Päihdelääkärien asenteet potilaitaan kohtaan

Päihderiippuvaisen henkilön hoitotulokseen vaikuttavat olennaisesti hoitavan henkilön vuorovaikutustaidot sekä avoin ja luottamuksellinen hoitosuhde (1). Käytännössä lääkäritkin voivat suhtautua kielteisesti päihdepotilaisiin (2).

Suomalaisissa terveydenhuollon ammattilaisia koskevissa kyselytutkimuksissa hoitavien henkilöiden asenteet ovat pääsääntöisesti olleet positiivisia alkoholin varhaisen riskikäytön tunnistamista ja hoitamista kohtaan (3,4). Vaikka asenteet alkoholiongelman suhteen ovat positiivisia, muun muassa ajan ja tiedon puutetta pidetään esteinä tehdä käytännön työtä eli puuttua potilaiden alkoholiriippuvuuteen (5). Suomalaista tutkimustietoa terveydenhuollon henkilökunnan asenteista huumeongelmaisia kohtaan ei löydy lainkaan.

Vertailtaessa lääkärien halukkuutta hoitaa erilaisia potilasryhmiä päihderiippuvaiset sijoittuvat loppupäähän (6). Mitä vaikeampi alkoholiongelma on, sitä vastahakoisemmin potilasta hoidetaan (6). Huumeiden käyttäjiä kohtaan asenteet ovat vielä huomattavasti negatiivisemmat kuin alkoholiriippuvaisia kohtaan (7,8). Tiedon ja kokemuksen myötä asenteiden on todettu muuttuvan positiivisemmiksi (9). On myös todettu, että suuret potilasmäärät lisäävät kielteisiä asenteita (9). Kahdeksasta Euroopan valtiosta kerätyt tutkimustulokset paljastavat, että päihderiippuvuuksiin erikoistuneilla aloilla toimivat lääkärit suhtautuvat alkoholisteihin ja huumeiden käyttäjiin myönteisemmin kuin perusterveydenhuollossa toimivat lääkärit. Ammattiryhmistä psykologit ja sosiaalityöntekijät suhtautuvat päihdeongelmaisiin myönteisemmin kuin lääkärit. Kokemusvuosilla on myös vaikutusta asenteisiin. Alle kymmenen vuotta alalla olleet suhtautuvat myönteisemmin työskentelyyn huumeiden käyttäjien kanssa kuin ne, joilla on 10-20 vuoden työkokemus (10).

Päihdelääketieteen kehittämiseksi on Suomessa vuonna 1994 perustettu päihdelääketieteen erityispätevyyden koulutusohjelma, joka on tarkoitettu kaikille lääkärin peruskoulutuksen suorittaneille Suomen Lääkäriliiton jäsenille (11). Erityispätevyyden on suorittanut yli 100 lääkäriä eri aloilta. Ohjelman on todettu takaavan hyvän ohjausjärjestelmän kautta alalle tärkeiden hoitosuhdesisältöjen oppimisen ja lisäävän päihdetyön arvostusta sekä potilaiden luottamusta (12).

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää päihdelääketieteeseen pätevöityneiden sekä pätevöitymässä olevien lääkärien asenteita päihdepotilaita kohtaan sekä sitä, mitkä taustatekijät mahdollisesti vaikuttavat näihin asenteisiin.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksen aineistona olivat kaikki Suomessa asuvat lääkärit, joilla on päihdelääketieteen erityispätevyys tai jotka ovat hankkimassa sitä (n = 101). Pätevöityneiden osoitetiedot saatiin Suomen Lääkäriliitosta ja pätevöityvien tiedot Päihdelääketieteen yhdistyksen nimeämältä erityispätevyystoimikunnalta. Vastausprosentin maksimoimiseksi Päihdelääketieteen yhdistys tiedotti etukäteen jäsenistölleen sähköpostitse tulevasta tutkimuksesta ja muistutti kahdesti siihen vastaamisesta. Kyselyn mukana lähetettiin palautuskuori ja saatekirje. Vastaaminen tapahtui nimettömänä.

Strukturoitu kyselylomake oli tutkijoiden laatima ja se oli koekäytössä muutamalla lääketieteen opiskelijalla sekä päihdelääkärillä. Kyselylomake on lehden internet-sivuilla artikkelin pdf-version liitteenä (www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > 45/2013). Lomakkeessa kysyttiin aluksi vastaajan taustatietoja, omaa päihteiden käyttöä, alalle hakeutumisen syitä sekä tietoa siitä, hoitaako nykyään päihdepotilaita.

