Lasten sekaruokavaliossa maitotuotteet ovat merkittävä energian ja ravintoaineiden lähde

– ­Kasvis- ja vegaaniruokavalioissa on niukasti jodin lähteitä

Kasvikuntapainotteisten ruokavalioiden on havaittu yleistyvän Suomessa (1,2). Tällä siirtymällä on osoitettu olevan hyötyjä niin terveyden kuin ympäristönkin kannalta (3).

Vegaaniruokavalio ei sisällä lainkaan eläinperäisiä tuotteita. Lisäksi on olemassa erilaisia kasvisruokavalioita, kuten lakto- (maitoa), lakto-ovo- (maitoa, munaa) ja pescovegetaarinen (maitoa, munaa, kalaa) ruokavalio. Fleksitaarinen ruokavalio on kasvikuntapainotteinen, mutta mitään ruokaryhmää ei suljeta täysin pois. Kasvikuntapainotteisuus tarkoittaa, että ruokavalion pääroolissa ovat kasvikunnan tuotteet, kuten viljat, palkokasvit, juurekset, vihannekset, hedelmät ja marjat. 

Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, mistä lähteistä eri ruokavalioita noudattavat suomalaiset päiväkoti-ikäiset lapset saavat ravintoaineita. Saantilähteiden tuntemus on tärkeää, kun suunnitellaan ruokavalion koostamista ja arvioidaan yksittäisen ruoka-aineen lisäämisen tai pois jättämisen vaikutusta koko ruokavalion ravintosisältöön.

Aineisto ja menetelmät

Aineisto saatiin kahdesta havainnoivasta poikkileikkaustutkimuksesta. Helsinkiläisten vegaaniruokavaliota noudattavien lasten ravitsemusta selvittävä MIRA Helsinki -tutkimus toteutettiin vuonna 2017 (4). Siihen osallistui 59 lasta, joista 25 noudatti päiväkodissa vegaaniruokavaliota ja 34:llä ei ollut päiväkodissa mitään erityisruokavaliota. Suurin osa päiväkodissa vegaaniruokaa syövistä lapsista noudatti kotona jotakin muuta ruokavaliota. Tähän työhön otettiin mukaan 1–6-vuotiaat, joilta oli käytettävissä ruokapäiväkirja ja tieto painosta (n = 55).

DAGIS-tutkimus toteutettiin kahdeksassa Uudenmaan ja Etelä-Pohjanmaan kunnassa 2015–2016 (5). Huoltajien raportoima ruokavaliotieto oli saatavissa 814 osallistuneelle lapselle. Tähän työhön mukaan otettiin kaikki kasvisruokavaliota noudattaneet sekä heidän kanssaan samoissa kunnissa (Porvoo, Lohja, Vantaa) asuvat tutkittavat, jotka eivät noudattaneet erityisruokavaliota ja joilta oli käytettävissä ruokapäiväkirja ja tieto painosta (n = 411). DAGIS-aineiston tutkittavat olivat 2–6-vuotiaita.

MIRA Helsinki sai Husin koordinoivan eettisen toimikunnan ja DAGIS Helsingin yliopiston ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin toimikunnan puoltavan lausunnon. Huoltajat antoivat kirjallisen tietoisen suostumuksen perheen osallistumisesta.

Molemmissa tutkimuksissa tutkimusavustaja mittasi lapsen painon, huoltajat täyttivät ruokapäiväkirjaa kotona ja päiväkodin henkilökunta päivähoidon aikana annoskuvakirjan avulla (6,7). MIRA Helsinki -tutkimuksessa ruokapäiväkirjaa pidettiin neljän ja DAGIS-tutkimuksessa kolmen päivän ajan. Ruokapäiväkirjat tallennettiin AivoDiet-ohjelmalla, joka sisälsi Fineli-tietokannan (8).

