Psykoosien esiintyvyys ja alueellinen vaihtelu Suomessa

Psykoosit ovat vaikeita mielenterveyden häiriöitä, joihin liittyy ajoittainen todellisuuden tajun vakava häiriintyminen ja toimintakyvyn tilapäinen tai pysyvä heikkeneminen. Psykoosien oireita ovat harhaluulojen ja kuuloharhojen lisäksi outo käyttäytyminen ja negatiiviset oireet, kuten tunne-elämän latistuminen ja aloitekyvyn heikentyminen. Psykoosiin voi liittyä myös ajatustoiminnan häiriö, jonka vuoksi henkilön puhe saattaa olla vaikeasti seurattavaa ja hajanaista.

Psykoosit jaetaan skitsofreniaryhmän ja mielialaoireisiin psykooseihin. Ensimmäiseen kuuluvat muun muassa skitsofrenia, skitsoaffektiivinen häiriö ja harhaluuloisuushäiriö. Toiseen ryhmään kuuluvat vakava masennus ja kaksisuuntainen häiriö silloin, kun niihin liittyy aistiharhoja tai harhaluuloja. Näissä psykooseissa mielialaoireet hallitsevat sairaudenkuvaa, ja psykoottiset oireet ovat lyhytkestoisia ja yleensä ohimeneviä. Mielialaoireet ovat tavallisia myös skitsofreniaryhmän psykooseissa, mutta ne eivät ole niin pitkäkestoisia ja voimakkaita kuin mielialaoireisissa psykooseissa. Skitsofreniaryhmän psykooseja kutsutaan myös ei-mielialaoireisiksi psykooseiksi.

Psykoosi voi johtua myös päihteiden käytöstä tai ruumiillisesta sairaudesta. Päihdepsykoosin oireet ovat tyypillisesti lyhytkestoisia ja häviävät kuukauden sisällä päihteen käytön lopettamisesta. Ruumiilliseen sairauteen liittyvät psykoosioireet häviävät myös nopeasti, jos henkilö toipuu ruumiillisesta sairaudestaan, mutta esimerkiksi dementiaan liittyvät psykoosioireet kestävät usein pitkään.

Psykoosien diagnosoiminen on hidasta ja vaativaa. Diagnoosiin vaaditaan mielenterveysalan ammattilaisen tekemä haastattelu tai huolellinen perehtyminen henkilön potilaskertomuksiin (1). Väestötutkimuksissa tällaiseen ei useinkaan ole mahdollisuuksia, eivätkä psykoosia sairastavat henkilöt ole kovin halukkaita osallistumaan väestötutkimuksiin (2). Suomessa psykoosien esiintyvyyttä on kartoitettu edellisen kerran vuosina 1978-1980 tehdyssä Mini-Suomi -tutkimuksessa (3), jossa skitsofrenian elämänaikainen esiintyvyys oli 1,3 % ja muiden psykoosien 0,9 %. Psykoosien diagnostinen luokitus on kuitenkin Mini-Suomi -tutkimuksen jälkeen muuttunut.

Kansainvälisesti psykoosien esiintyvyyden tutkimus on keskittynyt skitsofreniaan ja kaksisuuntaisen mielialahäiriöön. Koko maailmassa skitsofrenian elämänaikainen esiintyvyys on keskimäärin 0,4 % (4). Vaihteluväli on suuri: eri maissa tehdyissä tutkimuksissa esiintyvyyslukujen 10. ja 90. prosenttipiste oli 0,16 % ja 1,2 % (4). Esiintyvyyserot selittyvät osin tutkimusten menetelmällisillä ongelmilla, mutta esiintyvyydessä on myös todellisia maiden välisiä eroja. Tyypin 1 kaksisuuntaisen mielialahäiriön elämänaikainen esiintyvyys on keskimäärin 0,6 %, mutta siinäkin on merkittäviä eroja eri maiden välillä (5).

Ruotsalaisessa Lundby-tutkimuksessa seurattiin eteläruotsalaisen Lundbyn kunnan väestöä koko elämän ajan. Alueen väestö tutkittiin ensimmäisen kerran vuonna 1947, ja vuonna 1957 kohorttiin otettiin vielä mukaan alueen uudet asukkaat. Tätä väestökohorttia on seurattu useita kertoja, viimeksi vuosina 1997-2000. Lundby-tutkimus on yksi harvoista, jossa on selvitetty kaikkien psykoosien elämänaikaista esiintyvyyttä. Tässä tutkimuksessa kaikkien psykoosien elämänaikainen esiintyvyys oli 2,8 %, skitsofrenian 0,84 % ja tyypin 1 kaksisuuntaisen mielialahäiriön 0,3 % (6).

