HYKS:n korvaklinikalla niin aikuisten kuin lastenkin nielurisaleikkaukset on tehty niin, että potilaat tulevat toimenpideaamuna sairaalaan ja pääsevät kotiin leikkausta seuraavana päivänä. Uusi erillinen päiväkirurginen yksikkö oli tätä selvitystä tehtäessä rakenteilla. Yhdysvalloissa päiväkirurgiaan on siirrytty pitkälti vakuutusyhtiöiden painostuksesta rahan vuoksi, Kanadassa vuodepaikkojen vähäisyyden ja leikkausjonojen kasvun takia (1). Euroopassa siirtyminen päiväkirurgiaan on ollut hitaampaa, ja lasten nielurisaleikkauksissa sairaalassaoloajat voivat vielä olla pitkiäkin (2).

Tässä tutkimuksessa halusimme selvittää, onko lasten päiväkirurginen nielurisaleikkaus turvallinen. Meitä kiinnostivat myös vanhempien mielipiteet päiväkirurgiasta. Ainakin lapset mutta kenties vanhemmatkin voisivat pitää siitä, ettei sairaalaan tarvitse jäädä yöksi. Lapsen kokema stressi toimenpiteestä voi olla päiväkirurgiassa vähäisempää (3). Uskoimme etukäteisinformaation hyvin tärkeäksi asian onnistumiselle (4), ja sen vuoksi uusimme kirjalliset ohjeet päiväkirurgiasta ja leikkauksen jälkeisestä hoidosta. Yksinkertaistimme ruokavalio-ohjeita niin, että leikkausta seuraavasta päivästä alkaen saa syödä normaalisti.

POTILAAT JA MENETELMÄT

Leikkasimme 100 lasta syys-marraskuussa 2000. Lapset tulivat leikkaukseen HYKS:n, Helsingin kaupungin Laakson sairaalan tai Vantaan kaupungin Peijaksen sairaalan normaaleista leikkausjonoista. Lasten tuli olla 3-16-vuotiaita. Jatkuvaa lääkitystä vaativia perussairauksia ei saanut olla. Jos lapsi oli sairastanut keuhkokuumeen, piti paranemisesta olla vähintään kuukausi ennen leikkausta. Vanhempien tuli olla yhteistyökykyisiä. Kotoa sairaalaan sai olla korkeintaan tunnin ajomatka.

Leikatuista tyttöjä oli 46 ja poikia 54. Keski-ikä oli 7,7 v (2,7-16,7 v). Nielurisaleikkauksia tehtiin 38 ja nielu- ja kitarisaleikkauksia 62. Lisäksi korvien mikroskopia tehtiin 29 lapselle, näistä 18:lle tärykalvopisto tai putkitus. Kahdelta lapselta katkaistiin kielijänne ja kahdelta lapselta laapistettiin nenästä vuotava suoni. Yhdelle lapselle tehtiin keuhkoputkien tähystys. Leikkausaiheet on esitetty taulukossa 1.

Sama sairaalalääkäri teki kaikki toimenpiteet. Nielurisaleikkaus tehtiin kylmädissektiomenetelmällä ja hemostaasi komprimoiden ja bipolaaripoltolla.

Lapset tulivat osastolle toimenpideaamuna. Leikkaava lääkäri tutki lapsen ja keskusteli lapsen ja vanhempien kanssa. Tiedusteltiin, oliko tulevista tapahtumista kysyttävää. Leikkausta ja kotihoitoa koskevat kirjalliset ohjeet oli lähetetty kirjeitse kotiin leikkauspäiväilmoituksen mukana.

