Lääkärijohtajan ammatti-identiteetti – tasapainoilua kahden roolin välillä

Identiteetti on monitulkintainen käsite. Yleensä sillä tarkoitetaan kokemusta siitä, keitä koemme olevamme, ja toisaalta samanaikaisesti kokemusta siitä, millaiseksi emme itseämme koe (1). Ammatti-identiteetillä puolestaan tarkoitetaan sitä, kuinka määrittelemme itsemme työkontekstissa ammatillisten ominaisuuksien, uskomusten, arvojen, motiivien ja kokemusten perusteella (2).

Ammatti-identiteetti on jatkuvassa dynaamisessa muutoksessa, ja siihen vaikuttavat muun muassa yksilön persoona, koulutus, organisaatiot, roolimallit, mentorit ja omat kokemukset (3,4,5). Tässä tutkimuksessa ammatti-identiteettiä tarkastellaan lääkärijohtamisen kontekstissa. Vahvan ammatti-identiteetin on tunnistettu ohjaavan lääkärien käyttäytymistä haastavissa työtilanteissa, auttavan käsittelemään työssä kohdattavia ristiriitaisia tilanteita ja vähentävän koettua työn kuormitusta (2,6,7). Ammatti-identiteetillä on myös suuri merkitys lääkärien kokemaan työn mielekkyyteen ja merkityksellisyyteen (8,9).

Monet lääkärijohtajat tekevät johtamistyötehtävien lisäksi päivittäin potilastyötä, vaikka työtehtävien yhteensovittaminen voi olla haastavaa (10,11,12). Toisaalta potilastyön tekeminen lisää lääkärijohtajan ymmärrystä potilastyölähtöisen lääkärintyön haasteista, mitä alaisena olevat kollegat tutkitusti arvostavat (13).

Usein lääkärijohtajatkin voivat kokea potilastyön ensisijaiseksi ja johtamistyöt toissijaisiksi (14). Johtaminen saattaa jäädä tuolloin vähemmälle huomiolle. Se, kuinka lääkärijohtaja arvottaa ja näkee johtamisroolinsa ammatti-identiteetissään, vaikuttaa johtamisen merkityksellisyyden kokemiseen (15,16,17).

Tutkimustietoa lääkärijohtajien ammatti-identiteeteistä on suhteellisen vähän. Laadullisissa tutkimuksissa on havaittu lääkärijohtajien tasapainoilevan johtaja- ja lääkäriroolien välillä (16,17,18). On myös havaittu, että lääkärijohtajat kokevat identiteettinsä ensisijaisesti lääkäriksi eivätkä johtajaksi (19,20,21,22).

Lääkäreitä on alkanut kuitenkin kiinnostamaan johtaminen entistä enemmän ja lääkärijohtamisesta on tullut yhä ammattimaisempaa toimintaa (10,16,18,23,24,25). Lääkärijohtajien identiteetistä tarvitaan lisätutkimusta, jotta esihenkilöasemassa olevia ja johtajaksi pyrkiviä henkilöitä pystytään tukemaan entistä paremmin ammatilliseen rooliin kasvussa.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin lääkärijohtajien ammatti-identiteettiä ja miten se on kehittynyt vuosien 2003 ja 2018 välillä. Lisäksi vertailtiin lääkärijohtajien ja ei-esihenkilöasemassa olevien lääkärien ammatti-identiteetin eroja.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksen aineisto perustuu Lääkäri 2018 -poikkileikkaustutkimukseen. Se on osa tutkimussarjaa, joka on jatkunut vuodesta 1988 lähtien viiden vuoden välein toteutettavana kyselytutkimuksena.

Tutkimuksen perusjoukkona olivat kaikki Suomessa asuvat alle 70-vuotiaat lääkärit, jotka olivat tutkimuksen toteutuksen aikana Suomen Lääkäriliiton rekisterissä, yhteensä 23 131 lääkäriä. Lääkäri 2018 -tutkimuksen otokseen poimittiin parillisina päivinä syntyneet henkilöt. Tämä otos sisälsi 11 336 lääkäriä. Vastauksia kertyi 5 187 ja vastausosuus oli 46 %.

