Kivunhoidon startti -ohjelmasta apua kipupotilaalle
Lähtökohdat Tiedon antaminen hoidon sisällöstä ja kipuun vaikuttavista tekijöistä on osa pitkäaikaisen kivun hoitoa. Verkossa toteutettavat ohjelmat mahdollistavat tämän jo potilaan odottaessa ensimmäistä vastaanottoaan kipuklinikalla.
Menetelmät Tutkimme Kivunhoidon startti -ohjelman hyödyllisyyttä potilaille, joiden hoitoa moniammatillisella kipuklinikalla oltiin aloittamassa. 348 potilasta satunnaistettiin aloittamaan ohjelma joko ensikäyntiä odottaessa tai siitä alkaen.
Tulokset Kun ohjelma tarjottiin ennen ensikäyntiä, potilaat aloittivat sen useammin (72,6 % vs. 42,8 %) ja etenivät siinä pidemmälle. Ohjelman läpikäyminen vähensi odotuksia kivun syyn lisätutkimuksille keskimäärin 11 prosenttia (0,80 pistettä, 95 %:n luottamusväli 0,25–1,47, p = 0,007, asteikko 0–10), kipuun liittyvää huolta 9 prosenttia (0,67 pistettä, 95 %:n luottamusväli 0,35–1,31, p = 0,039, asteikko 0–10) ja kivun katastrofointia 12 prosenttia (3,47 pistettä, 95 %:n luottamusväli 1,45–5,4, p = 0,001, asteikko 0–52).
Päätelmät Kuvattua verkko-ohjelmaa voi hyödyntää jo potilaan odottaessa ensimmäistä vastaanottoaan, ja sillä voidaan hieman lievittää kipuun liittyvää huolta ja katastrofointia. Tulevaisuudessa verkko-ohjelmat voivat tukea hoitoa sen eri vaiheissa ja tuoda jatkuvuutta hoitopolulle.
Pitkäaikaisen kivun hoidossa saadaan parhaat tulokset moniammatillisella lähestymistavalla. Pitkittyneen kivun taustalla on joukko biopsykososiaalisia tekijöitä, kuten keskushermoston herkistyminen, ahdistus ja uniongelmat (1). Kipua voidaan lievittää mutta harvoin kokonaan poistaa.
Toimintakyvyn ja elämänlaadun parantaminen kivusta huolimatta on oleellinen hoidon tavoite. Tiedon antaminen näistä lähtökohdista on tärkeä osa hoitoa.
Tulevasta hoidosta annettu tieto on mielenterveyden hoidossa parantanut sitoutumista (2), jota lisää odotusten ja tarjotun hoidon kohtaaminen. Kipupotilaille on järjestetty esimerkiksi ensitietoluentoja, mutta tutkimusta niiden vaikutuksesta on vähän.
Tiedon lisääminen pitkäaikaisen kivun mekanismeista on vähentänyt ahdistusta (3). Vastaanotot ovat tavanomaisin väylä tiedon lisäämiseen, mutta nykyisin myös verkko tarjoaa siihen mahdollisuuden. Verkkovälitteiset psykologiset hoito-ohjelmat ovat kipupotilailla lievittäneet kivun häiritsevyyttä, ahdistusta ja depressiota (4).
Selvitimme verkkopohjaisen ”Kivunhoidon startti” -ohjelman hyödyllisyyttä. Ohjelma on tarkoitettu lisäämään potilaan tietoa pitkäaikaisesta kivusta ja moniammatillisesta kivunhoidosta.
Tutkimme onko ohjelman hyödyntämisessä eroa, jos se tarjotaan aloitettavaksi ennen hoitojakson ensimmäistä vastaanottoa tai ensikäynnistä lähtien. Lisäksi selvitimme, vaikuttaako ohjelma potilaiden odotuksiin hoidon sisällöstä tai kipuun liittyviin tekijöihin, kuten ahdistukseen.
Aineisto ja menetelmät
Kivunhoidon startti -ohjelma avattiin 348:lle Hus Kipuklinikalla hoitojaksoa aloittavalle potilaalle, jotka satunnaistettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä ohjelma tarjottiin ensikäyntiaikaa odottaessa ja toisessa aloitettavaksi ensikäynnin jälkeen (kuvio 1).
