Työpaikkojen sisäilmastoon liittyvät epäkohdat kuuluvat ongelmiin, joihin työterveyshuolto joutuu usein ottamaan kantaa työpaikan terveydellisten riskien arvioinnissa. On arvioitu, että huono sisäilma aiheuttaa terveyshaittoina kansantaloudelle 7-9 miljardin markan kustannukset vuosittain (1). Hyvä sisäilman laatu puolestaan vaikuttaa hyödyllisesti työntekijöiden terveyteen, viihtyvyyteen ja tuottavuuteen toimistotyössä (2).

WHO:n raporteissa todettiin jo 1980-luvulla, että jopa 30 %:ssa uusista tai saneeratuista rakennuksista työntekijöillä esiintyi epätavallisen paljon työympäristön olosuhteisiin liittyviä valituksia, jolloin rakennukset voitiin luokitella sairaiksi (3). Tämä näytti olevan erityisesti kylmän ilmaston maiden ongelma.

Ongelmarakennuksissa työskentely voi aiheuttaa hengitystieoireita (nenän tukkoisuutta ja ärsytystä, nuhaa, yskää, kurkun karheutta ja hengenahdistusta) sekä iho- ja yleisoireita (väsymystä, päänsärkyä ja kuumeilua), jotka ovat tyypillisiä sairas rakennus -oireyhtymälle (sick building syndrome) (4). Osa tutkijoista pitää oireyhtymää enemmän reaktiona työympäristöön kuin sairautena (5). Tutkimuksissa oireiden laatu ja yleisyys voidaan joissakin tilanteissa liittää sisäilmasto-olosuhteisiin, erityisesti silloin kun rakennuksessa toimivien henkilöiden määrä on riittävän suuri, jolloin oireiden esiintymistä voidaan tarkastella ryhmätasolla. Nykykäsityksen mukaan sairas rakennus -oireyhtymä on monitekijäinen ongelma, jonka taustalla voi olla esimerkiksi ilmanvaihtokanavien lika tai rakennus- ja pintamateriaalien päästöt. Työyhteisön tila vaikuttaa osaltaan oireyhtymän ilmenemiseen mutta myös ongelmien ratkeamiseen (6).

Työterveyshuollon käytettävissä on toistaiseksi vähän tietoa sisäilmaongelmien syy-yhteyksistä ja oireiden taustalla olevista mekanismeista. Joskus tutkittavasta rakennuksesta on helppo löytää selitys sisäilmaongelmiin, esimerkiksi jos ilmastointi ei toimi kunnolla tai jos rakenteista löydetään selvä kosteusvaurio tai homekasvua. Yleensä kuitenkin tilanne on paljon vaikeampi. Kokemusten mukaan laajatkaan tekniset ja mikrobiologiset selvitykset tai työntekijöiden kliiniset tutkimukset eivät ratkaise ongelmia, ellei tutkimuksia osata kohdentaa juuri oikeaan osaan rakennusta. Systemaattiset työympäristötutkimukset yhdistettynä haastattelun tai kyselyn avulla työntekijöiltä kerättävään tietoon luovat pohjan jatkotutkimuksille ja korjaustoimenpiteille (4,7).

Mikäli tietoa kerätään suurelta määrältä työntekijöitä, työterveyshuollon apuvälineenä tiedon keräämisessä voidaan käyttää kyselyä. Työterveyslaitoksen Sisäilmastokysely perustuu ruotsalaisen tutkijaryhmän kehittämään menetelmään (7), jossa kysymysten validiteettia on testattu mm. vertaamalla kyselyn vastauksia kohderyhmää tutkineiden lääkärien arvioon oireista ja työympäristöstä saatuun tutkimustietoon (8). Myös kyselyn luotettavuus on todettu hyväksi toimistotyöpaikoissa ja asuinrakennuksissa tehdyillä tutkimuksilla (9).