Tutkimuksessa tarkasteltiin ammatti-identiteettiä 27 ilmaisun avulla. Kysymyksenasetteluna oli: ”Miten hyvin seuraavat lääkärin työtä kuvaavat ilmaisut vastaavat sinua lääkärinä?”. Aineiston jatkokäsittelyssä ilmaisujen viisiportainen Likertin asteikko muokattiin kolmiportaiseksi, mikä on validoitu menetelmä (26). Lopputuloksena muodostui kolme luokkaa ilmaisujen vastaavuudesta: ”erittäin tai melko huonosti”, ”vaikea sanoa” ja ”melko tai erittäin hyvin”.

Lääkäreillä on sekä virallisia, formaalisia että epävirallisia, informaalisia johtamisasemia (27,28,29,30). Tässä tutkimuksessa lääkärijohtajiksi luokiteltiin aiemman kirjallisuuden mukaisesti (10,25) lääkärit, jotka olivat virallisessa esihenkilöasemassa. Vastaajat jaettiin lääkärijohtajiin ja ei-esihenkilöasemassa oleviin kysymyksellä ”Toimitko tällä hetkellä esimiestehtävissä?”.

Lopullisessa aineistossa lääkärijohtajia oli 1 127 ja ei-esihenkilöasemassa olevia lääkäreitä 4 002. Aineistosta rajattiin pois lääkärit, jotka eivät olleet vastanneet esihenkilöasemaan koskevaan kysymykseen (58 vastaajaa).

Lääkärijohtajien identiteettien ajallista muutosta arvioitiin vertaamalla Lääkäri-tutkimussarjan vuosina 2003 ja 2018 kerättyjä aineistoja. Lääkärijohtajien vastausten kokonaislukumäärillä ei ollut merkittävää eroa aineistojen välillä, vaikka vuoden 2003 aineistossa vain ns. seniorilääkärit (yli 10 vuotta valmistumisesta) vastasivat kysymykseen ”Toimitko esimiesasemassa?”.

Tilastollista merkitsevyyttä testattiin khiin neliö -testillä. Tilastolliset analyysit toteutettiin IBM SPSS Statistics -ohjelman versiolla 27.

Tulokset

Lääkärijohtajien iän mediaani oli 54 vuotta ja kvartaalivälit (Q1–Q3) 48–60 vuotta, ei-esihenkilöasemassa toimivien lääkärien 46 vuotta ja 35–59 vuotta. Lääkärijohtajista oli miehiä suurempi osa kuin ei-esihenkilöasemassa toimivista lääkäreistä (47,2 % vs. 32,5 %).

Erikoislääkäreitä oli lääkärijohtajista 90,7 %, ei-esihenkilöasemassa olevista lääkäreistä 60,9 % (p < 0,001). Lääkärijohtajilla oli lähiesihenkilönä lääkäritaustainen henkilö harvemmin kuin ei-esihenkilöasemassa olevilla (79,4 % vs. 92,8 %, p < 0,001).

Suurin osa lääkärijohtajista tunnisti itsensä yleisimmin työryhmän jäseneksi (kuvio 1). Muita kuvaavia ilmaisuja olivat kehittäjä, terveysasiantuntija ja auttaja. Lähes kolme lääkärijohtajaa neljästä koki olevansa johtajia.

Suurin positiivinen muutos 15 vuoden aikana on tapahtunut priorisoija- ja johtaja-ilmaisujen valinnassa (taulukko 1). Myös ilmaisu työryhmän jäsen oli vahvistunut entisestään lääkärijohtajien keskuudessa. Kehittäjä- ja innovaattori-ilmaisut lisättiin vasta vuoden 2018 kyselyyn, joten niistä ei ollut ajallista vertailuaineistoa.

Ei-esihenkilöasemassa olevat lääkärit tunnistivat itsensä ensisijaisesti potilastyölähtöisen lääkärin työtä kuvaavien ilmaisujen, kuten auttaja, terveysasiantuntija ja kuuntelija, avulla. Lääkärijohtajat tunnistivat itsensä vahvemmin johtajaksi, kehittäjäksi ja innovaattoriksi kuin ei-esihenkilöasemassa olevat (taulukko 2).

