Miten näkövammaiset voivat? Sairauksien ja koettujen oireiden yleisyys

Näkövammaisena pidetään henkilöä, jolle aiheutuu näkökyvyn heikkenemisestä huomattavaa haittaa jokapäiväisessä elämässä. Näkövammaisuus tilastoidaan Suomessa määrittäen näkövamma Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan. Näkövamma voi olla seuraus alentuneesta näöntarkkuudesta tai kaventuneesta näkökentästä. Näkövammaisuus jaotellaan vamman vaikeusasteen mukaisesti sokeuteen ja heikkonäköisyyteen. Suomessa arvioidaan olevan noin 80 000 näkövammaista, joista sokeita noin 10 000. Suurin osa näkövammaisista on vanhuksia; näkövammarekisterissä olevien näkövammaisten keski-ikä on 75 vuotta (1).

Heikentynyt näkökyky aiheuttaa näkövammaiselle ongelmia monilla elämän eri alueilla. Näkövamma voi vaikeuttaa liikkumista, sosiaalisten suhteiden luomista ja useita arkielämän rutiineja (2,3). Myös terveyteen ja ravitsemukseen liittyvän tiedon saamisessa ja tämän myötä terveellisten elintapojen toteutumisessa voi ilmetä ongelmia (4). Näkövammaisten Keskusliitto on käynnistänyt toimintoja, jotka tähtäävät näkövammaisten terveyden edistämiseen. Yhtenä osana näitä toimia se on toteuttanut yhdessä Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksen kanssa näkövammaisten terveydentilaa, toimintakykyä, terveyskäyttäytymistä sekä hoidon ja terveellisten elintapojen toteutumisen esteitä selvittävän tutkimuksen (2,5,6). Edellä mainittuja asioita ei ole Suomessa aikaisemmin kartoitettu laajamittaisesti näkövammaisten keskuudessa eikä vastaavia tutkimuksia ole juuri raportoitu muissakaan maissa.

Tässä tutkimusartikkelissa selvitetään näkövammaisten ilmoittamien lääkärin toteamien sairauksien ja koettujen oireiden yleisyyttä, koettua terveyttä sekä ylipainon ja lihavuuden esiintyvyyttä. Tutkimuksessa verrataan saatuja tuloksia aiempiin koko väestöä koskeviin tutkimustuloksiin, pääasiassa suomalaisen aikuis- ja eläkeläisväestön terveyskäyttäytymistä ja terveydentilaa kartoittaviin tutkimuksiin (7,8). Vertailun avulla selvitetään eroaako näkövammaisten terveys muusta väestöstä.

Maamme terveyspolitiikassa pidetään tärkeänä, että väestöryhmien välisiä terveyseroja kavennetaan (9). Tutkimuksemme osoittaa, että näkövammaisten terveydentila on muuta väestöä huonompi, joten toimet, joilla edistetään näkövammaisten terveyttä ja luodaan heille mahdollisuudet elää tervettä elämää, tukevat myös kansallista terveyspolitiikkaa väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamisesta.

AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT

Tutkimuksen perusjoukon muodostivat kaikki Näkövammaisten Keskusliiton (NKL) jäsenrekisterin yli 24-vuotiaat henkilöt, joita oli rekisterissä noin 11 900. Kaikkiaan jäsenrekisterissä oli hieman yli 13 000 henkilöä. NKL:n jäsenrekisterissä ovat kaikkien alueyhdistysten jäsenet. Alueyhdistykseen voi liittyä jäseneksi jokainen yhdistyksen toiminta-alueella asuva sokea tai heikkonäköinen henkilö, jonka näkövammasta aiheutuu huomattavaa haittaa jokapäiväisissä toiminnoissa. Jäsenyyttä haetaan kirjallisesti alueyhdistykseltä, jolloin näkövammasta on esitettävä luotettava selvitys.

Jäsenrekisteristä poimittiin satunnaisotos kolmesta ikäryhmästä: 25-44-vuotiaat, 45-64-vuotiaat ja yli 64-vuotiaat. Tavoitteena oli toteuttaa 600 haastattelua, 200 kussakin ikäryhmässä. Aineisto kerättiin puhelinhaastatteluin huhtikuussa 2001. Puheluita jouduttiin soittamaan kaikkiaan 794, jotta 600 haastattelua saatiin toteutetuksi. 71 henkilöä ei tavoitettu ja 123 henkilöä kieltäytyi haastattelusta. Vastausprosentiksi tuli siten 79 %. Aineiston kuvaus on esitetty taulukossa 1.

