COVID-19-pandemian vaikutus työterveyshuoltoon erikoistuvien lääkärien ohjaukseen keväällä 2020

Uusi asetus erikoislääkärikoulutuksesta (STM 55/2020) tuli voimaan 1.2.2020. Sen mukaan lääkärin tulee erikoistumiskoulutuksessa saada omalla erikoisalalla vaadittavan osaamisen lisäksi valmiudet myös oppimisen ohjaamiseen ja osaamisen arviointiin työyhteisössään (1). Täten kouluttajalääkärien ohjaustaitoihin ja erikoistuvien lääkärien ohjauksen toteutumiseen tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Laadukas koulutus edellyttää myös jatkuvaa laadunarviointia (2).

Erikoislääkärikoulutuksessa ohjauksen tavoitteena tulee olla itsenäisen ammattilaisen taitojen kehittäminen ja varmistaminen asteittain tukemalla ohjattavan toimijuutta (3,4). Työterveyshuolto on ensimmäisenä erikoisalana perustanut virtuaaliyliopiston, joka tarjoaa verkossa koulutuksia erikoistuville ja heidän kouluttajilleen ja koordinoi yliopistojen yhteistä toimintaa (5,6). Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen olennainen osa ovat viikoittaiset ohjaustapaamiset kouluttajalääkärin ja erikoistujan kesken. Kouluttajalääkäreiden kouluttaminen ja ohjaustyön tukeminen ovat jatkuvasti kehittämistyön kohteena (6,7,8).

Ajankohtainen COVID-19-pandemia on tuonut merkittäviä muutoksia suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään. Kevään 2020 pandemiarajoitukset sulkivat yhteiskunnan toimintoja riippumatta epidemian alueellisesta levinneisyydestä. Pandemia vaikutti monella tavalla myös terveydenhuoltoon ja lääkärien työhön. Ei kuitenkaan tiedetä, miten pandemia vaikutti erikoislääkärikoulutuksen ohjaukseen.

Tässä artikkelissa kuvataan työterveyshuollon kouluttajalääkäreille suunnattu valtakunnallinen kyselytutkimus, joka toteutettiin touko–kesäkuussa 2020 osana erikoislääkärikoulutuksen laadun seurantaa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka pandemia vaikutti työterveyshuollon kouluttaja- ja erikoistuvien lääkärien työhön ja etenkin erikoistujien ohjaukseen.

Aineisto ja menetelmät

Sähköinen kysely lähetettiin Helsingin, Itä-Suomen, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistoissa kirjoilla olleille 307:lle työterveyshuollon kouluttajalääkärille sähköpostitse toukokuussa 2020. Kyselyyn vastasi ajalla 3.–16.6.2020 yhteensä 55 kouluttajalääkäriä (vastausprosentti 18 %). Kouluttajalääkäreiltä tiedusteltiin keväällä 2020 voimassa olleen valmiuslain aikaisten pandemiarajoitusten aiheuttamista muutoksista kouluttajien ja erikoistuvien lääkäreiden työssä sekä erityisesti erikoistuvien ohjauksessa.

Kysely koostui yhteensä 16 monivalintakysymyksestä ja 6 kysymyksestä, joihin vastaus oli dikotominen (kyllä/ei) ja joissa kyllä-vastauksiin pyydettiin lisäselvitystä avoimilla kysymyksillä. Kysymysten neljä pääteemaa olivat kouluttajalääkärin oman työn ja erikoistujan työn muutos sekä ohjauksen toteutuksen ja ohjauksen sisältöjen muutos. Perustyön muutoksesta työterveyshuollossa kysyttiin kouluttajalääkäreiltä sekä ohjaajien että erikoistujien osalta, ja avoimissa kysymyksissä pyydettiin kuvaamaan kummankin muutosta erikseen.

