Pitkäaikaistyöttömillä on runsaasti hoitamattomia mielenterveyshäiriöitä

Pitkäaikaistyöttömien terveyttä ja työkykyä on tutkittu pääasiassa kyselytutkimuksin. Kansainvälisissä ja kotimaisissa tutkimuksissa on todettu työttömien voivan huonommin ja olevan sairaampia kuin työssäkäyvät. Tutkimuksissa ei ole yksiselitteisesti selvinnyt, onko heikko terveys ajanut työttömäksi vai työttömyys sairaaksi. Kummastakin on viitteitä (1). Asiaa syvemmin tarkasteltaessa on välttämätöntä pohtia myös sitä, mitä työttömien työkyvyllä tarkoitetaan. Mitä pitäisi arvioida?

Tässä pientutkimuksessa kuvataan kolmesta työvoiman palvelukeskuksesta kuntoutuslääkärille ohjatuilta pitkäaikaistyöttömiltä todetut toiminta- ja työllistymiskykyä heikentäneet sairaudet sekä heidän hoidon ja kuntoutuksen tarpeensa. Työllistymiskykyarvion lähtökohtana oli asiakkaan toimintakyky, ja siinä käytettiin hyväksi tietoja asiakkaan terveydentilasta ja tapahtumista hänen koulutus- ja työurallaan. Lisäksi hyödynnettiin työvoiman palvelukeskusten tiimien näkemyksiä ja tietoja asiakkaasta. Tutkituilta löydettiin paljon sellaisia sairauksia, joita asiakas ei itse aktiivisesti tuo esiin vastaanotoilla mutta jotka toistuvasti johtavat esimerkiksi koulutuksen keskeyttämiseen.

Käsitteet ja arvioinnin lähtökohdat

Työkyvyn arvioinnin käsite on häilyvä ja riippuu siitä, mitä kulloinkin tavoitellaan. Työkyvyn arviointi on usein työkyvyttömyyden arviointia, jolloin tavoitteena on selvittää, onko potilaalla oikeus sairausvakuutuksen ja eläkejärjestelmän mukaisiin etuisuuksiin. Tällöin lähtökohtana on sairauden ja sen aiheuttaman haitan arviointi. Jos tavoitteena on työkyvyn ylläpitäminen ja vahvistaminen, työkyvyn arviointiin liitetään potilaan mahdollisuudet ja voimavarat, osaaminen ja (työ)ympäristön olosuhteet. Mukaan tulee vahva kuntoutuksellinen näkökulma.

Koska työkyvyn arvioinnin käsite on horjuva, työkyvyn tutkijan on syytä olla tietoinen, millä otteella ja tavoitteella hän kulloinkin arviointia tekee (2). Se mitä näkee ja saa tulokseksi, riippuu vahvasti kulloisestakin orientaatiosta. Työkyvyn arvioinnin ajoitus suhteessa yksilön toimintakykyyn vaihtelee palvelujärjestelmässä suuresti. Pulmallinen tilanne syntyy, kun työkykyä arvioidaan yksilön toimintakyvyn näkökulmasta liian myöhään. Tilanne on tuttu esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien työkykyarvioinneissa ja palvelutarveselvityksissä (3).

Työssäkäyvien ja työttömien arviointi

Työkyvyn arvioinnissa lähdetään sairaudesta ja sen aiheuttamista haitoista työ- ja toimintakyvylle (4,5). Toimintakykyä arvioidaan suhteessa henkilön työhön tai ammattiin, mutta entä jos henkilö ei ole ollut työssä vuosikausiin tai kun hänellä ei ole ammattia.

