Miten opioidikorvaushoidossa olevat eroavat muista päihdeasiakkaista?

Edeltäneen vuoden aikana eri päihteitä samanaikaisesti käyttäneiden osuus (%) korvaushoidossa olevista, muista opioidien käyttäjistä ja muista päihdeasiakkaista.

Kaikki muuttujat samanaikaisesti mallissa. Multinomiaalinen regressioanalyysi, kerroinsuhteet (OR) ja niiden 95 %:n luottamusvälit.

Lihavoitu OR: p < 0,05.

Multinomiaalinen regressioanalyysi, kerroinsuhteet (OR) ja niiden 95 %:n luottamusvälit. Lihavoitu OR: p < 0,05. Muuttujat on vakioitu sukupuolen, iän, siviilisäädyn, alle 18-vuotiaiden lasten, pääasiallisen toiminnan ja asumistilanteen mukaan.

Opioidiriippuvaisten määrä on kasvanut Suomessa 2000-luvulla. Vuonna 2012 rekisteritutkimuksessa arvioitiin opioidien ongelmakäyttäjiä olevan 13 000–15 000 (1). Opioidiriippuvuuden lääkkeellistä korvaushoitoa on järjestetty yli 20 vuotta ja potilaiden määrä on jatkuvasti kasvanut. Vuonna 2015 lääkkeellisessä korvaushoidossa oli 3 329 potilasta (2). Hoito tarjoaa monelle mahdollisuuden saada elämänsä hallintaan ja osalle se on tie päihteettömään elämään. Yhteiskunta hyötyy myös, kun huumeiden pistämiseen liittyvien tartuntatautien leviämistä voidaan ehkäistä ja rikollisuus vähenee (3).

Korvaushoidon tavoitteena voi olla haittojen vähentäminen tai kuntoutus, joka tähtää päihteettömyyteen. Haittoja vähentävässä hoidossa pyritään huumeiden käytöstä aiheutuvien terveyshaittojen ehkäisyyn ja elämänlaadun parantamiseen. Kuntouttavassa korvaushoidossa tavoitteena on kuntoutuminen ja päihteettömyys. Korvaushoitolääkkeinä käytetään buprenorfiinin ja naloksonin yhdistelmävalmistetta tai metadonia. Hoidossa hyvin menestyvät potilaat voivat solmia apteekkisopimuksen ja noutaa lääkkeensä apteekista (4).

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä korvaushoidossa olevien taustoista, päihteiden käytöstä ja käytetyistä palveluista. Syksyllä 2015 kerätyn päihdetapauslaskennan aineiston analyysissä tutkimuskysymykset määriteltiin seuraavasti:

1) Miten korvaushoitopotilaat eroavat muista palvelujen piirissä olevista opioidien käyttäjistä ja muista päihdeasiakkaista?

2) Eroaako korvaushoitopotilaiden päihteidenkäyttö muista?

3) Eroavatko ryhmät palvelujen käytön suhteen?

4) Eroavatko ryhmät saatujen palvelujen suhteen?

Aineisto ja menetelmät

Joka neljäs vuosi toteutettavassa päihdetapauslaskennassa kerätään tietoja sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköihin tehdyistä päihde-ehtoisista asioinneista yhtenä laskentapäivänä. Vuonna 2015 tietoja kerättiin myös vankilaosastojen, vankiloiden terveydenhuoltoyksiköiden ja yhdyskuntaseuraamustoimistojen palveluissa tapahtuneista päihde-ehtoisista asioinneista. Päihde-ehtoinen asiointi on päihteiden ongelmakäyttöön liittyvä asiointi, päihtyneenä asiointi tai päihteiden käytöstä johtuvaan kertahaittaan liittyvä asiointi. Yksi asiakas on voinut asioida laskentapäivänä useissa eri palveluissa.

Laskentalomakkeen täyttää työntekijä. Lomake löytyy THL:n verkkosivuilta (5). Aineiston keräämiseen oli luvat THL:n tutkimuseettiseltä työryhmältä ja Rikosseuraamuslaitokselta.

Laskentavuorokauden aikana kirjattiin 10 851 päihde-ehtoista asiointia. Näistä 10 650 oli sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä ja 201 vankiloissa, vankiterveydenhuollossa ja yhdyskuntaseuraamustoimistoissa (6,7).

