Myös nuoret miehet joutuvat parisuhdeväkivallan uhreiksi
Lyhyellä koulutuksella voitiin vaikuttaa varusmiesten asenteisiin

Parisuhdeväkivallalla tarkoitetaan parisuhteessa olevien tai olleiden henkilöiden toisiinsa kohdistamaa väkivaltaa. Parisuhdeväkivalta nousi Suomessa laajemmin julkisen keskustelun ja tutkimuksen aiheeksi vasta 1990-luvulla (1). Aikaisemmin kodin seinien sisäpuolella tapahtuva väkivalta miellettiin usein yksityisasiaksi ja perheen sisäiseksi häiriötilaksi, eikä siihen kiinnitetty systemaattisesti huomiota sukupuoleen liittyvänä sosiaalisena ongelmana (2).

Vasta 1990-luvun loppupuolella Suomessa uudistettiin parisuhdeväkivaltaa koskevaa lainsäädäntöä kriminalisoimalla raiskaus avioliitossa ja ottamalla käyttöön lähestymiskieltomenettely (3,4). Samoihin aikoihin toteutettiin ensimmäinen laaja tutkimushanke parisuhdeväkivallasta. Tutkimushankkeen tulokset olivat huomiotaherättäviä. Noin joka viidennessä parisuhteessa nainen oli joutunut parisuhdeväkivallan kohteeksi. Erityisesti kyselytutkimuksessa korostui nuoriin naisiin kohdistuneen väkivallan yleisyys (5). Kyselytutkimus uusittiin vuonna 2005, eikä suuria muutoksia parisuhdeväkivaltakokemuksien yleisyydessä havaittu (6).

Parisuhdeväkivalta onkin tutkimusten ja tilastojen valossa voimakkaasti sukupuolisidonnainen ilmiö. Tekijänä on yleensä aina mies ja uhrina nainen (1,2,3,4). Toimintaohjelmat parisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi ovat siksi kohdistuneet pääsääntöisesti miehiin (7). Miehiin kohdistuvan uhritutkimuksen puutetta on tosin kritisoitu (8). Joidenkin kansainvälisten, nuorten keskuudessa tehtyjen tutkimusten mukaan tosin fyysiseen väkivaltaan syyllistyvät yhtä usein sekä nuoret naiset että miehet (9,10).

Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee väkivallan ehkäisyn ottamista osaksi kaikkien hallinnonalojen ja toimintayksiköiden tavoitteita ja työkäytäntöjä. Väkivallasta puhumista ja sen läpinäkyväksi tekemistä ministeriö pitää hyvänä keinona ehkäistä väkivaltaa (11).

Euroopan komission jo päättyneen Daphne II -ohjelman tarkoituksena oli vähentää ja ehkäistä naisiin, lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa väkivaltaa. Ohjelman osana toteutettiin toukokuusta 2005 heinäkuuhun 2006 kestänyt koulutus- ja tutkimushanke (Improving the response to intimate partner violence in military settings), jonka tarkoituksena oli järjestää varusmiehille parisuhdeväkivaltaa koskevaa koulutusta osana varusmieskoulutusta. Tavoitteena oli lisätä varusmiesten tietoisuutta erityisesti naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja siten ehkäistä parisuhdeväkivaltaa (12).

Hankkeeseen osallistui organisaatioita yhteensä kuudesta maasta. Euroopan laajuisesta koordinoinnista vastasi Ateenan yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan alainen tapaturmien tutkimus- ja ehkäisykeskus. Suomesta mukana hankkeen toteutuksessa oli Etelä-Suomen lääninhallitus yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa. Suomessa hankkeeseen liittyvä kyselytutkimus toteutettiin kahdessa osassa, sekä ennen koulutusta että sen jälkeen.

Tässä artikkelissa esitellään hankkeen tärkeimmät tutkimustulokset Suomen osalta. Tarkoituksena oli selvittää varusmiesten kokemuksia ja näkemyksiä parisuhdeväkivallasta ja testata hankkeessa laaditun koulutuspaketin toimivuutta varusmiehille järjestettävän koulutuksen pohjana.