Toimintakyvyllä tarkoitetaan väljästi ilmaistuna ihmisen fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten ominaisuuksien suhdetta häneen kohdistuviin odotuksiin (6). Toimintakyvyn, toimintavajavuuden ja terveyden kansainvälinen luokitus ICF jakaantuu kahteen osa-alueeseen: 1) kehon toimintoihin ja rakenteisiin ja 2) toimintoihin ja osallistumiseen (7). Selviytyminen koulutuksesta, ammatillisesta kehittymisestä ja työllistymisestä on tätä taustaa vasten osa toimintakykyä. Käytämme tässä artikkelissa käsitettä työllistymiskyvyn arviointi kuvaamaan pitkäaikaistyöttömän kokonaisvaltaista työ- ja toimintakykyarviota.

Työllistymiskyvyn arviointiin kuuluu työ- ja toimintakyvyn lääketieteellisen arvioinnin lisäksi henkilön elämänkulun ja työhistorian yhtäaikainen tarkastelu (8). Jotta asiakkaan kanssa voitaisiin rakentaa realistinen ja etenevä hoito- ja kuntoutussuunnitelma, ei riitä, että arvioidaan hetkellistä toimintakykyä. Jotta asiakasta voidaan auttaa onnistumaan yrityksissä kouluttautua ja työllistyä, on ymmärrettävä, miksi edelliset yritykset ovat keskeytyneet.

Työttömät terveydenhuollossa ja palveluverkostossa

Työttömien asema terveydenhuollossa on herättänyt yhä suurempaa kiinnostusta myös valtakunnan politiikassa. Väestöryhmien kasvaviin terveyseroihin on pyritty puuttumaan mm. kansallisella terveyserojen kaventamisen toimintaohjelmalla (9). Työhallinto ja sosiaalitoimi ottavat yhä enemmän yhteistä vastuuta työttömien palvelujen kehittämisestä, mutta terveydenhuollon osuus on jäänyt sivummalle (10). Työttömien ja työllisten erot terveyspalveluissa ovat entisestään kärjistyneet terveyskeskusten lääkäripulan aikana.

Erityisen ongelmallinen on kysymys vaikeasti työllistyvien työllistymiskyvystä. Keitä vaikeasti työllistyvät ovat? Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) mukaan vaikeasti työllistyviksi luetaan pitkäaikaistyöttömät (vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työtön), toistuvaistyöttömät, työllistämistoimenpiteiden jälkeen työttömiksi palanneet ja henkilöt, jotka kiertävät työllistämistoimissa toistuvasti. Tällaisia työnhakijoita oli syksyllä 2008 noin 90 000. Heidän määränsä kasvoi laman myötä niin, että vaikeasti työllistyviä oli elokuussa 2010 noin 146 000. Heidän osuutensa kaikista työttömistä työnhakijoista työ- ja elinkeinotoimistoissa on ollut viime vuosina noin 60 % (11).

Vaikeasti työllistyville on tarjolla tavanomaisia ja tehostettuja työvoimapoliittisia toimenpiteitä. Asiakkaiden monimutkaisia tilanteita voidaan käsitellä työvoiman palvelukeskuksissa (TYP). TYP on palvelupiste, jossa työ- ja elinkeinohallinnon, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä Kelan (konsultoivat) asiantuntijat toimivat samassa toimipisteessä ja koordinoivat vaikeasti työllistyvien kuntoutus- ja työllisyyspalveluja asiakaskohtaisesti. Toiminta on ollut pysyvää vuodesta 2004 kaikkiaan 39 kaupunkiseutukunnassa. Vuonna 2007 TYP-toiminnan piiriin kuului 161 kuntaa ja 52 työvoimatoimistoa.