Analyysejä varten tutkittavat luokiteltiin i) sekaruokavaliota (n = 438), ii) pescovegetaarista tai fleksitaarista (n = 13), iii) lakto- tai lakto-ovovegetaarista (n = 7) ja iv) vegaaniruokavaliota (n = 8) noudattavien ryhmiin huoltajan ilmoittamien tietojen perusteella (taulukko 1; perusteet liitteessä 1). Aluksi laskettiin, kuinka paljon kukin tutkittava sai energiaa ja ravintoaineita eri raaka-aineryhmistä (liitetaulukko 1) vuorokautta kohti. Näistä tiedoista laskettiin ryhmäkohtaiset keskiarvot ja eri raaka-aineiden osuudet saannista. Ruokia tarkasteltiin raaka-ainetasolla eli kypsentämättömässä muodossa, joten saantilähteitä kuvaavissa tuloksissa ei ole huomioitu kypsennyksen aiheuttamaa vitamiinien ja kivennäisaineiden hävikkiä. Tässä työssä esitetään tulokset energian ja valikoitujen ravintoaineiden osalta. Muiden ravintoaineiden saantilähteitä kuvaavat taulukot ovat pyynnöstä saatavissa kirjoittajilta.

Tulokset

Tärkeimpiä energian lähteitä kaikissa ruokavalioissa olivat viljat ja maitotuotteet tai maitotuotteiden kaltaiset kasviperäiset tuotteet (kuvio 1). Vegaaniruokavaliota noudattavat saivat maitotuotteiden kaltaisista kasviperäisistä tuotteista keskimäärin 24 % energiastaan niin, että 16 % energiansaannista tuli soijapohjaisista tuotteista, 7 % kaurapohjaisista ja alle 0,5 % muista tuotteista, kuten kookosmaidosta, vegaanisesta juustosta sekä manteli- ja riisijuomista.

Proteiinin osuus kokonaisenergiasta (E%) oli sekaruokavaliossa 16 E%, muissa ruokavalioissa 13–14 E% (kuvio 2, liitetaulukko 2). Maitotuotteiden, kananmunan, kalan ja lihan yhteenlaskettu osuus proteiinin saannista oli sekaruokavaliossa 71 %, fleksitaarisen tai pescovegetaarisen ruokavalion ryhmässä 36 %, ja lakto-ovo- ja laktovegetaarisen ruokavalion ryhmässä 16 %. Vegaaniruokavaliossa maitotuotteiden kaltaiset kasviperäiset tuotteet olivat tärkein (34 %) proteiinin lähde (kuvio 2): soijapohjaisista tuotteista tuli 29 % ja kaurapohjaisista 5 % proteiininsaannista. Lisäksi vegaaniruokavaliossa tärkeitä proteiinilähteitä olivat viljat (29 %) ja palkokasvit (24 %).

Maitotuotteet olivat sekaruokavaliossa merkittävin tyydyttyneen rasvan lähde (kuvio 3). Öljyt ja levitettävät rasvat olivat tärkeitä kerta- ja monityydyttymättömien rasvahappojen lähteitä kaikissa ruokavalioissa (tulosta ei esitetä). Lapset, joiden ruokavalio ei sisältänyt lainkaan kalaa, eivät saaneet ruoastaan eikosapentaeenihappoa (EPA) tai dokosaheksaeenihappoa (DHA), lukuun ottamatta hyvin pieniä määriä DHA:ta kananmunasta (liitetaulukot 3–4). 

Kasvis- ja vegaaniruokavalioissa A-vitamiinia saatiin lähinnä karotenoidipitoisista kasviksista, etenkin porkkanasta, sekä levitettävistä rasvoista (liitetaulukko 5). D-vitamiinilla oli kaikissa ruokavalioissa kaksi päälähdettä: maitotuotteet tai niiden kaltaiset kasviperäiset tuotteet ja levitettävät rasvat (liitetaulukko 6). Vegaaniruokavaliossa folaatin tärkeitä lähteitä olivat maitotuotteiden kaltaiset kasviperäiset tuotteet ja palkokasvit (liitetaulukko 7) ja B₁₂-vitamiinin päälähde olivat maitotuotteiden kaltaiset kasviperäiset tuotteet (liitetaulukko 8). 

Vilja oli tärkein raudan lähde kaikissa ruokavalioissa (liitetaulukko 9). Lisäksi rautaa saatiin sekaruokavaliossa lihasta ja muissa ruokavalioissa palkokasveista sekä maitotuotteiden kaltaisista kasviperäisistä tuotteista. Nämä ruoat sisältävät rautaa luontaisesti. Maitotuotteet olivat sekaruokavaliossa merkittävin jodin lähde, eikä muissa ruokavalioissa maitotuotteiden kaltaisista kasviperäisistä tuotteista saatu vastaavia määriä jodia (liitetaulukko 10). 

