Nuorten yksinäisyys on yhteydessä lisääntyneeseen oireiluun ja lääkkeiden käyttöön

Yksinäisyys on negatiivinen ja ahdistavana koettu tunne siitä, etteivät läheiset ihmissuhteet ole laadultaan tai määrältään riittäviä (1). Siinä missä yhdelle riittää yksi hyvä ystävä, toinen voi tuntea yksinäisyyttä laajastakin sosiaalisesta verkostosta huolimatta (1,2,3). Yksinäisyys eroaa yksin olemisesta (4), ja jo alakouluikäisten lasten on todettu erottavan nämä käsitteet (5). Yksinäisyydelle altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi heikot sosiaaliset ja sosiokognitiiviset taidot, tietynlaiset kotona opitut vuorovaikutusmallit (6) sekä jotkin persoonallisuuden piirteet kuten ujous, arkuus ja vetäytyvyys (7).

Suomalaisista lapsista ja nuorista joka kymmenes tuntee itsensä toistuvasti yksinäiseksi (6,8,9). Näin kokevat kuuluvat riskiryhmään, jolla on tavallista enemmän psykosomaattista oireilua (10) sekä psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia, kuten ahdistuneisuutta, masennusta ja sydän- ja verisuonisairauksia (11). Heillä on myös enemmän lääkärikäyntejä (12) sekä aggressiivisuutta ja itsetuhoisia ajatuksia (13).

Nuoruuden psyykkinen ja fyysinen kehitys altistaa yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteille (14). Nuoruuteen liittyy myös koettujen psykosomaattisten oireiden lisääntyminen (15,16) ja lääkkeiden käytön yleistyminen (17). Yksinäisyyttä, koettuja oireita ja lääkkeiden käyttöä on selvitetty erikseen, mutta niiden välisiä yhteyksiä ei ole tutkittu suomalaisnuorilla.

Selvitimme, kuinka yleistä yksinäisyyden kokeminen on 13- ja 15-vuotiailla suomalaisnuorilla, ja onko se yhteydessä lisääntyneeseen psykosomaattiseen oireiluun ja koettujen oireiden lääkitsemiseen.

Aineisto ja menetelmät

Aineistona käytettiin keväällä 2018 kerättyä WHO-Koululaistutkimuksen kyselyaineistoa. Kyseinen tutkimus tarkastelee lasten ja nuorten terveyden kokemuksia ja terveystottumuksia. Aineistot kerätään neljän vuoden välein 11-, 13- ja 15-vuotiailta koululaisilta kansainvälisen tutkimusprotokollan mukaisesti (18). Tässä tutkimuksessa on mukana vain kaksi vanhinta ikäluokkaa, jotka edustavat yläkoulun 7. ja 9. luokkien oppilaita.

Otos poimittiin tilastokeskuksen koulurekisteristä käyttäen koulun kokoon suhteutettua otantaa. Otantayksikkönä oli koulu. Kustakin otokseen valitusta koulusta arvottiin kyselyyn osallistuva luokka. Oppilaat täyttivät sähköisen kyselyn koulupäivän aikana anonyymisti, ja osallistuminen perustui vapaaehtoisuuteen. Vastausprosentti oli 64. Sähköinen kysely toteutettiin Webropol-ohjelmistolla.

Tutkimuksemme tulokset pohjautuvat 1 798 nuoren vastaukseen (914 tyttöä, 884 poikaa). 7.-luokkalaisia heistä oli 880 ja 9.-luokkalaisia 918. Tyttöjä ja poikia oli aineistossa samassa suhteessa (χ2(1) = 0,168; p = 0,68). Tutkimukseen osallistuneista 83 % asui kaupunkiympäristössä (keskusta-alue, taajama tai kirkonkylä) ja 17 % maaseudulla asutuskeskuksen ulkopuolella. Kaiken kaikkiaan tiedoista puuttui vain 0 %–1,6 %.