Puhelinhaastattelulomakkeen laatimisessa käytettiin hyödyksi aikaisempia tutkimuskyselyjä, muun muassa Kansanterveyslaitoksen suomalaisen aikuis- ja eläkeläisväestön terveyskäyttäytymistä kartoittavia kyselyjä (7,8), Ikivihreät-projektin kyselyjä (10,11) sekä Talous- ja terveystutkimuksen kyselyjä (12,13). Puhelinhaastattelun valmistelua varten suoritettiin myös kaksi fokusryhmähaastattelua ja lomake esitestattiin.

Näkövamman aste luokiteltiin kysymällä, miten henkilö lukee sanomalehden. Vastausvaihtoehtoja oli kuusi: 1) lukee itse käyttäen silmälaseja tai ilman niitä, 2) lukee itse suurennuslasin avulla, 3) lukee lukutelevision avulla, 4) lukee tietokoneen avulla, 5) saa lehden ääninauhalta sekä 6) toinen henkilö lukee lehden. Koska osa luokitelluista ryhmistä jäi pieneksi, näkövamman aste luokiteltiin lopullisissa analyyseissä kahteen luokkaan: erittäin heikkonäköiset ja sokeat (neljä jälkimmäistä luokkaa edellä mainituista) sekä heikkonäköiset (kaksi ensimmäistä luokkaa edellä mainituista). Tämän muuttujan perusteella näkövamman aste on luokiteltu näöntarkkuuden perusteella. Se ei ota huomioon esimerkiksi näkökenttävikoja.

Vertailuaineistoksi otettiin uusimmat Kansanterveyslaitoksen (KTL) suomalaisen aikuis- ja eläkeläisväestön terveyskäyttäytymistutkimukset vuodelta 2000 (7,8). KTL:n eläkeläisväestön tutkimuksessa (8) yläikäraja oli asetettu 84 vuoteen. Omassa aineistossamme oli mukana myös vanhempia vastaajia. Selvittääksemme aineistojen vertailtavuuden vertasimme alle 84-vuotiaiden jakaumia koko aineiston jakaumiin. Koska jakaumissa ei ilmennyt eroaja, emme poistaneet aineistostamme yli 84-vuotiaita.

Aikuisväestön osalta KTL:n aineiston nuorin ikäryhmä (15-24-vuotiaat) jätettiin vertailuasetelmasta pois, koska aineistossamme ei ollut mukana kyseiseen ikäryhmään kuuluvia. Vertailtaessa tuloksia koko väestöä koskeviin tuloksiin jaettiin ikäryhmittäinen tarkastelu kahteen ryhmään: työikäiset (25-64-vuotiaat) ja eläkeikäiset (yli 64-vuotiaat). KTL:n tutkimuksessa (7) tarkastelu on jaettu edellistä pienempiin ikäryhmiin. Vertailun onnistumiseksi yhdistimme KTL:n tutkimuksen (7) ikäryhmiä. KTL:n tutkimuksen (8) eläkeläisväestöä tarkastelimme kokonaisuudessaan yhdessä. Nämä ikäryhmien yhdistelyt tehtiin, sillä oman aineistomme pienuuden vuoksi frekvenssit olisivat joissakin ikäryhmissä jääneet varsin pieniksi.

Tulokset esitetään prosenttijakaumina, jotka laskettiin SPSS Windows 8.0 -ohjelmalla. Ristiintaulukoinnin avulla tarkasteltiin sukupuolen, näkövamman asteen, siviilisäädyn ja koulutustason vaikutusta vastauksiin. Tilastolliset merkitsevyydet testattiin Khin neliö -testillä. Näkövammaisten ja muun väestön vertailussa prosenttiosuuksista laskettiin lisäksi 95 %:n luottamusvälit. Vertailun tilastollisia merkitsevyyksiä käsitellään pohdinnassa.

TULOKSET

Näkövammaisten sairastavuus suhteessa muuhun väestöön

Tutkimuksessa kartoitettiin seitsemän sairauden (diabetes, sepelvaltimotauti, kohonnut verenpaine, kohonnut veren kolesteroli- tai muu rasvapitoisuus, nivelkulumat, osteoporoosi ja astma) yleisyyttä näkövammaisten keskuudessa. Näistä näkövammaisilla oli keskimäärin 1,4 sairautta (sd +- 1,45). 35 %:lla vastaajista ei ollut mitään tutkituista sairauksista. Noin joka neljännellä (23 %) oli kolme tai useampi sairaus. Naiset sairastivat keskimäärin useampia sairauksia kuin miehet (p < 0,05). Eri sairauksien esiintyvyydet sukupuolen ja ikäryhmien mukaan on koottuna kuvioon 1.