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan toimistotyöpaikkojen sisäilmasto-ongelmia valittaneiden työntekijöiden olosuhde- ja oirevalituksien esiintyvyyttä ja arvioidaan yksilötekijöiden kuten sukupuolen, iän, allergisuuden ja tupakoinnin vaikutusta tuloksiin. Samalla kootaan vertailuaineistoa työpaikkojen sisäilmastokyselyjä toteuttaville tahoille.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Uudenmaan aluetyöterveyslaitos on vuodesta 1995 lähtien käyttänyt Työterveyslaitoksen Sisäilmastokyselyä osana sisäilmaongelmien selvittelyä. Kysely on kehitetty Örebrossa (ns. MM-40-kysely) (7) ja siihen kuuluu neljä osaa, joista ensimmäinen käsittelee työympäristön olosuhteita, toinen työjärjestelyjä, kolmas työntekijöiden allergisia sairauksia ja neljäs osa työhön liittyviä oireita.

Olosuhdehaittaa (esim. veto, kuiva ilma, tunkkaisuus) kysytään lomakkeessa viimeksi kuluneiden kolmen kuukauden ajalta. Tässä tutkimuksessa tuloksiin kirjattiin joka viikko ja joskus ilmenneet olosuhdehaitat. Allergisista sairauksista lomakkeessa kysytään parhaillaan esiintyvää tai aikaisemmin esiintynyttä astmaa, heinänuhaa tai muuta allergista nuhaa, maitorupea tai atooppista ihotumaa. Työpaikan sisäilmaan liittyvää oireilua kysytään viimeksi kuluneiden kolmen kuukauden ajalta ja tarkemmin, onko oire esiintynyt joka viikko ja epäileekö vastaaja oireen johtuvan työympäristöstä. Tämän tutkimuksen tuloksissa tarkastellaan joka viikko esiintyviä ja työhön liittyviä oireita.

Vuosina 1996-99 kyselyjä tehtiin Uudenmaan aluetyöterveyslaitoksessa yhteensä 122 kohteeseen, jotka olivat pääasiassa toimistotyöpaikkoja. Aineistoon kuului myös yhdeksän koulua, neljä sairaalaa tai terveyskeskusta ja neljätoista muuta työpaikkaa. Kaikissa kohteissa oli epäilty sisäilmaongelmaa ennen kyselyn tekemistä. Ongelmien takia työpaikka tai sen työterveyshuolto oli ottanut yhteyttä Työterveyslaitokseen ja tilannut sisäilmastokyselyn osana muita selvityksiä. Muutamassa tapauksessa tutkimuksen tilaaja oli pystynyt osoittamaan tutkittavalle osastolle verrokin. Tarkka vastausprosentti oli tiedossa 72 kohteessa, keskiarvo oli 73 % (vaihteluväli 40-100 %).

Kyselyyn oli vastannut 11 154 henkilöä, joista naisia oli 7 819 ja miehiä 3 240. Niissä 72 kohteessa, joista vastausprosentti oli tiedossa, vastaajien lukumäärä oli 6 176.

Aineiston tilastolliseen käsittelyyn käytettiin SAS 6.12- ja PEPI 3.0 -tilasto-ohjelmia. Analyysissä tarkasteltiin ryhmien välisten suhteellisten osuuksien eroja ja tilastollisen merkitsevyyden arviointiin käytettiin kahden osuuden erotuksen t-testiä ja khi2-testiä. Eri ikäryhmien prevalenssien erojen merkitsevyyttä testattiin parittaisten suhteellisten osuuksien testillä.

TULOKSET

Olosuhdevalitukset

Yleisimmät työympäristön haittatekijät, joita oli esiintynyt joka viikko, olivat kuiva ilma (35 %:lla vastanneista), tunkkainen ilma (34 %), pöly tai lika (25 %) ja veto (22 %) (taulukko 1). Olosuhdehaitoista, joita oli ollut joskus, yleisimmät olivat vaihteleva huonelämpötila (53 %), liian matala lämpötila (51 %), liian korkea lämpötila (48 %), epämiellyttävä haju (46 %) ja veto (44 %) .

Naisten ja miesten kesken suurimmat erot havaittiin kuivan ja tunkkaisen ilman, pölyn tai lian ja vedon valituksissa (taulukko 1). Naiset kokivat olosuhdehaittoja yleisemmin kuin miehet ja ero oli tilastollisesti merkitsevä kaikkien tutkittujen olosuhdehaittojen kohdalla. Erot korostuivat miesten ja naisten välillä entisestään niillä vastaajilla, jotka olivat ilmoittaneet, että ympäristöolosuhde ei haittaa koskaan.

