Sarkopeniaa on lähes joka toisella 80 vuotta täyttäneistä

Sarkopenia tarkoittaa luurankolihasten häiriötilaa, jossa lihasmassa ja -voima vähenevät etenevästi. Se altistaa etenkin iäkkäät henkilöt kaatumisille, toimintakyvyn heikentymiselle ja kuolemalle (1). Sarkopenian etiologiaa ja seurauksia käsiteltiin Lääkärilehdessä helmikuussa 2021 (2).

Viime vuosina on tunnistettu kaksi sarkopenian alaryhmää, joissa haitallisten seurausten on arveltu korostuvan. Sarkopeeninen lihavuus kuvastaa tilaa, jossa henkilö on samanaikaisesti sarkopeeninen ja lihava. Sen on osoitettu olevan yhteydessä muun muassa valtimotaudin riskitekijöihin, kuten diabetekseen, rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin ja krooniseen matala-asteiseen tulehdustilaan, ja se lisää toimintakyvyn heikentymisen ja kuoleman vaaraa (3).

Sarkopenian ja osteoporoosin samanaikaista esiintymistä kutsutaan osteosarkopeniaksi (4,5). Sarkopenia lisää kaatumisriskiä, mikä puolestaan lisää murtumariskiä (6,7). Murtuman riski kasvaa, jos potilas sairastaa myös osteoporoosia (8). Osteosarkopeniaan liittyy erityisen suuri lonkkamurtuman riski, joka edelleen lisää kuoleman vaaraa (9,10).

Sarkopeniaa ja sen alatyyppejä käsittelevää tutkimusta leimaavat määritelmien ja mittaustapojen erot (11). Eurooppalainen työryhmä julkaisi vuonna 2019 uuden suosituksen sarkopenian määrittelemiseksi ja antoi diagnostiset raja-arvot lihasvoimalle ja lihasmassalle (1). Sarkopeenisen lihavuuden määritelmien moninaisuutta lisäävät lihavuuden erilaiset määritelmät. Tutkimuksessa lihavuuden määritelmät ovat usein perustuneet mm. painoindeksin, vyötärönympäryksen tai kehonkoostumuksen mittaukseen.

Sarkopenian esiintyvyydestä valikoitumattomassa suomalaisväestössä ei ole aikaisempaa tutkimustietoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvailla sarkopenian, osteosarkopenian ja sarkopeenisen lihavuuden esiintyvyyttä Suomessa hyödyntäen sarkopenian määrittelyssä uusia eurooppalaisen suosituksen mukaisia raja-arvoja.

Aineisto ja menetelmät

Aineistona on Kansanterveyslaitoksen (nykyisin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL) koordinoima suomalaista aikuisväestöä edustava Terveys 2000 -tutkimus, joka toteutettiin vuosina 2000–2001. Otos (n = 8 028) oli kaksivaiheinen ja se edusti manner-Suomessa asuvaa 18 vuotta täyttänyttä aikuisväestöä. Tässä tutkimuksessa analyyseihin sisällytettiin vähintään 55-vuotiaat henkilöt (otos n = 3 465, joista 85 % osallistui terveystarkastukseen) (12).Tutkimukseen osallistuneista kerättiin tietoa haastatteluilla ja kyselyillä sekä terveystarkastuksessa erilaisilla mittauksilla.

Sarkopenia määriteltiin European Working Group on Sarcopenia in Older People (EWGSOP, 2019) -suosituksen todennäköisen sarkopenian määritelmän mukaisesti (1). Sen mukaan puristusvoiman jääminen alle 27 kg:aan miehillä ja alle 16 kg:aan naisilla vastaa todennäköistä sarkopeniaa. Puristusvoima mitattiin puristusvoimamittarilla (Good Strength, IGS01, Metitur Oy, Jyväskylä, Finland) kannustaen tutkittavaa maksimaaliseen suoritukseen (12).