Kohonnut verenpaine

Näkövammaiset raportoivat kohonnutta verenpainetta selkeästi yleisemmin kuin muu väestö. Työikäisistä näkövammaisista 32 % ilmoitti, että heillä on joko kohonnut verenpaine tai verenpainetauti. Vastaava osuus on työikäisillä suomalaisilla noin 14 % (7). Näkövammaisista eläkeikäisistä kohonnutta verenpainetta raportoi 50 %, kun vastaava osuus suomalaisen eläkeläisväestön keskuudessa on sukupuolesta ja iästä riippuen 26-48 % (8). Kuten muun väestön myös näkövammaisten verenpainetaso kohoaa iän mukana. Näkövammaisilla oli kohonnutta verenpainetta jo 25-44-vuotiaiden ryhmästä lähtien yleisemmin naisilla kuin miehillä (p < 0,05), kun se on koko väestöä koskevassa tutkimuksessa keski-ikään saakka yleisempää miehillä ja sen jälkeen naisilla (14). Näkövamman asteella ei ollut yhteyttä verenpaineen yleisyyteen. Korkeamman koulutuksen omaavien keskuudessa raportoitiin kohonnutta verenpainetta harvemmin kuin vähiten koulutusta saaneiden joukossa.

Diabetes

Näkövammaisilla diabetes on huomattavasti yleisempää kuin muulla väestöllä. Kun diabeteksen yleisyys sekä työ- että eläkeikäisillä näkövammaisilla oli lähes 20 %, on vastaava osuus suomalaisilla työikäisillä 2 % ja eläkeikäisillä 12 % (7,8). Tähän vaikuttaa osaltaan se, että diabetes aiheuttaa näkövammautumista. Diabeettisen retinopatian osuus näkövamman syistä on noin 10 % (1). Tutkimuksessamme ei ilmennyt diabeteksen yleisyydessä eroa sukupuolen, näkövamman asteen eikä koulutustason mukaan. Syntymäsokeilla tai lapsena näkövammautuneilla oli sen sijaan huomattavasti vähemmän diabetesta kuin aikuisena näkövammautuneilla (4 % vs. 25 %), mikä johtuu juuri ylläkuvatusta diabeteksen aiheuttamasta näkövammaistumisesta.

Sepelvaltimotauti

Myös sepelvaltimotautia ilmeni näkövammaisilla yleisemmin kuin muulla väestöllä (7,8,15). Sepelvaltimotaudin yleisyys lisääntyy huomattavasti iän myötä, mikä oli todettavissa myös näkövammaisten osalta. Kun eläkeikäisillä näkövammaisilla sepelvaltimotaudin yleisyydeksi todettiin 34 %, on vastaava osuus suomalaisella eläkeläisväestöllä 19 % (8). Työikäisillä näkövammaisilla sepelvaltimotaudin yleisyys on noin viisi prosenttia ja suomalaisella työikäisellä väestöllä noin kolme prosenttia (7). Sepelvaltimotaudin yleisyydessä ei ilmennyt eroa sukupuolen eikä näkövamman asteen mukaan. Sepelvaltimotauti oli yleisempää alhaisemman koulutustason omaavilla kuin korkeasti koulutetuilla. Havainnot tekee erityisen merkitykselliseksi se, että sydän- ja verisuonitautien osuus väestön kaikista kuolemansyistä on noin puolet ja sepelvaltimotaudin yksinään noin 28 % (16).

Kohonnut veren kolesteroli

Kohonneet veren rasva-arvot tai kolesteroli (kysyttiin kokonaisuutena) olivat näkövammaisten keskuudessa myös selvästi tavallisempia kuin muulla väestöllä. Hyperlipidemiat yleistyvät naisilla vaihdevuosien jälkeen. Niinpä iäkkäiden naisten keskimääräiset seerumin kolesteroliarvot ovat suuremmat kuin samanikäisten miesten (17). Tämä suuntaus oli havaittavissa myös näkövammaisten osalta: kohonnut veren kolesteroliarvo yleistyy iän mukana erityisesti naisilla. Nuoremmissa ikäryhmissä ei naisten ja miesten välillä ollut eroa korkean veren kolesteroliarvon esiintyvyydessä, mutta vanhimmassa ikäluokassa kohonnut veren kolesteroli oli yleisempää naisilla kuin miehillä (35 % vs. 18 %, p < 0,05). Näkövammaisista työikäisistä ilmeni kohonnutta veren kolesterolia 17 %:lla ja eläkeikäisistä 30 %:lla. Vastaava osuus suomalaisen työikäisen väestön keskuudessa on 10 % (7). Eläkeikäisistä ei ole saatavilla vertailutietoa. Näkövamman asteella ja koulutustasolla ei ollut yhteyttä kohonneen veren kolesteroliarvon yleisyyteen.