Työvoiman palvelukeskukset ovat paikallistason erityispalvelua tuottavia palveluyksiköitä, joissa paneudutaan vaikeasti työllistyvien työ- ja toimintakyvyn kysymyksiin. Työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimisto), terveyskeskuksen tai sosiaalitoimiston arkipäivässä niihin ei oikein ehditä paneutua. TYP:n perushenkilökuntaan kuuluu sosiaalityön, työhallinnon ja sosiaalivakuutuksen työntekijöitä, ja käytettävissä on usein myös kuntoutuksen, terveydenhoidon ja työvalmennuksen asiantuntijoita. Asiakkaat ohjataan palvelukeskuksiin yleensä TE-toimistoista ja sosiaalitoimistoista. Vuosittainen asiakasmäärä on ollut noin 26 000. Suurin osa asiakkaista on 25-55-vuotiaita, ja 34 % asiakkaista on työhallinnon vajaakuntoisiksi määrittelemiä (12). Kaikkein vaikeimmin työllistyvät eivät yleensä valikoidu (edes) TYP-palveluun, sillä asiakkuuden kriteerinä on motivaatio työelämään ja moniammatillisen palvelun tarve.

TYP:ssa pitkäaikaistyöttömän työnhakijan tilannetta voidaan tarkastella kokonaisuutena. Työ- ja toimintakyvyn laaja-alaisia arviointeja hankitaan ostopalvelumäärärahoin, mutta ne voidaan periaatteessa tehdä myös kunnallisen terveydenhuollon omana toimintana. Työ- ja toimintakyvyn arviointi voidaan myös järjestää Kelan ammatillisena kuntoutuksena (kuntoutustarveselvitys, kuntoutustutkimus), mutta käytännössä tämä on erittäin harvinaista. Vuonna 2008 Kelan järjestämä arviointi tehtiin Suomessa 441 työttömälle (13).

Eduskunnan aloitteesta kunnissa kehitetään parhaillaan pitkäaikaistyöttömien terveyspalveluja, ja kunnille on vuodesta 2006 ohjattu tähän tarkoitukseen valtionosuuden lisäystä ja erillistä kehittämisrahaa (14). Toimintaa arvioitaessa työttömien terveydenhuoltoa on tarkasteltu osana työttömän kokonaistilannetta siten, että terveys kytketään henkilön työmarkkina-aseman muutosten valmisteluun. Siten työttömien terveyspalvelun tehtäviksi esitetään: 1) työkyvyn tukeminen, ylläpitäminen ja parantaminen (tarkoitus edistää siirtymää työhön), 2) työkyvyn heikkenemisen toteaminen (edistää siirtymää hoitoon/kuntoutukseen) ja 3) työkyvyttömyyden toteaminen (edistää siirtymää sairauslomalle/eläkkeelle) (10). Myös tämän tutkimuksen tuloksia tarkastellaan näiden työmarkkina-aseman muutosten valmistelujen kehikossa.

Toiminta- ja työllistymiskyvyn arviot

Oulun, Kainuun ja Raahen seutukunnan työvoiman palvelukeskuksista ohjattiin kuntoutuslääkärille vuonna 2008 yhteensä 225 asiakasta. Lääkäripalvelu hankittiin ostopalveluna. Toimintakyvyn arviot suoritti kaksi kokenutta kuntoutuslääkäriä, jotka toimivat osana TYP-tiimiä. Asiakkaiden työkykyä heikentävistä sairauksista ja annetuista suosituksista on tehty yhteenveto, jonka tuloksia esitellään tässä pienimuotoisena kuvailevana tapaustutkimuksena.

Toiminta- ja työllistymiskyvyn arvioinnin menetelmät

Työvoiman palvelukeskuksilla ei ollut tiukkoja kriteerejä kuntoutuslääkärille ohjaamisessa. Työllistymissuunnitelman toteutuminen oli kaikilla asiakkailla juuttunut paikoilleen, ts. työllistyminen ei onnistunut tukitoimista ja yrityksistä huolimatta. Lääkäriä konsultoitiin, kun ammatillinen koulutus, työkokeilut tai kuntouttava työtoiminta olivat toistuvasti epäonnistuneet tai kun työllistämisyritykset olivat jatkuneet vuosia tuloksetta ja ilman ongelmia selittävää syytä. Joskus lääkärikonsultaatioon johtivat asiakkaan outo käytös ja vaikeudet tehdä yhteistyötä (kuvio 1).