Aineisto ja menetelmät

Koulutus- ja tutkimushankkeen toteutuspaikkoina olivat Upinniemen ja Vekaranjärven varuskunnat. Varuskuntia hanketta varten valittaessa otettiin huomioon, että ne edustavat eri aselajeja ja ovat kooltaan erilaisia.

Kyselyiden toteutus

Tutkimus toteutettiin kahden kysymyslomakkeen avulla. Kysymyslomakkeet suunniteltiin yhteistyössä hankkeen toteutukseen osallistuneiden organisaatioiden kesken kansainvälisen vertailun mahdollistamiseksi. Lisäksi suunnitteluun osallistuivat lääninhallituksen asiantuntijat.

Ensimmäinen kysymyslomake käsitteli varusmiesten kokemuksia ja näkemyksiä parisuhdeväkivallasta, ja se jaettiin varusmiehille täytettäväksi tammikuun 2006 alussa, pian palvelukseen astumisen jälkeen. Upinniemessä aikaa kyselyn täyttämiseen löytyi terveyskasvatusluentojen yhteydestä. Vekaranjärvellä kysymyslomake jaettiin varusmiehille täytettäväksi heidän odottaessaan lääkärintarkastukseen. Ensimmäisen kysymyslomakkeen täytti yhteensä 1 389 varusmiestä, joista 746 palveli Vekaranjärvellä ja 643 Upinniemessä. Tyhjiä lomakkeita palautettiin 18. Kysymyslomakkeet ovat lehden internet-sivuilla artikkelin pdf-version liitteenä (www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > 3/2008).

Parisuhdeväkivaltaa koskevaan koulutukseen osallistui ja toisen kysymyslomakkeen palautti yhteensä 752 varusmiestä, joista 275 Upinniemessä ja 477 Vekaranjärvellä. Hankkeen rajattujen resurssien vuoksi kaikkia ensimmäiseen kyselyyn vastanneita varusmiehiä ei ollut mahdollista kouluttaa, vaan koulutettavat varusmiehet valikoituivat otokseen satunnaisesti komppanioittain parisuhdeväkivaltaa koskevan koulutuksen viikko-ohjelmaan sopimiseen liittyen. Tyhjiä lomakkeita palautettiin 12. Kysymyslomakkeiden tallennuksesta vastasi Etelä-Suomen lääninhallitus.

Varusmiehiltä kysyttiin ensimmäisessä kysymyslomakkeessa heidän omia kokemuksiaan parisuhdeväkivallasta sekä väkivaltaisesta ja kontrolloivasta käyttäytymisestä. Asiakokonaisuutta käsitteleviä kysymyssarjoja oli kaksi, ja ne oli sijoitettu toisistaan erilleen kysymyslomakkeessa, jotta vastausten luotettavuuden arviointi helpottuisi.

Väkivallan hyväksyttävyyttä parisuhteessa kysyttiin pyytämällä varusmiehiä vastaamaan, onko miehen tai naisen väkivaltainen käyttäytyminen hyväksyttävää parisuhteessa. Vastausvaihtoehtoina oli useita syitä, joiden avulla voitiin ajatella perusteltavan väkivaltaista käyttäytymistä. Sama kysymys oli myös jälkimmäisessä kysymyslomakkeessa. Tällä pyrittiin selvittämään koulutuksen aikaansaamaa mahdollista asennemuutosta väkivallan hyväksymisen suhteen.

Toisessa koulutuksen jälkeisessä kysymyslomakkeessa kysyttiin varusmiesten arvioita koulutuksen onnistumisesta ja tarpeellisuudesta. Viisiportaisella Likertin asteikolla kysyttiin varusmiesten mielipiteitä koulutuksen kokonaisuudesta, koulutuksesta kokemuksena, luennosta, kirjasesta ja koulutuksen järjestämisestä varusmiehille. Koulutuksen hyödyllisyyttä pyrittiin selvittämään oppimisen määrän ja käsityksien muuttumisen arvioinnilla.

