Lihavuuden yhteys elämänlaatuun ja työkykyyn suomalaisessa aikuisväestössä

Lihavuus on maailmanlaajuisesti kasvava terveysongelma. Ylipaino ja lihavuus ovat yleistyneet myös Suomessa vuosikymmenten ajan (1,2). Vuonna 2017 lähes kolme neljäsosaa 30 vuotta täyttäneistä suomalaisista miehistä ja kaksi kolmasosaa naisista oli ylipainoisia (BMI ≥ 25 kg/m²) ja noin joka neljäs oli lihava (BMI ≥ 30 kg/m²) (2).

Lihavuus altistaa monille sairauksille, lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä ja heikentää toimintakykyä (3). Sen on todettu heikentävän terveyteen liittyvää elämänlaatua, vaikka henkilöllä ei olisi lihavuuteen liittyviä komplikaatioita (4,5). Se voi aiheuttaa psykososiaalisia ongelmia sekä haasteita työelämässä ja opiskelussa. Lihavat kärsivät myös erilaisista mielenterveyden häiriöistä ja masennuksesta useammin kuin normaalipainoiset (6,7).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan lihavuus ja siihen liittyvät liitännäissairaudet aiheuttavat 1,4–7,0 % Suomen terveydenhuollon kustannuksista (8). Toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvat epäsuorat kustannukset lisäävät kustannustaakkaa (9). Lihavuus on yhteydessä työkykyongelmiin ja usein epäsuorasti myös työkyvyttömyyseläkkeisiin (10,11).

Vaikka lihavuus on yksi suurimmista kansanterveydellisistä ongelmista Suomessa, tuoretta tietoa sen kokonaisvaltaisista vaikutuksista väestötasolla on vähän. Äskettäin julkaistussa FINRISKI 2002 ja 2007 -tutkimuksiin pohjautuvassa 10 vuoden seurantatutkimuksessa lihavuuden todettiin olevan merkittävästi yhteydessä useiden keskeisten kansantautien ilmaantuvuuden lisääntymiseen (12). Nuorilla lihavuuden on osoitettu olevan yhteydessä heikentyneeseen fyysiseen ja psyykkiseen elämänlaatuun (13). Painonnousuun keski-iässä liittyy heikentynyt elämänlaatu vanhuudessa (14).

Tämän FinTerveys 2017 -aineistoon perustuvan poikkileikkaustutkimuksen tavoitteena oli selvittää lihavuuden yhteyksiä elämänlaatuun ja itse raportoituun työkykyyn suomalaisessa aikuisväestössä.

Aineisto ja menetelmät

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen FinTerveys 2017 -tutkimukseen kutsuttiin 10 000 satunnaisesti valittua vähintään 18-vuotiasta Suomessa asuvaa henkilöä (2,15). Tutkimuksen tiedot kerättiin terveystarkastuksissa ja kyselylomakkeilla vuoden 2017 tammi-kesäkuun aikana Manner-Suomessa. Kutsutuista 71 % osallistui johonkin tiedonkeruun osaan. Kaikki osallistujat antoivat tutkimuskohtaisen suostumuksen lisäksi biopankkisuostumuksen.

Tutkimuksen analyyseihin otettiin mukaan 4 956 FinTerveys 2017 -tutkimuksen terveystarkastukseen osallistunutta 18–99-vuotiasta miestä (n = 2 205, 44 %) ja naista (n = 2 751, 56 %), joiden painoindeksi oli terveystarkastusmittauksen perusteella vähintään 18,5 kg/m² (Liitekuvio 1 artikkelin sähköisessä versiossa, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > 45/2020). Alipainoiset (BMI < 18,5 kg/m²; n = 34) rajattiin pois aineistosta.

Tutkimuksen tiedot painoindeksiä lukuun ottamatta pohjautuvat FinTerveys 2017 -kyselylomakkeiden vastauksiin. Elämänlaatua arvioitiin Maailman terveysjärjestön WHO-QOL-mittarista lyhennetyllä EUROHIS-QOL 8 -elämänlaatumittarilla (16). Sen kysymykset kartoittavat elämänlaadun psyykkistä, fyysistä, sosiaalista ja ympäristöulottuvuutta. Vastausvaihtoehdot ovat "erittäin hyvä", "hyvä", "kohtalainen", "huono" ja "erittäin huono". Vastauksista laskettiin keskiarvo asteikolla 1–5. Lisäksi selvitettiin mittarin kahdeksan eri elämänlaadun osa-alueen hyväksi tai erittäin hyväksi kokeneiden henkilöiden osuudet.