Sarkopeeniseksi lihavuudeksi määriteltiin sarkopenia yhdessä suurentuneen painoindeksin (≥ 30 kg/m²) tai vyötärölihavuuden (miehet ≥ 102 cm, naiset ≥ 88 cm) kanssa. Pituus, paino ja vyötärönympärys mitattiin standardimenetelmin terveystarkastuksessa (12).

Osteosarkopeniaksi määriteltiin heikentynyt puristusvoimana yhdessä joko kantaluun pienentyneen tiheyden tai itse ilmoitetun osteoporoosidiagnoosin kanssa. Luuntiheys katsottiin pienentyneeksi, kun se oli vähintään 2,5 keskihajontaa matalampi kuin tutkimusväestön 30–35-vuotiaiden terveiden naisten keskiarvo. Luuntiheyttä kuvaava kvantitatiivinen ultraääni-indeksi (quantitative ultrasound index, QUI) muodostettiin laitevalmistajan (Sahara Clinical Bone Sonometer, Hologic, Waltham, Massachusetts) kehittämällä yhtälöllä QUI = 0,41 × SOS + 0,41 × BUA – 571 (SOS = speed of sound; BUA = broadband ultrasound attenuation). Osteoporoosidiagnoosia tiedusteltiin terveyshaastattelussa kysymyksellä ”Mitkä seuraavista sairauksista lääkäri on joskus todennut Teillä… osteoporoosi (luukato, luiden hauraus)?”.

Esiintyvyysluvut laskettiin STATA 16.1 -ohjelmistolla (Statacorp, Texas, USA) ikä- ja sukupuoliryhmittäin käyttäen logistiseen regressioanalyysiin perustuvaa mallivakiointia (predictive margins) (13). Tällöin tutkimuksen otanta-asetelma ja vastauskato otettiin huomioon käyttämällä otanta-asetelman ja painokertoimet huomioivaa komentoa (svyset, STATA) (14). Painokertoimet Terveys 2000 -aineistolle on laskettu hyödyntämällä rekisteritietoja iästä, sukupuolesta, alueesta ja äidinkielestä (12).

Tulokset

Tutkimusaineiston muodostivat vähintään 55-vuotiaat henkilöt. Puristusvoimamittaus oli käytettävissä 2 763:lta, kantaluun tiheyden ultraäänimittaus 2 514:ltä, painoindeksi 3 035:ltä ja vyötärönympärys 2 763:lta.

Naisia oli kaikista tutkituista 59 %, 55–79-vuotiaiden ikäryhmästä 56 % ja 80 vuotta täyttäneistä 73 %. 55–79-vuotiaiden ikäryhmässä naisten mediaani-ikä oli 65 vuotta ja kvartaaliväli oli 60–72 vuotta, miehillä vastaavat luvut olivat 64 ja 59–70 vuotta. 80 vuotta täyttäneiden naisten mediaani-ikä oli 83 vuotta ja kvartaaliväli 81–87 vuotta, miesten 83 ja 81–86 vuotta. Vanhin analyyseihin sisällytetty henkilö oli 99-vuotias.

Todennäköinen sarkopenia oli naisilla yleisempää kuin miehillä erityisesti 55–79-vuotiailla, mutta ero kaventui tarkasteltaessa 80 vuotta täyttäneitä (taulukko 1). Nuoremmassa ikäryhmässä todennäköinen sarkopenia todettiin noin joka kymmenennellä, mutta 80 vuotta täyttäneistä jopa puolet oli todennäköisesti sarkopeenisia.

Osteoporoosin esiintyvyys oli naisilla moninkertaisesti yleisempää kuin miehillä molemmissa ikäryhmissä. Myös lihavuus oli naisilla yleisempää. Alle 80-vuotiailla osteosarkopenia oli melko harvinaista sekä miehillä että naisilla, mutta 80 vuotta täyttäneistä oireyhtymän kriteerit täyttyivät joka neljännellä naisella ja miehistäkin yhdellä viidestätoista.

