Tapaturmainen aivovaurio ei ole harvinainen

Aivovammat aiheuttavat mittaamatonta kärsimystä vammautuneille ja heidän läheisilleen, ja saattavat johtaa pysyvään toimintakyvyn heikentymiseen ja työkyvyttömyyteen. Aivovamman jälkitilaan liittyvä oirekuva ei useinkaan näy ulospäin, liikunnalliset oireet paranevat yleensä kohtalaisen hyvin ja oirekuva painottuu henkisen toimintakyvyn häiriöihin, käyttäytymisen ja tunne elämän muutoksiin (1,2). Virhe syntyy, kun ajatellaan, että hyvin toipunut ja pinta-arviossa terveeltä näyttävä potilas ei tarvitse kuntoutusta ja ohjausta. Aivotrauman jälkeisiä tyypillisiä pulmia voivat olla mm. väsyminen, hitaus, käyttäytymisen säätelyn vaikeudet, aloitekyvyn heikentyminen, keskittymiskyvyn puute, muistin huononeminen, univaikeudet sekä erityisesti vaikeudet itse tunnistaa ja ottaa huomioon vamman aiheuttamat työ- ja toimintakykyä rajoittavat jälkioireet.

Jotta voidaan suunnitella oikeita voimavaroja sekä hoitoon että kuntoutukseen, on syytä tuntea ongelman laajuus. On pyrittävä myös löytämään keskeisiä taustatekijöitä, jotta voitaisiin suunnata oikeita ennaltaehkäisyyn tähtääviä toimenpiteitä.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Stakesin ylläpitämän sairaaloiden hoitoilmoitusrekisterin tietojen perusteella tutkittiin ensi kertaa aivotrauman saaneiden henkilöiden lukumäärä ja taustatietoja. Tutkimuksessa selvitettiin diagnoosi, sukupuoli, ikä tapaturmahetkellä, tapaturman ajankohta ja vamman ulkoinen syy. Vuosilta 1991-95 saatiin tieto myös tapaturmapaikasta. Diagnoosit perustuivat vuosilta 1991-95 ICD-9 ja 1996-2000 ICD-10 koodeihin (taulukko 1). Aineistosta puuttuvat ennen sairaalaan tuloa kuolleet. Tulososassa käytetään osittain jo aiemmin vuosilta 1991-95 työryhmämme raportoimia tietoja (3,4), joita tässä täydennetään uusilla tiedoilla vuosilta 1996-2000.

TULOKSET

Tarkasteluajanjaksona 1991-2000 oli aivovamman takia ensi kertaa sairaalahoitoa tarvitsevien lukumäärä vuosittain noin 5 000, josta miesten osuus oli noin 60 % (taulukko 2). Tarkastelujakson jälkimmäisellä puolella miesten tapaturmaisen aivovamman insidenssi oli 124/100 000 asukasta, naisten 75 ja koko väestön 102. Vammautuminen oli hieman yleisempää jakson jälkimmäisellä puoliskolla. Lisäystä oli tapahtunut lähes täysin yli 70-vuotiaiden ryhmässä (taulukko 3). Tarkastelujakson kaikkien henkilöiden (N = 50 821) ikäjakauma on kuviossa 1. Suurimmat miesten ikäryhmät olivat 10-29-vuotiaat ja naisten ikäryhmät yli 70-vuotiaat. Kotitapaturmat korostuivat sekä nuorimmassa että vanhimmissa ikäryhmissä (kuvio 2). Aivoruhjeen osuus oli hieman kasvanut (taulukko 4). Kahdessa kolmasosassa vamman ulkoisena syynä oli kaatuminen ja putoaminen (taulukko 5). Liikenteen osuus oli noin 20 %. Luokitusryhmässä kaatuminen tai putoaminen on yli metrin putoaminen aiheuttanut aivovamman vain noin 15 %:ssa (taulukko 6). Valtaosa putoamisista tai kaatumisista tapahtuu alle metrin korkeudelta. Liikennetapaturmien alaryhmässä kiinnittää huomiota polkupyöräilijöiden osuus (taulukko7).

Vuosien 1991-95 aineistossa aivovamman tapaturmapaikan jakauma oli seuraava: koti 33 %, liikennealue 30 %, julkiset rakennukset 7 %, kauppa/teollisuusalue 4 %, urheilualue 4 %, luonto 4 % ja muu määritelty 18 %.

POHDINTA

Sairaaloiden hoitoilmoitusrekisteri on maamme kattavin sairaalapotilaita kuvaava rekisteri. Sen luotettavuus riippuu tehdyistä ilmoituksista. Voidaan todeta, että esim. ulkoisen syyn aiheuttaman vammautumisen kohdalla puuttuvia tietoja on melko paljon ja toisaalta tarkasteluajankohdan puolivälissä ICD-luokitus muuttui. Toisaalta olemme aiemmin raportoineet, että sukupuolen, iän, ulkoisen syyn ja tapaturmapaikan (ilmoitettujen ja puuttuvien tietojen) osalta jakaumat ovat vuosittain olleet melko samanlaisia (3). Tietyin varauksin prosenttiosuuksien osalta voidaan tehdä yleistyksiä koko aineistoon.