Aineistosta suljettiin pois seitsemän vastasyntynyttä, jotka olivat vieroitus- tai korvaushoidossa äidin huumausaineongelman takia. Analyyseissä mukana olleet 10 844 päihde-ehtoista asiointia jaettiin kolmeen ryhmään: korvaushoitopotilaat (n = 1 585), muut opioidien käyttäjät, jotka eivät olleet korvaushoidossa (n = 1 192) ja muut päihdeasiakkaat (n = 8 067).

Tulosten analysointiin käytettiin frekvenssejä ja ristiintaulukointia. Eri päihteiden samanaikaiseen käyttöön liittyviä ryhmien välisiä eroja tarkasteltiin χ²-testillä. Taustatekijöiden, palvelutyyppien sekä laskentapäivänä saatujen palvelujen yhteyttä opioidikorvaushoitoon analysoitiin multinomiaalisella logistisella regressioanalyysillä, jossa vertailuryhmänä olivat korvaushoitopotilaat. Tulokset esitetään kerroinsuhteina (OR) ja niiden 95 %:n luottamusväleinä. Aineisto on analysoitu IBM SPSS Statistics (Versio 24) -ohjelmalla.

Tulokset

Jokaisessa ryhmässä miehiä oli noin 70 %. Korvaushoitopotilaiden ja muiden opioidien käyttäjien ikäero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Muut päihdeasiakkaat olivat kahta muuta ryhmää vanhempia (taulukko 1). Korvaushoitopotilaat olivat muita todennäköisemmin parisuhteessa ja heillä oli todennäköisemmin alaikäisiä lapsia.

Sekä muiden opioidien käyttäjien että korvaushoidossa olevien työssäkäynti oli harvinaista ja työttömyys yleistä. Muut päihdeasiakkaat olivat harvemmin työttömiä ja vähemmän todennäköisesti eläkkeellä, kun mallissa vakioitiin taustatekijät. Asunnottomuus oli muilla opioidien käyttäjillä ja muilla päihdeasiakkailla yleisempää (taulukko 1).

Edeltäneen vuoden aikana päihteiden sekakäyttö oli huomattavasti todennäköisempää muilla opioidien käyttäjillä ja harvinaisempaa muilla päihdeasiakkailla kuin korvaushoitopotilailla (taulukko 2). Elämänaikainen pistoshuumeiden käyttö oli yleisintä korvaushoitopotilailla. Muut kuin päihteiden käyttöön liittyvät mielenterveysongelmat olivat todennäköisempiä muilla opioidien käyttäjillä ja muilla päihdeasiakkailla.

Korvaushoitopotilaita oli enemmän suurissa, yli 100 000 asukkaan kunnissa (taulukko 2). Manner-Suomen väestöön suhteutettuna korvaushoitopotilaita oli selvästi enemmän HYKS-erva-alueella (41/100 000 as.) kuin muilla erva-alueilla (TYKS 24/100 000, TAYS 23/100 000, KYS 20/100 000 ja OYS 19/100 000).

Edeltäneen vuoden aikana korvaushoitopotilaiden yleisimmin käyttämät päihteet olivat alkoholi (50 %), lääkkeet (49 %), kannabis (47 %), buprenorfiini (39 %) ja amfetamiini (39 %). Amfetamiinin ja buprenorfiinin päihdekäyttöä oli heillä vähemmän kuin muilla opioidien käyttäjillä (48 % vs. 76 %), mutta muiden päihteiden käytössä ei ollut juurikaan eroja näiden kahden ryhmän välillä. Alkoholin käyttöä oli muilla päihteiden käyttäjillä (85 %) selvästi enemmän kuin korvaushoitopotilailla (50 %) ja muilla opioidien käyttäjillä (57 %). Yleisimmät samanaikaisesti käytettyjen päihteiden yhdistelmät olivat korvaushoitopotilailla ja muilla opioidien käyttäjillä lääkkeiden ja huumausaineiden samanaikainen käyttö. Kannabiksen ja alkoholin samanaikainen käyttö oli lähes yhtä yleistä kaikissa kolmessa ryhmässä (kuvio 1).