Tarkasteltaessa olosuhdevalituksia ikäryhmittäin nähdään, että nuoret työntekijät valittivat enemmän matalan lämpötilan ja tunkkaisen ilman haittoja kuin vanhimmat työntekijät, jotka puolestaan valittivat enemmän työympäristön melusta kuin nuoret (taulukko 2).

Oireilu

Vastaajien ilmoittamat yleisimmät työhön liittyvät oireet olivat nenän ärsytys, tukkoisuus tai vuoto (20 %) ja silmien kutina, kirvely tai ärsytys (17 %) (taulukko 3). Yleisimmät oireet (muukin kuin työhön liittyvä viikoittainen oireilu) olivat nenän ärsytys (29 %), väsymys (28 %), käsien ihon kuivuus (26 %), silmien kutina, kuivuus tai ärsytys (22 %) sekä käheys tai kurkun kuivuus (20 %).

Suurimmat erot sukupuolien kesken työhön liittyvien oireiden raportoinnissa havaittiin käsi- ja silmäoireissa, nenän ärsytysoireissa ja väsymyksessä. Naiset raportoivat työhön liittyviä oireita yleisemmin kuin miehet ja ero oli tilastollisesti merkitsevä (taulukko 3). Niillä vastaajilla, joilla ei ollut esiintynyt koskaan oireita työpaikan sisäilmaan liittyen, erot miesten ja naisten kesken korostuivat.

Nuorimmissa ikäryhmissä valitettiin enemmän työhön liittyvää väsymystä, päänsärkyä ja käsien ihon kuivuutta kuin kahdessa vanhimmassa ikäryhmässä.

Allergiset henkilöt raportoivat enemmän olosuhdevalituksia. Merkittävin ero ryhmien välillä todettiin kuivan ilman, tunkkaisen ilman sekä pölyn tai lian kohdalla (p < 0,001). Allergiset työntekijät ilmoittivat myös työhön liittyviä oireita yleisemmin kun ei-allergiset. Merkittävimmät erot todettiin nenän ja silmien oireissa sekä käheydessä ja kurkun kuivuudessa (p < 0,001).

Tupakoivien osuus vastanneista pysyi tasolla 21-22 % vuosina 1996-99. Vuonna 1996 yhteensä 22 % ilmoitti, että muiden tupakointi haittaa työpaikalla. Vastaava osuus vuosina 1997-99 oli edelleen lähes 20 %. Tupakoivat henkilöt valittivat olosuhteista yleisemmin kuin tupakoimattomat (taulukko 4). Tupakoivat henkilöt ilmoittivat myös enemmän työhön liittyviä oireita kuin tupakoimattomat (taulukko 5).

Ne työntekijät, jotka valittivat nenän tai silmien ärsytystä, käsioireita tai väsymystä, ilmoittivat myös useammin olosuhdehaittoja kuin ne, jotka eivät koskaan kokeneet edellä mainittua oireilua (esim. silmäoireilu ja olosuhdevalitukset) (kuvio 1). Toisaalta kuivaa ilmaa, tunkkaisuutta, vetoa tai pölyisyyttä valittaneet työntekijät puolestaan ilmoittivat useammin työhön liittyviä oireita kuin ne, jotka eivät valittaneet näitä olosuhdehaittoja (esim. pölyn tai lian valitukset ja oireilu) (kuvio 2).

POHDINTA

Tässä tutkimuksessa esitetään tuloksia yli 11 000 toimistotyöntekijän raportoimista sisäilmaan liittyvistä olosuhde- ja oirevalituksista. Näitä tuloksia voidaan jatkossa käyttää tausta-aineistona muilla työpaikoilla, kun arvioidaan saatujen sisäilmastokyselyjen merkitystä. Kohteena olevat työpaikat eivät olleet satunnaisesti valittuja toimistotyöpaikkoja vaan niissä oli jo kyselyä ennen epäilty sisäilmaongelmaa. Tämän vuoksi tuloksissa on otettava huomioon se, että valitusten ja oireilun määrä on todennäköisesti hieman tavallista suurempi.