Koulutus

Parisuhdeväkivaltaa koskeva koulutus järjestettiin kohdevaruskunnissa maalis-huhtikuun vaihteessa 2006. Ennen koulutusluentojen pitämistä varuskuntiin toimitettiin projektissa tuotettu kirjanen parisuhdeväkivallasta (13), joka jaettiin luennolle osallistuville varusmiehille etukäteislukemiseksi. Koulutukseen kuuluvat luennot piti asiantuntijaluennoitsija, joka sovelsi hankkeen tuottamaa materiaalia (14) ja toi lisäksi käytännön näkökulmaa ja kokemusta koulutukseen.

Koulutus järjestettiin viidessä luentoryhmässä. Luentorakenne oli kaikissa luennoissa samanlainen, ja se noudatteli hankkeessa laadittuja suuntaviivoja (15). Luennolla käsiteltiin parisuhdeväkivallan yleisyyttä, sen eri muotoja, parisuhdeväkivallan seuraamuksia, keinoja parisuhdeväkivallan tunnistamiseksi ja uhrien auttamiseksi sekä terveen ja tasapainoisen parisuhteen saavuttamista. Koulutuksen kesto oli 1,5 tuntia, jonka jälkeen varusmiehet täyttivät toisen kysymyslomakkeen. Tämän lomakkeen tarkoituksena oli mitata asenteita ja tyytyväisyyttä koulutukseen.

Tilastolliset menetelmät

Kyselyiden tiedot tallennettiin lomakkeista SPSS-ohjelmaan ja niitä analysoitiin ohjelman avulla tilastollisesti. Tilastollisina menetelminä käytettiin suoria jakaumia ja ristiintaulukointia. Lisäksi verrattiin keskenään ensimmäisen ja toisen kyselyn välillä tapahtunutta muutosta. Tilastollista merkitsevyyttä tutkittiin khi²-testin avulla.

Tulokset

Ensimmäiseen kyselyyn vastanneiden 1 389 varusmiehen taustatiedot on esitetty taulukossa 1. Kyselyn otos painottuu 18-20-vuotiaisiin miehiin. Vastausten analysoinnin yhteydessä aineistosta poistettiin vapaaehtoista palvelusta suorittavien naisten vastaukset (yhteensä 13) parisuhdeväkivaltakokemuksien ja väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksymisen kohdalta, jotta pystyttäisiin selvittämään nimenomaan miesten näkemyksiä ja kokemuksia. Naisten pieni määrä ei ole riittävän suuri, jotta miesten ja naisten vastauksia voitaisiin verrata tilastollisesti keskenään.

Hajontaa kyselyyn vastanneiden varusmiesten taustatiedoista löytyy asuinpaikan sekä perhe- ja koulutustaustan osalta. Vastaajien perhe- ja koulutustausta noudatti miesten normaalia jakautumaa perusopetuksen jälkeen, sillä Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi vuonna 2005 48,5 % pojista suuntasi lukioon. Vastaavasti vuonna 2005 23,9 % perheistä oli yksinhuoltajaperheitä. Varusmiesten vastauksista käy ilmi, että tutkimuksen luotettavuutta heikentäviä vastauksia on minimaalisen vähän.

Kokemukset parisuhdeväkivallasta ja väkivaltaisesta sekä kontrolloivasta käyttäytymisestä

Kysyttäessä kokemuksista omassa parisuhteessa 21 % vastaajista (n = 1 389) ilmoitti, ettei ole ollut koskaan parisuhteessa. Parisuhteen määritteleminen jäi vastaajien itsensä arvioinnin varaan. Kysymyksiin omista kokemuksista parisuhteessa vastanneista miehistä (n = 1 092) 46 % kertoi haukkuneensa kumppaniaan (taulukko 2). Vastaavasti kumppaninsa haukkumaksi oli joutunut 55 % vastanneista. Kumppaniaan kertoi lyöneensä runsas 1 % vastanneista, mutta kumppaninsa lyönnin kohteeksi oli joutunut 17 % kysymyksiin vastanneista parisuhteessa olleista. Kumppanin nähtiin useammin olevan syyllinen myös seksiin pakottamiseen, mutta pakottaminen oli harvinaista sekä vastaajan että kumppanin osalta.