Korvaushoitopotilaat asioivat kahta muuta ryhmää useammin avopalveluissa. Laskentapäivänä 70 % oli saanut hoitonsa päihdehuollon erityispalveluista, etenkin A-klinikoilta ja neljäsosa jostain terveydenhuollon yksiköstä (esim. terveyskeskus, somaattinen erikoissairaanhoito, psykiatrinen erikoissairaanhoito). Muiden opioidien käyttäjien ja muiden päihteiden käyttäjien asioinnit kohdistuivat todennäköisemmin sosiaalipalveluihin (esim. sosiaalitoimistot, kotihoito, lasten ja nuorten laitokset ja ammatillinen perhehoito), asumispalveluihin (esim. vanhusten, päihdehuollon ja psykiatrian asumispalvelut) ja Rikosseuraamuslaitoksen yksiköihin (Liitetaulukko 1 artikkelin sähköisessä versiossa).

Lääkkeen jakoa lukuun ottamatta korvaushoitopotilaat saivat vähemmän palveluja kuin kahden muun ryhmän päihdeasiakkaat, kun kaikki taustatekijät oli vakioitu (Liitetaulukko 2). Tuloksissa näkyy korvaushoidon luonne: potilaat kävivät ensisijaisesti hakemassa korvaushoitolääkkeensä hoitavasta yksiköstä.

Pohdinta

Päihdetapauslaskenta tavoittaa korvaushoitopotilaat kohtalaisen hyvin. Laskentavuorokauden aikana korvaushoitopotilaita tavoitettiin 1 585 asioinnissa eli lähes puolet (48 %) vuonna 2015 esitetystä potilasmäärästä (3 329). Luku kattoi noin 15 % kaikista päihde-ehtoisista asioinneista.

Kattavuuden arviointi on päihdetapauslaskennassa vaikeaa (6), mutta korvaushoitopotilaat ovat todennäköisesti keskimääräistä paremmin edustettuina, koska suurin osa noutaa lääkkeensä hoitoyksiköstä päivittäin tai lähes päivittäin. Heistä puuttui tietoja vähemmän kuin kahdesta muusta ryhmästä. Tämä kertonee siitä, että pitkäaikainen korvaushoito mahdollistaa elämäntilanteen laaja-alaisemman kartoittamisen ja se oli myös tehty hoitoyksiköissä.

Valtaosa korvaushoitopotilaista oli miehiä, 30–40-vuotiaita, useimmat naimattomia, joka kolmannella oli alaikäisiä lapsia, he olivat työttömiä ja heillä oli asunto. Taustatekijät vastaavat pitkälti aiempaa tutkimustietoa (8,9,10) ja olivat samankaltaisia kuin muiden opioidien käyttäjien, mutta asumistilanne oli parempi. Vakaan asumisen tiedetään olevan sekä edellytys korvaushoidon onnistumiselle että olennainen tekijä päihderiippuvuudesta toipumisessa.

Muut kuin päihteiden käyttöön liittyvät mielenterveysongelmat olivat yleisiä kaikissa tutkimusryhmissä. Noin puolella korvaushoitopotilaista oli samanaikaisia päihde- ja mielenterveysongelmia. Tämä on vähemmän kuin päihdepsykiatrian yksikössä tehdyssä tutkimuksessa (11), mutta enemmän kuin K- ja vieroitushoitopoliklinikoiden korvaushoitoasiakkailla (12). Kun kaikki taustatekijät vakioitiin, muilla opioidien käyttäjillä ja muilla päihdeasiakkailla oli mielenterveysongelmia todennäköisemmin kuin korvaushoitopotilailla.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että päihteiden oheiskäyttö on yleistä opioidikorvaushoidon aikana (8,9,10,13). Yleisimmin käytetään alkoholia, bentsodiatsepiineja ja kannabista, mutta myös muiden laittomien huumeiden käyttö on yleistä (7,10,13). Tässä tutkimuksessa oheispäihteinä edeltäneen vuoden aikana oli käytetty alkoholia, kannabista, lääkkeitä, amfetamiinia ja buprenorfiinia. Korvaushoitopotilailla sekakäyttö oli yleistä, mutta vähäisempää kuin muilla opioidien käyttäjillä.

Pistoskäytön yleisyys elämän aikana kertoo korvaushoitopotilaiden rankasta päihdetaustasta. Tosin jos kysymyksen aikaikkuna olisi ollut toinen, tulos olisi todennäköisesti ollut erilainen. Esimerkiksi Launosen ym. (12) tutkimuksessa vain kolmannes opioidikorvaushoitopotilaista oli käyttänyt pistettäviä huumeita edeltäneen puolen vuoden aikana. Korvaushoidon aikana jatkuva pistoskäyttö heikentää hoidon onnistumisen mahdollisuuksia (14).

