Diagnosoidun rahapeliriippuvuuden esiintyvyys vaihtelee alueittain

Rahapeliriippuvuus (ICD-10: F63.0 Pelihimo) diagnosoidaan käytös- ja hillitsemishäiriöiden luokkaan. Uudistuneessa ICD-11-tautiluokituksessa se puolestaan kuuluu riippuvuushäiriöihin (1).

ICD-10:n mukainen pelihimo voi olla käsitteenä hieman harhaanjohtava, sillä se käsittää ainoastaan rahapelaamisen, ei digitaalista pelaamista (digipelaaminen). Digipelaaminen on pelaamista tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin kaltaisilla digitaalisilla laitteilla. Tavoitteena ei ole voittaa rahaa, vaan viihtyä, viettää aikaa ja saada myönteisiä kokemuksia. Tämän vuoksi tässä julkaisussa käytetään kansainvälisestikin vakiintunutta termiä rahapeliriippuvuus.

ICD-11-tautiluokituksessa on erilliset diagnoosit ja diagnostiset kriteerit rahapelaamiselle ja digipelaamiselle (2). Rahapeliriippuvuudelle on ominaista rahapelaamisen hallinnan menettäminen. Pelaaminen jatkuu huolimatta sen aiheuttamista kielteisistä seurauksista. Riippuvuuteen liittyy vakavia pitkäaikaisia psykososiaalisia, taloudellisia ja terveydellisiä haittoja.

Väestötutkimuksilla kartoitetaan todennäköistä rahapeliriippuvuutta, mutta kyseessä ei ole kliininen diagnostinen arvio. Väestötutkimuksen perusteella 1,4 prosentilla (miehet 1,9 %; naiset 0,9 %) oli todennäköinen rahapeliriippuvuus vuonna 2019 (3). Hoitoilmoitusrekisteriin (Hilmo) pohjautuvien tietojen perusteella samaisena vuonna rahapeliriippuvuusdiagnooseja oli väestössä vain 0,016 prosentilla (4).

Tulokset ovat linjassa Ruotsissa tehdyn tutkimuksen kanssa, jossa myös havaittiin rahapeliriippuvuuden olevan hyvin alidiagnosoitua (5). Aiempaa rekisteritutkimusta rahapeliriippuvuuteen liittyvistä alueellista eroista ei ole saatavilla, vaikka väestötutkimuksen perusteella ongelmapelaamisessa on nähtävissä alueellisia eroja (3).

Vuonna 2022 julkaistun tiedon mukaan rahapeliriippuvuusdiagnoosi asetettiin Manner-Suomessa 2 617 aikuiselle vuosina 2011–2020 (4). Diagnoosien määrä lisääntyi vuosien 2011 ja 2020 välillä. Miehillä oli enemmän diagnooseja kuin naisilla: noin kolmannes diagnooseista oli naisilla. Myös Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin kasvua diagnoosien määrässä ja vastaavanlaisia sukupuolieroja (5).

Rahapeliriippuvuuden kanssa esiintyy tyypillisesti liitännäissairastavuutta (6,7,8,9). Ruotsalaistutkimuksen mukaan jopa 73 prosentilla oli rahapeliriippuvuuden ohella jokin muu psykiatrinen diagnoosi (5). Rahapeliriippuvuusdiagnoosin saaneilla on 15-kertainen riski tehdä itsemurha verrattuna muuhun väestöön (10).

Rahapeliriippuvuus on merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe (11,12). Virallisten diagnoosien määrä on huomattavasti pienempi kuin väestökyselyiden pohjalta tehdyt arviot rahapeliriippuvuuden yleisyydestä, mikä viittaa siihen, että ilmiö on alidiagnosoitu, eikä sitä siis tunnisteta vielä riittävän hyvin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Ilmiöstä tarvitaan enemmän tietoa, jotta se voitaisiin tunnistaa varhaisessa vaiheessa.

Tutkimuksessa tarkastellaan ensimmäistä kertaa diagnosoidun rahapeliriippuvuuden esiintyvyyttä sukupuolittain ja erityisvastuualueittain (erva). Vaikka sote-uudistuksessa erva-alueet korvautuivat viidellä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueella, myös nämä uudet alueet pohjautuvat erityisvastuualueisiin.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimusaineistona käytettiin THL:n ylläpitämästä valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonkeruu- ja raportointijärjestelmästä (Hilmo) poimittuja rekisteritietoja. Ne koostuivat sosiaalihuollon hoitoilmoitusrekisteristä (sosiaali-Hilmo), terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisteristä (terveys-Hilmo) ja perusterveydenhuollon avohoidon (ml. työterveyshuolto ja kotihoito) hoitoilmoitusrekisteristä (Avohilmo) (13).