Lapset saivat esilääkkeeksi midatsolaamia 0,3-0,5 mg/kg suun kautta. Leikkaussalissa lapsilla oli perusmonitorointi (verenpaine, EKG ja pulssioksimetri). Anestesia aloitettiin nukahtamisannoksella propofolia (2,5-3,5 mg/kg) ja alfentaniilia (15 myyg/kg). Anestesiaa jatkettiin hapen, ilokaasun ja sevofluraanin seoksella. Perifeerisenä lihasrelaksanttina käytettiin rokuronia noin 0,3 mg/kg. Leikkauksen jälkeisen kivun estoon lapset saivat suoneen diklofenaakkia 1 mg/kg ja tramadolia 2 mg/kg hitaana infuusiona (noin 20 min). Pahoinvoinnin estoon käytettiin metoklopramidia 0,2 mg/kg suoneen. Leikkauksen jälkeistä kivunhoitoa varten lasten olkavarteen laitettiin subkutaanineula. Lääkkeenä käytettiin oksikodonia 0,03-0,05 mg/kg heräämössä suoneen ja osastolla 0,1mg/kg ihon alle. Uusi diklofenaakkiannos annettiin osastolla noin tunti ennen kotiinpääsyä. Jos lapsi tarvitsi osastolla kivun hoitoon oksikodonia useammin kuin kerran, katsottiin se syyksi jäädä yöksi sairaalaan.

Leikkauksen jälkeen lapset olivat heräämössä keskimäärin parin tunnin ajan, minkä jälkeen heidät siirrettiin vuodeosastolle. Leikkauksen tehnyt lääkäri keskusteli iltapäivällä osastolla lapsen ja vanhempien kanssa jälkihoidosta, kipulääkityksestä ja leikkaukseen mahdollisesti liittyvistä komplikaatioista.

Kipulääkitykseksi kotiin alle 10-vuotiaille (74 lasta) annettiin naprokseenia 10 mg/kg/vrk ja parasetamolia 60 mg/kg/vrk (15 mg/kg yen 4/vrk) ja yli 10-vuotiaille (26 lasta) naprokseenia 10 mg/kg/vrk tai ketoprofeenia 5 mg/kg/vrk ja parasetamolia 60 mg/kg/vrk yhdistettynä alkuun kodeiiniin (valmisteessa parasetamolia 500 mg ja kodeiinia 30 mg/tabl), myöhemmin kipujen helpottaessa tämä voitiin korvata pelkällä parasetamolilla. Suosittelimme kipulääkkeiden käyttöä säännöllisesti vähintään viikon ajan. Pahoinvoinnin varalle kirjoitettiin resepti metoklopramidiperäpuikoista.

Sairaanhoitaja kotiutti lapset, kun kotiutumiskriteerit täyttyivät ja hoitajan mielestä lapsi selviytyisi kotona (taulukko 2). Leikkauksen tehnyt lääkäri soitti seuraavana päivänä lapsen vanhemmille kysyäkseen, kuinka kotonaoloaika oli sujunut ja mitä huoltaja ajatteli päiväkirurgiasta (taulukko 3).

Tammikuussa 2001, kun leikkauksesta oli kulunut 1-4 kuukautta, leikkauksen tehnyt lääkäri soitti uudelleen jokaisen sadan lapsen vanhemmalle. Hän kysyi, kuinka kahden viikon toipumisaika leikkauksen jälkeen oli sujunut ja olivatko vanhemmat ottaneet yhteyttä terveydenhuoltohenkilöstöön. Päiväkirurgisesti leikattujen lasten (90 lasta) vanhemmilta kysyttiin heidän halukkuuttaan uudelleen päiväkirurgiaan.

TULOKSET

Keskimääräinen seuranta-aika leikkauksesta kotiutumiseen oli vajaat 8 tuntia. Sadasta lapsesta 90 pääsi kotiin samana päivänä.