Psykoosien esiintyvyydessä on myös maiden sisällä alueellista vaihtelua. Suomessa psykoosit ja erityisesti skitsofrenia ovat olleet yleisimpiä Pohjois- ja Itä-Suomessa ja harvinaisimpia Lounais-Suomessa (3,7). Kun useissa muissa maissa psykoosit ovat yleisimpiä suurkaupungeissa (8,9,10), Suomessa esiintyvyys on ollut suurempi maaseudulla kuin kaupungeissa. Ero on kuitenkin ollut tasoittumassa (7).

Psykooseihin liittyy usein huono-osaisuus: matala koulutustaso, työkyvyttömyys, pienituloisuus ja yksinäisyys. Näiden ongelmien yleisyydestä eri psykoosisairauksissa on vähän vertailevaa tutkimusta.

Psykoosit Suomessa -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää luotettavasti eri psykoosien esiintyvyys suomalaisväestössä sekä tutkia esiintyvyyden ikä-, sukupuoli- ja alueellisia eroja sekä eri psykooseihin liittyviä sosioekonomisia eroja. Tutkimuksen toisena keskeisenä tavoitteena oli tutkia psykooseihin liittyvää somaattista samanaikaissairastavuutta, toimintakyvyn ja kognitiivisen suoriutumisen vaikeuksia ja elämänlaatua.

Aineisto ja menetelmät

Terveys 2000 -tutkimus

Terveys 2000 on vuosina 2000-2001 toteutettu väestötutkimus, johon kutsuttiin 8 028 vähintään 30-vuotiasta, satunnaisesti valittua suomalaista. Tutkimuksen perusjoukoksi määriteltiin Manner-Suomessa asuva aikuisväestö. Otannassa tutkimuksen perusjoukko ositettiin alueellisesti yliopistosairaaloiden vastuualueiden mukaan käyttäen väestömäärään suhteutettua suhteellista kiintiöintiä. Jokainen osite jaettiin kahtia siten, että mukaan poimittiin kaikki maan 15 suurinta kuntaa tai terveyskeskusta ylläpitävää kuntayhtymää (terveyskeskuspiiriä), ja loput otoksesta eli 65 terveyskeskuspiiriä poimittiin kussakin ositteessa systemaattisella otannalla.

Tutkimukseen osallistuville tehtiin kotihaastattelu ja perusteellinen terveystarkastus, johon sisältyi useita mittauksia ja verinäytteitä. Osallistumisprosentti oli erinomainen: 93 % otokseen kuuluneista osallistui ainakin johonkin tutkimuksen vaiheeseen, 87 % haastatteluun ja 84 % terveystarkastukseen joko tutkimuspisteessä tai kotona. Terveys 2000 -tutkimuksen toteutus, aineisto, menetelmät ja perustulokset on julkaistu aiemmin suomeksi (11,12).

Psykoosit Suomessa -tutkimus

Tässä tutkimuksessa (13) psykoottisista oireista mahdollisesti kärsineet seulottiin Terveys 2000 -tutkimukseen osallistuneista käyttämällä tutkimusta varten kehitettyä psykoosiseulaa. Psykoosioireista mahdollisesti kärsineet sekä satunnaisotos muista tutkimukseen osallistuneista kutsuttiin tarkempaan mielenterveyshaastatteluun. Psykoosioireet seulottiin taulukossa 1 lueteltuja kriteereitä käyttäen.

