Kutsumus ja työmahdollisuudet lisäävät lääkärin tyytyväisyyttä ammattiin

Lääketieteen opiskelijoiden aloituspaikkoja on 12:n viime vuoden aikana lisätty 37 %. Vuonna 2012 paikkoja oli 601, vuonna 2024 jo 826.

Lääkärikoulutukseen tulisi valita oppimiskykyisiä ja tulevaan ammattiinsa sitoutuvia lääkäreitä. Hakumotiivilla voi olla vaikutusta opiskeluun ja työelämään.

Motivaatioteorioita tunnetaan lukuisia (1). Tarkastelemme tämän tutkimuksen tuloksia itseohjautuvuusteorian viitekehyksessä (2). Teoria keskittyy ihmisen kykyyn ymmärtää asioita ja tehdä valintoja. Se erottelee motivaatiot sisäisiin eli kiinnostuksesta itse toimintaa kohtaan kumpuaviin ja ulkoisiin, jotka perustuvat toiminnasta saataviin palkkioihin.

Lääketieteen opiskelijoilla sisäisen motivaation on havaittu lisäävän pysyvää tiedon omaksumista, opiskeluun sitoutumista ja osaamista. Ulkoiset motiivit taas liittyvät useammin pintaoppimiseen ja ulkolukuun (3).

Koulutukseen valintaa on uudistettu, joten on ajankohtaista tutkia lääkäriksi hakeutumisen motiiveja. Kutsumuksen merkitys lääketieteen opintoihin hakeutumisen motiivina on viiden viime vuoden aikana vähentynyt 14 prosenttiyksikköä. Samana aikana palkan merkitys on lisääntynyt melkein yhtä paljon (4). Työn merkitykselliseksi kokemisessa kutsumuksella on osoitettu olevan vaikutusta niin lääkäreitä koskevissa kuin väestötason tutkimuksissa (5,6,7).

Tässä tutkimuksessa selvitetään lääketieteen opintoihin hakeutumisen motiiveja ja niiden mahdollista yhteyttä tyytyväisyyteen valittuun ammattiin.

Aineisto ja menetelmät

Aineistona on Lääkäri 2023 -kyselytutkimus (4). Tutkimuksen perusjoukon (n = 22 367) muodostivat 1.1.1954 tai sen jälkeen syntyneet, Suomessa asuvat laillistetut lääkärit. Yhteystiedot saatiin Suomen Lääkäriliiton rekisteristä, joka kattaa noin 90 % perusjoukosta. Rekisteristä poimittiin 10 000 lääkärin satunnaisotos (kuvio 1).

Tiedonkeruu toteutettiin 15-sivuisella lomakkeella keväällä 2023 (liite 1). Kyselyyn vastasi 4 885 lääkäriä (vastausosuus 49 %). Vastanneiden joukossa oli suhteellisesti enemmän naisia, yli 55-vuotiaita ja erikoislääkäreitä (taulukko 1).

Vastaajia pyydettiin arvioimaan 11:tä lääkärikoulutukseen hakeutumisen tekijää viisiportaisella asteikolla (1 = ei lainkaan, 2 = hiukan, 3 = jonkin verran, 4 = melko paljon, 5 = erittäin paljon) (kuvio 2). Tekijät on muodostettu vuoden 1988 kyselyyn (8). Ne on pidetty pääosin samoina vertailtavuuden säilyttämiseksi, ja ne vastaavat hyvin myös uudemmassa tutkimuskirjallisuudessa esiintyviä tekijöitä (9).

Tyytyväisyyttä ammattiin arvioitiin muodostamalla viisiportaisesta vastausasteikosta (erittäin tyytyväinen, melko tyytyväinen, vaikea sanoa, melko tyytymätön, erittäin tyytymätön) kaksi dikotomista muuttujaa, jotka kuvasivat erittäin tai melko tyytyväisten ja erittäin tai melko tyytymättömien osuutta.