Pandemian tuomia muutoksia ohjaukseen ja oppimiseen sekä pandemian vaikutusta henkisen tuen tarpeeseen ja yhteisöllisyyteen kartoitettiin monivalintakysymyksillä, joissa käytettiin vastaustapana 5-portaista Likertin asteikkoa (liite 1).

Avointen vastausten analysoinnissa hyödynnettiin systemaattista laadullista sisällönanalyysiä. Työn, ohjaustapojen ja ohjauksen sisällön muutoksia koskevien ilmaisujen teemoitteluun osallistui kolme kirjoittajista. Monivalintakysymysten ja dikotomisten kysymysten vastaukset on kuvattu keskiarvoina tai prosenttiosuuksina. Likertin asteikolla saadut vastaukset luokiteltiin uudestaan kolmeen luokkaan yhdistämällä vastaajat väittämän kanssa samaa mieltä oleviksi (täysin tai jokseenkin samaa mieltä) tai eri mieltä oleviksi (täysin tai jokseenkin eri mieltä); kolmas vaihtoehto oli "En osaa sanoa".

Tulokset

Vastaajia (n = 55) oli kaikkien viiden yliopiston alueelta. Vastanneista kouluttajalääkäreistä 45 % oli toiminut kouluttajana 1–5 vuotta ja yli 16 vuoden kouluttajalääkärikokemus oli kolmella vastaajalla (5 %). Erikoistujia vastanneilla kouluttajalääkäreillä oli kyselyn ajankohtana ohjauksessaan yhteensä 85. Vastaajien taustatiedot esitellään taulukossa 1.

Kouluttajalääkärien vastausten mukaan kouluttajien (84 %) ja heidän ohjauksessaan olevien erikoistujien (91 %) työ oli muuttunut pandemian takia. Muutokset koskivat sekä työmäärää että työn tekemisen tapoja. Työn vähenemisestä, lomautuksista tai työajan lyhentämispaineista mainittiin 15 avoimessa vastauksessa. Etätyön ja etävastaanottojen lisääntyminen mainittiin joka toisessa avoimessa vastauksessa. Työn sisällön muutoksessa korostuivat lähivastaanottojen ja työpaikoilla tehtävän työn, kuten työpaikkaselvitysten, väheneminen. Infektiovastaanotot ja muu epidemiaan liittyvä työ, kuten työpaikoille annettava pandemiaohjeistus, riskien arviointi ja hallinnollinen työ, lisääntyivät.

"Pahimman epidemian aikana työ oli pääosin koronaepäilyjen testaukseen ohjausta, riskiryhmäarvioita sekä koronapolia."

"Työ keskittynyt korona-ohjeiden ja siihen liittyvien toimintamallien työstöön."

Ohjaustyön muutokset

Kouluttajista 53 % kertoi ohjausten toteutuksen muuttuneen poikkeusaikana. Aina tai useimmiten etäyhteyksin ohjaukset toteutti lähes puolet eli 45 % vastanneista (kuvio 1). Vastanneista 82 % kertoi, että ohjausta oli toteutettu yhtä usein tai useammin kuin ennen pandemiaa. Seitsemän vastaajaa (13 %) kertoi tauottaneensa ohjauksen.

Viidennes kouluttajalääkäreistä (22 %) koki ohjauksen suunnittelun ja toteutuksen pandemiatilanteessa haastavana (kuvio 2), kun taas 76 % koki voineensa keskittyä ohjaukseen ja toteuttaa sitä lähes yhtä hyvin kuin aikaisemminkin. Yhteensä 79 % kouluttajista koki, että erikoistuvat lääkärit pystyivät keskittymään ohjaukseen yhtä hyvin kuin aiemmin, eli noin viidesosalla erikoistuvista ilmeni keskittymisen haasteita. Poikkeustilanne vaikutti myös erikoistujien oppimisen havainnointiin ja kehittymisen arviointiin (kuvio 3).