Asiakkaasta oli käytettävissä hänen luvallaan hankitut kertomukset aikaisemmista tutkimuksista, hoidoista ja kuntoutuksista. Terveystietoja tilattiin hyvin laajalti mm. terveyskeskuksista, sairaaloista, varusmiespalveluksen ajalta, vankila-ajalta, päihdehuollosta, mielenterveyspalveluista sekä perhe- ja kasvatusneuvolasta. Lääkäri tutustui tietoihin ennen vastaanottoa, ja hänen käytössään olivat myös asiakkaan työhistoria- ja koulutustiedot työvoimahallinnosta. Asiakkaan, sosiaalityötekijän ja työvoimaneuvojan yhdessä laatima aktivointisuunnitelma oli myös käytettävissä. Työkokeiluista ja kuntouttavasta työtoiminnasta oli käytettävissä esimiehen tai ohjaajan lausunto.

Kuntoutuslääkärin vastaanotto järjestettiin TYP:ssa normaaleissa toimisto-olosuhteissa tai neuvottelutilassa. Tämä rajoitti mahdollisuuksia suorittaa kliinistä tutkimusta, mutta korosti huomion keskittämistä kokonaistilanteen hahmottamiseen ja toimintakyvyn arvioon. Arvioinnin tavoitteena oli määritellä toiminta- ja työllistymiskyky ja tunnistaa toimintakykyä heikentävät tekijät, etenkin jos toimintakykyä heikensi jokin sairaus. Haastattelutilanteessa oli yleensä mahdollista tehdä karkea kliininen psykiatrinen, neurologinen ja tukielinten tutkimus. Rajoitettu määrä lisätutkimuksia oli mahdollinen työvoimahallinnon erillismäärärahoin. Lisätutkimuksista yleisimmät olivat psykologin suorittamat kykytestaukset, neuropsykologinen tutkimus ja psykiatrian erikoislääkärin konsultaatio.

Tuloksissa esitetyt suositukset sisältävät em. tutkimusten tulokset siten, että osa diagnooseista ja johtopäätöksistä tehtiin näitä lisätutkimuksia hyödyntäen. Lisätutkimusten tarvetta vähensivät useista asiakkaista aiemmin tehdyt lääketieteelliset ja psykologiset tutkimukset. Laajojen taustatietojen, kliinisen tutkimuksen ja lisätutkimusten jälkeen kuntoutuslääkäri teki yhteenvedon ja tulkinnan toiminta- ja työllistymiskyvystä sekä esitti suositukset jatkosta (kuvio 1).

Suosituksista laadittiin lausunnot tai lähetteet suunnitelmien toteuttamiseksi tarvittaville tahoille, kuten Kelalle, terveyskeskukseen, erikoissairaanhoitoon ja TYP:iin. Asiakkaiden jatkosuunnitelmista neuvoteltiin TYP-työparin kanssa ja sovittiin suunnitelman seurannasta.

Aineisto

TYP-työpari ohjasi lääkärille ne asiakkaat, joiden työllistymisen tai ammatillisen kehityksen he katsoivat juuttuneen paikoilleen. Kaikkien kolmen TYP:n asiakkaista ohjattiin lääkärille 225 (15 %) vuonna 2008. Oulun TYP:stä lääkärille ohjattiin 92 asiakasta (11 %), Kainuun TYP:stä 71 asiakasta (16 %) ja Raahen TYP:stä 62 asiakasta (27 %). Tutkittujen perustiedot näkyvät taulukossa 1. Koulutusryhmistä perusasteen koulutukseen luettiin korkeintaan perus-, keski- tai entinen kansakoulu, keskiasteen koulutukseen ammatillinen koulutus tai ylioppilastutkinto ja korkea-asteen koulutukseen keskiasteen jälkeinen koulutus.

Tutkittujen ikäjakauma noudattelee valtakunnallisia jakaumia. Vuoden 2009 tammi-elokuun tilastojen mukaan noin 65 % työvoiman palvelukeskusten uusista asiakkaista oli yli 41-vuotiaita ja alle 25-vuotiaita oli noin 15 % (15).