Yksinäisyyden kokemisen yleisyyttä mitattiin yhdellä kysymyksellä: Tunnetko koskaan itseäsi yksinäiseksi? Oppilaat valitsivat neljästä vastausvaihtoehdosta kokemustaan parhaiten vastaavan (1 = Kyllä, hyvin usein; 2 = Kyllä, melko usein; 3 = Kyllä, joskus; 4 = En). Muuttujaa käytettiin myös kaksiluokkaisena: usein yksin (luokat 1 ja 2) ja harvoin yksin (luokat 3 ja 4).

Oireiden yleisyyttä selvitettiin oirelistalla, joka on kehitetty nuorten psykosomaattisen oireilun selvittämiseen muussa kuin kliinisessä yhteydessä (16,19). Koettua oireilua tutkittiin viiden psykosomaattisen oireen (päänsärky, vatsakipu, selkäkipu, hermostuneisuus ja nukahtamisvaikeus) avulla. Oppilaita pyydettiin arvioimaan kunkin oireen yleisyyttä edellisen puolen vuoden aikana viiden vastausvaihtoehdon avulla (1 = Lähes päivittäin; 2 = Useammin kuin kerran viikossa; 3 = Noin kerran viikossa; 4 = Noin kerran kuukaudessa; 5 = Harvemmin tai ei koskaan). Vastausvaihtoehdot yhdistettiin kahteen luokkaan: kerran viikossa tai useammin (luokat 1, 2 ja 3) ja harvoin (luokat 4 ja 5) koetut oireet.

Lääkkeiden käytöstä kysyttiin seuraavasti: Oletko ottanut lääkkeitä viimeksi kuluneen kuukauden aikana seuraaviin syihin? (20). Kartoitettuja syitä olivat päänsärky, vatsakipu, selkäkipu, nukahtamisvaikeus ja hermostuneisuus. Käyttöä arvioitiin kahden vastausvaihtoehdon avulla (1 = En; 2 = Kyllä).

Koetun yksinäisyyden, oireiden ja lääkkeiden käytön yleisyyttä analysoitiin kuvailevien tilastomenetelmien avulla. Ristiintaulukointia ja χ2-testiä sekä prosenttiosuuksien 95 %:n luottamusvälejä käytettiin taustamuuttujien (sukupuoli ja vuosiluokka) ja vastemuuttujien (yksinäisyys, oireet ja lääkkeiden käyttö) välisten yhteyksien selvittämiseen. Tilastollisen merkitsevyyden raja-arvona käytettiin p < 0,05. Analyysit suoritettiin STATA 15 -tilastoanalyysiohjelmalla ja analyyseissä huomioitiin aineiston rakenne osallistuvien koulujen ja luokkien suhteen.

Tulokset

Lähes viidesosa yläkoulun oppilaista on yksinäisiä

Noin 60 % vastanneista ilmoitti olevansa yksinäisiä vähintään joskus (taulukko 1) ja kuudesosa (17 %) koki yksinäisyyttä joko hyvin tai melko usein. Usein koettu yksinäisyys oli yleisempää tytöillä (21 %) kuin pojilla (11 %) ja yleistyi yläkoulun aikana siten, että yläkoulun ensimmäisenä vuonna nuorista 14 % ja viimeisenä vuonna 20 % raportoi kokevansa yksinäisyyttä joko hyvin tai melko usein. Yksinäisyyden kokeminen oli yleisintä yhdeksännen luokan tytöillä, joista neljännes ilmoitti olevansa yksinäisiä joko hyvin tai melko usein. Vähiten yksinäisiä oli seitsemännen luokan pojissa. Sekä yksinäisyyden ja sukupuolen (χ2(3) = 126,01; p < 0,001) että yksinäisyyden ja luokkatason (χ2(3) = 13,96; p = 0,008) välinen yhteys oli tilastollisesti merkitsevä.

Yksinäiset nuoret oireilevat ja käyttävät lääkkeitä yleisemmin

Koko aineistossa yksinäisillä nuorilla (n = 297) oli tilastollisesti merkitsevästi useammin psykosomaattisia oireita kuin harvoin yksinäisillä (n = 1 501). Oireilu oli yksinäisillä nuorilla yleisempää kaikissa sukupuolen ja luokkatason mukaan muodostetuissa osajoukoissa (Liitetaulukko 1 artikkelin sähköisessä versiossa, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > 32/2019).