Loput kysymykset ja väittämät selvittivät lääkärin asenteita ja mielipiteitä päihdepotilaita kohtaan. Jokaiseen asenteita koskevaan kysymykseen oli neljä vastausvaihtoehtoa ja väittämien vastauksiin neliportainen asteikko. Konfliktitilanteiden ratkaisua sekä tietojen kirjaamista koskeviin kysymyksiin oli kolme vastausvaihtoehtoa Lisäksi väittämiä oli mahdollista kommentoida vapaamuotoisesti.

Mies- ja naislääkärien vastauksia vertailtiin keskenään. Asenteita ja mielipiteitä mittaavat kysymysvaihtoehdot yhdistettiin tilastoanalyysissä kaksiluokkaisiksi (samaa mieltä - eri mieltä). Edelleen ryhmiteltiin lääkärit kahteen luokkaan sen mukaan, olivatko päihdepotilaat heidän mielestään hankalia vai eivät.

Tilastolliset analyysit suoritettiin SPSS-tilasto-ohjelmalla käyttäen analyysimenetelminä ristiintaulukointia (Fisherin eksakti testi), t-testiä, Mann-Whitneyn testiä ja logistista regressioanalyysiä. Viimeksi mainitussa selitettiin sitä, koettiinko päihdepotilaat hankalina vai ei yhdistelemällä taustatiedoista ja omaa päihteiden käyttöä koskevista kysymyksistä saatuja muuttujia. Alkoholin riskikäyttö määriteltiin pohjautuen AUDIT-C-kyselyyn (13), jossa rajana oli miehille vähintään 6 ja naisille vähintään 5 pistettä (14,15,16).

Tulokset

Taustatiedot

Täytettyjä vastauslomakkeita palautui 66/101 (65 %). Vastaajien keski-ikä oli 54,3 vuotta ja heistä 30 (45 %) oli miehiä. Vastanneista 54:llä (82 %) oli erikoislääkärin oikeudet. Yleisin erikoisala oli psykiatria (15 miestä ja 15 naista), toiseksi yleisin yleislääketiede (n = 17) ja kolmantena oli työterveyshuolto (n = 4). Päihdelääketieteen erityispätevyys oli 60:llä (91 %). Päihdelääkärinä oli toimittu keskimäärin 17,9 vuotta (taulukko 1).

Vastaajista 36 (55 %) kertoi hakeutuneensa päihdelääketieteen alalle työn kautta syntyneen kiinnostuksen perusteella, kuusi (9 %) kiinnostui alasta jo lääkäriopintojen aikana, kuudella (9 %) oli yksittäisiä syitä, kuten esimerkiksi oma kokemus alkoholiongelmasta ja 18 (27 %) oli lähtenyt erikoistamaan sattumalta. Päivittäin päihdepotilaita vastasi hoitavansa 35 lääkäriä (53 %).

Oma päihdekäyttö

Kahdeksan vastaajaa (12 %) kertoi pidättäytyvänsä alkoholista kokonaan ja kolme (5 %) vastasi olevansa ajoittain huolissaan omasta juomisestaan. Kahdeksan lääkäriä (12 %) ylitti riskikäytön rajat. Vain yksi vastanneista ilmoitti tupakoivansa päivittäin. Huumeiden tai pääasiassa keskushermostoon vaikuttavien (PKV) lääkkeiden kokeilut olivat harvinaisia. Yhdeksän lääkäriä (14 %) ilmoitti kokeilleensa joko huumetta tai PKV-lääkettä. Yleisin kokeiltu huume oli ollut kannabis. Kaksi lääkäriä (3 %) ilmoitti käyttävänsä säännöllisesti PKV-lääkkeitä. Tutkimuksen hetkellä kukaan ei käyttänyt huumeita. Läheisten päihderiippuvuuden tai päihteiden riskikäytön mainitsi 27 (41 %) vastaajaa (taulukko 1).