Koettua työkykyä arvioitiin tarkastelemalla psyykkisen ja fyysisen työkykynsä hyväksi tai erittäin hyväksi raportoineiden henkilöiden osuuksia. Lisäksi selvitettiin itse raportoitujen sairauspoissaolopäivien keskiarvo työssä käyvillä 12 edeltäneen kuukauden aikana sekä niiden henkilöiden osuudet, joilla oli yli 14 sairauspoissaolopäivää ajanjakson aikana.

Analyysiryhmät perustuivat lihavuuden luokitukseen painoindeksin perusteella (Liitekuvio 1) (3). Ryhmät olivat ylipainoiset (painoindeksi 25–29,9 kg/m²), lihavat (30–34,9 kg/m²), vaikeasti lihavat (35–39,9 kg/m²) ja sairaalloisen lihavat (≥ 40 kg/m²) Verrokkiryhmän muodostivat normaalipainoiset henkilöt (painoindeksi 18,5–24,9 kg/m²). Analyyseissä käytettiin kahta ikäluokitusta. Muissa analyyseissä mukana olivat kaikki täysikäiset henkilöt, mutta työkykyyn liittyvissä muuttujissa analyysi rajattiin 20–64-vuotiaisiin.

Koko aikuisväestöä edustavien tulosten saamiseksi analyyseissä käytettiin painokertoimia, jotka huomioivat otantatodennäköisyyden ja kadon vaikutuksen (15). Painokertoimena käytettiin osallistumistodennäköisyyden ja poimintatodennäköisyyden tulon käänteislukua, joka kalibroitiin lopuksi ositekohtaisella perusjoukon koolla.

Tulokset analysoitiin R-ohjelman versiolla 3.5.3 ja SAS-ohjelman versiolla 9.4. Tulokset esitetään prosenttiosuuksina (luokkamuuttujat) tai keskiarvoina (jatkuvat muuttujat). Tuloksille laskettiin 95 %:n luottamusvälit. Ikä- ja sukupuolivakioidut tilastolliset analyysit tehtiin käyttämällä jatkuville muuttujille lineaarista ja kaksiluokkaisille muuttujille logistista regressiomallia.

Tulokset

Lihavuuden esiintyvyys ja sosiodemografiset tekijät

FinTerveys 2017 -tutkimusaineiston perusteella vuonna 2017 suomalaisista miehistä ylipainoisia oli 43 % ja lihavia 25 % (taulukko 1). Naisilla vastaavat luvut olivat 33 % ja 26 %. Ylipainoiset ja lihavat olivat keskimäärin vanhempia ja alemmin koulutettuja kuin normaalipainoiset. Pelkän perusasteen koulutuksen saaneita oli lihavista 24–27 %, ylipainoisista 18 % ja normaalipainoisista 14 %. Työelämässä olevien osuus oli lihavien ryhmissä pienempi (45–46 %) kuin normaalipainoisten ryhmässä (52 %).

Elämänlaatu

EUROHIS-QOL 8 -mittarin keskimääräinen kokonaispistemäärä oli ylipainoisilla (4,0; p ≤ 0,01) ja lihavilla (3,7–3,9; p ≤ 0,001) merkitsevästi pienempi kuin normaalipainoisilla (4,1) (kuvio 1). Vaikutuksen suuruuden arviointi (Cohenin d) on esitetty liitetaulukossa 1. Naisten ja miesten tai ikäryhmien välillä ei havaittu merkitsevää eroa elämänlaadussa eri painoindeksiryhmissä.

Merkitsevästi pienempi osa tutkimukseen osallistuneista lihavista koki elämänlaatunsa hyväksi tai erittäin hyväksi (67–70 %) normaalipainoisiin (82 %) verrattuna (p ≤ 0,001) (kuvio 2, liitetaulukko 2). Terveydentilaansa oli tyytyväisiä 54–67 % lihavista ja 84 % normaalipainoisista (p ≤ 0,001). Lihavista 63–67 % koki, että heillä on riittävästi energiaa päivittäisiin aktiviteetteihin, normaalipainoisista 80 % (p ≤ 0,01). Lihavat olivat myös merkitsevästi normaalipainoisia tyytymättömämpiä itseensä, kykyynsä suoriutua päivittäisistä askareista, asuinalueensa elinolosuhteisiin ja toimeentuloonsa.