Tarkasteluun otettiin kaikki 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat Manner-Suomessa asuvat henkilöt (n = 3 142), joilla oli rahapeliriippuvuus (F63.0) pää-, sivu- tai pitkäaikaisdiagnoosina vuosina 2011–2021. Tarkastelussa oli mukana kaikki erva-alueet (Hyks, Tyks, Tays, Kys ja Oys). Samalle henkilölle oli voitu kirjata useampi diagnoosi useamman hoitokäynnin yhteydessä kunkin vuoden aikana, mutta henkilö laskettiin mukaan vain kerran. Jos henkilölle oli kirjattu diagnoosi eri vuosina, kukin tapaus laskettiin mukaan kerran kalenterivuodessa.

Rahapeliriippuvuuden esiintyvyyttä laskettaessa diagnoosien saaneiden määrää verrattiin kunkin vuoden keskimääräiseen väestömäärään. Esiintyvyys on ilmoitettu 100 000 asukasta kohden. Poiminnan tulokset päivitettiin kesäkuussa 2023, minkä takia henkilömäärät eroavat osittain aiempien vastaavien tulosten kanssa (4).

Tulokset

Rahapeliriippuvuusdiagnoosien määrä kasvoi vuosien 2011 ja 2021 välillä 4,6 tapauksesta 21,4 tapaukseen 100 000 asukasta kohden. Vuonna 2011 määrä naisilla oli 3,0 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun miehillä vastaava luku oli 6,2. Vuonna 2021 naisilla rahapeliriippuvuuden esiintyvyys oli 13,0 tapausta 100 000 asukasta kohden ja miehillä 30,2 tapausta 100 000 asukasta kohden (taulukko 1).

Rahapeliriippuvuusdiagnoosit lisääntyivät Suomessa vuodesta 2011 vuoteen 2021 kaikilla erva-alueilla (kuvio 1). Kasvu oli suurinta Kuopion erva-alueella. Siellä rahapeliriippuvuusdiagnooseja oli väestössä 3,5 tapausta 100 000 asukasta kohden vuonna 2011 ja 31,9 tapausta 100 000 asukasta kohden vuonna 2021. Helsingin erva-alueella kasvu oli maltillisempaa. Vuonna 2011 siellä oli 7,4 tapausta 100 000 asukasta kohden ja vuonna 2021 puolestaan 16,2 tapausta 100 000 asukasta kohden (kuvio 1).

Vuodesta 2011 vuoteen 2021 rahapeliriippuvuusdiagnoosien lisääntyminen miehillä oli suurinta Kuopion erva-alueella, jossa se kasvoi 4,5 tapauksesta 44,0 tapaukseen 100 000 asukasta kohden. Myös naisilla kasvu oli suurinta Kuopion erva-alueella, jossa tapausten määrä kasvoi 2,6 tapauksesta 20,1 tapaukseen 100 000 asukasta kohden.

Päätelmät

Tutkimuksessa selvitettiin Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) Hilmo-tietojen avulla rahapeliriippuvuusdiagnoosien esiintyvyyttä vuosina 2011–2021 ja mahdollisia alueellisia eroja yliopistosairaaloiden erva-alueittain tarkasteltuna. Tulokset osoittivat, että diagnoosit ovat yleistyneet kaikilla erva-alueilla. Diagnooseja on kuitenkin edelleen varsin vähän, sillä vuonna 2021 rahapeliriippuvuuden esiintyvyys erva-alueittain Manner-Suomessa asetettujen diagnoosien perusteella oli 16,2–31,9 tapausta 100 000 asukasta kohden (0,0162–0,0319 %).

Rahapeliriippuvuusdiagnoosin saaneiden määrissä havaittiin kasvua ja huomattavia alueellisia eroja, etenkin Kuopion ja muiden erva-alueiden välillä. Vuonna 2021 Kuopion erva-alueella tehtiin eniten rahapeliriippuvuusdiagnooseja ja siellä myös diagnoosien määrän kasvu oli suurinta verrattaessa vuoteen 2011. Myös päihdediagnoosien alueellinen tarkastelu osoitti diagnoosien painottuvan Itä- ja Keski-Suomeen (14). Nämä havainnot ovat linjassa THL:n sairastavuusindeksin kanssa, jonka mukaan väestö on sairaampaa Itä- ja Pohjois-Suomessa kuin muualla Suomessa (15).

Itä-Suomen kunnissa on myös huomattavan korkea työttömyysaste, joka voi selittää ilmiöitä, sillä rahapeliongelmien on havaittu olevan yleisempiä työttömillä ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla (16). On kuitenkin syytä huomioida, että alueelliset erot saattavat johtua etenkin siitä, että rahapeliriippuvuuden tunnistaminen ja hoito vaihtelevat alueittain. Alueiden välillä voi myös olla eroja kirjaamiskäytännöissä ja -kattavuudessa. Vuoden 2022 Terve Suomi -väestötutkimuksen mukaan Kuopion erva-alueella itsearvioidun rahapeliongelman esiintyvyys oli lähellä koko maan keskiarvoa (17). Lisätutkimusta tarvitaan, jotta voisimme sanoa, mistä erot Kuopion ja muiden erva-alueiden välillä johtuvat.