Sisäilmaongelmien tutkimisessa työterveyshuolto tarvitsee työvälineitä. Suurilla työpaikoilla ei yleensä voida toteuttaa kaikille työntekijöille suunnattua terveystarkastusta haastatteluineen, vaan tieto on kerättävä muulla tavalla. Työterveyshuollon apuvälineenä on tällöin käytetty sisäilmastokyselyjä selviteltäessä työympäristön ja terveyden välisiä suhteita.

Olosuhdevalitukset

Työympäristön tavallisimmat olosuhdevalitukset olivat kuiva ilma, tunkkainen ilma, työympäristön pöly tai lika, veto ja melu. Aikaisemmin julkaistussa tanskalaisessa tutkimuksessa raportoitiin Kööpenhaminan kaupungintalossa tavallisimpina olosuhdevalituksina kuiva ja tunkkainen ilma sekä lämpötilavaihtelut ja veto (10). Yli 7 000 toimistotyöntekijää ja 61 rakennusta käsittävässä hollantilaisessa tutkimuksessa tavallisimmat olosuhdevalitukset liittyivät lämpötilaan, ilmanlaatuun, kuivaan ilmaan, valoisuuteen (liian pimeä tai kirkas) ja meluun (11). Tutkimuksessa ei ollut rakennuksia, joissa etukäteen olisi tiedetty olevan sisäilmaongelmia.

Nyt tehdyssä tutkimuksessa naisten ja miesten kesken todettiin selvät erot olosuhdevalituksissa. Naiset raportoivat enemmän olosuhdehaittoja kuin miehet. Samansuuntaisia havaintoja on tehty muissakin tutkimuksissa (7,10). Iän merkitystä olosuhdevalituksiin ei varmuudella voitu osoittaa tämän tutkimuksen tulosten perusteella. Erot olosuhdevalituksissa eri ikäryhmien välillä saattavat ainakin osittain liittyä työtehtäviin: valitukset voivat johtua erilaisista työtehtävistä, joihin eri-ikäiset työntekijät joutuvat. Toisaalta erot mahdollisesti selittyvät iän mukana tapahtuvilla fysiologisilla muutoksilla.

Oireilu

Yleisimmät työhön liittyvät oireet olivat nenän ärsytys, tukkoisuus ja vuoto, sekä silmien kutina, kirvely ja ärsytys. Jaakkola työryhmineen (12) tutki koneellisen ilmastoinnin vaikutusta sairas rakennus -oireyhtymän oireisiin Pasilan virastokeskuksessa 1 700 työntekijää käsittävässä tutkimuksessa. Kyselyssä tiedusteltiin edeltäneiden seitsemän päivän aikana esiintyneitä oireita työssä ja kotona. Noin puolet vastanneista valitti ihon, nenän ja kurkun kuivuutta sekä nenän tukkoisuutta. Noin kolmasosa ilmoitti ihon kutinaa, päänsärkyä ja väsymystä ja noin viidesosa valitti ärtyneitä, kutiavia tai kuivia silmiä. Oireita esiintyi enemmän, jos huoneilman lämpötila ylitti 22 C. Pasilan virastotalossa työntekijöillä esiintyi enemmän nenän tukkoisuutta, ihon ja kurkun kuivuutta, väsymystä ja päänsärkyä kuin nyt tehdyssä tutkimuksessa.

Finnegan työtovereineen (5) totesi yleisimmiksi työympäristöön liittyviksi oireiksi väsymyksen, päänsäryn, limakalvo- ja nenäoireet koneellisesti ilmastoiduissa rakennuksissa Englannissa. Burgen ja työtovereiden (13) tutkimuksessa yli 4 300 työntekijän tavallisimmat sisäilmaan liittyvät oireet olivat väsymys, nenän tukkoisuus, kurkun kuivuus ja päänsärky. Heidän tutkimuksessaan pyrittiin välttämään rakennuksia, jotka jo etukäteen tiedettiin ongelmarakennuksiksi. Skov työryhmineen (10) totesi Kööpenhaminan kaupungintalon työntekijöillä tavallisimmiksi oireiksi väsymyksen, päänsäryn, nenän ja kurkun ärsytyksen. Heidän tutkimuksissaan yleisoireet (väsymys, päänsärky jne.) korostuivat muihin tutkimuksiin verrattuna. Tutkijat kuitenkin totesivat, että ärsytys- ja yleisoireiden esiintyvyydet vaihtelivat huomattavasti eri rakennuksissa (10). Nyt tehdyssä tutkimuksessa puolestaan ylähengitysteiden ja silmien ärsytysoireet näyttävät tulevan korostuneesti esiin.

