yli 65-vuotiaiden kuolleisuuden väheneminen. 45-54-vuotiaiden ryhmän kasvanut kuolleisuus puolestaan lyhensi alimman viidenneksen elinajanodotetta noin 0,2 vuodella. Tuloviidennesten erojen kasvu oli peräisin hieman enemmän 35-64-vuotiaiden kuin yli 65-vuotiaiden kuolleisuuden kehityksestä.

35-vuotiaiden naisten elinajanodote kasvoi jaksojen välillä alimmassa tuloviidenneksessä 1,1 vuotta ja ylimmässä viidenneksessä 3,3 vuotta (kuvio 4). Kummassakin viidenneksessä kasvu oli selkeästi peräisin yli 65-vuotiaiden kuolleisuuden vähenemisestä. Tämä on erityisen selvää alimmassa tuloviidenneksessä, jossa nuorempien ikäluokkien kasvanut kuolleisuus vaikutti negatiivisesti elinajanodotteeseen. Kaksi kolmasosaa ylimmän ja alimman tuloluokan välisen eron kasvusta johtui 35-64-vuotiaiden ryhmien kuolleisuuden kehityksestä.

Kuviossa 5 esitetään eri kuolinsyiden vaikutus 35-vuotiaiden miesten elinajanodotteen muutokseen ajanjaksojen 1988-1992 ja 2003-2007 välillä ylimmässä ja alimmassa tuloviidenneksessä. Kunkin kuolinsyyn vaikutus elinajanodotteen muutokseen on ilmoitettu vuosina erikseen 35-64-vuotiaiden ikäryhmässä ja yli 65-vuotiailla. Iskeemisistä sydänsairauksista johtuvan kuolleisuuden väheneminen oli tärkein yksittäinen elinajanodotteen kasvua lisäävä tekijä. Kuolleisuus väheni kuitenkin enemmän ylimmässä tuloviidenneksessä lisäten eroa elinajanodotteessa tuloviidennesten välillä noin 0,6 vuodella.

Eniten elinajanodotetta lyhensivät alkoholiperäiset kuolinsyyt. Niiden osuus kasvoi alimmassa tuloviidenneksessä erityisesti 35-64-vuotiaiden joukossa. Tämä kasvatti tuloviidennesten välistä elinajanodotteen eroa 1,08 vuodella, mikä on kolmasosa erojen koko kasvusta. Alkoholiperäisten kuolinsyiden lisäksi tuloviidennesten väliset erot elinajanodotteissa kasvoivat merkittävästi, koska korkeimmassa tuloluokassa kuolleisuuskehitys luokissa 'muut syövät' sekä 'tapaturmat ja väkivalta' oli suotuisaa (molemmissa kuolemansyyryhmissä elinajanodote kasvoi lähes puoli vuotta).

Naisten - erityisesti yli 65-vuotiaiden - iskeemisistä sydänsairauksista johtuvan kuolleisuuden väheneminen oli suurin yksittäinen elin-ajanodotetta pidentävä tekijä (kuvio 5). Kuolleisuus väheni kuitenkin tasaisesti sekä ylimmässä että alimmassa tuloviidenneksessä, joten elinajanodotteen ero ei kasvanut yhtä paljon kuin miesten ryhmässä. Myös naisten lisääntynyt alkoholikuolleisuus vaikutti negatiivisesti alimman tuloviidenneksen elinajanodotteeseen (erityisesti nuoremmassa ikäryhmässä) lyhentäen sitä noin 0,6 vuodella. Lisääntynyt keuhkosyöpäkuolleisuus ja kuolleisuus 'muihin sairauksiin' lyhensivät alimman tuloviidenneksen elinajanodotetta myös hieman. Ylimmän ja alimman tuloviidenneksen kasvaneesta elinajanodotteiden erosta 0,6 vuotta eli neljäsosa johtui alkoholikuolinsyistä ja 0,4 vuotta 'muista syövistä'. Yhteensä kolmasosa erojen kasvusta johtui syöpätaudeista. Kummallakaan sukupuolella ei kuolleisuuden kehitys missään tutkitussa kuolinsyyryhmässä pienentänyt tuloluokkien välistä elinajanodotteiden eroa.

Tarkistusanalyysina laskimme myös kuviossa 1 esitetyn kaltaiset elinajanodotteiden trendit käytettävissä olevien tulojen perusteella vuosille 1996-2007. Erot tuloviidennesten välillä olivat selvästi pienemmät, mutta kuten verotettavia tuloja käytettäessä, johtui tuloluokkien välisten erojen kasvu pääasiassa alimman tuloviidenneksen elinajanodotteen kasvun pysähtymisestä. Tuloksia koeteltiin myös käyttämällä tulotietoa, joka oli mitattu kolme vuotta ennen kuolleisuusseurantaa. Nämä tulokset olivat myös varsin samanlaisia kuin alkuperäiset. Lisäksi OECD:n muunnettua kulutusyksikköä käyttämällä tehty testaus tuotti lähes identtiset tulokset kuin alkuperäisessä analyysissa.