Pohdinta

Tutkimus osoitti, että suurin osa lääkärijohtajista tunnisti itsestään niin potilastyölähtöisen lääkärin kuin johtajan työtä kuvaavia identiteettejä. Yhä useammat lääkärijohtajat kokivat itsensä johtajaksi ja työryhmän jäseneksi.

Ei-esihenkilöasemassa olevien lääkärien ja lääkärijohtajien ammatti-identiteetit erosivat toisistaan: ei-esihenkilöasemassa toimivilla painottuivat potilastyölähtöiset ilmaisut, lääkärijohtajilla myös esihenkilöasemaa kuvaavat ilmaisut olivat yleisiä.

Johtajaksi koki itsensä lähes kolme neljästä lääkärijohtajasta. Aiemman kirjallisuuden perusteella lääkärijohtajat tunnistavat itsensä vahvemmin lääkäreiksi eikä johtajiksi (10,14,19,20,21,22). Tuloksemme ovat linjassa aiempien tutkimusten kanssa, koska lääkärijohtajilla esiintyi yleisinä monia potilastyölähtöisen lääkärin identiteettiä kuvaavia ilmaisuja.

Toisaalta tuloksemme tukevat Huikko-Tarvaisen ym. (17) havaintoa siitä, että nykyään lääkärijohtajat tunnistavat itsensä johtajan roolista yhä useammin, vaikka johtaminen ei olisikaan lääkärijohtajilla vahvin identiteetin osa-alue. Ajallisessa tarkastelussa huomattiin, että lääkärijohtajilla johtajaidentiteetti on vahvistunut 2000-luvun aikana. Nämä löydökset tukevat ajatusta siitä, että lääkärijohtaminen on murroksessa (10,16,17,18,23,25). Siitä on tulossa yhä ammattimaisempaa ja yhä keskeisempi osa-alue lääkärijohtajien työtä.

Yleisinä esiintyneiden ilmaisujen työryhmän jäsen, kehittäjä ja opettaja voidaan ajatella kuvastavan lääkärijohtajien identiteetissä ilmenevää jaettua johtajuutta, jossa roolit ja vaikutusvalta jakautuvat tasaisemmin tiimin jäsenten kesken sen sijaan, että ne keskittyisivät yhdelle nimetylle johtajalle (31,32). Suomessa jaettua johtajuutta on havaittu lääkäritaustaisilla johtajilla vähemmässä määrin (33) ja siihen on liitetty vain rajallisia mahdollisuuksia terveydenhuolto-organisaatioissa (34).

Toisaalta jaetun johtajuuden johtamistyylillä on havaittu olevan lukuisia positiivisia vaikutuksia, kuten potilaiden hoidon laadun ja lopputuloksen parantuminen (35,36). Lääkärit toivovat esihenkilöiltä työlleen autonomiaa ja toiminnan vapautta (13), mikä saattaa mahdollistaa osallistavan johtamistyylin. Tuloksemme antavat viitteitä siitä, että lääkärijohtajat toimivat jaetun johtajuuden johtamistavan mukaisesti ja heijastelevat sitä ammatti-identiteetissään.

Lääkärijohtajat erosivat ammatti-identiteetiltään ei-esihenkilöasemassa olevista lääkäreistä, mikä kuvastaa sitä, että lääkärijohtajat ovat alkaneet muodostaa omaa ammatillista ryhmittymäänsä ja kokevat kuuluvansa siihen. Johtamisroolin hyväksymisen on havaittu vähentävän lääkärijohtajan rooliristiriitoja, lisäävän motivaatiota johtamiseen ja parantavan kykyä vaikuttaa organisaation kehittämiseen (10). Tuloksemme osoittavat, että lääkärijohtajat tunnistavat oman johtamisasemansa aiempaa selkeämmin, mikä saattaa kertoa rooliristiriitojen kokemisen vähentymisestä.

Kuitenkin potilastyö on keskeisessä osassa valtaosalla lääkärijohtajista (10,12,15,16,17). Potilastyölähtöisen lääkärin ammatti-identiteetin osa-alueet vaikuttaisivat olevan yhä erottamaton osa lääkärijohtajan ammatti-identiteettiä.