Potilaat kirjautuivat ohjelmaan Terveyskylän Omapolku-palvelukanavalla ja antoivat siellä halutessaan sähköisesti tutkimussuostumuksen.
Ohjelma sisälsi neljä järjestyksessä tehtävää moduulia, jotka koostuivat tekstistä, videoista ja kyselyistä (kuvio 2). Ohjelman tarkoitus oli lisätä tietoa pitkäaikaisesta kivusta ja sen hoidosta. Suunniteltu kesto oli kaksi viikkoa.
Potilaita, jotka eivät tehneet ohjelmaa, pyydettiin klinikalla vastaamaan kyselyyn syistä tähän. Rekrytoinnin aikaväli oli 4/2019–2/2023. Kaikkien rekrytoitujen etenemistä ohjelmassa tutkittiin rekisteritutkimuksena. Tutkimussuunnitelman hyväksyi Husin medisiininen eettinen toimikunta.
Kivunhoidon startti -ohjelma kehitettiin moniammatillisesti Virtuaalisairaala 2.0 -hankkeessa, jossa tuotettiin Terveyskylä-palvelukokonaisuus, kuten Kivunhallintatalo.fi -sivusto (5). Kehittäminen vaati noin puolikkaan henkilötyövuoden vakituista työpanosta sisältäen sisällönsyötön verkkoalustalle.
Mittarit ja tilastolliset analyysit
Hoitoon kohdistuvia odotuksia mitattiin seuraavasti: Potilas arvioi rakenteisesti, minkä tekijöiden hän odotti auttavan kiputilannettaan sekä eri ammattilaisilta odottamaansa apua (taulukko 1; asteikko 0 ei lainkaan – 10 voi olla todella avuksi). Lisäksi potilas arvioi prosenttilukuna odotettua kivunlievitystä (6) sekä sitä kuinka järkevänä hän piti moniammatillista lähestymistapaa ja kuinka luottavainen hän oli sen onnistumiseen (asteikolla 0 ei lainkaan – 10 hyvin järkevänä / luottavainen).
Kivun voimakkuutta arvioitiin asteikolla 0 (kivuton) – 10 (pahin kuviteltavissa oleva kipu). Käsityksiä kiputilanteesta mitattiin Brief Illness Perception Questionnaire (BIPQ) -kyselyllä (7). Kysely mittaa kokemusta sairauden aiheuttamista seurauksista (yleisesti elämälle, huolen määrä, emotionaalinen kuorma), aikajänteestä (akuutti–krooninen) ja vaikutusmahdollisuuksista sairauteen.
Kysely käännettiin englannista suomeksi: kaksi tutkijaa teki oman käännöksen, erot käytiin tutkimusryhmässä läpi ja yhdistetystä versiosta suoritettiin takaisinkäännös. Kyselyssä ”sairaus” korvattiin sanalla ”kipu”.
BIPQ-kyselyä on käytetty laajasti eri sairauksien tutkimuksessa. Voimakkaammat kielteiset seuraukset sekä vähäiset vaikutusmahdollisuudet ovat ennustaneet muun muassa heikompaa elämänlaatua ja depressio-oireita (8).
Kipuun liittyviä katastrofiajatuksia mitattiin Pain Catastrophizing Scale (PCS) -kyselyllä (9). Voimakkaampi katastrofointi on yhdistetty muun muassa kivun pitkittymiseen, vaikeampaan kipuun ja heikompaan toimintakykyyn (10,11).
Tilastoanalyysit tehtiin SPSS 29.0 -ohjelmalla (IBM 2022) hyödyntäen khiin neliö-, t- ja Mann–Whitneyn U -testejä ryhmien välisten erojen arvioinnissa ja riippuvien parien t-testiä alku- ja loppumittausten vertailussa. P-arvoa 0,05 pidettiin tilastollisesti merkitsevänä.
Tulokset
Ohjelman hyödyntäminen
Ohjelma avattiin 348 potilaalle, joista 199 (57,2 %) aloitti ohjelman (kuvio 1). Kun ohjelma tarjottiin ennen ensikäyntiä eikä vasta ensikäynnin jälkeen, useampi potilas aloitti ohjelman (72,6 % vs. 42,8 %) ja aloittaneista useampi eteni osiosta 1 eteenpäin (73,0 % vs. 41,6 %) sekä teki ohjelman loppuun asti osioon 4 (51,6 % vs. 32,5 %).