Analyysia varten vastaajat jaettiin ryhmiin alle 40-vuotiaat (30 %), 40–54-vuotiaat (33 %) ja yli 54-vuotiaat (37 %). Päätoimen toimipaikka luokiteltiin neljään ryhmään: sairaala (43 %), terveys- ja hyvinvointikeskus (20 %), yksityiset lääkärikeskukset ja vastaanotot (18 %) sekä muut, kuten valtio ja yliopisto (9 %). Viidennen ryhmän muodostivat vastaajat, jotka eivät olleet työssä tai joiden työpaikasta ei ollut tietoa (9 %). Erikoisalat luokiteltiin kuuteen ryhmään vakiintuneen tilastointikäytännön mukaan (taulukko 2).

Puuttuvat havainnot (hakutekijät opintoihin n = 24–57, tyytyväisyys ammattiin n = 46) pienensivät aineistoa siten, että sen lopullinen koko faktorianalyysissa oli 4 751 ja logistisessa regressiossa 4 710. Puuttuvien havaintojen osuus ei vaihdellut tilastollisesti merkitsevästi sukupuolen, toimipaikan tai erikoisalaryhmän suhteen, ja niiden osuus oli enintään 2 % eri ryhmissä.

Tilastolliset menetelmät

Tekijöiden välisiä yhteyksiä tutkittiin faktorianalyysilla, joka tiivistää keskenään korreloivista muuttujista faktoreita (10). Näitä faktoreita kutsutaan tässä tutkimuksessa motivaatioiksi.

Analyysin perusteella motivaatioista muodostettiin summamuuttujat. Niille laskettiin keskiarvot ja luottamusvälit. Summamuuttujien yhteyttä ammattiin tyytyväisyyteen tai tyytymättömyyteen tutkittiin logistisella regressiolla. Summamuuttujien viisiportainen asteikko oli sama kuin alkuperäisten muuttujien. Mallissa vakioitiin ikäryhmän, sukupuolen, toimipaikan ja erikoisalaryhmän vaikutus selitettävään muuttujaan.

Regressiomallin tuloksista raportoidaan selittävän ja selitettävän muuttujan yhteyttä kuvaavat kerroinsuhteet ja niiden 95 %:n luottamusvälit. Tekstissä esitetään vain tilastollisesti merkitsevät tulokset.

Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS-statistics-ohjelmalla (versio 29).

Tulokset

Yleisin tekijä lääketieteen opintoihin hakeutumisessa oli kiinnostus ihmiseen, jonka 81 % vastaajista ilmoitti vaikuttaneen melko tai erittäin paljon. Seuraavaksi suurin osuus oli ammatin arvostuksella (60 %) ja koulumenestyksellä (55 %) (kuvio 2). Lähes puolet vastaajista arvioi myös hyväpalkkaisuuden (48 %), monipuolisten työmahdollisuuksien (47 %) ja kutsumuksen (43 %) vaikuttaneen erittäin tai melko paljon.

Ei lainkaan vaikutusta -vastausten osuus oli suurin tekijöillä ammatinvalinnan ohjaus (82 %), lääkäripula (78 %), oma tai lähiomaisen sairaus (72 %), perheen tai lähisuvun lääkäri (72 %) ja kiinnostus tutkimustyöhön (51 %).

Hakuun vaikuttaneista 11 tekijästä muodostettiin neljä vahvimmin latautuneen muuttujan mukaan nimettyä motivaatiota: hyväpalkkaisuus (sisältää muuttujat hyväpalkkainen ammatti, arvostettu ammatti ja lääkäripula), kutsumus (kutsumusammatti ja kiinnostus ihmiseen), työmahdollisuudet (monipuoliset työmahdollisuudet ja kiinnostus tutkimustyöhön) ja koulumenestys (koulumenestys ja ammatinvalinnan ohjaus) (taulukko 3). Nämä motivaatiot selittivät 63 % yhdeksän tekijän vaihtelusta. Tarkastelusta jätettiin pois tekijät perheessä tai lähisuvussa lääkäri ja oma tai lähiomaisen sairaus, joiden faktorilataukset jäivät muita pienemmiksi (< 0,14).

