Kuormituksen määrä vaihteli lääkäreillä koronapandemiassa

Covid-19-pandemia sai kiinnittämään huomion terveydenhuoltohenkilöstön jaksamiseen. Yhteensä 72 meta-analyysia ja 2 308 alkuperäistutkimusta yhdistäneen sateenvarjometa-analyysin mukaan kuormitusta, uniongelmia sekä masennus- ja ahdistuneisuusoireilua esiintyi noin kolmasosalla terveydenhuoltoalojen vastaajista pandemia-aikana. Hoitajilla ahdistus- ja masennusoireet olivat yleisempiä kuin lääkäreillä (1). Lääkärien työhyvinvointia covid-19-pandemian aikana ja laajemmin on käsitelty katsausartikkeleissa Lääkärilehden vuoden 2024 teemanumerossa 23–24 (2,3,4,5,6).

Työn psykososiaalinen kuormitus on itsenäinen terveysriski (7). Kiire, heikot vaikutusmahdollisuudet, epäoikeudenmukaiseksi koettu päätöksenteko ja pitkät työpäivät ovat kuormitustekijöitä, joilla on yhteys terveysongelmiin – myös lääkärien työssä (8,9,10,11,12,13,14). Selkein näyttö on kuormituksen yhteydestä uniongelmiin, masennusoireisiin ja työuupumukseen (15,16,17,18,19,20,21). Suomessa lääkärien stressi on liitetty myös käytettävien tietojärjestelmien määrään ja niiden teknisiin ongelmiin jo vuonna 2017 (22).

Jos liiallinen työmäärä jatkuu pitkään, voi kuka tahansa uupua. Työuupumuksen oiretriadi – uupumusasteinen väsymys, heikentynyt ammatillinen itsetunto ja kyynistyminen – voi toimia yhtenä riskitekijänä esimerkiksi masennus- tai ahdistuneisuusoireilun taustalla.

Covid-19-pandemian aikana kuormitus jakautui alkuvaiheessa epätasaisesti. Altistuminen infektiosairaudelle ei täytä traumaperäisen stressihäiriön etiologisen tekijän kriteeriä Amerikan psykiatriyhdistyksen DSM-5-luokituksen mukaan (23). Tämän vuoksi traumaperäisen stressihäiriön esiintyvyyden tutkiminen oli pandemia-aikana käsitteellisesti hankalaa. Tutkimuksissa pitääkin määritellä erikseen ne arvioitavat tapahtumat, jotka koskevat traumaperäisiä psyykkisiä oireita, keskeisesti tapahtuman uudelleenkokemista, välttämiskäyttäytymistä ja ylivireyttä.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin lääkärien psyykkistä kuormitusta ja uniongelmia ”HUS henkilöstön hyvinvointi COVID -19 pandemian aikana” -aineistossa. Lähes 5 000 työntekijästä koostuneen prospektiivisen kohortin kuormitusoireita seurattiin kesäkuusta 2020 alkaen kahden vuoden ajan (24,25,26,27).

Aineisto ja menetelmät

Husin henkilöstö kutsuttiin prospektiiviseen pandemian aikaista kuormitusta koskevaan tutkimukseen keväällä 2020 (n = 25 494). Tämän tutkimuksen aineistona toimi erityisesti lääkärivastaajien vastaukset (n = 435) ja vertailuryhmänä aiemmin kuvattu (24,25,26,27) koko henkilöstöotos pois lukien lääkärit. Tutkimukseen on eettisen toimikunnan hyväksyntä ja Husin tutkimuslupa. Tietoinen suostumus osallistumiseen annettiin sähköisenä.

Toistettu sähköinen kysely sisälsi kysymyksiä sosiodemografisesta taustasta (ikä, sukupuoli, työ) ja psykiatrisia oirekartoitusmittareita. Sähköpostitse kysely lähetettiin ensimmäisenä vuonna kuukausittain ja toisena vuonna kahden kuukauden välein.

Koko tutkimukseen osallistui lähes 5 000 työntekijää (n = 4 910, 19 % vaihtuvan kokoisesta henkilöstöstä), joista 435 oli lääkäreitä (9 %). Jakauma esitetään tarkemmin taulukossa 1. Kaikkiaan 46 % alkuperäisistä vastaajista vastasi myös toisen seurannan ja 84 % jonkin myöhemmän seurannan kysymyksiin (monitasomalli hyödyntää joustavasti kaiken havaitun aineiston).