Nivelkulumat

Työikäisistä 15 %:lla ja eläkeikäisistä 60 %:lla näkövammaisista oli nivelkulumia. Vertailutietoja nivelkulumista ei ollut saatavilla vertailuaineistoistamme. Mini-Suomi-tutkimuksessa raportoitiin vuonna 1989 yli 30-vuotiaista suomalaisista nivelrikkoa 26 %:lla (15). Näkövammaisten nivelkulumien yleisyys lisääntyi iän myötä; nuorimmassa ryhmässä esiintyvyys oli noin viisi prosenttia, mutta vanhimmassa ikäryhmässä jo yli 50 %. Nivelkulumia oli naisilla yleisemmin kuin miehillä (35 % vs. 23 %, p < 0,01). Näkövamman asteen suhteen esiintyvyydessä ei ilmennyt eroa. Alhaisemman koulutustason omaavilla ilmeni yleisemmin nivelkulumia korkeasti koulutettuihin nähden.

Osteoporoosi

Seitsemän prosenttia työikäisistä ja viidennes eläkeikäisistä näkövammaisista raportoi heillä olevan lääkärin toteaman osteoporoosin. Vertailutietoja muusta väestöstä oli saatavilla ainoastaan eläkeikäisistä. Suomalaisella eläkeläisväestöllä osteoporoosin yleisyys on noin kahdeksan prosenttia (8). Osteoporoosia oli näkövammaisilla naisilla huomattavasti yleisemmin kuin miehillä (p < 0,001). Osteoporoosi yleistyy myös merkittävästi iän mukana. Osteoporoosin yleisyydessä ei ilmennyt eroa näkövamman laadun eikä koulutustason suhteen.

Astma

Näkövammaisten työ- ja eläkeikäisten astman sairastaminen on yleisempää kuin suomalaisella väestöllä keskimäärin. Työikäisistä näkövammaisista 9 % ilmoitti sairastavansa astmaa, kun muista työikäisistä astmaa ilmoitti sairastavansa 5 % (7,14). Astman yleisyys lisääntyi näkövammaisilla iän myötä, sillä eläkeikäisistä astmaa sairastaa noin 15 %. Puolijoen (1999) vanhustutkimuksen mukaan astmaa ilmoitti sairastavansa 4 % yli 65-vuotiaista ja tämän lisäksi oli astmaan sopivia oireita yhtä suurella joukolla (18). Näkövamman asteella, siviilisäädyllä ja koulutustasolla ei todettu olevan yhteyttä astman yleisyyteen.

Oireilu näkövammaisten keskuudessa

Tutkimuksessa selvitettiin 14 eri oireen esiintyvyyttä näkövammaisilla puhelinhaastattelua edeltäneen kuukauden aikana. Keskimäärin näkövammaisilla oli 4,5 (sd +- 3,0) oiretta. Kuusi prosenttia vastaajista ilmoitti poteneensa haastattelua edeltäneen kuukauden aikana vähintään kymmentä oiretta. Naiset ilmoittivat miehiä enemmän oireita (p < 0,001). Näkövamman aste ei ollut yhteydessä oireiden esiintyvyyteen. Lesket ilmoittivat monia oireita muita siviilisäätyjä yleisemmin. Eri oireiden yleisyydet on koottuina kuvioon 2. Tästä raportoinnista on jätetty pois hammassäryn ja ihottuman osuudet, sillä niiden ilmeneminen oli vähäistä. Niiden esiintyminen näkövammaisten keskuudessa oli samaa suuruusluokkaa kuin suomalaisella aikuis- ja eläkeläisväestöllä keskimäärin.

Rasituksenaikainen rintakipu

Rintakipua rasituksessa puhelinhaastattelua edeltäneen kuukauden aikana kokeneiden osuus oli näkövammaisten työikäisten joukossa 11 % ja eläkeikäisten joukossa 35 %, mikä on enemmän kuin suomalaisella työ- (noin 5 %) ja eläkeläisväestöllä (noin 18 %) keskimäärin (7,8). Rintakipua rasituksessa poteneiden näkövammaisten määrä lisääntyi iän myötä, kuten muullakin väestöllä. Vastauksissa ei havaittu eroa sukupuolen eikä näkövamman asteen suhteen. Rintakipu oli yleisintä alhaisimman koulutustason omaavilla.

Nivelsäryt

Näkövammaisilla työikäisillä nivelsärkyjen yleisyys (29 %) oli suomalaiseen työväestöön (noin 20 %) verrattuna yleisempää (7). Eläkeikäisillä näkövammaisilla ilmeni kaksi kertaa yleisemmin nivelsärkyjä (62 %) kuin suomalaisilla eläkeikäisillä (31 %) keskimäärin (8). Naisilla ilmeni nivelsärkyjä tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin miehillä (45 % vs. 32 %, p < 0,01). Nivelsäryt lisääntyivät huomattavasti iän myötä. Niitä ilmeni viidenneksellä nuorimpaan ikäryhmään (25-44-vuotiaat) kuuluneista, mutta jopa kaksi kolmasosaa vanhimpaan ikäryhmään (65-vuotiaat ja vanhemmat) kuuluneista ilmoitti nivelsärkyoireilusta. Näkövamman asteella ei ollut yhteyttä oireen yleisyyteen. Vähemmän koulutetuilla oli nivelsärkyjä korkeammin koulutettuja yleisemmin.