Työkyky

Tutkimukseen osallistuneista 20–64-vuotiaista lihavista 73 %, vaikeasti lihavista 69 % ja sairaalloisen lihavista 53 % koki fyysisen työkykynsä hyväksi tai erittäin hyväksi, kun vastaava osuus normaalipainoisista oli 90 % (taulukko 2). Psyykkisen työkykynsä hyväksi koki 72–75 % lihavista ja 85 % normaalipainoisista. Kun ikä ja sukupuoli oli vakioitu, ero fyysisessä työkyvyssä oli tilastollisesti merkitsevä normaalipainoisiin verrattuna kaikissa lihavuusluokissa ja psyykkisessä työkyvyssä muissa paitsi sairaalloisen lihavien luokassa.

Työssä käyvät normaalipainoiset 20–64-vuotiaat henkilöt raportoivat keskimäärin 7,6 sairauspoissaolopäivää (95 %:n LV 5,8–9,5) edeltäneiden 12 kuukauden ajalta. Sairauspoissaolopäiviä raportoitiin merkitsevästi enemmän lihavien (11,3; 8,3–14,2; p ≤ 0,01) ja vaikeasti lihavien ryhmissä (13,4; 7,9–18,9; p ≤ 0,05). Yli 14 sairauspoissaolopäivää edeltäneiden 12 kuukauden aikana raportoi 21 % lihavista, 24 % vaikeasti lihavista, 23 % sairaalloisen lihavista ja 11 % normaalipainoisista. Ikä- ja sukupuolivakioidussa tilastollisessa analyysissä ero oli merkitsevä normaalipainoisten ja merkittävästi (p ≤ 0,001) sekä vaikeasti (p ≤ 0,01) lihavien välillä.

Pohdinta

Tämä valtakunnalliseen FinTerveys 2017 -aineistoon perustuva poikkileikkaustutkimus on ensimmäinen lihavuuden yhteyksiä elämänlaatuun ja työkykyyn koko suomalaisessa aikuisväestössä edustavasti kartoittava tutkimus. Tulokset osoittivat, että lihavat kokevat elämänlaatunsa heikommaksi kuin normaalipainoiset usealla elämänlaadun eri osa-alueella. Lihavat kokevat myös fyysisen ja psyykkisen työkykynsä heikommaksi ja heillä on enemmän sairauspoissaoloja kuin normaalipainoisilla.

Elämänlaatu on laaja käsite, joka kuvaa yksilön subjektiivista fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaa. Tutkimusten perusteella lieväkin lihavuus heikentää erityisesti fyysistä elämänlaatua ja toimintakykyä. Lihavuuden vaikutukset psykososiaaliseen elämänlaatuun ovat moninaisempia, ja naisilla yhteys on useissa tutkimuksissa ollut selvempi kuin miehillä (4,17,18,19).

Tässä tutkimuksessa käytetyn EUROHIS-QOL 8 -elämänlaatumittarin keskimääräinen kokonaispistemäärä oli jo ylipainoisten ryhmässä merkitsevästi pienempi kuin normaalipainoisilla. Lihavien ryhmissä kokonaispistemäärä oli sitä pienempi, mitä vaikeammasta lihavuudesta oli kyse. Naisten ja miesten välillä tai eri ikäryhmien välillä ei havaittu merkitseviä eroja kokonaispistemäärässä.

Keskeinen havainto oli, että elämänlaatuunsa tyytyväisten osuudet olivat lihavien ryhmissä merkitsevästi pienemmät kuin normaalipainoisilla seitsemällä EUROHIS-QOL 8 -mittarin kahdeksasta osa-alueesta. Ainoastaan ihmissuhteisiin tyytyväisten osuudessa ei ollut merkitsevää eroa. Suurimmat erot havaittiin tyytyväisyydessä yleiseen terveydentilaan ja elämänlaatuun sekä koettuun päivittäisen energian määrään. Naisten ja miesten kokemukset poikkesivat toisistaan usealla eri elämänlaadun osa-alueella. Huomattavaa oli, että lihavat olivat normaalipainoisia tyytymättömämpiä myös toimeentuloonsa. Tulevaisuudessa olisikin kiinnostavaa tarkastella, johtuuko tämä eroista sosioekonomisissa taustatekijöissä vai painoindeksin vaikutuksesta itsenäisenä tekijänä.