Tutkimukseen seuloutui 746 henkilöä. Heidät kutsuttiin tutkimuskäynnille, johon sisältyi neuropsykologinen tutkimus ja puolistrukturoitu mielenterveyshaastattelu, jossa käytettiin Structured Clinical Interview for DSM-IV- eli SCID-I-haastattelumenetelmää. Haastattelun teki mielenterveysalan ammattilainen, joko psykiatrinen sairaanhoitaja, psykologi tai lääkäri. Diagnoosin varmistamiseksi ja sairautta koskevien tietojen keräämiseksi myös tutkittavien potilaskertomukset sairaala- ja avohoitojaksoilta käytiin läpi. Lopullisen diagnostisen arvion teki psykiatri tai psykiatriaan erikoistuva lääkäri (Jaana Suvisaari, Jonna Perälä, Samuli Saarni) käyttäen DSM-IV-järjestelmän mukaisia diagnostisia kriteereitä. Haastattelu- ja potilaskertomustiedoista määritettiin sairastumisikä ja kerättiin tietoja hoitojaksoista, lääkkeiden käytöstä sekä elämänaikaisesta oireilusta (14,15). Tutkimukseen seuloutuneista 444 osallistui SCID-haastatteluun, lopuista diagnoosi tehtiin pelkästään potilaskertomustietojen perusteella.

Tutkimuksen analyysivaiheessa psykoosisairaudet ryhmiteltiin viiteen ryhmään: 1) skitsofrenia, 2) muut ei-mielialaoireiset psykoosit (skitsoaffektiivinen häiriö, skitsofreenistyyppinen häiriö, harhaluuloisuushäiriö, lyhytkestoinen psykoottinen häiriö ja tarkemmin määrittämätön psykoottinen häiriö), 3) mielialaoireiset psykoosit (tyypin 1 kaksisuuntainen mielialahäiriö ja vakava masennus psykoottisin piirtein), 4) päihdepsykoosit ja 5) yleissairauden aiheuttamat psykoosit.

Sekä Terveys 2000 -tutkimuksessa että Psykoosit Suomessa -tutkimuksessa tutkittavat saivat ennen tutkimuksen alkua kattavasti suullista ja kirjallista tietoa tutkimuksesta, jonka perusteella he antoivat kirjallisen, tietoon perustuvan suostumuksen tutkimukseen.

Demografiset ja sosioekonomiset muuttujat

Tarkastelemme seuraavia tekijöitä eri psykoosisairauksissa: sukupuoli, ikä, siviilisääty, koulutus, työllisyys ja tulotaso.

Koulutusastetta kuvaava muuttuja muodostettiin perus- ja ammattikoulutustietojen avulla. Perusasteen koulutukseksi määriteltiin osittain tai kokonaan suoritettu pakollinen kansa- tai peruskoulu täydennettynä enintään ammattikurssilla. Keskiasteen koulutukseksi katsottiin ylioppilastutkinto, ammattikoulu, oppisopimuskoulutus, näyttötutkinto, ammatillinen koulu tai erikoisammattitutkinto ja korkean asteen koulutukseksi ammatilliset opistotutkinnot sekä ammatti- tai muut korkeakoulututkinnot.

Tulojen määrittämiseen sovellettiin OECD:n käyttämää kulutusyksikköä, jossa kotitalouden ensimmäinen aikuinen saa arvon 1, muu aikuinen arvon 0,7 ja alle 18-vuotias lapsi arvon 0,5. Tulotiedot perustuivat verohallituksen vuoden 2000 henkilöverotuksen tulotietoihin. Käytettävissä olevat tulot sisälsivät kotitalouden ansio- ja pääomatulot, joista oli vähennetty verot.

Aluevaihtelua tarkasteltaessa jako kaupunki- ja maaseutuympäristöön tehtiin asuinpaikan osalta käyttäen Tilastokeskuksen jaottelua, jonka mukaan kaupunkimaisia kuntia ovat kunnat, joiden väestöstä vähintään 90 % asuu taajamissa tai suurimman taajaman väkiluku on vähintään 15 000. Syntymäkuntien jaottelussa käytettiin vuoden 1960 väestölaskennan kaupunki-maaseutujakoa (16).

Tilastoanalyysit

Tilastoanalyysit tehtiin SUDAAN-ohjelmalla (17), ja otanta-asetelma ja vastauskato on otettu huomioon käyttämällä erillisiä painokertoimia. Esiintyvyyslukujen erot on testattu χ²-testillä. Psykoosisairauksien riskiä eri sosiodemografisissa ryhmissä sekä syntymä- ja asuinpaikan merkitystä psykoosiriskiin analysoitiin logistisella regressiomallilla.