Hyväpalkkaisuuden motivaatio oli yleisempi miehillä ja alle 40-vuotiailla (taulukko 4). Kutsumuksen motivaatio oli yleisempi naisilla ja harvinaisempi diagnostisten alojen lääkäreillä. Siinä ei ollut eroja ikäryhmien tai toimipaikkojen välillä. Työmahdollisuudet oli motivaationa yleisempi miehillä. Koulumenestyksen motivaatio oli yleisempi naisilla ja harvinaisempi 40–54-vuotiailla. Terveyskeskuksessa ja yksityisvastaanotoilla työskentelevillä hyväpalkkaisuus oli yleisempi ja työmahdollisuudet harvinaisempi motivaatio muussa työssä olevien ryhmään verrattuna. Lisäksi havaittiin muita yksittäisiä eroja, jotka on raportoitu taulukossa 4.

Erittäin tyytyväisiä valitsemaansa ammattiin oli 45 % vastaajista, melko tyytyväisiä 40 %, melko tyytymättömiä 5 % ja erittäin tyytymättömiä 3 %. Vaikea sanoa -vaihtoehdon valitsi 7 % vastaajista, ja kysymykseen jätti vastaamatta 40 henkilöä. Erittäin tyytyväisten osuus oli keskimääräistä suurempi miehillä (47 %), yksityisvastaanotoilla työskentelevillä (52 %), yli 55-vuotiailla (51 %) sekä työterveyshuollon (51 %), operatiivisten (49 %) ja diagnostisten (49 %) alojen lääkäreillä. Erittäin tyytymättömien osuus oli keskimääräistä suurempi yli 55-vuotiailla (6 %).

Kutsumuksen ja työmahdollisuuksien motivaatiot lisäsivät todennäköisyyttä kokea tyytyväisyyttä ammattiin (taulukko 5). Näiden motivaatioiden yhteys tyytyväisyyteen ei miehillä ja naisilla eronnut tilastollisesti merkitsevästi toisistaan. Itsenäisenä tekijänä miessukupuoli naisiin verrattuna sen sijaan lisäsi todennäköisyyttä kokea tyytyväisyyttä ammattiin. Kutsumus ja työmahdollisuudet myös vähensivät todennäköisyyttä kokea tyytymättömyyttä ammattiin. Muilla tekijöillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä tyytymättömyyteen.

Päätelmät

Yleisin yksittäinen tekijä lääketieteen opintoihin hakeutumiseen oli kiinnostus ihmiseen, mikä vastaa aiempia tuloksia humanistisen lähtökohdan vaikutuksesta (11,12). Seuraavaksi yleisimpiä olivat ammatin arvostus, koulumenestys, hyvä palkka ja monipuoliset työmahdollisuudet. Naisilla korostuivat koulumenestys ja kutsumus, miehillä hyväpalkkaisuus ja työmahdollisuudet. Aineistomme perusteella lääkäripula ei lisännyt altruististen tekijöiden vaikutusta koulutukseen hakeutumiseen.

Koska useat tekijät vaikuttavat samanaikaisesti koulutukseen hakeutumiseen, yksittäisten tekijöiden sijaan tutkittiin tekijöiden yhtäaikaista ilmenemistä. Kutsumuksen ja työmahdollisuuksien motivaatioiden havaittiin olevan yhteydessä ammattiin tyytyväisyyteen.

Tämän tutkimuksen vahvuuksia ovat iso aineisto ja kansainvälisesti vertailtuna hyvä vastausosuus (13,14,15). Naisten osuus on kyselyaineistoille tyypillisesti hieman yliedustettu, samoin erikoislääkärien ja yli 55-vuotiaiden. Faktorianalyysi mahdollisti eri tekijöiden yhteyksien vertailun ja tulosten tulkinnan sisäisten ja ulkoisten tekijöiden näkökulmasta (6).

Vastausosuuksien erot ovat iän, sukupuolen ja erikoistumisen suhteen pienet. Vastaajissa voi korostua koulutuksesta kiinnostuneiden lääkärien osuus (16).