Oksentelu oli yleistä ja alussa jätimme lapsia tämän vuoksi yön yli seurantaan. Kymmenestä osastolla yöpyneestä viisi jäi oksentelun vuoksi. Kukaan heistä ei oksentanut yli neljää kertaa. Kaikkiaan 61 % lapsista oksensi leikkauksen jälkeen, kun kaikki oksentamiskerrat heräämöstä alkaen seuraavaan päivään lasketaan mukaan. Kerran tai kahdesti oksensi 31% ja yli neljä kertaa 9 %. Oksentaminen oli yleisempää niillä, joilta leikattiin myös kitarisa (71 % oksensi) kuin pelkässä nielurisaleikkauksessa (45 % oksensi). Kaikilla oksentaminen loppui 12 tunnin kuluessa leikkauksesta. Seuraavana aamuna oksensi kerran vain yksi 16-vuotias tyttö.

Yksi lapsi sai kivun vuoksi heräämössä runsaasti oksikodonia, jonka vuoksi häntä seurattiin osastolla seuraavaan aamuun. Osastolla kipu oli hyvin lääkkeillä hallinnassa. Kahden lapsen leikkausvuoto oli melko runsasta, ja varmuuden vuoksi he yöpyivät sairaalassa. Yksi lapsi jäi seurantaan epäillyn uniapnean vuoksi, mutta hänen hapetuksensa oli seurannassa hyvä. Yksi lapsi jäi osastolle seuraavaan aamuun sosiaalisista syistä.

Kaikki sairaalassa yöpyneet voivat seurannassa hyvin ja lähtivät kotiin hyväkuntoisina seuraavana päivänä.

Leikkauksen tehnyt lääkäri soitti leikkauspäivänä kotiutettujen lasten vanhemmille seuraavana iltapäivänä (taulukko 3). Osa vanhemmista kertoi lapsen nukkuneen yön normaalisti, vaikka lapsi olikin herännyt yöllä kipuun. He perustelivat tätä sillä, että lapsi jatkoi normaalia yöunta saatuaan kipulääkettä. Vanhemmat kokivat yleisesti yön helpoksi.

Primaarisia jälkivuotoja (alle 24 tunnin kuluttua leikkauksesta) ei ollut lainkaan. Sekundaaristen jälkivuotojen (yli 24 tunnin kuluttua leikkauksesta) takia viidelle lapselle tehtiin hemostaasi paikallispuudutuksessa tai yleisanestesiassa. Lisäksi kolmelta lapselta oli tullut verta suusta, mutta vuoto oli loppunut päivystyspoliklinikalle tullessa, eivätkä lapset tarvinneet toimenpiteitä. Toipumisaikaa selvittäneen soiton (1/2001) perusteella selvisi, että neljältä lapselta oli tullut kerran verta suusta tai nenästä noin viikon kuluttua leikkauksesta. Vanhemmat olivat soittaneet päivystykseen sairaanhoitajalle, mutta koska vuoto oli loppunut saman tien, ei toimenpiteitä tai lääkärissäkäyntejä tarvittu. Lisäksi kolmella lapsella oli ollut niin vähäistä vuotoa, etteivät vanhemmat olleet katsoneet tarpeelliseksi ottaa yhteyttä minnekään. Jos aivan vähäinenkin veren näkyminen lasketaan mukaan, 15 lapsella oli ollut vuotoa kahden viikon seuranta-aikana. Yhtään lasta ei tarvinnut ottaa takaisin sairaalaan muun kuin jälkivuodon vuoksi.

Kahden viikon toipumisaikana viisi lasta oli käynyt avohoidossa lääkärillä. Kahdella oli korvakipua ja yhdellä kuumetta, ja nämä lapset olivat saaneet antibioottikuurin. Kaksi lasta oli käynyt lääkärissä huonon syömisen vuoksi, mutta toimenpiteitä ei tarvittu. Lisäkipulääkityksen oli puhelinsoiton perusteella saanut viisi lasta, kaikki alle 10-vuotiaita. Kivut helpottivat muutaman päivän tramadolilääkityksellä. Muita neuvoja tai ohjeita oli soittanut kahdeksan lapsen vanhempi. Lääkärissäkäyntejä oli 13 %:lla ja soittoja 17 %:lla lapsista jälkivuotopotilaat mukaan lukien.