Tutkimuksessa havaittu ero psyykkisessä elämänlaadussa lihavien ja normaalipainoisten välillä poikkeaa laajasta Helsingin kaupungin työntekijöillä toteutetusta kyselytutkimuksesta, jossa havaittiin merkitsevä yhteys lihavuuden ja fyysisen, mutta ei psyykkisen elämänlaadun välillä (20). Tuoreessa Kouluterveyskyselyn aineistoon perustuvassa tutkimuksessa sen sijaan havaittiin, että ylipaino on yhteydessä useaan fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia kuvaavaan tekijään ja heikentyneeseen elämänlaatuun nuorilla (13).

Aiemmissa suomalaistutkimuksissa aikuisiän lihavuuden ja painonnousun on osoitettu lisäävän erityisesti pitkien, mutta myös lyhyiden työpoissaolojen määrää sekä altistavan pysyvälle työkyvyttömyydelle (10,21,22). Tässä tutkimuksessa havaittiin, että lihavien koettu työkyky on merkittävästi heikompi kuin normaalipainoisten. Mitä vaikeammasta lihavuudesta oli kyse, sitä harvempi kokee fyysisen ja psyykkisen työkykynsä hyväksi. Lihavat raportoivat myös enemmän sairauspoissaolopäiviä, ja normaalipainoisiin verrattuna lihavista noin kaksinkertainen määrä raportoi yli 14 sairauspoissaolopäivää edeltäneiden 12 kuukauden ajalta.

Tuloksia tulkittaessa on huomioitava, että tutkimuksen tavoitteena oli kuvailla yleisellä tasolla elämänlaatua ja työkykyä eri painoindeksiryhmissä. Elämänlaatuun vaikuttavat monet tekijät, kuten ikä, sairastavuus ja sosiodemografiset tekijät. Yhteys taustatekijöiden, lihavuuden ja elämänlaadun välillä on usein kaksisuuntainen, ja suorien syy-seuraussuhteiden osoittaminen haastavaa (23). Liitännäissairauksien on useissa tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä heikentyneeseen elämänlaatuun lihavilla (19,24). Tulevaisuudessa olisikin kiinnostavaa selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat keskeisimmin koettuun elämänlaatuun ja toimintakykyyn lihavilla.

Sairaalloisen lihavien ryhmässä erityisesti miesten tulos poikkesi usean muuttujan kohdalla yleisestä linjasta. Tähän lienee osasyynä sairaalloisen lihavien ryhmän suhteellisen pieni koko otoksessa sekä osallistujien mahdollinen valikoituminen. Vaikka väestötason tutkimuksissa valikoitumisesta johtuva vääristymä on yleensä vähäisempi kuin kliinisissä tutkimuksissa, satunnaispoiminnalla tutkimukseen kutsutuista sairaalloisen lihavista henkilöistä terveystarkastukseen ovat todennäköisimmin osallistuneet parhaassa kunnossa olevat.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä, että lihavuus vaikuttaa laajasti yksilön kokemukseen terveydestä ja hyvinvoinnista sekä heikentää työkykyä. Lihavuuden suuren esiintyvyyden huomioiden ongelma koskee huomattavaa osaa suomalaisia ja aiheuttaa merkittävän yhteiskunnallisen taakan. Pelkkä lihavuuden ehkäisy ei nykyisellään ole riittävä toimi ongelman korjaamiseksi.

Uusien hoitosuositusten mukaisesti lihavuuden hoidon tavoitteena tulisi olla liitännäissairauksien ehkäisyn ja hoidon lisäksi työ- ja toimintakyvyn sekä elämänlaadun parantaminen (3). Aikuisille ensisijainen hoitomuoto on ei-kirurginen: elintapahoidon ja niukkaenergiaisen ruokavalion rinnalle on viime vuosina tullut uusia lääkehoitoja. Varhainen tuki ja potilaslähtöisen hoidon tarjoaminen koko elinkaaren ajan ovat keskeisiä toimia pysyvien tulosten saavuttamiseksi.

THL Biopankki luovutti FinTerveys 2017 -aineiston tiedot tutkimusta varten (lupanumero BB2019_27). Kiitämme FinTerveys 2017 -tutkimukseen osallistuneita.

Novo Nordisk Farma Oy on tukenut artikkelin kirjoittamista.