Ohjelman aloittaneista potilaista 91 antoi tutkimussuostumuksen. He olivat iältään keskimäärin 46,5-vuotiaita (vaihteluväli 19–71 v), 63 (69,2 %) oli naisia, 30 (33,0 %) oli suorittanut korkeakoulututkinnon ja 43 (47,3 %) oli töissä tai opiskeli.
Kivun voimakkuus oli asteikolla 0–10 keskimäärin 7,1 (keskihajonta 1,5), kipualueiden määrän mediaani oli 2,0 (kvartiiliväli 2,0) ja kipu oli kestänyt yli 2 vuotta 77:llä (84,6 %). Nämä taustatekijät tai taulukoissa 1–2 käsitellyt odotukset hoidolle ja kipuun liittyvät tekijät eivät yhdistyneet ohjelmassa etenemiseen.
Tutkimussuostumuksen antaneista potilaista 43 täytti loppumittauksen. Potilailta, jotka eivät tehneet ohjelmaa lainkaan, kysyttiin syitä tähän. Vastauksia antoi 33 potilasta, ja syiksi mainittiin muun muassa välineiden puuttuminen (esim. ei nettiä tai tietokonetta) 10 kertaa, haluttomuus verkon käyttöön terveysasioissa 9 kertaa ja henkilökohtainen tilanne (esim. ei voimia tai liikaa kipua tietokoneella olemiseen) 6 kertaa.
Muutokset odotuksissa hoidolle
Ennen ohjelman läpikäyntiä potilaat odottivat eniten apua lääkitykseltä ja psyykkisen kuormituksen hallinnalta (alkumittauksen keskiarvo 7,2; asteikko 0–10). Muut tekijät olivat hyvin samalla tasolla (keskiarvo 6,5–7,0), paitsi leikkaushoito, joka oli selkeästi alempana (keskiarvo 3,5) (taulukko 1).
Odotukset lisätutkimuksille kivun syyn selvittämiseksi vähenivät ohjelman aikana keskimäärin 11 prosenttia (0,80 pistettä, 95 %:n luottamusväli 0,25–1,47; p = 0,007, kyselyn asteikko 0–10). Kivunlievitykseltä potilaat odottivat keskimäärin kivun puolittumista, eikä ohjelmaan osallistuminen muuttanut tätä.
Moniammatillinen hoito oli keskimäärin potilaista hyvin järkevän tuntuinen lähestymistapa (keskiarvo 8,8), eikä siinä tapahtunut muutosta. Luottamus hoidon onnistumiseen moniammatillisen toimintamallin avulla oli sen sijaan vähäisempi (alkumittaus keskiarvo 7,1) ja heikkeni keskimäärin 10 % (0,72 pistettä, 95 %:n luottamusväli 0,19–1,26, p = 0,010, kyselyn asteikko 0–10).
Muutokset kipuun liittyvissä tekijöissä
Kiputilanteen koettiin vaikuttavan keskimäärin paljon elämään (alkumittaus keskiarvo 7,9, asteikko 0–10) ja tunteisiin (keskiarvo 8,1), kun taas selkeästi vähäisempiä olivat oma hallinnantunne (keskiarvo 4,3) ja usko hoidon vaikutusmahdollisuuksiin kiputilanteeseen (keskiarvo 6,3) (taulukko 2). Ohjelman läpikäyminen ei aiheuttanut muutosta näihin.
Sen sijaan kipuun liittyvä huoli väheni keskimäärin 9 prosenttia (0,67 pistettä, 95 %:n luottamusväli 0,35–1,31, p = 0,039, kyselyn asteikko 0–10). Kivun katastrofointi Pain Catastrophizing Scale -kyselyllä mitattuna väheni 12 prosenttia (3,47 pistettä, 95 %:n luottamusväli 1,45–5,48, p = 0,001, kyselyn asteikko 0–52).
Päätelmät
Ohjelman tarjoamisen ajankohdalla voitiin merkittävästi vaikuttaa ohjelman käyttöön. Kivunhoidon startti -ohjelmaa hyödynsi 72,6 prosenttia potilaista, kun se tarjottiin hoitojakson ensikäyntiä odottaessa. Kirjautuneiden osuus putosi 42,8 prosenttiin, kun ohjelma tarjottiin ensikäynnin jälkeen muun hoidon ohessa.