Kaikkien päiväkirurgisesti hoidettujen lasten (90 lasta) vanhemmat olivat heti leikkausta seuranneena päivänä sitä mieltä, että päiväkirurgia oli parempi vaihtoehto kuin lapsen yöpyminen sairaalassa. Kun leikkauksesta oli kulunut 1-4 kuukautta, viiden lapsen vanhemmat olivat muuttanut mieltään: uudelleen päiväkirurgiaa halusi 94,5 % vanhemmista ja 5,5 % halusi lapsen yöpyvän sairaalassa leikkauksen jälkeisen yön.

POHDINTA

Jos nielurisaleikkaus päiväkirurgisena on turvallinen ja vanhemmat mielellään hoitavat lapsen kotona leikkauksen jälkeen, miksi emme tekisi päiväkirurgiaa? Jos siitä vielä seuraa taloudellisia säästöjä, hyvä niin.

Primaarivuodot

Nielurisaleikkauksen turvallisuutta punnittaessa huomio kiinnitetään ennen kaikkea primaarivuotoriskiin ja sen aiheuttamaan hengenvaaraan. Primaarivuodon riski on eri tutkimusten mukaan 0-3,5 % (4-11) - vuodon määritelmä tosin vaihtelee. Primaarivuoto voi olla sekundaarivuotoa vaarallisempi, koska se esiintyy ajankohtana, jolloin potilaan reagointi ja hengitystierefleksit ovat heikentyneet anestesian jälkeen ja voimakkaan kipulääkityksen takia (12). Primaarivuotoa on myös pidetty usein voimakkaampana ja runsaampana kuin sekundaarivuotoa (12). Turvallista ajankohtaa kotiuttamiselle nielurisaleikkauksen jälkeen on selvitetty paljon. Suurin osa primaarivuodoista ilmaantuu 6-8 tunnin seuranta-ajan kuluessa (4,7,8,10,11,13, 14). On myös tutkimuksia, joissa lyhyemmätkin seuranta-ajat on todettu turvallisiksi (15-19).

Tässä sadan potilaan seurannassa ei ollut primaarisia jälkivuotoja.

Sekundaarivuodot

Luotettavan kuvan saaminen sekundaaristen jälkivuotojen määrästä on aikaisempien tutkimusten perusteella erittäin vaikeaa. Jälkivuodon kriteerit vaihtelevat suuresti. Joissain tutkimuksissa on mukaan laskettu vain ne jälkivuodot, joiden tyrehdyttämiseksi on tarvittu toimenpiteitä yleisanestesiassa. Toisissa jälkivuotoja on ollut 0 %:lla (16), mutta enimmillään aikuispotilaista 32,8 %:lla (20). Kyselytutkimuksissa tulokset on saatu potilailta ja kaikki vähäisetkin vuodot on kirjattu, joten niissä on ymmärrettävästi korkeammat, ehkä todellisemmat jälkivuotoluvut (20,21,22).

Meidän selvityksessämme kahdeksan lasta kävi päivystyksessä sekundaarisen jälkivuodon vuoksi, ja heistä viisi tarvitsi toimenpiteitä. Näiden lisäksi seitsemällä oli näkynyt verta suusta kahden viikon toipumisaikana, mutta heidän ei tarvinnut hakeutua hoitoon. Toimenpiteitä tarvinneiden lasten jälkivuotojen määrä vastasi edellisvuonna samana ajankohtana samanikäisille HYKS:n korvaklinikalla tehtyjen nielurisaleikkausten jälkivuotoja. Päiväkirurginen toiminta oli jälkivuotoja ajatellen turvallista eikä poikennut aiemmasta.

Ikä ja perussairaudet

Potilaiden valinta päiväkirurgiaan on ratkaiseva asia sekä turvallisuuden että päiväkirurgian onnistumisen kannalta.