Selkäkivut

Näkövammaisista työikäisistä 39 % ja eläkeikäisistä 49 % ilmoitti poteneensa puhelinhaastattelua edeltäneen kuukauden aikana selkäsärkyä. Suomalaisen aikuisväestön keskuudessa selkäsärkyjen yleisyys on noin 34 % (7) ja eläkeikäisillä noin 35 % (8). Sukupuolten välinen ero noudatti selkäsärkyjen suhteen näkövammaisten osalta samaa linjaa kuin muun väestön: naisilla niitä oli keskimäärin yleisemmin kuin miehillä (47 % vs. 36 %, p < 0,05). Siviilisäädyllä, koulutustasolla tai näkövamman asteella ei ollut yhteyttä selkäkipujen yleisyyteen.

Niska-hartiaseudun kivut

Niska-hartiaseudun kivut osoittautuivat erittäin yleisiksi näkövammaisten keskuudessa. Edeltäneen kuukauden aikana niitä oli ollut 60 %:lla tutkimukseen osallistuneista työ- ja eläkeikäisistä. Naisilla niska-hartiaseudun kipuja oli yleisemmin kuin miehillä (66 % vs. 52 %, p < 0,001). Miehillä niska-hartiaseudun kipujen yleisyys lisääntyi iän myötä, mutta naisilla iän vaikutus oli päinvastainen. Naisten osalta nuorimpaan ikäryhmään kuuluvista yli 75 % ilmoitti poteneensa mainittua oiretta. Vastaava osuus oli naisten vanhimmassa ikäryhmässä hieman vajaa 60 %. Siviilisäädyllä tai koulutustasolla ei ollut yhteyttä niska-hartiaseudun kipujen yleisyyteen. Heikkonäköisillä oli niska-hartiaseudun kipuja yleisemmin kuin erittäin heikkonäköisillä tai sokeilla (64 % vs. 55 %, p < 0,05). Niska-hartiaseudun kipuihin ei ole saatavilla vertailutietoja vertailuaineistoistamme. Puolustushallinnon 767 työntekijästä joka neljäs ilmoitti kärsivänsä usein niska-hartiaseudun kivuista (19).

Jalkojen turvotus

Jalkojen turvotuksesta raportoi noin viidennes työikäisistä (23 %) ja kolmannes eläkeikäisistä (31 %) näkövammaisista. Suomalaisten työikäisten osalta osuus on 13 % ja eläkeikäisten osalta 22 % (7,8). Miehistä noin 18 %:lla oli ilmennyt jalkojen turvotusta tutkimusta edeltäneen kuukauden aikana, kun vastaava osuus naisten osalta oli yli 30 % (p < 0,001). Jalkojen turvotus lisääntyi iän myötä, kuten aikuisväestöllä yleensäkin.

Päänsärky

Noin kolmannes työikäisistä näkövammaisista miehistä ja hieman vajaa puolet naisista (p < 0,001) ilmoitti poteneensa päänsärkyä kyselyä edeltäneen kuukauden aikana. Oire oli tavallisempi molemmilla sukupuolilla nuorimmassa ikäryhmässä (25-44-vuotiaat). Päänsärkyä esiintyi työikäisillä näkövammaisilla saman verran kuin väestöllä keskimäärin (41 % vs. 44 %). Eläkeikäisillä näkövammaisilla ilmeni päänsärkyä yleisemmin kuin suomalaisella eläkeläisväestöllä keskimäärin (37 % vs. 19 %). Heikkonäköisillä päänsärkyä ilmeni yleisemmin kuin erittäin heikkonäköisillä tai sokeilla (46 % vs. 34 %, p < 0,01). Siviilisäädyllä ja koulutustasolla ei ollut yhteyttä päänsäryn yleisyyteen.

Masentuneisuus

Tutkimuksessa tiedusteltiin myös näkövammaisten kokemaa masentuneisuutta. Masentuneisuus käsittää laajan joukon erilaisia oireita ja oireyhtymiä. Lieväoireinen masennus oli erittäin yleinen. Työikäisistä 27 % ja eläkeikäisistä 40 % näkövammaisista oli ollut masentunut haastattelua edeltäneen kuukauden aikana. Suomalaisella aikuisväestöllä masentuneisuuden yleisyys on noin 18 % ja eläkeläisväestöllä noin 14 % (7,8).