Ennen ensikäyntiä tarjotussa ohjelmassa potilaat myös etenivät pidemmälle. Verkko-ohjelmista poisjäämiseen on aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty alhaisempi koulutustaso, miessukupuoli ja sekä nuoruus että korkea ikä (12,13,14). Tässä tutkimuksessa näillä ei kuitenkaan ollut yhteyttä. Mahdollisesti ensikäynnin jälkeen potilaiden voimavarat suuntautuvat hoidon muihin osa-alueisiin.
Kivunhoidon startti -ohjelmaan osallistumiseen liittyi pieni väheneminen huolestuneisuudessa sekä kivun katastrofoinnissa, mikä on hyvä alku. Kliinisesti merkittävänä tasona on pidetty vähintään 30–60 prosentin muutosta (15).
Vaikutus kiputilanteeseen liittyviin käsityksiin jäänee pieneksi näin lyhyellä ohjelmalla, joka ei fokusoi käsitysten psykologiseen työstämiseen. Lyhytinterventioilla on voitu vaikuttaa käsityksiin hyvänlaatuisissa rintakivuissa ja diabeteksessa (16,17), mutta selkäkivun interventio on kattanut jo 10–14 tapaamista (18).
Tarkastelimme hoitoon kohdistuneita odotuksia sekä tulosten että sisällön kannalta, josta jälkimmäisestä tiedetään verrattain vähän (19). Odotusta keskimäärin noin 50 prosentin kivunlievityksestä voidaan pitää realistisena tavoitteena pitkäaikaisen kivun hoidossa (20).
Kanadalaisessa tutkimuksessa 55,2 prosenttia kipuklinikan potilaista odotti yli 70 prosentin kivunlievitystä (21), kun tässä tutkimuksessa yhtä voimakasta kivunlievitystä odotti alkumittauksessa 34,9 prosenttia ja loppumittauksessa 25,6 prosenttia.
Potilaat suhtautuivat keskimäärin myönteisesti moniammatillisen hoidon sisältöön. Psyykkisen kuormituksen hallinnalta ja fysioterapeuttiselta harjoittelulta odotettiin samansuuruista apua kuin lääkehoidolta. Leikkaushoitoa ei keskimäärin pidetty apukeinona, ja osallistujilla tapahtui pieni lasku odotuksissa lisätutkimusten suhteen – nämä vastaavat ohjelmassa annettua viestiä pitkäaikaisen kivun hoidosta.
Australialaisessa tutkimuksessa lisätutkimuksia odotti kaksi kolmasosaa potilaista ja vain viisi prosenttia ilmoitti odottavansa ohjausta kivun kanssa pärjäämisessä (22). Ohjelman läpikäyneillä näkyi kuitenkin heikkenemistä luottamuksessa moniammatillisesta hoidosta saatavaan apuun. Lisätarkastelu paljasti, että osalla luottamus hoitoon oli neutraali tai myönteinen, osalla luottamus pysyi vähäisenä ohjelmasta huolimatta tai laski (kuvio 3).
Voi olla, että hoidon sisällön konkretisoituminen tuo esimerkiksi pettymyksen osalle potilaista – moniammatillinen hoitokaan ei tarjoa ihmelääkettä. Näitä potilaiden alaryhmiä olisi hyvä tutkia lisää.
Tutkimuksen rajoitteena on potilaiden valikoituminen. Kun ohjelma tarjottiin ennen ensikäyntiä, 27,4 prosenttia ei aloittanut ohjelmaa, aloittaneista 48,4 prosenttia ei tehnyt ohjelmaa loppuun asti ja näin täyttänyt loppukyselyä ja vain puolet antoi tutkimussuostumuksen. Kun ohjelma tarjottiin ensikäynnin jälkeen, kato oli vielä merkittävästi suurempi.
Osallistuneiden potilaiden sukupuolijakauma ja koulutustaso vastasivat Kipuklinikalle tulevia potilaita yleensä (23), mutta osallistuneet olivat hieman nuorempia. Voi olla, että kaikista kuormittuneimmat potilaat ovat jättäytyneet helpommin pois ja tulokset heijastavat hieman lievemmillä kipuoireilla ja paremmilla voimavaroilla hoitoon tulevia kipupotilaita ja heidän odotuksiaan.