Diagnosoidun rahapeliriippuvuuden esiintyvyyden kasvusta huolimatta tapausten määrä oli huomattavan pieni kaikilla erva-alueilla. Koska esitetyt luvut kuvaavat erityisesti rahapeliriippuvuuden tunnistamista ja kirjaamista terveydenhuollossa, on hyvin todennäköistä, että rahapeliriippuvuuden esiintyvyys on todellisuudessa suurempi. Tätä oletusta tukevat aiempien väestötutkimusten tulokset, rahapeliongelmaan erikoistuneiden palveluiden yhteydenotot ja aiemmat tutkimushavainnot siitä, että rahapeliriippuvuus on selkeästi alidiagnosoitua (4,5,18).

Lue lisää: Rahapeliriippuvuuden varhainen tunnistaminen on tärkeää

Rahapeliriippuvuutta hoidetaan Suomessa usein myös sosiaalihuollossa, jossa ICD-10-diagnoosien kirjaaminen on vielä vähäistä. Sosiaalihuollon valtakunnallista tietopohjaa ja kirjaamista kuitenkin kehitetään Toivo-­ohjelmassa ja sosiaalihuollon rekisteriuudistuksessa (19).

Alirekisteröinti voi johtua myös yksityissektorin työterveyshuoltokäynneistä, sillä kaikki työterveyshuollon kirjaukset eivät vielä näy Hilmo-rekistereissä.

Tukea ja hoitoa rahapeliongelmaan tarjoavat myös järjestöt ja kolmas sektori, ja rahapeliongelmia kokevia ohjataan myös aktiivisesti juuri näihin palveluihin. Siten on mahdollista, että ilmiötä ei opita tuntemaan ja tunnistamaan sosiaali- ja terveydenhuollossa. Myös tiedon puute riippuvuushäiriöiden tunnistamisesta ja hoidosta sosiaali- ja terveysalalla voi selittää alidiagnosointia.

Rahapeliriippuvuus on myös syytä erottaa digipeliriippuvuudesta, sillä vielä nykyään käytössä oleva termi pelihimo voi olla hieman harhaanjohtava. ICD-11-tautiluokituksessa molemmille toiminnallisille riippuvuuksille on omat erilliset diagnoosinsa ja diagnostiset kriteerinsä (2). Lisäkoulutusta molemmista peliriippuvuuksista tarvitaan haittojen ehkäisemiseksi.

Lue lisää: Tunnistatko digipeliriippuvuuden?

Toisaalta rahapeliriippuvuusdiagnoosien vähäinen määrä voi johtua siitäkin, että vain harva rahapeliongelmasta kärsivä hakee apua (20). Hoitoon hakeudutaan usein vasta sitten, kun ongelmat ovat monitahoisesti vakavia. Peliklinikan avohoidon asiakkailla peliongelma oli kestänyt keskimäärin 7–9 vuotta ennen hoidon aloittamista (18).

Hoitoon hakeutumisen tyypillisimpiä esteitä ovat halu hoitaa ongelma itse, tiedon puute annettavasta hoidosta, syyllisyys, häpeä ja leimaantumisen pelko (20,21). Tämän lisäksi rahapeliongelmalle on ominaista, ettei se näy ihmisestä millään tavalla ulospäin.

Rahapeliriippuvuuteen kuuluvat tyypillisesti voimakas leimaantumisen pelko (stigma) ja häpeä sekä rahapelaamisen määrän salaaminen läheisiltä ja hoitotaholta, minkä vuoksi ongelma pysyy helposti piilossa pitkiä aikoja tunnistamattomana. Täten ongelmat kehittyvät tyypillisesti – piilossa – erittäin vakaviksi ennen kuin henkilö päätyy hakemaan apua (21). Tämä seikka vaikeuttaa myös ilmiön tunnistamista sosiaali- ja terveydenhuollossa, minkä vuoksi aktiivinen puheeksi ottaminen on erityisen tärkeää.

Rahapeliongelman varhainen tunnistaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa on ensisijaisen tärkeää. Tästä syystä rahapelaaminen pitäisi ottaa puheeksi ja seuloa erityisesti silloin, kun hoitoon hakeudutaan mielenterveyden häiriöiden tai päihteiden käytön vuoksi (21), mutta myös esimerkiksi koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa.

Vuonna 2023 valmistuva Käypä hoito -suositus rahapeliongelmaan antaa hyvät lähtökohdat yhdenmukaisen hoitopolun rakentamiselle tulevaisuudessa. Tietoa rahapeliriippuvuuteen liittyvistä hoitomahdollisuuksista ja hoidon sisällöstä tulee tarjota sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ohella koko väestölle. Valmisteilla oleva kirjaamiskäytäntöjen ja toimenpidekoodien aktiivinen valmistelu parantaa tulevaisuudessa myös tarkemman valtakunnallisen kokonaiskuvan saamista.