Pohdinta

Elinajanodote on kasvanut kaikissa tuloluokissa, mutta alimmassa tuloviidenneksessä kasvu on ollut erittäin vähäistä. Tämän takia alimman ja ylimmän tuloviidenneksen välinen ero 35-vuotiaiden elinajanodotteessa kasvoi vuodesta 1988 vuoteen 2007. Miehillä ero kasvoi 5,1 vuotta ja naisilla 2,9 vuotta. Suurin osa eron kasvusta oli peräisin alimman tuloviidenneksen 35-64-vuotiaiden ikäryhmästä. Naisten kuolleisuus tässä ikäryhmässä kasvoi ja miesten väheni vain hieman.

Merkittävin syy elinajanodotteen eron kasvulle oli alkoholikuolleisuuden lisääntyminen alimman tuloviidenneksen 35-64-vuotiaiden ikäryhmässä. Tässä tuloluokassa naisten kasvanut kuolleisuus syöpätauteihin ja miesten iskeemisen sydäntautikuolleisuuden hidas väheneminen lisäsivät tuloluokkien välisiä eroja elin-ajanodotteessa merkittävästi.

Ammattiin perustuvia sosiaaliryhmiä tarkasteltaessa sosioekonomisten terveyserojen kasvu on ollut vähäisempää. Kummankin sukupuolen kohdalla ero työntekijöiden ja ylempien toimihenkilöiden välillä kasvoi seurannan aikana 0,9 vuotta. Tämä havainto on linjassa aiemman tutkimuksen kanssa sosiaaliryhmittäisistä (3,4,6) elinajanodote-eroista. Tässä tutkimuksessa lasketut sosiaaliryhmien elinajanodotteet vastaavat aiempien tutkimusten lukuja, vaikka tarkastelussamme laitosväestö on rajattu ulkopuolelle.

Myös kaikissa koulutusryhmissä elinajanodote on kasvanut tasaisesti 1980-luvun lopulta 1990-luvun lopulle (4,6). Ääriryhmien väliset erot ovat kasvaneet vain noin 0,6 vuotta, ja kasvu on johtunut lähinnä korkeimmissa koulutusryhmissä olevien elinajanodotteen hieman nopeammasta kasvusta (4,6).

Elinajanodotteiden erojen kasvu ääriryhmien välillä on siis miehillä yli viisinkertainen ja naisilla yli kolminkertainen, kun käytetään tuloviidenneksiä verrattuna ammattiin perustuviin sosiaaliryhmiin (laskettuna kuvioiden 1 ja 2 luvuista). Elinajanodotteen kasvu kaikissa ammattiin perustuvissa sosiaaliryhmissä ja kaikissa tuloluokissa alinta tuloviidennestä lukuun ottamatta on suunnilleen samanlaista kummallakin sukupuolella. Alimman tuloviidenneksen elinajanodote on kuitenkin huomattavasti lyhyempi kuin työntekijöiden ryhmässä, ja kasvun hidastuminen alimmassa tuloviidenneksessä poikkeaa selkeästi kaikista muista ryhmistä. Työntekijöiden tai pelkän peruskoulutuksen saaneiden kohdalla ei ole nähtävissä selviä merkkejä elinajanodotteen kasvun pysähtymisestä (3,4).

Aikaisemmissakin tutkimuksissa on todettu, että tärkein elinajanodotetta pidentävä tekijä Suomessa on iskeemisistä sydänsairauksista johtuvan kuolleisuuden väheneminen (4,5). Se on aiemmin ollut myös tärkein sosioekonomisten erojen kasvun syy (5). Iskeemisten sydänsairauksien merkitys erojen kasvussa on kuitenkin 1990-luvun lopulla pienentynyt ja syöpätautien osuus on vastaavasti lisääntynyt (4,6). Samansuuntaista kehitystä on raportoitu myös Uudessa-Seelannissa (15). Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat kuitenkin iskeemisten sydänsairauksien ja myös muiden sydän- ja verisuonisairauksien olevan miehillä edelleen tärkeä tuloluokkien elinajanodotteiden eroa lisäävä tekijä.

Alkoholikuolinsyyt ovat olleet myös aikaisemmissa tutkimuksissa merkittävä sosiaaliryhmien välisiä elinajanodote-eroja kasvattava tekijä (4,6). Nyt havaitut erot alkoholikuolleisuuden muutoksessa ovat kuitenkin selvästi suuremmat kuin aikaisemmin raportoidut. Alkoholiveron alennus keväällä 2004 on aiemman tutkimuksen perusteella näkynyt juuri heikoimmassa asemassa olevien alkoholikuolleisuuden kasvuna verouudistuksen jälkeisinä vuosina (16). Selvästi kasvanut alkoholikuolleisuus alimman tuloviidenneksen 35-64-vuotiaiden ikäryhmässä antaa samansuuntaisen kuvan. Tosin kasvanut alkoholikuolleisuus lyhensi alimman tuloviidenneksen elinajanodotetta jo jaksolla 2000-2004 (miehillä 0,6 vuotta ja naisilla 0,5 vuotta, erillisanalyysi jota ei ole raportoitu tässä), joten kyse lienee myös verouudistuksesta riippumattomasta pitemmän ajan kehityksestä.