Vastaanotoilla tapahtuva tiedon lisääminen on edelleen tärkeä ja joillekin potilaille ainoa väylä heidän monimutkaiseen tilanteeseensa. Kivunhoidon startin kaltaisen ohjelman kehitystyö vie resursseja, sitoo normaalikäytössä sairaanhoitajia pienimuotoisesti viikoittain ja vaatii jatkossa työpanosta esimerkiksi sisältöjen päivittämiseen ja kieliversioiden tuottamiseen. Panostus voi olla kuitenkin mielekäs.
Ahdistuksen ja depression hoidossa verkko-ohjelmien on laskettu säästävän rahaa verrattuna tavanomaiseen hoitoon, jolloin rajalliset resurssit riittävät useamman potilaan hoitoon (24,25). Digitaalisuuden ansiosta ohjelmaa voidaan tarjota paikasta riippumatta, jolloin parasta asiantuntemusta on saatavilla kaikkialle asuville potilaille.
Yhteenvetona tästä tutkimuksesta voidaan todeta, että suuri osa potilaista tarttui ohjelman hyödyntämiseen, kun se tarjottiin varsinaista hoitojaksoa odottaessa. Ohjelman avulla saavutettiin pieni vähenemä kipuun liittyvässä huolessa ja katastrofoinnissa sekä toiveissa lisätutkimuksille kivun syystä.
Tämä tiedettiin
• Potilaat eivät usein tiedä tarpeeksi pitkäaikaisen kivun hoidosta ja kipuun vaikuttavista tekijöistä.
• Sitoutuminen hoitoon voi parantua, kun odotukset ja tarjottu hoito kohtaavat.
• Verkko-ohjelmat voivat täydentää vastaanotoilla tapahtuvaa tiedon antamista ja potilasohjausta.
Tutkimus opetti
• Potilaat tarttuivat verkko-ohjelmaan selkeästi useammin, kun se tarjottiin aloitettavaksi kipuklinikan ensikäyntiaikaa odottaessa eikä ensikäynnin jälkeen.
• Potilaat pitivät moniammatillista kivunhoitoa keskimäärin hyvin mielekkäänä ja odottivat apua niin lääkkeelliseltä kuin lääkkeettömältä hoidolta.
• Neljän osion verkko-ohjelma vähensi hieman ahdistuneisuutta, mikä ei ole kuitenkaan vielä riittävästi kokonaisuutta ajatellen
- 1
- Edwards RR, Dworkin RH, Sullivan MD, Turk DC, Wasan AD. The role of psychosocial processes in the development and maintenance of chronic pain. J Pain 2016;17:T70–92.
- 2
- Noble LM, Douglas BC, Newman SP. What do patients expect of psychiatric services? A systematic and critical review of empirical studies. Soc Sci Med 2001;52:985–98.
- 3
- Lorimer Moseley G, Nicholas MK, Hodges PW. A randomized controlled trial of intensive neurophysiology education in chronic low back pain. Clin J Pain 2004;20:324–30.
- 4
- Gandy M, Pang STY, Scott AJ ym. Internet-delivered cognitive and behavioural based interventions for adults with chronic pain: a systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. Pain 2022;163:e1041–53.
- 5
- Arvonen S, Lehto-Trapnowski P. Tekemisen meininki – Virtuaalisairaala 2.0 -kärkihankkeen yhteenveto. Helsinki 2019.
- 6
- Cormier S, Lavigne GL, Choinière M, Rainville P. Expectations predict chronic pain treatment outcomes. Pain 2016;157:329–38.
- 7
- Broadbent E, Petrie KJ, Main J, Weinman J. The Brief Illness Perception Questionnaire. J Psychosom Res 2006;60:631–7.
- 8
- Broadbent E, Wilkes C, Koschwanez H, Weinman J, Norton S, Petrie KJ. A systematic review and meta-analysis of the Brief Illness Perception Questionnaire. Psychol Health 2015;30:1361–85.
- 9
- Sullivan M, Bishop S, Pivik J. The Pain Catastrophizing Scale: Development and validation. Psychol Assess 1995;7:232–524.
- 10
- Petrini L, Arendt-Nielsen L. Understanding pain catastrophizing: putting pieces together. Front Psychol 2020;11:603420.
- 11
- Le LHL, Brown VAV, Mol S ym. Sex differences in pain catastrophizing and its relation to the transition from acute pain to chronic pain. BMC Anesthesiol 2024;24:127.