Kokemuksia parisuhteesta selvitettiin myös toisella kysymyssarjalla (taulukko 3). Tulokset olivat samansuuntaisia kuin aikaisemmassa kysymyssarjassa. Viidestätoista kontrolloivaa tai väkivaltaista käyttäytymistä kartoittavasta kysymyksestä vain neljässä vastaajien oma toiminta oli kumppanin toimintaa yleisempää. Vastaajat olivat kumppaneitaan yleisemmin valehdelleet, tehneet tärkeitä päätöksiä kysymättä, olleet uskottomia ja saaneet kumppaninsa pelkäämään. Suhteellisesti suurin ero oli lyömisessä: parisuhteessa olleista vastaajista (n = 1 089) 1 % kertoi lyöneensä kumppaniaan, mutta kumppaninsa lyönnin kohteeksi oli joutunut 14 %.

Taustamuuttujista koulutus oli yhteydessä koetun parisuhdeväkivallan ja haukkumisen kohteeksi joutumisen määrään (taulukko 4). Asuinpaikalla ja perhetaustalla ei havaittu olevan yhteyttä väkivaltakokemuksien esiintymisen kanssa. Vain peruskoulun suorittaneet useimmin sekä haukkuivat että olivat haukkumisen kohteita ja joutuivat myös useimmin kumppaninsa lyönnin kohteeksi. Lukion tai sitä korkeamman koulutuksen saaneet raportoivat vähiten parisuhdeväkivaltaa. Tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä (p < 0,01).

Väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksyminen parisuhteessa

Kysymykseen "onko miehen oikeutettua käyttäytyä väkivaltaisesti vaimoaan/tyttöystäväänsä kohtaan missään tilanteessa" vastanneista 93 % ei hyväksynyt miehen väkivaltaista käyttäytymistä missään tilanteessa (taulukko 5). Hyväksyttäviksi väkivallan syiksi kyselylomakkeessa ehdotetuista vastauksissa esiintyi useimmin naisen uskottomuus (4 %). Lisäksi runsas 1 % vastanneista piti itsepuolustusta hyväksyttävänä syynä väkivaltaiseen käyttäytymiseen, vaikka sitä ei tarjottu vaihtoehdoksi kysymyksessä. Vastaajista (n = 1 389) 81 ei vastannut kysymykseen.

Naisen väkivaltaista käyttäytymistä ei hyväksynyt missään olosuhteissa 83 % kysymykseen vastanneista. Useimmin väkivaltaisen käytöksen syyksi kelpuutettiin miehen tai poikaystävän uskottomuus, joka oli 14 %:n mielestä hyväksyttävä syy. Kunnioituksen puutetta hyväksyttävänä syynä piti 4 % vastanneista. Seuraavaksi yleisin hyväksyttävä syy oli itsepuolustus (2 %). Kysymykseen "onko naisen väkivaltainen käyttäytyminen miestään tai poikaystäväänsä kohtaan hyväksyttävää missään tilanteessa" vastaamatta jätti 85 varusmiestä.

Parisuhdeväkivaltaa koskevan koulutuksen jälkeen tehdyssä toisessa kyselyssä samat kysymykset väkivallan hyväksyttävyydestä toistettiin. Naisen väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksyminen väheni ensimmäiseen kyselyyn verrattuna selvästi. Kysymykseen vastanneista 92 % ei hyväksynyt naisen väkivaltaista käyttäytymistä missään olosuhteissa. Yleisin hyväksyttävä syy oli naisten uskottomuus (7 %). Varusmiehistä 46 ei vastannut naisten väkivaltaisuutta koskeneeseen kysymykseen (n = 752).