Asenteet ja kokemukset päihdepotilaiden hoidosta

Päihdelääkärien asenteet potilaitaan kohtaan olivat useimmiten myönteisiä (taulukko 2). Naisten ja miesten välillä ei ollut merkitseviä eroja. Jokainen vastaaja oli kiinnostunut kuuntelemaan potilastaan. Yhtä lukuun ottamatta kaikki ilmoittivat ottavansa huomioon potilaan toiveet lähes aina tai ainakin melko usein. Vahvaa myötätuntoa ilmoitti tuntevansa 29 lääkäriä (45 %) ja jonkin verran myötätuntoa 35 (54 %) lääkäriä. Kysyttäessä ovatko päihdepotilaat hankalia, vastaajien mielipiteet jakaantuivat sen sijaan selvästi enemmän (taulukko 2, kuvio 1). Vastaajista 44 (67 %) oli sitä mieltä, että päihdepotilaat ovat hankalia vain melko harvoin tai eivät koskaan. Kuitenkin noin kolmannes vastaajista piti potilaita hankalina melko usein tai miltei aina. Suurin osa lääkäreistä uskoi, että potilaat kertovat päihteiden käytöstä lähes aina tai melko usein totuudenmukaisesti, ja hiukan yli puolet luotti potilaidensa noudattavan annettuja ohjeita. Suurin osa ei kokenut suuttumusta päihtynyttä potilasta kohtaan (taulukko 2).

Konflikteja päihdepotilaiden kanssa esiintyi vain harvoin. Seitsemällä (11 %) ei ollut koskaan ollut konfliktitilannetta ja 56:lla (86 %) vain harvoin. Vastaajista 12 (18 %) ilmoitti itse olevansa osasyyllinen tapahtuneeseen melko usein tai lähes aina. Konfliktista huolimatta 55 (86 %) kertoi jatkaneensa potilaan hoitoa, mutta asiasta oli ennen hoidon jatkamista keskusteltu. Konfliktitilanteesta johtuen kahdeksan vastaajaa (13 %) ilmoitti siirtäneensä potilaan hoidon muualle ja yksi vastaaja (2 %) ilmoitti hoidon jatkuneen ilman, että asiasta oli keskusteltu. Vastanneista (n = 63) kaikkiaan 54 (86 %) kertoi kirjaavansa konfliktin tapahtumat potilasasiakirjoihin niin, että huomioon on otettu myös lääkärin oma toiminta ja mahdollinen osasyyllisyys tilanteen syntymiseen. Seitsemän (11 %) vastaajaa ilmoitti kirjaavansa tapahtumista ylös vain potilaan osuuden ja vain kaksi (3 %) kertoi jättävänsä kirjaamatta konfliktin.

Kannanotot esitettyihin väittämiin

Kyselyssä esitetyt väittämät jakoivat mielipiteitä enemmän kuin asenteita mittaavat kysymykset (taulukko 2). Anksiolyyttien tai unilääkkeiden käyttöä piti hoitovirheenä noin viidesosa. Myös väittämä "Unilääkkeitä suuria määriä haluavat potilaat ovat lääkkeitä katukauppaan välittäviä rikollisia" jakoi mielipiteet. Valtaosa oli sitä mieltä, että lääkärin oma asenne vaikuttaa siihen, miten potilas käyttäytyy. Vastaajat olivat lähes yksimielisiä siitä, että tiedon ja empatian puute aiheuttaa päihdepotilaiden halveksuntaa. Vaikka suurin osa vastanneista oli sitä mieltä, että päihdepotilaan ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten lääkäri hoitaa potilasta, vain 15 (23 %) oli täysin samaa ja loput vain osittain samaa mieltä siitä. Miltei kolmannes vastanneista oli sitä mieltä, että potilasta voi pitää syyllisenä sairauteensa ja että hän on vastuussa siitä.

Asenteita selittävät tekijät

Potilaiden hankaluutta koskeva kysymys jakoi mielipiteitä selvimmin (kuvio 1). Tämän kysymyksen osalta tutkittiin mahdollisia selittäviä tekijöitä. Päivittäin päihdepotilaita hoitavat kokevat potilaansa vähemmän hankalina. Toiseksi selittäväksi tekijäksi nousi se, ettei koe suuttumusta potilasta kohtaan. Mallin selitysaste oli 73,8 % (taulukko 3).

Pohdinta

Tutkimuksemme osoitti, että päihdelääkärien asenteet päihteitä käyttäviin potilaisiin ovat pääosin myönteisiä. Toisaalta ilmeni, että lähes kolmasosa lääkäreistä on sitä mieltä, että potilas on itse syyllinen päihdesairauteensa ja vastuussa siitä. Kolmasosa pitää potilaitaan myös hankalina. Mitä harvemmin lääkäri työskenteli päihdepotilaiden kanssa sitä useammin hän koki potilaat hankaliksi.