Monissa tutkimuksissa on päädytty suositukseen, että alle 3-vuotiaita ei kannata leikata päiväkirurgisina potilaina, koska heillä komplikaatioriski on suurempi (9,16,23-26). Osassa tutkimuksista alle 3-vuotiaiden tulokset eivät poikenneet vanhempien lasten tuloksista (11,27). Meillä mukaanottokriteerinä oli noin kolmen vuoden alaikäraja.

Perussairaudet lisäävät leikkauskomplikaatioita (9,24,25,28,29). Usein uniapneapotilaat on mainittu ryhmänä, jolle päiväkirurgia ei sovi (23,24,30,31). Osassa tutkimuksista uniapnea ei kuitenkaan lisännyt komplikaatioita (8,11,26). Meidän mukaanottokriteereissämme ei mainittu uniapneaa erikseen ja leikkasimme myös lapsia, joilla vanhemmat epäilivät olevan lyhytkestoisia unenaikaisia hengityskatkoksia. Näillä lapsilla ei ollut ongelmia leikkauksen aikana tai sen jälkeen.

Leikkaava lääkäri

Päiväkirurgisen nielurisaleikkauksen onnistumisen kannalta ja komplikaatioluvuissa ei ole tutkimuksissa todettu eroa sillä, tekeekö leikkauksen erikoistuva lääkäri vai erikoislääkäri (6,8,32).

Etukäteisinformaatio

Vanhempien ja lapsen hyvällä informoinnilla on ratkaiseva merkitys päiväkirurgiassa (3,4,33). Aloitimme tutkimuksemme uusimalla leikkauksen jälkeiset kotihoito-ohjeet ja tekemällä lapsille päiväkirurgiaohjeen. Tarkoituksena oli vähentää vanhempien ja lasten jännitystä ja epätietoisuutta toimenpiteeseen tullessa. Osastolla panostettiin erityisesti vanhempien suulliseen informointiin.

Kotisoiton yhteydessä leikkauksen jälkeen lasten vanhemmilta kysyttiin, olivatko he saaneet tarpeeksi tietoa sekä kirjallisesti että suullisesti, ja kaikki vastasivat saaneensa. Bartley ja Connew (34) päättelivät selvityksessään, että kyselytutkimuksessa leikkauksen jälkeen hoitohenkilökunta saa lähempänä totuutta olevat vastaukset kuin lääkäri. Tämän virheen vähentämiseksi kerroimme vanhemmille, että heidän mielipiteillään on tärkeä merkitys. Olimmehan vasta luomassa käytäntöä päiväkirurgisille nielurisaleikkauksille, ja heidän mielipiteensä vaikuttaisivat siihen, miten jatkossa toimisimme.

Konsultaatiot

Tanskassa tehtiin selvitys (35) yhteydenotoista terveydenhuoltohenkilöstöön nielu- (ja kita)risaleikkauksen jälkeen. Loppupäätelmässä ehdotettiin, että konsultaatiomäärät voisivat toimia hoidon tason ja informaation laadun mittareina. He kirjasivat sekä puhelinyhteydenotot että potilaskäynnit, ja konsultaatioita oli 47%:lla leikatuista 12 vuorokauden seurannassa. Yleisin syy yhteydenottoon oli kipu. Leen ja Sharpin (22) tutkimuksessa kirjattiin vain käynnit omalääkärin luona, ja silti 60,6 % potilaista otti yhteyttä viiden vuorokauden seuranta-aikana. Myös Jones ym. (36) raportoivat vain käynnit omalääkärillä, ensin 41 %, uusittujen ohjeiden myötä 28 %. Bartleyn ja Connewin (34) tutkimuksessa yhteydenottoja omalääkäriin oli 30%:lla potilaista. Hommerin ym. (37) tutkimuksessa puolet potilaista konsultoi omalääkäriään pääasiassa kivun vuoksi, mutta kun kipulääkitystä ja ohjeita parannettiin, konsultaatiomäärä väheni 27 %:iin. Faulconbridge ym. (21) raportoivat Englannissa ja Walesissa tehdystä laajasta selvityksestä, jonka mukaan 62 % nielurisaleikatuista potilaista konsultoi omalääkäriään ja lisäksi 26 % otti yhteyttä päivystysvastaanottoihin.