Toimintakykyä heikentävät sairaudet

Heikon toimintakyvyn ja työllistymisvaikeuksien taustalla oli runsaasti sairauksia. Kaikilla 225 tutkitulla oli jokin työkykyä heikentävä sairaus, ja vain neljä asiakasta todettiin työkykyiseksi niin, ettei työllistymisen tueksi pidetty tarpeellisena mitään terveydentilaan kohdistuvia tukitoimia. Yleisin toimintakykyä heikentävä sairaus oli mielenterveyshäiriö (ICD-10, F-luokka), joka oli 147 asiakkaalla (65 % tutkituista) (kuvio 2).

Sairauksien jakaumat eri palvelukeskusten asiakkailla olivat hyvin samankaltaiset. Hermoston sairauksissa ovat mukana vaikeasta ja pitkään jatkuneesta päihteidenkäytöstä johtuvat neurologiset vauriot. Tukielinsairauksista eniten esiintyi degeneratiivisia rangan ja isojen nivelten sairauksia.

Mielenterveyden häiriöistä todettiin eniten mielialahäiriöitä (kuvio 3). Kaikki psykoositasoiset sairaudet ja persoonallisuushäiriöt ovat psykiatrian erikoislääkärin diagnosoimia joko aikaisemmin tai tutkimusten yhteydessä. Muut sairaudet diagnosoi kuntoutuslääkäri ICD-10-luokituksen mukaisesti ottaen huo-mioon aikaisemmista sairauskertomuksista ilmenneet tutkimukset ja diagnoosit.

Tässä tutkimuksessa ei kirjattu, miten tutkittujen sairauksia oli hoidettu. Asiakkaat tutkineet kuntoutuslääkärit kuitenkin arvioivat jälkikäteen, ettei yhdenkään asiakkaan psykiatrinen hoito ollut hoitosuositusten mukainen tätä tutkimusta tehtäessä. Vaikeasti invalidisoivasta masennus- tai pelko-oireesta huolimatta hoitoon pääsy oli sairauskertomusten perusteella ollut vaikeaa, joskus jopa mahdotonta.

Hallitsemattomasti päihderiippuvaista henkilöä ei yleensä hyväksytä TYP-asiakkaaksi, ennen kuin päihteidenkäyttö on hallinnassa. Käytännössä periaatetta sovelletaan vaihtelevasti eri palvelukeskuksissa. Kaikkia vaikeasti päihderiippuvaisia ei suljettu pois asiakkaaksi otettaessa, joten riippuvuuden vahvuus tuli esiin vasta kuntoutuslääkärillä. Lievästi kehitysvammaisia oli 25 henkilöä (17 %). He olivat eri syistä olleet myös kehitysvammahuollon palvelujen ulkopuolella. Heidän heikko toimintakykynsä oli tullut esille heikkona opiskelu- ja työmenestyksenä, ja tutkimukset käynnistettiin, kun takana oli jo monia työllistymisyrityksiä.

Päätelmät ja suositukset

Toimintakykyarvioissa todettiin tutkituilla olevan moninaisia hoidon ja kuntoutuksen tarpeita. Nämä päätelmät ja suositukset (taulukko 2) on jaoteltu sen mukaan, miten ne edistävät asiakkaan työmarkkina-aseman muutosten toteutumista (10). Tuloksissa esitetään kaikki suositukset, joita asiakkaille annettiin. Asiakas saattoi saada suositukseksi enemmänkin kuin yhden suunnitelman, esimerkiksi psykiatrisen tutkimuksen ja hoidon sekä sairauspäivärahajakson. Suosituksista on otettu huomioon vain ne, joiden suunnitelmasta sovittiin asiakkaan kanssa. Jos asiakas ei hyväksynyt lääkärin ehdotusta esimerkiksi päihdehuoltoon lähettämisestä, asiaa ei kirjattu suositukseksi.