Sarkopeenista lihavuutta esiintyi 80 vuotta täyttäneiden ryhmässä kolmanneksella naisista ja joka kymmenennellä miehellä, mutta 55–79-vuotiailla vastaavat luvut olivat vain neljäsosa tästä.

Pohdinta

Sarkopenia on hyvin yleistä ikääntyneessä väestössä, ja 80 vuotta täyttäneistä lähes joka toisella puristusvoima on alle sarkopenian määritelmän raja-arvon. Huomattavan suuri osa ikääntyneistä on samanaikaisesti lihavia ja sarkopeenisia, ja myös osteosarkopenia on yleistä erityisesti ikääntyneillä naisilla.

Aiempia verrattavissa olevia tutkimustuloksia suomalaisväestöstä ei ole julkaistu, ja vertailua muissa maissa ilmoitettuihin esiintyvyyksiin vaikeuttavat hyvin kirjavat sarkopenian määritelmät (11). Aiempien, eri aineistoihin ja menetelmiin perustuvien tutkimusten tavoin tämänkin tutkimuksen tulokset osoittavat sarkopenian yleistyvän voimakkaasti ikääntymisen myötä.

Osteoporoosin esiintyvyyttä Suomessa ei ole tietääksemme aikaisemmin raportoitu. Kliinisesti osteoporoosi diagnosoidaan yleensä DXA-laitteella (dual-energy x-ray absorptiometry) reisiluun kaulasta tai lannenikamista. Terveys 2000 -tutkimuksessa luuntiheys mitattiin kantaluusta ulträänimittauksen hyvän saatavuuden ja edullisuuden vuoksi. Osteoporoosin yleisyys oli kuitenkin verrattavissa Yhdysvalloissa (15) ja Ruotsissa (16) julkaistuihin lukuihin.

Osteosarkopenian huomattava yleisyys ikääntyneillä naisilla puoltaa erityisen huomion kohdistamista tämän väestöryhmän osteoporoosin seulontaan, voimaharjoittelun tukemiseen, kaatumisten ehkäisyyn ja ravitsemuksessa erityisesti riittävän proteiinien saannin turvaamiseen (4). Alipainoisten osteoporoosipotilaiden laihtuminen olisi tärkeää pysäyttää (17).

Sarkopeenisen lihavuuden yleisyyttä Suomessa ei ole aikaisemmin arvioitu väestöä edustavassa aineistossa, ja vertailu muihin maihin on haastavaa tutkimusaineistojen ja määritelmien erojen vuoksi. Äskettäin julkaistu meta-analyysi arvioi noin joka kymmenennen iäkkään aikuisen olevan sarkopeenisesti lihava, mutta meta-analyysissä mukana olleiden 50 tutkimuksen välillä esiintyvyys kuitenkin vaihteli huomattavasti (0,1–48 %) sarkopeenisen lihavuuden määritelmän ja tutkimusaineistojen ikäjakauman mukaan (18).

Tutkimuksessamme sarkopeeninen lihavuus oli naisilla huomattavasti yleisempää kuin miehillä, toisin kuin edellä mainitussa meta-analyysissä, jossa eroa ei havaittu. Tutkimustulosten suora vertailu on kuitenkin haasteellista, koska määritelmät ja tutkimusten toteutusajankohdat ovat erilaisia ja siksi sarkopenian ja lihavuuden yleisyydessä voi olla suuriakin eroja.

Sarkopeenisen lihavuuden määritelmien moninaisuus on tällä hetkellä merkittävä haaste tutkimuksen ja kliinisen työn kannalta. Katsausartikkelissa, joka sisälsi 75 sarkopeenista lihavuutta käsittelevää tutkimusta, havaittiin 19 erilaista määritelmää sarkopenialle ja 10 lihavuudelle (19). Sarkopeenisen lihavuuden tunnistaminen ja varhainen puuttuminen siihen olisi tärkeää ikääntyvien terveyden ja toimintakyvyn parantamiseksi, sillä lihavuuden on arveltu pahentavan sarkopeniaan yhdistyviä seurauksia, kuten toimintakyvyn heikentymistä (20) ja sairaalahoitoon joutumista (21).