Tutkimuksessamme selvitettiin kaikki yhteydenotot 14 vuorokauden ajalta leikkauksen jälkeen. 13% potilaista kävi lääkärissä ja 17% soitti neuvoja. Muun kuin jälkivuodon takia lääkärissä kävi 5 % potilaista ja puhelinneuvoja tarvitsi 13 %. Päiväkirurgia ei ainakaan lisännyt paineita julkiseen terveydenhuoltoon, mitä myös on pelätty (38,39). Hyvä etukäteisinformaatio saattaa vähentää yhteydenottojen määrää.

Oksentaminen

Nielurisaleikkauksen jälkeen esiintyy oksentelua (9), mutta sen yleisyydestä ilmoitetut luvut poikkeavat toisistaan. Joissakin tutkimuksissa vain 0,7-2,5 % potilaista on oksentanut (10,17), mutta usein osuus on ollut välillä 30-55 % (9,28,40) ja anestesiologien raporteissa määrät ilmoitetaan usein suuremmiksikin (41,42).

Oksentamisen etiologia on moninainen: ainakin nielty veri, kipu, opiaattien käyttö, anestesia-aineet, nieluärsytys, leikkauksen ja anestesian pituus, taipumus matkapahoinvointiin ja juominen leikkauksen jälkeen on liitetty lisääntyneeseen leikkauksen jälkeiseen pahoinvointiin (18,43). Joissakin tutkimuksissa vain pitkittynyt oksentelu laskettiin mukaan, ja senkin määritelmä vaihteli. Toisissa jokainen oksentamiskerta on laskettu, kuten meilläkin.

Tutkimuksessamme mukana olleista lapsista 61 % oksensi. Ne, joille tehtiin nielu- ja kitarisaleikkaus, oksensivat useammin kuin pelkän nielurisaleikkauksen läpikäyneet. Osa lapsista oksensi vielä kotonakin. Koska vanhempia oli informoitu oksentamisen todennäköisyydestä, he suhtautuivat asiaan rauhallisesti ja sietivät sen hyvin. Oksentelu oli tässä tutkimuksessa yleisin komplikaatio. Samaan tulokseen päätyivät myös Hellier ym. (8) laajassa selvityksessään.

Kipulääkitys

Nielurisaleikkauksen jälkeistä kotikipulääkitystä on selvitetty ja todettu, että säännöllinen lääkitys on tehokkaampi kuin tarvittaessa annettu (44,45). Suomessa kivunhoidossa käytetään yleisesti tulehduskipulääkkeitä nielurisaleikkauksen aikana ja jälkeen. Ne pidentävät vuotoaikaa, mutta sen kliinistä merkitystä ei tiedetä. Judkinsin ym. (46) tutkimuksessa leikkauksen aikainen ketorolaakin käyttö lisäsi jälkivuotoja, ja he suosittelivat tämän vuoksi, ettei tulehduskipulääkkeitä käytettäisi nielurisaleikkauksen yhteydessä. On myös tutkimuksia, joissa lisääntynyttä jälkivuotoriskiä ei ole osoitettu (44,47,48).

Joidenkin selvitysten mukaan vanhemmat antavat sivuvaikutusten ja lääkeriippuvuuden pelossa kipulääkitystä suositeltua vähemmän (49). Myös kipulääkityksen riittämättömyydestä lasten nielurisaleikkauksen jälkeen on esitetty huolestuneita kannanottoja (50).