Usein koettu yksinäisyys oli yhteydessä myös lääkkeiden käyttöön, etenkin hermostuneisuuteen ja nukahtamisvaikeuksiin tarkoitettujen lääkkeiden. Yhteys yksinäisyyden ja kipulääkkeiden käytön välillä vaihteli sukupuolen ja luokkatason mukaan. Yksinäiset tytöt käyttivät muita yleisemmin lääkettä pääkipuun (p = 0,002) ja pojat selkäkipuun (p < 0,001). Seitsemännellä luokalla yksinäiset nuoret käyttivät muita yleisemmin kipulääkkeitä sekä pää- että selkäkipuun (p = 0,004; p = 0,003) ja yhdeksännellä luokalla pääkipuun (p = 0,005) (liitetaulukko 1).

Yksinäisyyden yhteyttä oireisiin ja lääkkeiden käyttöön tarkasteltiin jakamalla sukupuolen mukaan muodostetut ryhmät vielä luokkatasoittain (liitetaulukko 2). Tällöin huomattiin, että sekä psykosomaattinen oireilu että lääkkeiden käyttö koettuihin oireisiin oli yksinäisillä nuorilla muita yleisempää kaikissa osaryhmissä. Lääkkeiden käyttö hermostuneisuuteen ja nukahtamisvaikeuksiin lisääntyi yläkoulun aikana erityisesti yksinäisillä pojilla (liitetaulukko 2).

Toistuvasti oireilevien nuorten lääkitsemisherkkyys on yhteydessä yksinäisyyden kokemiseen

Tarkasteltaessa vähintään kerran viikossa oireilevien nuorten lääkitsemisherkkyyttä havaittiin, että kipulääkkeiden käytössä ei ollut eroja usein yksinäisten ja harvoin yksinäisten välillä. Vähintään kerran viikossa pääkipua, vatsakipua tai selkäkipua raportoivat käyttivät oireeseen lääkettä yhtä todennäköisesti, olivatpa he yksinäisiä tai eivät (taulukko 2). Sen sijaan nuorilla yleisiin nukahtamisvaikeuksiin ja hermostuneisuuteen yksinäiset nuoret käyttivät lääkkeitä muita herkemmin. Edeltävän kuukauden aikana näihin oireisiin oli käyttänyt lääkkeitä merkitsevästi suurempi osa yksinäisistä kuin muista nuorista (p < 0,001) (taulukko 2).

Päätelmät

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yksinäisyyden kokemisen yleisyyttä yläkouluikäisillä sekä yksinäisyyden yhteyttä koettuihin oireisiin ja lääkkeiden käyttöön. Tulokset osoittivat, että ajoittainen yksinäisyyden kokeminen on yleistä 7. ja 9. luokan oppilailla. Tuloksissa näkyy myös huolestuttava trendi: yksinäisyys on nuorilla yleisempää kuin lapsilla (8) ja lisääntyy edelleen yläkoulun aikana.

Hyvin usein tai melko usein koettu yksinäisyys on yleistynyt hieman vuodesta 2014, jolloin WHO-Koululaistutkimuksen edellinen kansallinen aineisto kerättiin. Tuolloin 7.-luokkalaisista 13 % ja 9.-luokkalaisista 15 % vastasi olevansa yksinäisiä hyvin usein tai melko usein (9).

Yksinäisyyden kokemusten, psykosomaattisten oireiden sekä oireisiin käytettyjen lääkkeiden yhteys oli aineistossamme systemaattinen. Nuoret, jotka kokivat itsensä usein yksinäisiksi, raportoivat useammin toistuvista psykosomaattisista oireista kuin muut nuoret. He myös käyttivät muita yleisemmin lääkkeitä oireisiin. Koko aineiston tarkastelussa kaikki erot usein ja harvoin yksinäisyyttä kokevien nuorten välillä olivat tilastollisesti merkitseviä. Erityisesti hermostuneisuuteen (9 % vs. 3 %) ja nukahtamisvaikeuksiin (19 % vs. 6 %) tarkoitettujen lääkkeiden käyttö oli yksinäisten nuorten keskuudessa jopa noin kolme kertaa yleisempää kuin muiden. Sukupuolittainen tarkastelu osoitti, että tytöt käyttävät kipulääkkeitä yleisemmin kuin pojat. Yksinäisten tyttöjen lääkkeiden käyttö ei kuitenkaan lisääntynyt yläkoulun aikana, kun taas yksinäisillä pojilla se kaksinkertaistui.