Työhön liittyvien oireiden raportoinnissa todettiin tässä tutkimuksessa selvät erot miesten ja naisten välillä. Naiset raportoivat työhön liittyviä oireita enemmän kuin miehet. Samansuuntaiset havainnot todettiin myös Burgen (13) ja Skovin työryhmien (10) sekä Anderssonin (7) tutkimuksissa. Sukupuolierot tuloksissa voivat liittyä miesten ja naisten tekemien töiden ja työjärjestelyjen eroihin tai työyhteisöissä sekä muussa elämäntilanteessa, kuten koti- ja perheolosuhteissa oleviin eroihin (14). Aikaisemmin julkaistussa tutkimuksessa arvioitiin, että naiset ilmaisevat miehiä herkemmin vointinsa heikkenemisestä, ja kehotettiin ottamaan heidän elämän- ja työtilanteensa huomioon valitusten ja oireiden yleisyyttä arvioitaessa (15).

Sisäilmastokyselyissä oireiden raportointiin vaikuttavat työpaikan fyysinen ja sosiaalinen ympäristö sekä työntekijään kohdistuvat fysiologiset ja psykologiset tekijät (16,17). Sisäilman tutkimuksissa on tärkeää ottaa huomioon vastaajien oireilu ja aistimukset, vaikka aina ei tunnettaisikaan niihin vaikuttavia mekanismeja. Tuloksissa todetut erot sukupuolten kesken ovat todellisia ja selittyvät osaltaan työhön liittyvillä, työn ulkopuolisilla tai fysiologisilla tekijöillä (13). Kyselyjen tuloksia tulkittaessa sukupuolierot tulee ottaa huomioon erityisesti silloin, kun työpaikoilla on selvästi enemmän toista sukupuolta.

Stenberg ja Wall (14) ovat todenneet, että ainoa olosuhdevalitus, joka vaikutti naisten työhön liittämiin oireisiin, oli kuivan ilman kokeminen. Kuivan ilman kokeminen voitiin puolestaan yhdistää silmien ja kasvojen ihon oireiluun, mutta ei huonetilan suhteelliseen kosteuteen. Toisaalta heidän tutkimuksessaan ei todettu yhteyttä naisten aviosäädyn tai lasten lukumäärän ja oireilun välillä. Tutkijat totesivat, että tietyt elimelliset tekijät voivat lisätä naisten oireilua. Esimerkiksi naisilla esiintyy yleisemmin sairauksia, jotka aiheuttavat silmien ja suun kuivumista. Tutkijaryhmän mielestä hormonaaliset tekijätkin voivat vaikuttaa silmäoireiluun. Stenbergin ja Wallin (14) tutkimuksen mukaan tärkein sairas rakennus -oireyhtymään vaikuttava tekijä, joka ei liity itse rakennukseen, on sukupuoli. Muut tekijät ovat atopia, psykososiaaliset työolosuhteet, päätetyö ja paperityö.

Tässä raportissa ikäryhmien välillä todetut erot oireiden valituksissa voivat liittyä vastaajan työelämään tai muuhun elämän tilanteeseen. Burgen tutkimuksessa (13) todettiin, että 21-40-vuotiaat työntekijät raportoivat yleisemmin oireita kuin tätä nuoremmat ja vanhemmat ikäryhmät. Zweersin ja työryhmän (11) tutkimuksissa ei todettu mitään selvää yhteyttä iän ja valituksien esiintyvyyden välillä.