Tutkimuksen vahvuutena on laaja ja suomalaista väestöä edustava aineisto. Puristusvoiman ja kantaluun tiheyden mittausmenetelmät ovat yleisesti käytössä olevia, validoituja, ja niiden toistettavuus on hyvä (22,23,24).

Tutkimuksen heikkoutena on eurooppalaisen suosituksen mukaisen raajojen lihasmassan määrityksen puuttuminen, mikä saattaa aiheuttaa sarkopenian esiintyvyyden yliarvioimista. Toisaalta sarkopenian osatekijöistä lihasvoima on yhteydessä toimintakyvyn heikentymiseen vahvemmin kuin lihasmassa (25). Toinen tutkimuksen heikkous on luuntiheyden määrittäminen kantaluusta ultraäänellä, vaikka osteoporoosin kliinisen diagnoosin pitäisi perustua DXA-mittaukseen. Osteoporoosin todellinen esiintyvyys saattaakin olla tässä tutkimuksessa esitettyä suurempi (26).

On myös huomioitava, että tutkimusaineisto on kerätty 20 vuotta sitten. Se on kuitenkin toistaiseksi tuorein väestöä edustava aineisto, johon sisältyy luuntiheysmittaus. Sekä sarkopenia että osteoporoosi yleistyvät iän karttuessa, joten iäkkäiden ihmisten määrän kasvaessa näiden tilojen voi olettaa yleistyvän. Myös yli 65-vuotiaiden ylipainoisuus ja lihavuus ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä (30). Näin ollen sarkopenian ja sen alatyyppien esiintyvyys ei todennäköisesti ole vähentymässä nykyisellä ikärakenteen ja kansanterveyden kehityksellä.

THL valmistelee parhaillaan uutta väestön terveystutkimusta, johon pyritään sisällyttämään luuntiheyden mittaus, joten lähivuosina saataneen ajantasainen kuva sarkopenian ja sen alatyyppien yleisyydestä Suomessa.

Lopuksi

Sarkopenian ja sen alatyyppien yleisyys erityisesti 80 vuotta täyttäneessä väestössä osoittaa, että lihasvoiman heikkoutta tulisi tässä ikäryhmässä seuloa niin alipainoisilta, normaalipainoisilta kuin lihaviltakin.

Jo vuosikymmeniä jatkunut lihavuuden yleistyminen ja liikunnan väheneminen herättävät huolen sarkopenian yleistymisestä entisestään. Tämän vuoksi olisi tärkeää kiinnittää huomiota lihaskunnon ylläpitämiseen läpi elämän, mutta etenkin keski-iästä lähtien. Näin voitaisiin hidastaa ikääntymiseen liittyvää lihasvoiman heikkenemistä jo varhaisessa vaiheessa.

Sekä aerobisesta liikunnasta että voimaharjoittelusta on selvää hyötyä myös iäkkäille, kunhan interventio on toteutettu turvallisesti (1). Hyvä ravitsemustila ja painonhallinta ovat keskeisiä sarkopenian ehkäisyssä (27), mutta terveyttä edistävä ruokavalio kokonaisuudessaan saattaa myös pienentää sarkopenian riskiä (28). Sarkopenian jo kehityttyä on erityisesti turvattava riittävä proteiinin ja energian saanti ravinnosta (27).

Yleisyydestään huolimatta sarkopenia diagnosoidaan käytännön potilastyössä vielä harvoin. Terveydenhuoltoon tarvitaankin uusia toimintamalleja sarkopenian havaitsemiseksi ja hoitamiseksi. Lisätutkimusta tarvitaan sen alatyyppien tehokkaista elintapahoidoista.