Toiseen kyselyyn vastanneista 95 % ei pitänyt miehen väkivaltaisuutta hyväksyttävänä. Yleisin hyväksyttävä syy ensimmäisen kyselyn tavoin oli uskottomuus (5 %). Miesten väkivaltaisuutta koskeneeseen kysymykseen vastaamatta jätti 43 varusmiestä.

Naisten väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksyminen väheni 9,4 prosenttiyksikköä ja miesten väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksyminen 1,1 prosenttiyksikköä verrattuna koulutusta edeltäneisiin lukuihin. Naisten väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksymisessä ero oli myös tilastollisesti merkitsevä (p < 0,01).

Väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksymisen muutokset olivat samansuuntaisia molemmissa varuskunnissa. Vekaranjärvellä muutokset olivat pienempiä naisten väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksymisessä kuin Upinniemessä, mutta lähtötasokin oli aavistuksen verran korkeampi Upinniemessä. Vekaranjärvellä naisten väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksyminen väheni 20,1 %:sta 8,4 %:iin, kun taas Upinniemessä vastaava pudotus oli 15,1 %:sta 8,1 %:iin. Molemmat muutokset olivat tilastollisesti merkitseviä (p < 0,01).

Miesten väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksymisessä ei tapahtunut havaittavaa muutosta Vekaranjärvellä. Ennen koulutusta miesten väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksyi Vekaranjärvellä 5,9 % vastaajista ja koulutuksen jälkeen 6,0 %. Upinniemessä miesten väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksyminen puolestaan väheni 7,3 %:sta 4,9 %:iin. Upinniemessä ero oli tilastollisestikin merkitsevää luokkaa (p = 0,037).

Varusmiesten arviot koulutuksesta

Varusmiehiä pyydettiin arvioimaan heille järjestettyä parisuhdeväkivaltaa käsittelevää koulutusta. Vastaajista neljä viidestä oli joko tyytyväisiä tai suhtautui neutraalisti heille järjestettyyn koulutukseen (kuvio 1). Varusmiehistä 61 %:n mielestä parisuhdeväkivaltaa koskeva koulutus sopii osaksi varusmieskoulutusta (n = 739), ja 43 % suosittelisi saamaansa koulutusta kaverilleen (n = 743).

Vastanneista 44 % ilmoitti oppineensa vähintään yhden uuden ja hyödyllisen asian parisuhdeväkivallasta koulutuksessa, 19 % kertoi oppineensa monia uusia asioita ja 5 % kaiken mitä parisuhdeväkivallasta tulee tietää (n = 748).

Pohdinta

Tuloksista huomionarvoisimpia ovat varusmiesten kokemukset lyödyksi tulemisesta. Nuoret miehet joutuvat parisuhteissaan yllättävän usein väkivallan uhreiksi oman ilmoituksensa mukaan. Kaikkein useimmin väkivaltakokemuksia raportoivat heikoimmin koulutetut.

Parisuhdeväkivalta on vuosia ollut vaiettu ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa. Viime vuosina naisiin kohdistunut väkivalta on tullut useiden ansiokkaiden tutkimusten ansiosta entistä paremmin yleiseen tietoon. Vaikka rikostilastot ja tutkimukset ovat osoittaneet naisten joutuvan parisuhteessa miehiä useammin väkivallan uhreiksi, antavat varusmiehille tehdyn kyselyn tulokset uuden ulottuvuuden väkivallan esiintymisen arviointiin.

Kyselyssä havaittua väkivaltakokemusten yleisyyttä voi verrata esimerkiksi nuorten naisten keskuudessa tehtyihin kyselyihin parisuhdeväkivaltakokemuksista (5,6). Naisista, jotka ovat 18-24-vuotiaita, 28 % on joutunut parisuhteessaan entisen avio- tai avopuolisonsa lyönnin kohteeksi ja 7 % nykyisen puolison lyömäksi (5). Kun näitä lukuja vertaa tässä tutkimuksessa saatuun lukuun lyömisen kohteeksi joutumisesta parisuhteessa (14 %, 17 %), voidaan todeta miesten joutuvan naisia harvemmin fyysisen väkivallan kohteeksi parisuhteessa. Luvut eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia parisuhteen, kysymysten ja ikäjakauman eroavaisuuksien vuoksi.