Vuonna 2015 todettiin, että potilaiden määrän kasvusta huolimatta terveyskeskuksissa toteutetun korvaushoidon osuus ei ole kasvanut, vaan hoito keskittyy aiempaa enemmän päihdehuollon erityispalveluihin (2). Tilanne on samantyyppinen tässäkin tutkimuksessa: Valtaosa korvaushoitopotilaista oli päihdehuollon erityispalveluissa ja noin neljäsosa terveydenhuollossa. Muut ryhmät olivat useammin sosiaalipalveluissa ja asumispalveluissa. Mielenkiintoista on, että muut opioidien käyttäjät olivat todennäköisemmin vankiloissa, vankiterveydenhuollossa tai yhdyskuntaseuraamustoimistoissa kuin korvaushoitopotilaat. Tämä saattaa kertoa siitä, että opioidikorvaushoidon saatavuutta Rikosseuraamuslaitoksen alaisissa toimipaikoissa olisi syytä parantaa.

Potilaat hyötyvät korvaushoidosta etenkin silloin, kun lääkehoidon rinnalla on tarjolla psykososiaalista tukea ja kuntoutusta (15). Ammattilaisten mielestä sen pitäisi olla pakollinen osa korvaushoidon kokonaisuutta (16). Korvaushoitopotilaat saivat laskentapäivänä vähemmän muita palveluja kuin muut. Tämän tutkimuksen perusteella ei voida sanoa, kuinka riittäviä tai tarpeeseen vastaavia palvelut olivat. Korvaushoitolääkkeen jakelun yhteydessä voi olla vaikeaa toteuttaa muita palveluja, mutta onnistuessaan korvaushoito myös vähentää muiden palvelujen tarvetta.

Korvaushoitopotilaita oli suhteessa väestöön HYKS-erva-alueella enemmän kuin muilla erva-alueilla ja enemmän suurissa, yli 100 000 asukkaan kunnissa. Myös aiemmissa selvityksissä on todettu suuria alueellisia eroja (2). Analyyseissä on viitteitä siitä, että pienemmissä kunnissa opioidien käyttäjät ovat todennäköisemmin muita kuin korvaushoitopotilaita. Tämä saattaa johtua korvaushoidon huonommasta saatavuudesta (17,18), mutta myös päihteiden saatavuus ja päihdekulttuurit ovat erilaisia suurissa ja pienissä kunnissa (19). Pitkäaikainen opioidikorvaushoito tulisi pystyä järjestämään potilaan asuinympäristössä. Hoitoyksikkötyypit ja ostopalvelujen osuus vaihtelevat kunnittain (20). Pienillä paikkakunnilla opioidiriippuvuuden lääkkeellisen korvaushoidon toteuttaminen lähipalveluna terveyskeskuksissa edellyttää päihdehuollon erityispalvelujen ja erikoissairaanhoidon tiivistä tukea (21).

On tärkeää seurata opioidikorvaushoidon tarpeen kehittymistä ja taata hoitoon pääsyn mahdollisuus kaikille tarvitseville (2). Korvaushoidossa olevien määrän ja opioidien ongelmakäyttäjien arvioidun määrän suuri ero saattaa ennakoida korvaushoidon kasvua. Hoidon sisältöä on tärkeä seurata. Korvaushoito sitoo paljon resursseja, ja resurssipula voi huonoimmillaan rajoittaa hoidon saantia tai yksinkertaistaa sitä pelkän lääkejaon suuntaan.

Tutkimus antaa viitteitä siitä, että korvaushoitopotilaiden elämäntilanne on jossain määrin vakiintuneempi kuin muiden opioidien käyttäjien. Näyttää myös siltä, että heillä on vähemmän mielenterveysongelmia kuin kahdella muulla ryhmällä. Osaltaan tähän on saattanut vaikuttaa korvaushoito, mutta tarkempia päätelmiä ei voida tehdä. Tämän tutkimuksen muista opioidien käyttäjistä todennäköisesti ainakin osa voisi hyötyä korvaushoitoon pääsystä.