Työkyvyttömyyseläkesuosituksia tehtiin 48 (21,3 % asiakkaista) ja suosituksia hoitoon tai kuntoutukseen 185 (82 % asiakkaista). Työkykyiseksi ilman tukitoimia todettiin vain neljä asiakasta (2 %). Terveydenhuollon tehtäväksi osoittautui tässä asiakasryhmässä siten ennen kaikkea todeta työkyvyn heikkeneminen ja valmistella siirtymät hoitoon ja kuntoutukseen.

Pohdinta

Kun työllistymiskyvyn arvioinnin lähtökohdaksi otettiin toimintakyky, tuli esiin vaikeita ongelmia ja runsaasti hoidon ja kuntoutuksen tarvetta. Näitä ongelmia ei pitkien työttömyysjaksojen aikana ollut tunnistettu terveydenhuollossa, sosiaalitoimessa tai työ- ja elinkeinotoimen palveluissa. Ellei kuntoutuslääkärin konsultaatioita olisi erikseen järjestetty, ongelmat olisivat todennäköisesti jääneet tunnistamatta. Onkin syytä kysyä, miksi sairaat pitkäaikaistyöttömät jäävät tutkimatta ja hoitamatta tai miten toimintakyky voi heiketä vuosia ilman, että hyvinvointipalvelumme tarttuvat ongelmiin riittävästi. Miksi vaikeasti työllistyvät eivät ole mielenterveyspalvelujen piirissä, vaikka heillä olisi siihen tarvetta?

Asiakkaiden sairaudet olivat suurimmaksi osaksi sellaisia sairauksia, joiden oireet jo sinänsä passivoivat ja aiheuttavat vetäytymistä sosiaalisesta toiminnasta. Tällaisia oireita ovat mm. kiinnostuksen puute, toivottomuus, omien mahdollisuuksien aliarviointi, pelot ja ahdistuneisuus muiden ihmisten seurassa ja epäonnistumisen pelko. Monia asiakkaista helpottaa lyhytaikaisesti jo se, että he pääsevät vetäytymään kotiinsa. He eivät pyri vastaanotolle tai vaadi vastaanottoaikoja vaan pikemminkin välttävät niitä. Heidän sairauskertomuksissaan oli usein yhteydenottoyrityksiä, johon esim. omainen tai kouluterveydenhoitaja oli ohjannut, mutta kiinnittyminen tutkimuksiin tai hoitoihin ei ollut onnistunut. Toisaalta vaikeakaan psykososiaalinen invaliditeetti ei näyttänyt taanneen pääsyä psykiatriseen hoitoon, jos diagnoosi ei ollut riittävän vakava. Myös muissa tutkimuksissa on havaittu, ettei vaikeasti työllistyvien terveydellisiin ongelmiin puututa tai puututaan hyvin myöhään (3,16).

Terveydenhuoltojärjestelmämme perustuu siihen, että potilas aktiivisesti hakeutuu palveluihin. Palveluja jonotetaan ja potilaita joudutaan karsimaan. Tämän tutkimuksen kohteena oleva asiakaskunta ei useinkaan ole näissä jonoissa, koska nämä ihmiset eivät jaksa tai osaa pyrkiä palveluihin tai niihin pääseminen ei tunnu merkitykselliseltä. Se voi olla merkki esimerkiksi kehitysvammaisuudesta tai depressiosta, ei "viitseliäisyyden puutteesta".