Psyykkistä kuormitusta ja uniongelmia arvioitiin seuraavilla validoiduilla oirekartoitusmittareilla: Mental health index (MHI-5-kysely), Primary care PTSD screen for DSM-5 (PC-PTSD-5-kysely) ja Insomnia severity index (ISI-kysely).

Poikkeuksellisen järkyttäviä pandemiaan liittyviä tapahtumia arvioitiin neljällä kysymyksellä: 1) Ovatko työtehtäväsi covid-19 (epäilty tai varmistettu) -potilaiden hoitoon tai heidän kanssaan muuten työskentelyyn liittyen olleet poikkeuksellisen järkyttäviä tai kuormittavia? 2) Oletko ollut voimakkaasti ahdistunut omasta tai läheistesi vakavan sairastumisen riskistä johtuen työtehtävistäsi covid-19 (epäilty tai varmistettu) -potilaiden hoitoon tai muuten heidän kanssaan työskentelyyn liittyen? 3) Oletko itse tai läheisesi tai omaisesi sairastanut vakavan, sairaalahoitoa vaatineen covid-19 sairauden? 4) Onko omaisesi tai läheisesi menehtynyt covid-19 sairauteen?

Raportoimme psyykkisen kuormituksen (Mental Health Index, MHI-5-kysely, asteikko 0–100 pistettä, 52 pistettä tai vähemmän saavilla on kliinisesti merkittävää psyykkistä kuormittuneisuusoireilua) ja uniongelmien (Insomnia severity index, asteikko 0–28 pistettä, 0‒7 = ei kliinisesti merkittävää unettomuutta 8‒14 = lievä unettomuus 15‒21 = keskivaikea unettomuus 22‒28 = vaikea unettomuus) esiintymistä tutkimukseen osallistuneilla lääkäreillä 2020 kesäkuusta toukokuuhun 2022 (28,29). Tässä tutkimuksessa keskivaikea ja vaikea unettomuus on raportoitu poikkeavana.

Traumaperäisiä oireita on raportoitu PC-PTSD-5-kyselyllä, jossa vähintään kolme kyllä-vastausta viittaa ajankohtaisiin traumaperäisen stressihäiriön oireisiin (30).

Kuvailevan analyysin lisäksi hyödynsimme monitasoregressiomallinnusta (generalized linear mixed models using template model builder for R, versio 1.1.10) (31) sekä muuttujavalintoja aiempaa tutkimustamme mukaillen.

Tulokset

Taulukko 1 kuvaa lääkärivastaajia työuravaiheen mukaan suhteessa muuhun henkilöstöön.

Lääkäreillä oli muita pienempi riski psyykkiseen kuormittuneisuuteen pandemian aikana (taulukko 2, malli 1). Riski oli pienempi erityisesti erikoistuvilla lääkäreillä (OR 0,31) (taulukko 2, malli 2). Covid-19-potilaita hoitaneilla erikoistuvilla lääkäreillä riski oli kuitenkin huomattavasti muita erikoistuvia lääkäreitä suurempi (OR 5,28) ja vastasi muun henkilön riskiä (taulukko 2, malli 3, OR 0,16 × 5,82 = 0,93 ≈ 1). Potentiaalisesti traumatisoiville tapahtumille adjustoinnilla ei ollut merkittävää vaikutusta lääkärien kerroinsuhteisiin (vrt. malli 3 vs. malli 4, taulukko 2).

Kuvio 1 havainnollistaa lääkärien ja muun henkilöstön keskimääräisen psyykkisen kuormittuneisuuden kulun pandemia-ajan funktiona. Siitä näkyy myös lääkärien muita pienempi oirevaihtelu vasteena pandemian tilannevaihteluihin.

Kuviosta 1 nähdään, että lääkärien keskimääräiset kuormituspisteet viittaavat koko seurannan ajan muita työntekijöitä lievempään kuormitukseen. Uniongelmiin viittaavat pisteet taas ovat pienemmät, eli uniongelmat ovat lievempiä kuin muilla.

Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että koko otoksen keskimääräinen kuormitus assosioituu käänteisesti ensimmäisen seurantavuoden covid-19:n ilmaantuvuuteen Hus-alueella (27). Muutos on huomattavasti pienempi lääkärien osapopulaatiossa (katkonaiset viivat kuviossa 1).

Taulukko 2 esittää lineaarisesti vakioituja yhteyksiä psyykkisen kuormituksen ja selittävien muuttujien välillä. Se mukailee tutkimusryhmän aiempaa mallinnusta, jossa lääkäreitä ei eritelty omaksi alaryhmikseen (27).

Taulukosta voidaan havaita, että erityisesti erikoistuvilla lääkäreillä oli muuta henkilöstöä pienempi psyykkisen kuormituksen riski pandemian aikana. Pienempi riski koski vain erikoistuvia lääkäreitä, jotka eivät osallistuneet covid-19-potilaiden hoitoon. Koronapotilaiden hoitoon osallistuneilla erikoistuvilla lääkäreillä riski oli merkittävästi muita lääkäreitä suurempi.

Erikoistuvista lääkäreistä 54 oli jossain vaiheessa seurantaa osallistunut koronapotilaiden hoitoon ja 37 ei ollut. Hoitoon osallistuvista erikoistuvista lääkäreistä psyykkistä kuormitusta havaittiin 10,8 %:lla, kun taas hoitoon osallistumattomista 7,9 %:lla. Kaikkien lääkärien keskiarvo oli 8,9 %.

Potentiaalisesti traumatisoivien pandemiatyöhön liittyvien tapahtumien huomioiminen (malli 4) ei olennaisesti vaikuttanut havaintoon, joskin tapahtumat itsessään lisäsivät psyykkisen kuormituksen riskiä. Varsinaisia traumaperäisiä oireita raportoi 11–25 % kesäkuussa 2020 poikkeuksellisille pandemiatyötapahtumille altistuneista, mutta vastaajia oli vähän. Oireita raportoivat lääkäriryhmistä eniten ylilääkärit.

Päätelmät

Tässä aineistossa lääkäreillä esiintyi ryhmätasolla vähemmän psyykkistä kuormitusta koronapandemian aikana kuin muulla sairaalahenkilökunnalla. Myös lääkärien keskimääräisen hyvinvoinnin aikavaihtelu oli muuta henkilöstöä vähäisempää (kuvio 1). Aiempi tutkimus on yhdistänyt aikavaihtelun vaihteluun alueellisessa koronainsidenssissä eli tautitilanteen vaikeudessa (22). Tulos vastaa kansainvälisiä tutkimustuloksia (1,25).

Pandemiatyöhön liittyneet poikkeuksellisen traumaattiset tapahtumat lisäsivät kuormituksen riskiä. Pandemiapotilaita hoitaneilla erikoistuvilla lääkäreillä oli merkittävästi suurempi psyykkisen kuormituksen riski kuin koronapotilastyön ulkopuolisilla erikoistuvilla ja muilla lääkäreillä. Osa on voinut joutua osaamiseensa verrattuna liian vaativiin tilanteisiin, eikä työkokemusta aiemmista pandemioista ole välttämättä ollut. Epävarmuuden sietäminen, ajoittain suuri työmäärä sekä pandemian aiheuttamat vaikeudet työjärjestelyissä ja kouluttamisessa ovat voineet lisätä kokonaiskuormitusta.

Suomen aikuisväestöstä vuonna 2020 psyykkistä kuormittuneisuutta raportoi 14 %. Alueelliset erot olivat kuitenkin suuria. Helsingissä 17 % raportoi merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta ja kuormitus oli naisilla hieman yleisempää kaikissa ikäryhmissä (32).

Varsinaisia traumaperäisiä oireita koskeviin kysymyksiin vastanneita oli aineistossa vähän. Vastausten perusteella kuitenkin pandemian alkuvaiheessa, kesäkuussa 2020, myös muutamat ylilääkärit ja erikoislääkärit tunnistivat itsellään selkeitä traumaperäisen stressihäiriön oireita pandemiapotilaita hoitaneiden erikoistuvien lääkärien lisäksi.