Tapahtumien muistamisessa on henkilökohtaisia eroja, ja vastaukset kuvastavat vastaushetken tulkintaa asiasta. Avoin vastausmahdollisuus olisi voinut avata alalle hakeutumisen syitä laajemmin, joskin myös tarjotut vastausmahdollisuudet kuvaavat yleisimpiä tekijöitä hyvin. Keräsimme tietoa vain kyselylomakkeella, eikä käytössämme ollut muita samaa asiaa mittaavia muuttujia, joten informaatioharha vastauksissa on mahdollinen. Tärkeisiin tapahtumiin liittyvät muistikuvat voidaan kuitenkin aiemman tutkimuksen mukaan palauttaa mieleen melko luotettavasti (17,18).

Lääkärikutsumuksen syntyyn ja kehittymiseen johtavat tekijät ovat pääosin tuntemattomia. Ammatillisen kutsumuksen käsitteellistäminen on myös todettu ongelmalliseksi, vaikka käsitettä arkikielessä yleisesti käytetäänkin (19). Jokainen vastaaja tulkitsi tutkimuskysymystä ja vaihtoehtoja omista lähtökohdistaan. Lääkärikutsumus liittyy ammattitaidon ja asiantuntijuuden kehittymiseen, potilaan ja lääkärin vuorovaikutukseen, positiivisiin roolimalleihin sekä onnistumisen kokemuksiin (20). Kutsumus voi täten muuttua työuran aikana.

Aiemman tutkimuksen mukaan kutsumus saattaa suojata tyytymättömyydeltä ja koulutukseen kutsumuksesta hakeneet ovat tyytyväisempiä lääkärin ammattiin (21,22). Tämä tukee havaintoamme siitä, että kutsumus ja työmahdollisuudet lisäävät tyytyväisyyttä ja vähentävät tyytymättömyyttä ammattiin. Työhönsä tyytyväiset lääkärit todennäköisesti tekevät pidempiä työuria. Kokeneiden lääkärien pitkäkestoisen sitoutumisen samaan työpaikkaan on todettu parantavan hoidon jatkuvuutta ja laatua (23,24,25).

Työhön sitoutumista ylläpitävät myös monipuoliset työmahdollisuudet, tunne oman työpanoksen tärkeydestä, pitkään jatkuvat potilassuhteet, sopivat työn vaatimukset ja työympäristö (26,27). Merkityksellisyyden kokemusta vahvistavat kutsumuksellisuus, mahdollisuus auttamiseen sekä joustavat työskentelyolosuhteet (28). Kaksi ensimmäistä vastaavat tässä tutkimuksessa tyytyväisyyteen liittynyttä kutsumus-motivaatiota.

Jatkuva kiire, työn pakkotahtisuus ja lääkärien liian vähäinen määrä kuormittavat erityisesti yleislääkäreitä (29). Huonot työskentelyolosuhteet sekä vaikeudet työn ja muun elämän tasapainottamisessa koetaan työtyytymättömyyden syiksi laajemminkin (30). Nuoremmat lääkärisukupolvet arvostavat vanhempia enemmän työn sisältöä, työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista sekä mahdollisuuksia vaikuttaa työnkuvaan (31).

Palkan merkitys hakumotivaationa nousi omassa tutkimuksessamme esiin aiempia tutkimuksia merkittävämmin ja korostui nuoremmilla vastaajilla (4). Ansiotason merkitys koulutukseen hakeutumisen motiivina saattaa heijastaa yleisempää yhteiskunnallista kehitystä (32). Palkalla on merkitystä myös julkisen terveydenhuollon riittävän lääkärikapasiteetin varmistamisessa. Toisaalta suuret palkkiot voivat johtaa suosimaan vain lyhyellä aikavälillä järkeviä ratkaisuja ja vähentää kiinnostusta vaikeiden ongelmien ratkaisemiseen (33,34).

Lääkärien mahdollisuuksia toteuttaa ja vaalia kutsumuksen ja työmahdollisuuksien motivaatioita tulee vahvistaa. Työyhteisöön sitoutumista ja kutsumusta työuran aikana lisää työyhteisöstä saatu kannustava palaute ja selkeä työrooli. Kumpaankin voidaan vaikuttaa hyvällä johtamisella (35).

Kiitokset sosiaali- ja terveysministeriölle, joka tuki taloudellisesti tutkimuksen toteuttamista.