Tässä työssä tutkittiin 15 % kolmen palvelukeskuksen asiakkaista. Huomiota kiinnittää se, että vaikka lääkärille ohjattuja asiakkaita oli erisuuruinen määrä eri yksiköissä, heiltä todettujen sairauksien jakauma oli hyvin samankaltainen. Olisiko sairauksien esiintyvyys ja jakauma yhä sama, jos tutkittaisiin vielä suurempi joukko, esimerkiksi puolet palvelukeskusten asiakkaista. TYP-työparin kyky tunnistaa "jumiutunut työllistyminen tai ammatillinen kehittyminen", riippuu työntekijöiden orientaatiosta eivätkä tällaisen jumiutuneen tilan kriteerit ole yksiselitteisiä. Tämän tutkimuksen tuloksista voi päätellä, että suuri osa vaikeasti työllistyvistä tarvitsee aktivointi- ja kuntoutussuunnitelman pohjaksi laaja-alaisen toimintakykyselvityksen, johon osallistuu myös kuntoutuslääkäri. Heikon toimintakyvyn tunnistamiseen tarvitaan yhtenäisiä kriteerejä, jotta asiakas ohjattaisiin kuntoutustarpeen monialaiseen arviointiin riittävän varhain. Tässä joukossa yli viidennes katsottiin pitkäaikaisesti työkyvyttömäksi, ja heidän kuntoutusmahdollisuutensa oli jo menetetty.

Tutkimus tehtiin Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että tulokset kuvaisivat vain tämän alueen työttömiä ja palveluja. Pitkäaikaistyöttömyyden luonne ja julkiset palvelut ovat varsin yhtenevät koko maassa, joten on todennäköistä, että tulokset olisivat samansuuntaisia muissakin palvelukeskuksissa.

Tässä kuvattujen työnhakijoiden työttömyyttä ei voi ratkaista vain lisäämällä koulutus- ja työpaikkoja. He ovat niin sairaita, etteivät selviydy opiskelusta tai työnteosta. Pitkäaikaistyöttömyyden hoidon tavoitteita onkin syytä pohtia valtakunnallisesti: osaa pitkäaikaistyöttömistä eivät auta mitkään talouden elvytystoimet, ennen kuin he saavat hoitoa ja kuntoutusta ja pystyvät tekemään työtä.

Työllistymiskyvyn arviointi toimintakyvyn pohjalta johtaa väistämättä koko työkykykäsitteen tarkentamisen. Pitkäaikaistyöttömien työ- ja toimintakykyä ei voi tarkastella vain terveyden ja toimintakyvyn lääketieteellisistä lähtökohdista, vaan on arvioitava myös heidän kykyään selviytyä heihin kohdistuvista odotuksista mm. sosiaalisissa tilanteissa, koulutuksessa, työhön pyrkimisessä ja työssä. Osa näin todettavista toimintakyvyn heikkouksista johtuu hoitamattomista sairauksista ja antaa terveydenhuollolle aiheen vakavaan pohdintaan. Hyvinvointivaltion tunnuspiirre on halu ja kyky huolehtia niistä, jotka ovat heikkoja, avuttomia ja osaamattomia. Pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat etsivää ja pitkäjänteistä kuntouttavaa työotetta, myös terveydenhuollolta.

Tästä asiasta tiedettiin

- Työttömät ovat sairaampia kuin työssäkäyvät.

- Sosioekonomiset terveyserot ovat lisääntyneet 2000-luvulla.

- Huono-osaisten asiakkaiden hyvinvointipalvelujen ja kuntoutuksen koordinointi on haastavaa.

Tämä tutkimus opetti

- Pitkäaikaistyöttömillä on runsaasti työllistymiskykyä heikentäviä sairauksia, jotka ovat riittämättömästi hoidettuja. Yleisimpiä olivat mielenterveyden häiriöt.

- Nämä sairaudet haittaavat huomattavasti toimintakykyä, heikentävät oleellisesti työllistymisen mahdollisuuksia ja pitkään jatkuessaan johtavat jopa työkyvyn lopulliseen menetykseen.

- Työllistymisen tukitoimiin tulee nykyistä useammin liittää asiakkaan toimintakyvyn arviointiin perustuva laaja työllistymiskykyarvio, jossa hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevat voidaan tunnistaa ja ohjata hoitosuositusten mukaisiin toimenpiteisiin ennen ammatillista kuntoutusta tai työllisyyspoliittisia toimenpiteitä.