Aineistomme on kooltaan pieni, mutta edustaa hyvin päihdelääketieteeseen pätevöityneitä suomalaislääkäreitä. Terveydenhuollon ammattilaisten asenteista ja erityisesti päihdelääkäreiden asenteista on niukasti aikaisempaa tutkimustietoa, vaikka hoitosuhde ja sen laatu ovat keskeisiä tekijöitä hoidon onnistumiselle. Päätelmien tekemistä rajoittaa se, ettemme tiedä tarkasti vastanneiden toimenkuvaa. Osa päihdelääkäreistä hoitaa pelkästään huumepotilaita, osa pääasiassa alkoholiriippuvaisia, kun taas osa hoitaa molempia. Erilaisella potilasryhmällä saattaa olla merkitystä asenteisiin, kuten aikaisemmin on osoitettu (7,8). Lomakkeen yksittäisten kysymysten kohdalla emme myöskään voi varmuudella tietää, ovatko eri vastaajat ymmärtäneet ne samalla tavalla. Laadullisen tutkimuksen keinoin voisi tulevaisuudessa syvällisemmin selvittää lääkärien asenteita.

Tulostemme mukaan päihdelääkärit ammattikuntana edustavat alkoholin käyttönsä osalta hyvin Suomen väestöä, missä absolutisteja on noin 10 % ja riskikäyttäjiä noin 15 %. Vaikka tilastollista merkitsevyyttä ei löytynyt, johtuen ehkä pienestä aineistokoosta, alkoholin riskikäyttörajan ylittävien lääkärien todennäköisyys pitää päihdepotilaita hankalina oli noin puolet pienempi kuin muiden päihdelääkärien. Asiaa ei tietääksemme ole aikaisemmin kirjallisuudessa raportoitu. Mahdollisesti ymmärrys ongelmasta, josta on omakohtainen kokemus, lisää myötäelämistä ja vähentää potilaan leimaamista hankalaksi.

Tuloksemme päihdelääkärien positiivisista asenteista on yhtenevä kahdeksasta Euroopan valtiosta kerättyjen tutkimustulosten kanssa. Niiden mukaan päihderiippuvuuksiin erikoistuneilla aloilla toimivat lääkärit suhtautuivat alkoholiriippuvaisiin ja huumeiden käyttäjiin myönteisemmin kuin perusterveydenhuollossa toimivat lääkärit. Asiaa selitettiin sillä, että henkilöiden koulutuksen kautta saama asiantuntemus on muokannut asenteita ja ymmärrystä päihderiippuvaisia kohtaan (10). Nyt saatujen tulostenkin mukaan jo alun perin tai opintojen myötä päihdehäiriöistä ja niiden pitkäaikaishoidosta kiinnostuneet lääkärit ovat hakeutuneet päihdelääketieteen osaamista vaativiin työtehtäviin ja hankkineet työssä tarvittavan koulutuksen. Myös konfliktitilanteiden vähyys ja niiden käsittely osoittavat korkeaa ammattitaitoa. Konfliktit kirjattiin, lääkärin omaa osuutta niiden synnyssä tarkasteltiin ja potilaan hoitoa pääsääntöisesti jatkettiin asian avoimen käsittelyn jälkeen.

Lopuksi

Alkoholin ja huumeiden käyttäjien kohtaaminen on erikoisalasta riippumatta osa terveydenhuollon arkea (17). Tämän takia ei ole yhdentekevää, kuinka päihteitä käyttäviin potilaisiin suhtaudutaan ja kuinka heitä voitaisiin hoitaa parhaalla mahdollisella ammattitaidolla. Kielteiset asenteet johtavat usein huonoon kohteluun, mikä voi luoda kielteisiä ennakko-odotuksia muissakin potilaissa. Kaikkia lääkäreitä ei voi kiinnostaa päihdepotilaiden ongelmiin paneutuminen, mutta heidänkin pitää osata asiallisesti ohjata päihdepotilaat näiden tarvitsemiin tutkimuksiin ja hoitoon. Nämä seikat tulisi aikaisempaa tehokkaammin ottaa huomioon lääkärien peruskoulutuksessa ja erityisesti päihdelääketieteen erityispätevyyskoulutuksessa.

Tästä asiasta tiedettiin

Lääkärit ovat haluttomia hoitamaan päihderiippuvuutta.

Luottamuksellinen hoitosuhde on päihdehoidon onnistumisen perusedellytys.

Koulutus vähentää kielteisiä asenteita.

Tämä tutkimus opetti

Erityispätevöityneiden lääkärien asenteet päihdepotilaita kohtaan ovat pääasiassa myönteisiä.

Noin kolmannes päihdelääkäreistä pitää päihdepotilaita hankalina ja syyllisinä omaan sairauteensa.

Päihdepotilaiden päivittäinen kohtaaminen ja se, että lääkäri ei ole kokenut vihantunnetta päihdepotilaita kohtaan, näyttäisivät olevan yhteydessä myönteiseen suhtautumiseen.