Päätelmät

Tutkimuksemme osoitti, että päiväkoti-ikäisten lasten sekaruokavaliossa eläinperäisellä ruoalla on huomattava merkitys energian ja useiden ravintoaineiden lähteenä. Pääasiassa tai täysin kasvikuntaan perustuvien ruokavalioiden ravintoaineiden saantilähteet poikkesivat merkittävästi sekaruokavaliosta. 

Maitotuotteiden osuus sekaruokaa syövien lasten proteiininsaannista (39 %) oli korkeampi kuin suomalaisessa aikuisväestössä, jossa se on 26–28 % (9). Sekaruokavaliossa proteiinin osuus energiansaannista oli samaa luokkaa kuin aiemmissa tutkimuksissa 1-vuotiailla ei-imetettävillä helsinkiläisillä (10) ja 6–8-vuotiailla kuopiolaisilla lapsilla (11). Kasvikuntapainotteisissa ruokavalioissa ja vegaaniruokavaliossa maitotuotteiden kaltaisten kasviperäisten tuotteiden merkitys proteiinin saannissa oli suuri. Tarkastelimme tässä työssä kuitenkin vain kokonaisproteiinin, emme yksittäisten aminohappojen saantia. Kasvikuntapainotteisissa ruokavalioissa ja vegaaniruokavaliossa oleellista on proteiinin määrän lisäksi hyvä aminohappokoostumus. Tuotteita valitessa on hyvä huomata, että soijatuotteet sisältävät usein enemmän proteiinia kuin vastaavat kauratuotteet ja soijan proteiinin laatu on hyvä nk. DIAAS-arvolla (engl. digestible indispensable amino acid score) mitattuna (12). Arvo huomioi sekä proteiininlähteen aminohappojakauman että niiden sulavuuden ohutsuolessa. Jatkossa onkin tärkeää tutkia aminohappojen saantia lasten kasvikuntapainotteisissa ruokavalioissa ja vegaaniruokavaliossa. 

Sekaruokavaliota noudattavilla lapsilla tyydyttyneiden rasvahappojen osuus energiasta oli keskimäärin suositeltua (< 10 E% (13)) suurempaa ja samaa suuruusluokkaa kuin aiemmassa kuopiolaistutkimuksessa (11). Raportoimme aiemmin, että vegaaniruokavaliota noudattavilla lapsilla oli merkittävästi pienempi veren LDL-kolesterolipitoisuus kuin sekaruokavaliota noudattavilla (4). Sama on havaittu Saksassa (14) ja Puolassa (15) tehdyissä poikkileikkaustutkimuksissa. Lasten sekaruokavaliossa rasvaisten maitotuotteiden ja lihan kulutuksen vähentäminen voisikin muuttaa rasvan laatua sydänystävällisempään suuntaan.

EPA:n ja DHA:n saanti jäi hyvin pieneksi lapsilla, jotka eivät syöneet kalaa. Elimistö pystyy valmistamaan EPA:a ja DHA:ta alfalinoleenihaposta, mutta etenkin DHA:ta vain vähäisisessä määrin (16). DHA:ta tarvitaan aivojen ja verkkokalvon kehityksessä, joten Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO katsovat, että 0–24 kk:n iässä sitä on hyvä saada ravinnosta (16,17). Yli 2-vuotiaille lapsille EFSA ei ole asettanut DHA:n saannin tarkkaa suositusta, mutta yhteensä 250 mg/vrk EPA:a ja DHA:ta arvioidaan riittäväksi saanniksi (18) ja tätä perustellaan sydänterveyden edistämisellä (16). EFSA:n mukaan ravitsemusneuvonnassa voidaan lähtökohdaksi ottaa DHA:n saannin varmistaminen joko syömällä rasvaista kalaa 1–2 kertaa viikossa tai käyttämällä EPA:a ja DHA:ta sisältävää valmistetta (16). Vegaanisia DHA-lisiä tuotetaan mikrolevillä.

Havaitsimme levitettävän rasvan olevan tärkeä A-vitamiinin lähde vegaaniruokavaliossa. Tästä olisi hyvä kertoa ravitsemusneuvonnan osana perheille, joissa eläinperäisiä tuotteita käytetään vain vähän tai ei lainkaan. Puolassa (15) ja Saksassa (19) on havaittu vegaaniruokavaliota noudattavien lasten saavan ruoasta hyvin vähän D- ja B₁₂-vitamiineja. Tilanne on Suomessa erilainen: saantia turvaa runsas D- ja B₁₂-vitamiineilla täydennettyjen tuotteiden käyttö. Erot maiden välillä korostavat kotimaisen tutkimuksen tarvetta. Ruoasta saatujen vitamiinien lisäksi suomalaisissa suosituksissa vegaaniruokavaliota noudattaville suositellaan B₁₂-vitamiinilisää ja kaikille lapsille D-vitamiinilisää (13). 