Terveydenhuoltohenkilöstöllä on kuvattu lievien uniongelmien lisääntymistä pandemia-aikana (1,33). Tässä aineistossa lääkäreillä esiintyi keskivaikeita tai vaikeita uniongelmia vähemmän kuin muilla henkilöstöryhmillä. Husissa toimi tutkimuksen aikana psyykkisen tuen koronabotti muiden terveyspalvelujen lisäksi. Botin kautta henkilökunnalla oli tarvittaessa mahdollisuus hakeutua psyykkisen tuen piiriin joustavasti.

Aiemmin arvioimme, että psyykkinen kuormitus kohdistui pandemian alussa erityisesti ryhmiin, joiden työnkuva muuttui tai muutettiin nopeasti (24). Tässä ammattiryhmäkohtaisessa analyysissa erikoistuvat koronapotilaita hoitaneet lääkärit erottuivat kuormittuneisuudeltaan muista lääkäreistä, ja heidän riskitasonsa vastasi muuta henkilöstöä. Erikoislääkäreillä koronapotilaiden hoitoon osallistuminen ei lisännyt tässä aineistossa psyykkisen kuormituksen riskiä. Ylilääkärien psyykkinen kuormitus ei eronnut erikoislääkäreistä, ellei tarkasteltu traumaperäisiä oireita.

Aiemmista hoitajia koskevista löydöksistä poiketen (27) pandemiaan liittyvien potentiaalisesti traumaattisten tapahtumien kontrollointi ei juuri vaikuttanut lääkärien psyykkisen kuormituksen riskiin. Covid-19-kontakti saattoi siis olla työnkuvan muutokseen liittyvä haaste erikoistuvilla lääkäreillä. Vaikka suurin osa tutkimukseen osallistuneista lääkäreistä voi psyykkisesti hyvin läpi pandemia-ajan, psykososiaalisten tukitoimien on suositeltava olla tarvittaessa käytettävissä ammattiryhmästä riippumatta – ja riittävän pitkään.

Erityisesti pienemmissä yksiköissä tuttuus voi vaikeuttaa avun hakemista. Sen vuoksi esimerkiksi Lääkäriliiton luottamuslääkärijärjestelmä voi olla tärkeä vaihtoehto avun saamiselle.

Terveydenhuollon ammattilaisten työhön sitoutumiseen vaikuttivat pitkittyneen pandemian aikana monet seikat. Laajan systemaattisen katsauksen mukaan näitä olivat pelko sairastumisesta covid-19-infektioon, ikä, työkokemus, työuupumusoireet ja tukitoimet (34). Erityisryhmänä pitkittyneeseen koronatautiin sairastuneet terveydenhuollon ammattilaiset ovat kokeneet ongelmia hoidon saamisessa (35). Psykiatrien ja perusterveydenhuollon lääkärien tiedetään kuormittuvan työssään psyykkisesti pitkäkestoisen aliresursoinnin vuoksi (36,37). Pandemia-aikana lääkäreistä 24 % oli harkinnut ammatin ja 29 % nykyisen työpaikan jättämistä (38).

On kiinnostavaa, että pandemia-aikana yhdysvaltalaiset radiologit (n = 550 vastausta) raportoivat psyykkistä kuormitusta erityisesti, mikäli he käyttivät vähemmän aikaa potilastyöhön, konsultointiin ja kouluttamiseen. Ahdistuneisuutta raportoitiin, ellei ollut aikaa tutkimukseen. Lisäksi psyykkinen kuormitus assosioitiin lastenhoito- ja taloudellisiin ongelmiin (39).

Tässä aineistossa ei eritelty päivystystyötä tekeviä. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että päivystäminen vaikeuttaa työn ja perheen yhteensovittamista ja liittyy uniongelmiin (40).

Tutkimuksen vahvuuksia ovat prospektiivinen asetelma ja kahden vuoden seuranta-aika. Tutkimus perustuu itsearviointiin psyykkisen kuormituksen ja uniongelmien sekä traumaperäisten oireiden mittareilla, joita käytetään yleisesti suomalaisissa väestökyselyissä.

Yhteenvetona toteamme, että psyykkinen kuormitus ja uniongelmat olivat korona-aikana ryhmätasolla lääkäreillä muuta sairaalahenkilöstöä vähäisempiä ja koronapotilaita hoitaneilla erikoistuvilla lääkäreillä samansuuruisia kuin muulla sairaalahenkilöstöllä Hus-alueella.