Jatkuvan johtamiskoulutuksen on arvioitu edistävän lääkärijohtajien johtajaidentiteetin kehittymistä sekä vähentävän koettua kuilua potilastyön ja johtamisen välillä (14,18). Lisäksi lääkärijohtajat tarvitsevat kokeneemmilta johtotehtävissä toimivilta lääkäreiltä tukea vahvemman ammatillisen johtajaidentiteetin kehittymiseen (18,37).

Johtamiskoulutuksen lisääminen ei kuitenkaan yksinään lisää johtajaidentiteetin omaksumista. Lisäksi tulisi kiinnittää huomiota työnkuvan muokkaamiseen ja johtajaksi valikoitumiseen (15). On arvioitu, että lääkärijohtajien tulisi luopua osittain kliinisistä tehtävistä pystyäkseen keskittymään paremmin johtamistehtäviin.

Koko ammattikunnassa tarvitaan muutosta asenteissa ja suhtautumisessa johtamista kohtaan, koska aiempien tutkimusten perusteella lääkärijohtajat kokevat, ettei lääkärikunta arvosta heidän johtamistyötään (18). Nämä muutokset tukisivat lääkärijohtajien ammatti-identiteetin kehittymistä, millä voi olla suuri vaikutus johtamistyön tehokkuuteen ja sen merkityksellisyyden kokemiseen (11,14,16,17,18,38).

Tutkimuksen aineisto on poikkeuksellisen kattava ja edustaa luotettavasti Suomessa työskenteleviä ei-esihenkilöasemassa olevia lääkäreitä ja lääkärijohtajia, vaikka naiset ja vanhemmat lääkärit ovat aineistossa hieman yliedustettuina (39). Tutkimusasetelma asettaa rajoitteensa ammatti-identiteetin havainnointiin ja tarkasteluun. Kyselylomakkeen ilmaisut eivät välttämättä kuvaa kaikkia ulottuvuuksia, joilla lääkärit haluaisivat ammatti-identiteettiään kuvata. Lisäksi ilmaisut kuvaavat hyvin yksiulotteisesti identiteettiä. Vastaajia ei myöskään pyydetty laittamaan ilmaisuja arvojärjestykseen.

Lääkärijohtajien käsitteleminen yhtenä vastausryhmänä huomioimatta esimerkiksi työskentelysektoria tai johtajapositiota saattaa lisätä tulosten epätarkkuutta ja vähentää niiden yleistämisen mahdollisuutta. Kyselytutkimuksille tyypillinen matala vastausosuusprosentti vähentää tuloksien luotettavuutta, mutta toisaalta kansainvälisesti vertailtuna vastausosuus on vastaavan kokoluokan tutkimuksiin verrattuna hyvä (39).

Kaikkien lääkärien ammatti-identiteettiin on keskeisesti yhteydessä työskentelypaikka ja erikoisala, jopa johtamisasemaa vahvemmin (15). Toisaalta persoonallisuus vaikuttaa työpaikkoihin hakeutumiseen jo uran alkuvaiheissa, ja tämän vuoksi on vaikea tehdä suoria päätelmiä työskentelypaikan tai erikoisalan vaikutuksesta ammatti-identiteettiin (39,40). Ylipäätänsä on tunnistettava se, että monet tekijät vaikuttavat ammatti-identiteettiin esihenkilöaseman lisäksi. Jatkotutkimusta tarvitaan selvittämään laajemmin sellaisia lääkärijohtajien ammatti-identiteettiin yhteyksissä olevia tekijöitä, joita tämä tutkimus ei selitä.

Johtamisesta tulisi tehdä kiinnostava ja vaihtoehtoinen urakehitysmahdollisuus lääkäreille. Lääkärijohtajien roolia, ammatillista tukea ja koulutusta tuleekin kehittää monipuolisesti, jotta taataan tulevaisuuden lääkärijohtajien ammatillisen identiteetin ja johtamisosaamisen kehitys. Motivoituneita lääkärijohtajia tarvitaan jatkossakin ylläpitämään kustannustehokasta ja laadukasta terveydenhuoltoa (41,42).