- 12
- Melville KM, Casey LM, Kavanagh DJ. Dropout from internet-based treatment for psychological disorders. Br J Clin Psychol 2010;49:455–71.
- 13
- Moshe I, Terhorst Y, Paganini S, ym. Predictors of dropout in a digital intervention for the prevention and treatment of depression in patients with chronic back pain: Secondary analysis of two randomized controlled trials. J Med Internet Res 2022;24.
- 14
- Karyotaki E, Kleiboer A, Smit F ym. Predictors of treatment dropout in self-guided web-based interventions for depression: an “individual patient data” meta-analysis. Psychol Med 2015;45;2717–26.
- 15
- Scott W, Wideman TH, Sullivan MJL. Clinically meaningful scores on pain catastrophizing before and after multidisciplinary rehabilitation. Clin J Pain 2014;30:183–90.
- 16
- Jonsbu E, Martinsen EW, Morken G, Moum T, Dammen T. Change and impact of illness perceptions among patients with non-cardiac chest pain or benign palpitations following three sessions of CBT. Behav Cogn Psychother 2013;41:398–407.
- 17
- Keogh KM, Smith SM, White P ym. Psychological family intervention for poorly controlled type 2 diabetes. Am J Manag Care 2011;17:105–13.
- 18
- Siemonsma PC, Stuive I, Roorda LD ym. Cognitive treatment of illness perceptions in patients with chronic low back pain: a randomized controlled trial. Phys Ther 2013;93:435–48.
- 19
- Geurts JW, Willems PC, Lockwood C, van Kleef M, Kleijnen J, Dirksen C. Patient expectations for management of chronic non-cancer pain: A systematic review. Health Expectations. 2017;20:1201–17.
- 20
- Moore RA, Straube S, Aldington D. Pain measures and cut‐offs – ‘no worse than mild pain’ as a simple, universal outcome. Anaesthesia 2013;68:400–12.
- 21
- Cormier S, Lévesque-Lacasse A. Biopsychosocial characteristics of patients with chronic pain expecting different levels of pain relief in the context of multidisciplinary treatments. Clin J Pain 2021;37:11–9.
- 22
- Petrie KJ, Frampton T, Large RG, Moss-Morris R, Johnson M, Meechan G. what do patients expect from their first visit to a pain clinic? Clin J Pain 2005;21:297–301.
- 23
- Vartiainen P, Heiskanen T, Sintonen H, Roine RP, Kalso E. Health-related quality of life change in patients treated at a multidisciplinary pain clinic. Eur J Pain 2019;23:1318–28.
- 24
- Mitchell LM, Joshi U, Patel V, Lu C, Naslund JA. Economic evaluations of internet-based psychological interventions for anxiety disorders and depression: a systematic review. J Affect Disord 2021;284:157–82.
- 25
- Baumann M, Stargardt T, Frey S. Cost–utility of internet-based cognitive behavioral therapy in unipolar depression: a Markov model simulation. Appl Health Econ Health Policy 2020;18:567–78.
Internet-based programme ”Kivunhoidon startti” for patients with chronic pain
Background Giving information on the content of treatment and factors influencing pain is part of the management of chronic pain. Internet-based programmes enable this even while waiting for the first appointment at the pain clinic.
Methods We studied whether the programme “Kivunhoidon startti” would benefit patients about to begin multidisciplinary pain management. Patients (348) were randomized to begin the programme either before or right after the first appointment.
Results When offered the “while waiting” option, the patients were more likely to start the programme (72.6% vs 42.8%) and to progress further in it. By the end of the programme, patients regarded further investigation of the cause of their pain as less helpful by 11% (0.80 points, 95% CI 0.25–1.47; P=0,007; scale 0–10). Worry about pain decreased by 9% (0.67 points, 95% CI 0.35–1.31; P=0,039; scale 0–10) and pain catastrophizing by 12% (3.47 points, 95% CI 1.45–5.48; P=0,001; scale 0–52).
Conclusions This study suggests that the “Kivunhoidon startti” programme may be beneficial while the patient is waiting for the first appointment and that pain-related worry and catastrophizing may be slightly alleviated. In the future, internet-based programmes may support different phases of pain management and promote adherence over the whole treatment path.
Teemu Miettinen, Katri Hamunen, Eija Kalso