Allergiset henkilöt raportoivat tässä tutkimuksessa useammin työympäristöön liittyviä olosuhdehaittoja ja työhön liittyviä oireita kuin ei-allergiset henkilöt. Samansuuntaisia tuloksia on havaittu aikaisemmin hollantilaisessa tutkimuksessa (11). Myös Andersson totesi yli sataan sisäilmasto-oirekyselytutkimukseen tukeutuen, että atooppisilla henkilöillä oli yleisemmin limakalvo- ja iho-oireita kuin ei-atooppisilla (7). Allergiset henkilöt voivat reagoida olosuhdehaittoihin muita aikaisemmin ja herkemmin tai heidän tietoisuutensa omasta herkistymisestään auttaa heitä kiinnittämään huomiota riskitekijöihin, joiden tiedetään aiheuttavan oireita (18).

Tupakoivat henkilöt raportoivat näiden tulosten perusteella yleisemmin olosuhdehaittoja ja työhön liittyviä oireita kuin tupakoimattomat. Zweers työryhmineen (11) ei todennut yhteyttä vastaajan tupakoinnin ja valitusten välillä. Ympäristön tupakansavulle altistumisen ja olosuhde- ja oirevalitusten välillä sitä vastoin todettiin selvä yhteys (11). Tämän tutkimuksen aineisto on kerätty vuoden 1995 jälkeen, jolloin tupakkalain uudistus ensimmäistä kertaa koski myös työpaikoilla tapahtuvaa tupakansavualtistumista. Kysyttäessä olosuhdehaittoja vuosina 1997-99 melkein 20 % tämän tutkimuksen työntekijöistä ilmoitti kokevansa muiden tupakoinnin häiritseväksi. Tämä osoittaa, että tupakkalaki ei ainakaan tuolloin vielä toiminut riittävän hyvin työpaikoilla ja tupakansavu levisi työpaikan sisätiloissa.

Tässä raportoitujen olosuhdevalitusten ja sisäilmastoon liittyvien oireiden esiintyvyyttä voidaan käyttää vertailuaineistona tulkittaessa muiden työpaikkojen sisäilmastokyselyjä. On muistettava, että työympäristön olosuhteita ja työhön liittyviä oireita valitetaan myös terveissä rakennuksissa (7). Jos valitusten esiintyvyys kuitenkin kohoaa epätavallisen suureksi, se voi viitata rakennuksessa ja ilmanvaihdossa oleviin ongelmiin. Nyrkkisääntönä Työterveyslaitoksen Sisäilmastokyselyjä tulkittaessa on ollut, että työhön liittyvissä olosuhdevalituksissa (eli haittaa esiintyy joka viikko) yli 30 %:n taso ja oireilussa (eli oire liittyy työhön ja esiintyy joka viikko) yli 20 %:n taso ovat suurempia kuin tavanomaisesti työpaikoilla todetaan, ja tällaisissa tapauksissa on aiheellista ryhtyä jatkotutkimuksiin. On kuitenkin huomattava, että jo tätä vähäisempi valitusten esiintyvyys voi olla merkittävä, ja niinpä kutakin ongelmakohdetta tulee tarkastella omana kokonaisuutena ottaen huomioon muutkin työpaikalta saadut tiedot. Myös työntekijöitä koskevat yksilötekijät vaikuttavat olosuhdevalitusten ja oireiden esiintyvyyteen, mikä tekee kyselyjen tuloksien tulkinnasta hyvin vaativan.

Työntekijöiden yksilötekijöitä ja työyhteisön tilaa tulee tarkastella omana kokonaisuutenaan erityisesti silloin, kun ongelman ratkaisu pitkittyy asianmukaisista korjaustoimenpiteistä huolimatta. Työyhteisön psykososiaalinen ympäristö, työjärjestelyt ja ongelmien ratkaisuprosessit vaikuttavat oleellisesti sisäilmaongelmien etenemiseen ja ratkaisemiseen työpaikoilla (6).

Sisäilmaongelman ratkaisu edellyttää suunnitelmallista työskentelyä, jossa sisäilmastokysely toimii työterveyshuollon apuvälineenä, osana laajempaa selvitystyötä ja riskin arviointia. Sisäilmaongelmaa ratkaistaessa tulee kiinnittää huomiota työnjakoon, vastuuttamiseen, tiedottamiseen, tavoitteelliseen ja osallistavaan toimintaan sekä vaikutusten seurantaan (6). Sisäilmastokysely antaa mahdollisuuden jokaiselle työntekijälle omalta osaltaan osallistua ongelmanratkaisuprosessiin.