Elinajanodotteiden erot ja niiden muutokset ovat riippuvaisia käytetyistä sosioekonomisen aseman mittareista ja niiden jakaumista. Työntekijöiden ryhmään kuuluu miehistä yli 40 prosenttia ja naisistakin yli 30 prosenttia väestöstä. Pienituloiseen viidennekseen on tiivistynyt heikoimmassa asemassa olevia eri tavalla kuin työntekijöiden ryhmään. On myös otettava huomioon, että vaikka tuloluokat pysyvätkin suhteellisesti samankokoisina koko seurannan ajan, muuttuu niiden koostumus muilla mittareilla mitattuna. Koko tarkastelujakson ajan noin puolet pienituloisimpaan viidennekseen kuuluvista on eläkeläisiä, mutta työttömien osuus kasvoi 1980-luvun lopun muutamasta prosentista noin 15 prosenttiin ja pysyi pitkään suunnilleen samalla tasolla hieman vähentyen 2000-luvun loppupuolella. Työttömien lisäksi myös yksin asuvien osuus alimmassa tuloviidenneksessä on kasvanut nopeammin kuin muissa tuloviidenneksissä (erillisanalyysi, jota ei raportoida tässä). Molemmat ominaisuudet ovat yhteydessä korkeampaan kuolleisuuteen (17,18,19), joten alimman tuloviidenneksen epäsuotuisa kehitys saattaa liittyä työttömien ja yksinasuvien osuuden kasvuun tässä tuloluokassa. Toisaalta alimpaan tuloluokkaan saattaa valikoitua henkilöitä, joiden pienet tulot johtuvat huonosta terveydentilasta (7,8).

Tulojen kehitys tuloviidennesten välillä ja eri väestöryhmissä niiden sisällä on myös muuttunut 1980-luvun lopun jälkeen. THL:n selvityksen mukaan suurin osa perusturvan varassa elävistä perheistä ei pysty tuloillaan kattamaan kohtuullista vähimmäistoimeentuloa. Perusturvan varassa elävien käytettävissä olevat tulot asumismenojen jälkeen ovat pienentyneet vuodesta 1990 vuoteen 2011 kaikilla muilla paitsi eläkkeensaajilla (20). On kuitenkin vaikea sanoa, johtuuko alimman tuloluokan elinajanodotteen kasvun pysähtyminen lisääntyneistä taloudellisista ongelmista vai valikoituivatko ihmiset aiempaa useammin alimpaan tuloluokkaan huonon terveydentilan tai terveyden kannalta epäedullisten sosiaalisten ominaisuuksien perusteella.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tulojen käyttäminen väestöryhmien elinajanodotteen muutosten tutkimisessa antaa sosioekonomisten kuolleisuuserojen kehityksestä erilaisen ja epäedullisemman kuvan kuin koulutuksen tai ammattiin perustuvan sosiaaliryhmän käyttäminen. Terveys 2015 -kansanterveysohjelma asettaa tavoitteeksi sukupuolten, koulutusryhmien ja ammattiryhmien välisten kuolleisuuserojen pienentymisen viidenneksellä vuoteen 2015 mennessä (2). Jos elinajanodotteen kehityksen seuraaminen keskittyy ainoastaan näiden väestöryhmien välisiin eroihin, jää pienituloisten heikko kehitys huomaamatta. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella kuitenkin juuri pienituloisten terveysongelmiin tulisi kiinnittää huomiota varsinkin syöpätautien, alkoholiperäisten kuolemansyiden ja miehillä iskeemisten sydänsairauksien kohdalla.

Kiitämme Suomen Akatemiaa tutkimuksen tukemisesta.

Tästä asiasta tiedettiin

- Sosioekonomisten terveyserojen kaventa-minen on pitkään ollut suomalaisen terveys-politiikan keskeinen tavoite.

- Sosioekonomiset erot elinajanodotteessa ovat kasvaneet ainakin 2000-luvun alkupuolelle saakka.

- Aikaisemmin on sosio-ekonomisten kuollei-suuserojen muutoksia tarkasteltu koulutuksen tai ammatin perusteella muodostetun sosiaali-ryhmän mukaan.

Tämä tutkimus opetti

- Ylimmän ja alimman tuloviidenneksen väliset elinajanodotteiden erot ovat kasvaneet selvästi enemmän kuin koulutus-ryhmien tai ammattiin perustuvien sosiaali-ryhmien väliset erot.

- Erot ovat kasvaneet nopeasti, koska alim-massa tuloviidennek-sessä elinajanodotteen kasvu lähes pysähtyi 1990-luvun alkupuolella.

- Noin kolmasosa tulo-luokkien välisestä elinajanodotteen eron kasvusta johtuu työ-ikäisten alkoholikuollei-suuden lisääntymisestä alimmassa tuloviiden-neksessä. Naisilla myös syöpätaudit ja miehillä iskeemiset sydän-sairaudet ovat tärkeitä tekijöitä kasvavien elinajanodote-erojen taustalla.