Sekä masennusta että masennusoireita ilmenee naisilla lähes kaksinkertainen määrä miehiin verrattuna (20). Myös näkövammaisilla naisilla ilmeni masentuneisuutta yleisemmin kuin miehillä (35 % vs. 26 %, p < 0,05). Ero muuhun väestöön tuli esille masentuneisuuden yleisyydessä iän mukaan. Tutkimusten mukaan masennusta ilmenee väestössä eniten nuorilla naisilla, muutoin masentuneisuuden yleisyys on sekä miehillä että naisilla suhteellisen tasaista ikäluokittain tarkasteltuna (7,8). Näkövammaisilla ilmeni masentuneisuutta eniten vanhimmassa ikäryhmässä. Näkövamman asteella tai koulutustasolla ei ollut yhteyttä masentuneisuuden yleisyyteen.

Unen laatu ja unettomuus

Haastattelussa oli viisi unen laatuun ja unettomuuteen liittyvää kysymystä (voimakas päiväaikainen uneliaisuus, unettomuus, nukahtamisvaikeudet, unen katkonaisuus ja varhainen heräily), joista unettomuuteen on saatavilla vertailutiedot koko väestöstä. Voimakasta päiväaikaista uneliaisuutta ilmoitti potevansa noin 30 % näkövammaisista (työikäisistä 25 % ja eläkeikäisistä 37 %). Unettomuus on käsitteenä vaikeaselkoinen. Aikuisista 33-60 % kärsii ajoittain unettomuudesta siinä määrin, että hakee siihen lääkärin apua tai käyttää lääkkeitä (21). Näkövammaiset potevat kyseistä oiretta hieman yleisemmin (työikäisistä 28 % ja eläkeikäisistä 39 %) kuin suomalaiset työikäiset (22 %) ja eläkeläiset (25 %) keskimäärin (7,8). Kelan ja Stakesin vuosina 1995-1996 tekemän väestötutkimuksen mukaan 75 vuotta täyttäneistä, avohoidon piiriin kuuluneista henkilöistä hieman alle 40 % raportoi unettomuudesta (22).

Nukahtamisvaikeuksia ilmeni 30 %:lla näkövammaisista (työikäisistä 26 % ja eläkeikäisistä 39 %). Nukahtamisvaikeudet olivat yleisempiä naisilla kuin miehillä (35 % vs. 24 %, p < 0,01). Varhainen heräily oli yhtä yleistä kuin nukahtamisvaikeudet. Myös sitä ilmeni yleisimmin vanhimmassa ikäryhmässä. Unen katkonaisuudesta raportoi noin 40 % näkövammaisista. Unen katkonaisuus yleistyi iän myötä. Unihäiriöiden osalta ilmeni varhaisessa heräilyssä eroa näkövamman asteen suhteen; erittäin heikkonäköiset ja sokeat raportoivat varhaista heräilyä yleisemmin kuin heikkonäköiset (38 % vs. 29 %, p < 0,05).

Ylipaino ja lihavuus

Vähintään lievästi ylipainoisia (BMI >= 25) oli näkövammaisista työikäisistä miehistä 59 % ja naisista 41 %, mikä on saman verran kuin muulla työikäisellä väestöllä keskimäärin sekä miesten (58 %) että naisten (42 %) osalta. Näkövammaisten miesten ja naisten välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä (p < 0,01). Merkittävästi ylipainoisia (BMI >= 30) oli näkövammaisista työikäisistä miehistä 17 % ja naisista 13 %, kun vastaava osuus on muussa väestössä sekä naisten että miesten osalta noin 12-13 % (7). Ylipainoisuus lisääntyi näkövammaisilla iän myötä kuten muussakin väestössä (23). Näkövammaisista eläkeikäisistä naisista oli lievästi ylipainoisia 61 % ja miehistä 64 %. Merkitsevästi ylipainoisten osuus oli näkövammaisten eläkeikäisten naisten osalta 17 % ja miesten osalta 15 %. KTL:n eläkeläistutkimuksessa painoindeksiryhmät on jaettu eri tavoin kuin aikuisväestön osalta, joten vertailu eläkeikäisten kesken on hankalaa. Näkövamman aste ei vaikuttanut ylipainon esiintymiseen. Alhaisemman koulutustason omaavien keskuudessa ilmeni ylipainoisuutta (BMI >= 25) yleisemmin kuin korkeasti koulutettujen joukossa.