Tässä tutkimuksessa kotona annettavan kipulääkityksen säännöllisyyttä ja riittävän pitkää kestoa korostettiin sekä suullisessa että kirjallisessa informaatiossa. Vanhempia kehotettiin myös ottamaan yhteyttä, jos kipulääkitys tuntui riittämättömältä. Ruotsalaiset lasten kivunhoidon asiantuntijat ovat sitä mieltä, että lasten oma mielipide kivusta ja kivunhoidon tasosta puuttuu useimmista lasten kipua selvittäneistä tutkimuksista (50). Kotisoitossamme kysyttiin huoltajan arviota lapsen kivusta. Vanhemmat arvioivat lapsen kivun varsin vähäiseksi (taulukko 3). On mahdollista, että lapset itse olisivat vastanneet tähän toisin, mutta meidän tarkoituksenamme oli selvittää, kuinka vanhemmat kokivat selviytyvänsä ensimmäisen vuorokauden leikkauksen jälkeen lapsen kanssa kotona ja kuinka he lapsen kivun kokivat. Erittäin tärkeää olisi selvittää asiaa myös lapsen kannalta. Meidän tutkimuksessamme vanhemmat kokivat lapsen kivun olleen hyvin hallinnassa annetuilla lääkkeillä. Viisi alle 10-vuotiasta lasta tarvitsi muutamaksi päiväksi lisäkipulääkitystä (tramadoli) kahden viikon toipumisaikana.

Seuranta

Jos päiväkirurgiaa tehdään, meidän tulee tietää, miten lapset ja vanhemmat selviytyvät kotona (34). Tutkimuksia tästä on vähän (15,34,40). Tässä tutkimuksessa lapset ja vanhemmat selviytyivät kotona hyvin. Vanhempien mielestä kotona vietetty leikkauksen jälkeinen yö oli melko helppo.

Halukkuus päiväkirurgiaan

Vanhempien halukkuutta lapsen päiväkirurgiseen nielurisaleikkaukseen on selvitetty eri tutkimuksissa. Usein asiaa on kysytty sellaisilta vanhemmilta, joilla ei ole kokemusta päiväkirurgiasta, vaan lapsi on ollut joka tapauksessa suunnitellusti ensimmäisen yön osastolla. Näissä tutkimuksissa vanhemmat suhtautuvat suurimmaksi osaksi kielteisesti päiväkirurgiseen nielurisaleikkaukseen (7,22,33,38). Kun asiaa kysyttiin niiltä vanhemmilta, joiden lapselle toimenpide tehtiin suunnitellusti päiväkirurgisena, oli suhtautuminen myönteistä niin ennen toimenpidettä kuin sen jälkeenkin (1,8,19,34,40). Näissä selvityksissä korostettiin etukäteisinformaation merkitystä. Päiväkirurgian onnistumisen kannalta on hyvin tärkeää, että lapset ja vanhemmat ovat motivoituneita päiväkirurgiaan (40).

Tutkimuksemme ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä päivänä kaikki vanhemmat olivat sitä mieltä, että yö kotona oli parempi vaihtoehto kuin yöpyminen sairaalassa. Fredeliuksen ym. (40) tutkimuksessa 91% vanhemmista piti päiväkirurgiaa parempana. Kysyttäessä asiaa uudelleen 1-4 kuukautta leikkauksesta meidän potilaidemme vanhemmista 94,5 % oli edelleen sitä mieltä, että he valitsisivat päiväkirurgian uudelleen. Fredeliuksen tutkimuksessa osuus putosi 70 %:iin (40).

YHTEENVETO

Tämän selvityksen perusteella lapsen päiväkirurginen nielurisaleikkaus on turvallinen ja suurimmalle osalle perheistä hyvin sopiva. Päiväkirurgian ehdoton edellytys on tarkka potilasvalinta sekä hyvä vanhempien ja lasten informointi.