Tutkimuksessamme raudansaanti oli vegaaniruokavaliossa runsasta. Lukuisat tekijät kuitenkin vaikuttavat raudan imeytymistä edistävästi tai heikentävästi (20), joten ruokavalion lisäksi on tärkeää tutkia jatkossa myös vegaani- ja kasvisruokavalioita noudattavien lasten rautastatusta. 

Sekaruokavaliossa maitotuotteet olivat tärkeä jodin lähde. Jodia lisätään karjan rehuun ja sitä päätyy myös maitoon (21). Kuluttajan on hyvä huomata, että osa soija- ja kaurapohjaisista maitotuotteiden kaltaisista tuotteista ei ole jodilla täydennyttyjä. Suomessa suositellaankin jodilisän käyttöä, mikäli ruokavalio ei sisällä lehmänmaitotuotteita (13). Tulostemme perusteella kannustamme elintarviketeollisuutta harkitsemaan aiempaa useampien kasvipohjaisten tuotteiden täydentämistä jodilla. Tämä turvaisi jodin saantia, jos maitotuotteita käytetään vähän tai ei lainkaan ja tietoisuus korvaavista jodin lähteistä on puutteellinen. 

Tutkimuksemme vahvuutena oli mahdollisuus yhdistää kaksi samanlaisin menetelmin kerättyä, raaka-ainekohtaisen tarkastelun mahdollistavaa aineistoa. Heikkoutena oli muita kuin sekaruokavaliota noudattavien tutkittavien lasten vähäinen määrä sekä osin valikoitunut otos, sillä kaikki vegaaniruokavaliota noudattavat rekrytoitiin Helsingistä. Ruokapäiväkirjamenetelmän yleisesti tunnettuihin virhelähteisiin kuuluvat muun muassa vaikeudet annoskokojen arvioinnissa (22) ja menetelmän kuormittavuudesta johtuva mahdollinen ruokavalion muuttaminen kirjausjakson aikana (23). Ryhmätason energiansaantia arvioitaessa menetelmää pidetään kuitenkin melko luotettavana (23). Erityisenä haasteena tässä työssä oli, että elintarvikkeiden koostumustietokanta sisälsi rajallisesti vegaanisia tuotteita ja niiden ravintosisältöä piti arvioida toisten samankaltaisten tuotteiden perusteella.

Päiväkoti-ikäisten lasten täysipainoisesta ruokavaliosta huolehtiminen on ensisijaisesti huoltajien vastuulla. Neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa on tärkeää tukea huoltajia, jotta heillä on valmiudet huolehtialapsen kasvua ja kehitystä tukevasta ruokavaliosta. Lapsen vegaani- tai vahvasti kasvikuntavoittoinen ruokavalio edellyttää myös terveydenhuollon ja ruokapalveluiden ammattilaisilta perehtymistä näihin ruokavalioihin.

Havaitsimme, että kasvisruokavalio voi käytännössä olla hyvin lähellä vegaaniruokavaliota ja uskomme, että näissä tapauksissa perhe voi hyötyä laillistetun ravitsemusterapeutin tuesta ruokavalion toteuttamisessa. Täysin tai lähes vegaanista ruokavaliota noudattavien lasten riittävä A-, D- ja B₁₂-vitamiinien saanti voidaan varmistaa käyttämällä täydennettyjä tuotteita ja ravintolisiä. Mikäli ruokavalio ei sisällä lainkaan lehmänmaitotuotteita, on syytä tarkistaa, onko perhe tietoinen jodilisää koskevasta suosituksesta (13).

Sekaruokavaliota noudattavien lasten kohdalla on hyvä huomioida samoja ravitsemusohjeita kuin aikuisväestön kanssa työskennellessä – lähes kaikki hyötyisivät punaisen lihan ja rasvaisten maitotuotteiden vähentämisestä sekä runsaammasta palkokasvien, vihannesten ja juuresten käytöstä. 

Tutkimusta ovat tukeneet Ravitsemuksen Tutkimussäätiö, Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan Rahasto ja Suomen Akatemia (päätökset 288038 ja 315817).