Potilaskertomustietoja ei saatu niistä henkilöistä, jotka olivat kieltäytyneet Terveys 2000 -tutkimuksesta (6 prosenttia otoksesta). Tämän kadon vaikutusta esiintyvyyslukuihin tutkittiin käyttämällä näiden henkilöiden rekisteridiagnooseja. Niitä käytettäessä edellytettiin, että tarkka diagnostinen koodi oli merkitty rekisteriin. Se rajasi osan ilmaislääkeoikeuden saaneista tarkastelun ulkopuolelle.

Tulokset

Esiintyvyys

Psykoosien elämänaikainen esiintyvyys on kuvattu taulukossa 2. Kaikkien psykoosien elämänaikainen esiintyvyys oli ilman kadon huomioon ottamista 3,06 % ja kadon huomioon ottamisen jälkeen 3,48 %. Yleisin psykoosisairaus oli skitsofrenia, jonka esiintyvyys ilman kadon huomioon ottamista oli 0,87 % ja katokorjauksen jälkeen 1 %. Skitsofreniaryhmän psykoosit eli skitsofrenia ja muut ei-mielialaoireiset psykoosit olivat huomattavasti yleisempiä kuin mielialaoireiset psykoosit (13).

Useimpien psykoosien esiintyvyydessä ei ollut merkitseviä eroja miesten ja naisten välillä. Skitsoaffektiivinen häiriö oli yleisempi naisilla (0,47 %) kuin miehillä (0,14 %), samoin yleissairauden aiheuttama psykoosi, jonka esiintyvyys oli naisilla 0,36 % ja miehillä 0,04 %. Päihdepsykoosit olivat huomattavasti yleisempiä miehillä (0,82 %) kuin naisilla (0,07 %). Valtaosa päihdepsykooseista liittyi alkoholin käyttöön (13,18).

Psykoosien esiintyvyys eri ikäryhmissä on esitetty taulukossa 3. Kyseessä on psykoosien elämänaikainen esiintyvyys, joka kartoittaa sairauksien esiintyvyyttä nykyhetkestä taaksepäin eikä ota huomioon tulevaa sairastumisriskiä. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että esiintyvyys 30-44-vuotiaidenikäryhmässä oli jonkin verran pienempi kuin muissa ikäryhmissä. Päihdepsykoosit olivat huomattavasti yleisempiä 30-44-vuotiaiden ja 45-54-vuotiaiden ikäryhmissä kuin vanhemmissa ikäryhmissä, ja yleissairauden aiheuttamat psykoosit olivat yleisimpiä yli 65-vuotiailla ja hyvin harvinaisia alle 55-vuotiailla (13).

Esiintyvyyden alueelliset erot

Alueellisia eroja tarkasteltiin viiden yliopistosairaalan vastuualueiden välillä. Psykoosien esiintyvyyden alueellinen vaihtelu asuinpaikan mukaan eri yliopistosairaalapiireissä on esitetty taulukossa 4. Esiintyvyys oli suurin OYS:n ja pienin TYKS:n alueella. Kun ikä- ja sukupuolierot vakioitiin, riski sairastaa psykoosia oli OYS:n alueella kolminkertainen TYKS:n alueeseen verrattuna (16).

Tutkittaessa esiintyvyyden alueellisia eroja havaittiin, että niitä selitti syntymäpaikka, ei asuinpaikka (taulukko 5). Suurin riski sairastaa psykoosia oli OYS:n alueella syntyneillä ja pienin TYKS:n alueella syntyneillä. Kaupungissa tai maaseudulla syntyminen tai asuminen ei vaikuttanut merkitsevästi psykoosiriskiin. Havaitsimme myös, että Pohjois-Suomesta Lounais-Suomeen muuttaneilla oli sama psykoosien ja skitsofrenian esiintyvyys kuin Pohjois-Suomessa syntyneillä ja siellä edelleen asuvilla (16).

Sosiodemografiset tekijät

Muiden ei-mielialaoireista psykoosia sairastavien ryhmä oli muuta väestöä vanhempi ja heidän joukossaan oli enemmän naisia. Tämän ryhmän ikä- ja sukupuolijakauma ei eronnut muusta väestöstä (16) (taulukko 6).