Näkövammaisten koettu terveys

Näkövammaisista työikäisistä noin kaksi kolmasosaa (62 %) koki terveytensä joko hyväksi tai melko hyväksi, mikä on saman verran kuin suomalaisella aikuisväestöllä keskimäärin (7). Eläkeikäisistä näkövammaisista kolmasosa (noin 30 %) koki oman terveytensä joko hyväksi tai melko hyväksi, mikä on lähes saman verran kuin suomalaisen eläkeikäisen väestön keskuudessa (33 %) (8). Terveytensä melko huonoksi tai huonoksi koki näkövammaisista työikäisistä 12 prosenttia ja eläkeikäisistä 39 prosenttia. Kahdeksan prosenttia suomalaisista työikäisistä ja 17 prosenttia eläkeikäisistä arvioi oman terveytensä melko huonoksi tai huonoksi (7,8). Näkövammaisten naisten ja miesten arviossa terveydestään ei ollut eroa. Terveys koettiin samanlaiseksi riippumatta näkövamman asteesta. Korkeimman koulutuksen saaneista arvioi oman terveydentilansa hyväksi tai melko hyväksi prosentuaalisesti suurempi osuus kuin alimman koulutustason omaavista (64 % vs. 45 %, p < 0,01) (taulukko 2).

POHDINTA

Hyvä vastausosuus varmistaa sen, että tulokset ovat yleistettävissä Näkövammaisten Keskusliiton (NKL) jäsenrekisterissä oleviin yli 24-vuotiaisiin näkövammaisiin. Tuloksia ei kuitenkaan voida suoraan yleistää kaikkiin Suomen 80 000 näkövammaisiin, sillä tiedossa ei ole, miten hyvin NKL:n jäsenrekisteri heitä edustaa. Tästä huolimatta tulokset antavat hyvän tietopohjan näkövammaisille kohdistettujen terveyden edistämistoimintojen kehittämiselle. Oman haasteensa tulosten tarkasteluun tuo erilaisten sairauksien ja oireiden yleisyyden vertailu näkövammaisten ja muun väestön kesken, ja siinä erityisesti se, että tutkimukset on toteutettu eri tutkimusmenetelmillä. KTL:n aineistot (7,8) ovat postikyselytutkimuksia. Oma aineistomme on puolestaan kerätty puhelinhaastatteluin. Vertailu eri tutkimusmenetelmistä saatujen tulosten kesken on mahdollista, sillä tutkimusten mukaan postikyselyn ja puhelinhaastattelun tulokset eivät eroa merkitsevästi toisistaan (24).

Tulokset osoittavat selkeästi, että näkövammaisilla esiintyy yleisemmin erilaisia sairauksia ja oireita kuin muulla väestöllä. Erot olivat tilastollisesti merkitseviä suhteessa muuhun väestöön kohonneen verenpaineen, diabeteksen, sepelvaltimotaudin, rasituksenaikaisen rintakivun, nivel- ja selkäsäryn, masentuneisuuden sekä unettomuuden osalta. Erot tulivat esiin sekä Khin neliö -testin että 95 %:n luottamusvälitarkastelun kautta. Erot olivat prosentuaalisesti erityisen suuret kohonneen verenpaineen, diabeteksen, sepelvaltimotaudin ja masentuneisuuden suhteen. Taulukkoon 3 on koottu vertailtujen sairauksien ja oireiden yleisyys näkövammaisten ja muun väestön keskuudessa.

Näkövammaisten osalta terveyserot noudattavat maassamme vallitsevaa tavanomaista suuntausta; erilaisia sairauksia ja oireita ilmeni yleisemmin alhaisimman koulutustason omaavilla kuin korkeasti koulutetuilla. Näkövamman asteella ei ollut juurikaan yhteyttä sairauksien ja oireiden yleisyyteen. Tarkasteltaessa kahdessa nuorimmassa ikäryhmässä sairauksien ja oireiden yleisyyttä sokeutumisajankohdan mukaan (syntymäsokea tai lapsena näkövammautunut vs. aikuisena näkövammautunut), havaitaan selkeät erot kohonneen verenpaineen ja diabeteksen yleisyydessä. Niitä ilmeni aikuisena näkövammautuneilla huomattavasti yleisemmin kuin syntymäsokeilla tai lapsena näkövammautuneilla. Taulukosta 4 selviää eri sairauksien ja oireiden yleisyys sokeutumisajankohdan mukaan.