Tämän tutkimuksen havainnot viittaavat kuitenkin siihen, että myös nuorten miesten joutuminen parisuhdeväkivallan uhriksi on suhteellisen yleistä ja tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia kuin yhdysvaltalaistutkimusten, joiden mukaan nuoret naiset ja miehet joutuvat yhtä usein väkivallan kohteeksi parisuhteessa (9,10).

Oman ongelmansa kyselyn tulosten tulkinnalle tuo se, että varusmiehet arvioivat kumppaninsa käyttäytymisen lisäksi omaa käyttäytymistään. Näitä kahta asiaa ei kuitenkaan voi luotettavasti verrata keskenään, sillä tekijän ja uhrin näkemys siitä, onko kyseessä väkivaltainen tapahtuma, eroavat usein toisistaan.

Parisuhdeväkivaltaa ja kontrolloivaa käyttäytymistä tarkisteltiin tässä tutkimuksessa nimenomaan varusmiesten omien kokemuksien kautta. Siksi varusmiesten kokeman parisuhdeväkivallan laadun arvioiminen on hankalaa. Lyönti voi tarkoittaa toiselle avokämmenläpsäisyä ja toiselle nyrkillä lyöntiä. Oletettavaa on, että lyöntien seuraukset eivät ole olleet kovin vakavia, sillä ainakaan rikostilastoissa nuorten miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa ei juuri esiinny. Toisaalta parisuhdeväkivallan uhriksi joutumisen myöntäminen ja esille tuominen on miehelle varmasti vähintään yhtä vaikeaa kuin naiselle.

Toinen tärkeä havainto on naisten väkivaltaisen käyttäytymisen laajempi hyväksyminen miesten vastaavaan verrattuna. Samankaltaisia tuloksia on saatu myös ulkomaisissa tutkimuksissa (16). Naisten väkivaltaisen käyttäytymisen parisuhteessa tekee hyväksyttäväksi varusmiesten mielestä useimmin mustasukkaisuus. Koulutuksen avulla pystyttiin kuitenkin vähentämään etenkin naisten väkivaltaisen käyttäytymisen hyväksymistä, eli koulutus vaikutti vallitsevia sosiaalisia normeja juurruttavalla tavalla. Tutkimuksen mukaan koulutus vaikutti myönteisesti varusmiesten näkemyksiin: koulutuksessa olleet varusmiehet ymmärsivät, että väkivalta ei ole kenenkään tekemänä hyväksyttävää parisuhteessa. Tutkimuksen tulokset puoltavat parisuhdeväkivaltaa käsittelevän koulutuksen ottamista osaksi varusmiesten koulutusta.

Kiitokset: Kirjoittajat kiittävät korkeakouluharjoittelija Sanna Pesosta avusta kyselytietojen tallentamisessa.

Tästä asiasta tiedettiin

- Naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on yleistä Suomessa.

- Tilastojen perusteella parisuhdeväkivallassa tekijä on lähes aina mies ja uhri nainen.

- Parisuhdeväkivalta on pitkään ollut vaiettu ja yksityisasiaksi mielletty ongelma.

Tämä tutkimus opetti

- Myös nuoret miehet ilmoittivat tässä kyselyssä joutuvansa parisuhdeväkivallan uhreiksi.

- Varusmiesten tietoja parisuhdeväkivallasta pystyttiin kasvattamaan lyhyenkin koulutuksen avulla.

- Naisten väkivaltainen käyttäytyminen parisuhteessa on nuorten miesten keskuudessa hyväksytympää kuin miesten väkivaltainen käyttäytyminen.

- Etenkin naisten käyttämän väkivallan hyväksyminen parisuhteessa väheni koulutuksen ansiosta.