Sosioekonomiset vaikeudet olivat skitsofreniaa ja muita ei-mielialaoireisia psykooseja sairastavilla huomattavasti yleisempiä kuin muulla väestöllä. Näihin ryhmiin kuuluvista huomattavasti harvempi oli töissä ja useampi eläkkeellä kuin muuhun väestöön kuuluvista. Lisäksi tähän ryhmään kuuluvien koulutus- ja tulotaso oli matalampi ja he olivat myös muuta väestöä yleisemmin naimattomia. Sen sijaan mielialaoireisia psykooseja sairastavat eivät juurikaan eronneet muusta väestöstä. Heidän koulutustasonsa erosi muista: ryhmässä oli enemmän korkeasti koulutettuja ja vähemmän keskiasteen koulutuksen saaneita (16) (taulukko 6).

Pohdinta

Psykoosit Suomessa oli ensimmäinen tutkimus, jossa huolellista diagnostista arviointimenetelmää käyttäen tutkittiin kaikkien psykoosien elämänaikaista esiintyvyyttä koko maata edustavassa väestöaineistossa. Tuloksena oli, että väestöstä 3,5 prosenttia oli jossakin elämänsä vaiheessa sairastanut psykoosijakson. Tämäkin osuus on todennäköisesti pienempi kuin todellinen psykoosien elämänaikainen esiintyvyys. Erityisesti yleissairauksien ja päihteiden käytön aiheuttamia psykooseja on luultavasti jäänyt toteamatta, koska niistä toivutaan nopeasti eikä etenkään yleissairauksiin liittyviä psykoosijaksoja välttämättä diagnosoida erikseen, jolloin niitä ei voi seuloa rekisteritietojen perusteella.

Psykooseihin liittyy myös huomattava ylikuolleisuus samanikäiseen yleisväestöön verrattuna (18,19,20). Terveys 2000 -tutkimuksen kaltaiseen poikkileikkaustutkimukseen päätymisen edellytys on, että henkilö on elänyt riittävän pitkään voidakseen kuulua tutkimuksen perusjoukkoon. Tutkimuksissa, joissa on seurattu tiettyä kohorttia syntymästä tai nuoruusiästä alkaen, on saatu vielä suurempia esiintyvyyslukuja. Esimerkiksi Lundby-tutkimuksessa elämänaikainen esiintyvyys laskettuna siitä joukosta, joka oli elossa seurantahetkellä, oli 2,82 %, mutta kumulatiivinen ilmaantuvuus, eli psykoosin sairastaneiden osuus kaikkien tutkimukseen alun perin kuuluneiden joukossa, oli 4,24 % (6). Tuoreessa tutkimuksessa, jossa arvioitiin kaikkien aivosairauksien aiheuttamia kustannuksia Euroopassa vuonna 2010, psykoosit aiheuttivat kolmanneksi eniten kustannuksia mielialahäiriöiden ja dementian jälkeen, enemmän kuin esimerkiksi riippuvuus- ja ahdistuneisuushäiriöt sekä aivohalvaus (21). Psykoosisairaudet ovat siten merkittävä kansanterveydellinen ongelma (13).

Skitsofrenia on yleisin psykoosisairaus. Sen esiintyvyys tutkimuksessamme oli 1 prosentti, mikä on samaa tasoa kuin pohjoismaisissa, psykiatrin tekemän diagnostisen arvion sisältäneissä väestötutkimuksissa (3,6,22) mutta huomattavasti suurempi kuin kansainvälinen keskitaso (23). Monissa kansainvälisissä tutkimuksissa on ollut menetelmällisiä puutteita (23), mikä osittain selittää eroa, mutta maailmanlaajuisesti on myös havaittu, että pohjoisilla leveysasteilla skitsofrenia on yleisempi kuin eteläisemmillä (24).

Suomen sisällä esiintyvyydessä oli alueellisesti suuria eroja: skitsofrenian esiintyvyys oli Pohjois-Suomessa lähes kolminkertainen verrattuna Etelä-Suomeen. Erot liittyivät erityisesti syntymäpaikkaan, mikä viittaa siihen, että skitsofrenian varhaisissa riskitekijöissä on alueellista kasaantumista. Tällaisia tekijöitä saattavat olla esimerkiksi raskauteen ja synnytykseen liittyvät ongelmat (25) tai perheen sosioekonomiset vaikeudet (26), mutta myös alttiusgeenien rikastuminen tietyille alueille on mahdollista (27,28). Mietittäessä mahdollisia alueellisten erojen aiheuttajia on hyvä muistaa, että aikana, jolloin tähän tutkimukseen osallistuneet syntyivät, alueelliset hyvinvointierot olivat Suomessa huomattavasti suurempia kuin nykyään. Toisaalta esiintyvyyden alueelliset erot ovat tosiasia, joka pitää ottaa huomioon myös hoitojärjestelmän resursseissa (16).