Diabetes on osaltaan aiheuttamassa näkövammautumista. Diabeettisen retinopatian osuus näkövamman syistä on noin 12 % työikäisillä ja hieman alle 10 % eläkeikäisillä (1). Mikä on diabeteksen vaikutus muiden sairauksien ja oireiden ilmenemiseen näkövammaisilla? Tyypin 2 diabetekseen liittyy muun muassa sepelvaltimotautivaara sekä lisääntynyt kuolleisuus sydän- ja verisuonisairauksiin (25). Tarkastelimme lähemmin diabeteksen yhteyttä muihin sairauksiin ja oireisiin. Tulosten mukaan diabetesta sairastavilla näkövammaisilla ilmeni tilastollisesti merkitsevästi tai erittäin merkitsevästi yleisemmin kohonnutta verenpainetta, sepelvaltimotautia, kohonnutta veren kolesterolia, rasituksenaikaista rintakipua sekä jalkojen turvotusta kuin niillä näkövammaisilla, jotka eivät sairastaneet diabetesta. Diabeteksella ei voida kuitenkaan selittää koko vaihtelun eroa. Verrattaessa suomalaisen aikuisväestön työikäisiä ja oman aineistomme ei-diabeetikoita, on edellä mainittujen sairauksien ja oireiden yleisyys näkövammaisilla huomattavasti suurempi kuin muulla työikäisellä väestöllä (7).

Kaikkien kansantautien yliedustus näkövammaisilla herättää monia kysymyksiä alttiudesta sairastua, elintavoista ja mahdollisuuksista elää tervettä elämää. Se nostaa esille kysymykset myös ennaltaehkäisyn, terveyden edistämisen ja kuntoutuksen mahdollisuuksista vaikuttaa tilanteeseen. Näkövamma vaikuttaa kokonaisvaltaisesti henkilön kaikkiin elämän alueisiin. Tämän vuoksi sen aiheuttamien haittojen pienentämistä joudutaan myös kohdistamaan sekä fyysisestä kunnosta huolehtimiseen, henkiseen tukemiseen ja valmentamiseen että arkisten päivittäistaitojen ja kommunikaatiotaitojen valmennukseen. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että näitä mahdollisuuksia pitäisi näkövammaisilla olla selvästi nykyistä enemmän.

Masentuneisuuden voimakas lisääntyminen eläkeikäisellä näkövammaisella verrattuna muuhun väestöön, jossa masennusoireet vähenevät iän myötä, osoittaa kuinka tärkeä on näkönsä menettävälle vanhukselle kuntoutus, jossa ohjataan vammaistaidoissa ja annetaan henkistä tukea. Iäkkäät näkövammaiset ovat selkeä riskiryhmä, sillä he kokevat myös terveytensä melko huonoksi tai huonoksi yli kaksi kertaa koko väestöä yleisemmin.

Tämän tutkimuksen valossa on vaikea tehdä arviota näkövammaisten terveydentilan muutoksista viime vuosikymmeninä, sillä erilaisten sairauksien ja oireiden yleisyyttä näkövammaisten keskuudessa ei ole selvitetty laajamittaisesti aikaisemmin maassamme. Täten tutkimuksemme on alkukartoitus toimien vertailukohteena tulevaisuuden terveyden edistämistoimintojen vaikuttavuutta arvioitaessa sekä näkövammaisten terveydentilan mahdollisia muutoksia seurattaessa.

Tulokset antavat viitteitä siihen, että näkövammaisten sairauksien ehkäisyyn ja terveyden edistämiseen niin tietojen, asenteiden kuin palveluidenkin osalta on panostettava tulevaisuudessa. On esimerkiksi oleellista tuottaa terveyteen ja sairauksiin liittyvää materiaalia näkövammaisille. Koska näkövammaisten on keskimääräistä vaikeampaa saada informaatiota kirjallisesta materiaalista, on otettava huomioon muut informaation välityskanavat, kuten radio, televisio, puhelin, ääninauhat ja suullinen tiedonanto. Terveystiedon antamisessa tulee ottaa huomioon niin joustavuus kuin paikallisuuskin (4).

Tutkimustuloksemme antavat aihetta lisäselvityksiin näkövammaisten terveydentilaa koskevissa kysymyksissä. Lisää tutkimusta tarvitaan myös muiden erityisryhmien osalta. Tätä näkemystä tukee kansanterveytemme kehittämistavoitteena oleva eri väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamisperiaatekin (9).

ENGLISH SUMMARY: THE PREVALENCE OF DISEASES AND SYMPTOMS AMONG VISUALLY IMPAIRED ADULTS

Information on the health status of visually impaired adults is limited in Finland as well as other countries. We studied this area by investigating the perceived health, symptoms and prevalence of self-reported diagnosed diseases of visually impaired adults in Finland. The data for the study (n = 600) was collected by means of telephone interviews.

The results indicate that visually impaired adults have more diseases and symptoms than the general population. High blood pressure, diabetes and coronary heart disease are more common among them. They have more chest pain during strenuous exercise, joint ache, backache, depression and insomnia. The older visually impaired also perceived their health as poorer than that of the general elderly population. The type of visual disability was not associated with the prevalence of diseases or symptoms. These varied according to marital status, sex and education.

The results demonstrate that, in future, we must pay more attention to the needs of special groups like visually impaired when planning prevention and health promotion measures. There is also a strong need for further research in this area.