Suomessa sairaalahoitoa vaativien aivovammapotilaiden lukumäärä on mieluummin hieman nousussa kuin laskussa. Lisäystä on tapahtumassa selvimmin ikääntyvässä väestössä (5). Vain osa aivovamman saaneista henkilöistä käy lääkärissä tai sairaalassa välittömästi tapaturman jälkeen. Kun sairaalahoitoa vaatineita potilaita on maassamme vuosittain yli 5 000 (noin 100/100 000 asukasta), on kaikkia aivovamman saaneita henkilöitä maassamme huomattavasti enemmän. Verrattaessa aivovamman ilmaantuvuuslukuja vastaaviin kansainvälisiin tilastoihin, voidaan todeta, että koska esim. Etelä-Australiassa on raportoitu insidenssiksi 322/100 000 asukasta, Skotlannissa 326/100 000 ja Yhdysvalloissa 607/100 000 (6,7,8), on Suomen insidenssi varovaisestikin arvioiden ainakin 15-20 000.

On arvioitu, että 10 %:lle aivovamman saaneista jää pysyviä oireita (7). Siten aivovamman prevalenssi Suomessa on useita kymmeniä tuhansia. Se on huomattavasti suurempi luku kuin monen neurologisen sairauden, kuten multippeliskleroosin (9).

Tässä tutkimuksessa ei voitu selvittää aivovammapotilaan muita samanaikaisia vammoja. Hoitostrategioiden suunnittelun takia on syytä todeta, että aivovammapotilaista noin 80 %:lla on jokin muu vamma ja noin 40 %:lla on merkittäviä muita vammoja (10). Yleensä otaksutaan, että aivovamman syntymiseen tarvitaan jokin erityisen suurienergiainen tapaturma kuten autokolari tai putoaminen usean metrin korkeudelta. Ehkä jonkin verran yllättävää on, että kaikista aivovammaan johtaneista tapaturmista lähes puolet tapauksista on nk. viattomilta vaikuttavia kaatumisia. Epidemiologisten tietojen perusteella lukumääräisesti merkittävimmät tulokset ennaltaehkäisyssä voitaisiin saavuttaa lasten kotitapaturmissa, nuorten aikuisten liikennetapaturmissa ja vanhusten kaatumistapaturmissa, joista todennäköisesti suuri osa tapahtuu kotona (11).

Perusteita polkupyöräilijän asennemuutokseen ja aktiivisempaan kypärän käyttöön näyttäisi olevan (12,13). Liikenteessä aivovammaan johtaneita polkupyöräonnettomuuksia tapahtuu yhtä paljon kuin auto-onnettomuuksissa kuljettajille ja autossa matkustaville yhteensä. Toistuvista kampanjoista ja tietoiskuista huolimatta 15-64-vuotiaisista polkupyöräilijöistä käyttää Suomessa kypärää vain yksi neljästä ja heistäkin vain puolet säännöllisesti (14). Systemaattisessa Cochrane-katsauksessa todettiin, että polkupyöräilijän käyttämä kypärä vähensi päävamman, aivovamman tai vakavan aivovamman riskiä 63-88 % kaiken ikäisillä (15). Suojaava vaikutus oli yhtä suuri törmäyksissä ajoneuvoon kuin muissa onnettomuustyypeissä. Perustellusti on Suomeenkin ehdotettu pyöräilykypärän käyttövelvoitetta (13).

Turvavyön käyttö moottoriajoneuvoissa vähentää aivovammojen määrän noin puoleen tai jopa kolmasosaan (16). Ilmatyynyt vähentävät aivovammojen määrää lisäksi arviolta 25 %:lla. Nopeuksien kasvaessa aivovammojen riski moninkertaistuu. Aivovamman todennäköisyys on erittäin suuri yli 80 km/t nopeudessa tapahtuvien autojen yhteentörmäysten tai ulosajojen yhteydessä (17).

Koko ongelmakenttä huomioiden urheilualueella tapahtuvien aivovammojen osuus on pienehkö, 4 %. Sekundaariprevention kannalta on olennaista, että riskialttiiseen urheilusuoritukseen palataan vasta sitten kun akuuttivaiheen oireet ovat täysin parantuneet (18).

Vaikka tässä tutkimuksessa ei ollut mahdollista selvittää päihteiden vaikutusta aivovammojen syntyyn, on aiheellista mainita, että noin puolet aivovammoista syntyy alkoholin vaikutuksen alaisena ja krooninen päihdehistoria heikentää aivovammasta toipumisen ennustetta (19,20).

Aivovammaongelman laajuuden takia valmisteilla oleva aivovammojen Käypä hoito -ohje on enemmän kuin tervetullut, jotta Suomessakin voitaisiin aiempaa rationaalisemmin toteuttaa aivovammaisen tutkimus-, hoito- ja kuntoutustoimenpiteitä (16).

ENGLISH SUMMARY: TRAUMATIC BRAIN INJURY NOT UNCOMMON

Traumatic brain injury (TBI) is a major clinical problem throughout the health care system and it has a huge impact on all the affected persons and their families.

The national data of all hospitalised TBI-patients in Finland were gathered retrospectively during the years 1991-2000. Only the patients with TBI as the primary diagnosis and with no history of previous TBI were included. The total number of the patients was 50 821, more than 5 000 new TBI patients per year, the incidence being nearly 100 per 100 000 inhabitants. An increasing trend of TBI was seen in the elderly patients. It has been estimated that there are 15 000-20 000 new cases of TBI in Finland each year, including the patients who require no hospitalisation. The prevalence of the TBI patients with chronic disability and need for the rehabilitation is estimated to be several tens of thousands in Finland. The Clinical Practise Guideline on The Diagnosis, Treatment and Rehabilitation of TBI in Finland is highly necessary and it will be available for the common use in the very near future.