Skitsoaffektiivisen psykoosin esiintyvyys oli kolmasosa skitsofrenian esiintyvyydestä, ja sairaus oli yleisempi naisilla kuin miehillä. Molemmat havainnot sopivat yhteen aikaisemman kirjallisuuden kanssa (29). Harhaluuloisuushäiriön esiintyvyys, 0,18 prosenttia, on todennäköisesti aliarvio. Harhaluuloisuushäiriössä harhaluulot liittyvät tilanteisiin, jotka periaatteessa ovat mahdollisia, kuten petetyksi tai vainotuksi tuleminen, ja siksi häiriön diagnosoiminen väestötutkimuksessa on vaikeaa, jos henkilöllä ei ole sairaudentuntoa eikä hoitokontakteja. Harhaluuloisuushäiriötä todettiin vain yli 45-vuotiailla ja se erosi monien piirteiden osalta esimerkiksi skitsofreniasta: vain puolet harhaluuloisuushäiriödiagnoosin saaneista oli ollut sairaalahoidossa tämän takia, heidän toimintakykynsä oli parempi ja heillä oli vähemmän itsetuhoista käyttäytymistä kuin muita psykooseja sairastavilla (15,30).

Skitsofreniforminen häiriö ja lyhytkestoinen psykoosi olivat elämänaikaisina diagnooseina harvinaisia, mikä tukee aikaisempaa käsitystä siitä, että suurimmalla osalla psykoosiin sairastuneista psykoosijaksot uusiutuvat ja muuttuvat pitkäkestoisemmiksi (31). Tarkemmin määrittämättömän psykoosin elämänaikainen esiintyvyys oli 0,45 %. Ryhmä koostuu psykooseista, joissa oli ilmeistä, että henkilöllä oli ollut psykoosioireita, mutta muu sairaudenkuva oli niin epäselvä, että tarkemman diagnoosin tekeminen ei ollut mahdollista (13).

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön esiintyvyys oli samaa tasoa kuin Lundby-tutkimuksessa (6), mutta vähäisempää kuin kansainvälisissä tutkimuksissa keskimäärin (5). Aikaisemmissa suomalaistutkimuksissa on kuitenkin havaittu vielä pienempiä esiintyvyyslukuja (32,33). Tämän ja aikaisempien suomalaistutkimusten perusteella vaikuttaakin, että skitsofrenia on Suomessa jonkin verran yleisempi ja kaksisuuntainen mielialahäiriö harvinaisempi kuin muualla maailmassa keskimäärin. Kuitenkin molempien häiriöiden esiintyvyys Suomessa sijoittuu muualla tehdyissä tutkimuksissa todettujen esiintyvyyslukujen vaihteluvälin sisälle.

Psykoottisen vakavan masennuksen esiintyvyys oli samaa tasoa kuin Lundby-tutkimuksessa (6) mutta pienempi kuin joissain aikaisemmissa tutkimuksissa (34,35). Psykoottisen masennuksen diagnosoiminen väestötutkimuksessa on haastavaa, jos diagnoosia ei ole tehty ja oireita dokumentoitu riittävän tarkasti hoidon aikana, koska esimerkiksi harhaluuloasteisia syyllisyyden tunteita on jälkikäteen vaikea varmuudella diagnosoida. Psykoottinen vakava masennus oli naisilla ja miehillä yhtä yleistä, vaikka vakava masennus on naisilla lähes kaksi kertaa niin yleistä kuin miehillä (13,36).

Päihdepsykooseja esiintyi eniten keski-ikäisillä miehillä, kun taas yli 65-vuotiailla ne olivat hyvin harvinaisia (18). Lähes kaikki päihdepsykoosit olivat alkoholin aiheuttamia. Alkoholipsykooseihin liittyy huomattava ylikuolleisuus, mikä selittää häiriön harvinaisuuden yli 65-vuotiailla.

Yleissairauden aiheuttamia psykooseja esiintyi lähes yksinomaan yli 65-vuotiailla, ja valtaosa niistä liittyi dementiaan. Tavallista oli, että vanhus oli päätynyt hoidon piiriin harhaluulojen tai aistiharhojen vuoksi, ja niiden aiheuttajaksi todettiin alkava dementia. Esiintyvyysluvut olivat samaa tasoa kuin Lundby-tutkimuksessa (6).