Yksinäisyyden ja kivun kokemusten välistä yhteyttä on tutkittu mm. funktionaalisen aivokuvantamisen menetelmillä fyysisen ja sosiaalisen kivun aktivoimien aivoalueiden tunnistamiseksi (21). Tulosten mukaan aivojen limbisen järjestelmän kortikaaliseen osaan kuuluva alue (dorsal anterior cingulate cortex, dACC) reagoi samoin sekä fyysiseen kipuun että yksinäisyyden tunteeseen. Toisaalta on esitetty, että sosiaalisen kivun neurologiset vaikutukset saattavat olla oletettua monimutkaisempia, ja siksi niiden tarkempi tarkastelu vaatisi aiempaa suurempia tutkimusaineistoja ja parempaa taustekijöiden kontrollointia (22). Yksinäisyyden on toistuvasti osoitettu olevan merkittävä riskitekijä sekä psyykkiselle että fyysiselle terveydelle ja kytkeytyvän jopa ennenaikaiseen kuolemaan (23,24,25). Yksinäisyyden vähentämiseksi onkin kehitetty erilaisia interventioita ja preventiomenetelmiä (26).

Tarkastelimme myös sitä, turvautuvatko useammin yksinäisyyttä kokevat nuoret muita herkemmin lääkkeisiin silloin, kun heillä on psykosomaattisia oireita. Ero usein ja harvoin yksinäisyyttä kokevien välillä nousi tilastollisesti merkitseväksi niillä, jotka raportoivat toistuvista nukahtamisvaikeuksista ja hermostuneisuudesta. Tämä saattaa kertoa siitä, että erilaisia oireita on helpompi sietää, jos nuorella on toimivia ystävyyssuhteita. Yksinäisyyden kokeminen puolestaan näyttää lisäävän herkkyyttä turvautua oireita helpottaviin lääkkeisiin.

Tutkimus pohjautui keväällä 2018 kerättyyn kyselyaineistoon, eikä syy-seuraussuhteita ollut mahdollista analysoida. Aineiston suhteellisen pienestä koosta johtuen osa eroista jäi alle tilastollisen merkitsevyystason, kun ryhmiä tarkasteltiin samanaikaisesti sukupuolen ja luokkatason mukaan. Näin tapahtui esimerkiksi seitsemännen luokan poikien lääkkeiden käytön yleisyyttä tarkasteltaessa.

Tulokset pohjautuvat itseraportoituun tietoon. Tutkimusnäytön perusteella yläkouluikäiset osaavat raportoida oireistaan (27) ja lääkkeiden käytöstään (20) luotettavasti. Käytetyt mittarit antavat yleistä tietoa oireiden ja lääkkeiden käytön yleisyydestä, mutta eivät esimerkiksi siitä, onko käytetty lääke nuorelle määrätty reseptilääke tai siitä, kuinka voimakas tai häiritsevä koettu oire on nuoren arjessa. Yksinäisyyden kokemista kysyttiin yhdellä kysymyksellä, jota käytettiin kaksiluokkaisena. Todellisuudessa yksinäisyys on kuitenkin jatkuva ilmiö, ja siksi erilaiset kysymysten luokittelut ja mittausmenetelmät saattavat tuottaa hieman erilaisia tuloksia.

Yksinäisyyden kokemisen konteksteista tarvitaan lisää tietoa. Samoin siitä, miten esimerkiksi kouluterveyshuolto voi reagoida nuorten yksinäisyyden sekä siihen liittyvien koettujen psykosomaattisten oireiden ja lääkkeiden käytön lisääntymiseen.