Sosioekonomiset vaikeudet olivat tavallisia skitsofreniaa ja muita ei-mielialaoireisia psykooseja sairastavilla. Valtaosa näistä potilaista oli eläkkeellä, ja heidän koulutus- ja tulotasonsa oli matala. Suurin osa skitsofreniaa sairastavista oli naimattomia. Nämä tulokset ovat yhteneviä aikaisempien suomalaistutkimusten kanssa (37,38). Sen sijaan mielialaoireisiin psykooseihin ei juurikaan liittynyt sosioekonomisia vaikeuksia.

Tutkimuksen vahvuuksia olivat Terveys 2000 -tutkimuksen erinomainen osallistumisprosentti, mahdollisuus käyttää sekä siitä saatuja että rekisteritietoja psykoosioireiden seulomiseen ja huolellinen psykoosien diagnostiikka, joka perustui psykiatriseen haastatteluun ja/tai potilaskertomustietoihin. Potilaskertomukset kerättiin sekä sairaalahoidoista että avohoidosta, mukaan lukien perusterveydenhuollon käyntitiedot. Heikkoutena oli, että silloin, kun psykoosijaksoista oli kauan, tutkittavien oli vaikea muistaa oireita yksityiskohtaisesti, eivätkä potilaskertomuksetkaan välttämättä sisältäneet kaikkia erotusdiagnostiikan kannalta olennaisia tietoja. Tämä heijastui tarkemmin määrittämättömän psykoosin suurissa esiintyvyysluvuissa. Jatkossa tarvitaan pitkittäistutkimuksia alueellisten esiintyvyyserojen syiden selvittämiseksi.

Tätä asiasta tiedettiin

- Psykoosien esiintyvyydestä on tehty vähän haastatteluihin perustuvia väestötutkimuksia.

- Skitsofrenian esiintyvyys on ollut yleisintä Pohjois ja Itä-Suomessa.

- Länsimaissa sairastumisriski skitsofreniaan ja muihin psykooseihin on yleensä suurin suurkaupungeissa ja pienin maaseudulla asuvilla.

Tämä tutkimus opetti

- Skitsofrenian elämänaikainen esiintyvyys suomalaisessa väestössä on noin 1 % ja kaikkien psykoosien yhteensä noin 3,5 %.

- Suurimmat ikä- ja sukupuolierot todettiin päihdepsykooseissa, joiden esiintyvyys oli erityisen suuri keski-ikäisillä miehillä, ja somaattisiin sairauksiin liittyvissä psykooseissa, jotka olivat yleisimpiä yli 65-vuotiailla naisilla.

- Psykoosien esiintyvyys on suurin Pohjois- ja Itä-Suomessa ja pienin Lounais-Suomessa. Esiintyvyysero liittyi syntymäpaikkaan eikä selittynyt valikoivalla muuttoliikkeellä. Toisin kuin useimmissa maissa Suomessa ei ole esiintyvyyseroja kaupunkien ja maaseudun välillä.

- Skitsofreniaa ja muita eimielialaoireisia psykooseja sairastavat ovat muuta väestöä vähemmän koulutettuja, heidän tulotasonsa on matala, heistä harva on naimisissa ja useimmat heistä ovat eläkkeellä.

- Mielialaoireista psykoosia sairastavien sosioekonomiset erot muuhun väestöön verrattuna olivat vähäisiä.

Kiitokset

Kiitämme kaikkia Terveys 2000 ja Psykoosit Suomessa -tutkimuksiin osallistuneita, Terveys 2000 -tutkimusta johtanutta Arpo Aromaata ja toteuttanutta kenttäorganisaatiota sekä Psykoosit Suomessa -tutkimuksen haastattelijoita Tuula Monosta, Merja Blomia, Helena Kurrua ja Marjut Keinänen-Guillaumea.

Kiitämme myös kaikkia tässä artikkelissa esiteltyjen tutkimustulosten alkuperäisjulkaisujen laatimiseen osallistuneita tutkijoita: Jari Haukkaa, Tommi Härkästä, Matti Joukamaata, Tuula Kieseppää, Seppo Koskista, Aini Ostamoa, Timo Partosta, Sami Pirkolaa ja Antti Reunasta.