Pandemia vaikutti myös ohjauksen sisältöihin. Koronapandemia ja siihen liittyvä ohjeistus riskinarviointeineen nousivat ohjausteemoihin joka toisessa avoimista vastauksista. Ohjauksissa käsiteltiin pandemian vaikutusta erikoistujan perustyöhön ja erikoistumisopintoihin. Myös työturvallisuusasiat ja työkyvyn tukeminen korostuivat.

"Käyty läpi asiakasyritysten tukeminen tilanteessa."

"Omasta jaksamisesta huolehtiminen, oma rooli muuttuneessa tilanteessa."

Pandemian tuomina hyvinä muutoksina 69 % vastanneista toi esille digitaitojen vahvistumisen. Puolet vastanneista kertoi ohjaukseen ja oppimiseen tulleen uusia toimintatapoja. Etäohjaukseen siirtymisen jälkeen ohjauksen ilmapiirin paranemista ainakin jossain määrin koki 18 % vastanneista kouluttajalääkäreistä, ilmapiirin heikkenemistä ei noussut esiin (kuvio 2).

Kokonaisuutena pandemian koettiin lisänneen keskinäistä yhteisöllisyyttä 42 %:ssa vastauksista. Henkisen tuen tarve oli kouluttajien vastausten mukaan ainakin jossain määrin lisääntynyt 16 %:lla kouluttajalääkäreistä ja 27 %:lla erikoistujista (kuvio 4).

Pohdinta

Tämän valtakunnallisen tutkimuksen mukaan COVID-19-pandemia vaikutti työterveyshuollon koulutuspaikoissa toteutettavan erikoistumiskoulutuksen sisältöön, määrään ja erikoistuvien ohjaustapoihin keväällä 2020. Suurin osa kouluttajista toteutti ohjausta yhtä usein kuin aikaisemmin ja lisääntyneesti etäyhteyksin. Huolestuttavasti osa ohjauksista jäi tauolle.

Ohjausilmapiiri parani ja lähes puolet vastaajista koki, että yhteisöllisyys lisääntyi. Toisaalta myös henkisen tuen tarve lisääntyi. Ohjauksen sisällöllisiä muutoksia olivat muun muassa pandemiaan liittyvät aiheet, erilaiset työjärjestelyt ja erikoistujan tukeminen muuttuneessa tilanteessa.

Ohjauksen jatkuvuus on erikoistumisen etenemisen kannalta olennaista (9,10). Tutkimuksessa esiin noussut ohjauksen tauottaminen voi pitkittyessään johtaa erikoislääkäriksi valmistumisen viivästymiseen. Pandemian aiheuttamien työtehtävien muutosten ei tarvitse viivästyttää erikoistumista (11), mutta toisaalta yli 30 päivää jatkuneet keskeytykset koulutuksessa tai työsuhteessa pidentävät erikoistumisaikaa (12). Tilannetta voidaan peilata Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (KARVI) tuoreeseen raporttiin, jossa havaittiin pandemian viivästyttäneen työssä oppimista noin viidesosalla ammatillisen koulutuksen tutkinto-opiskelijoista (13).

Suurin osa tähän kyselyyn vastanneista koki digitaitojen lisääntymisen pandemian työhön tuomana hyvänä muutoksena. Tämä havainto on tervetullut, etenkin kun Lääkäriliiton Työolot ja terveys 2019 -kyselyssä yli puolet lääkäreistä piti ongelmallisena juuri tietoteknisten laitteiden käytön hankaluutta (14). Digitaalisen osaamisen merkitys lääkärikunnassa todennäköisesti lisääntyy edelleen, kun etävastaanottoja ja etäyhteyksiä hyödynnetään aiempaa enemmän (5,15).

Henkisen tuen tarvetta pandemia-aikana kokivat erikoistujien lisäksi myös kouluttajalääkärit, vaikka terveydenhuollon työntekijöiden pandemiaan liittyvän henkisen kuormittumisen riskitekijöinä ovat erityisesti nuori ikä ja vähäinen työkokemus (16). Lääkärien psykososiaalisen kuormittumisen yleisiä riskitekijöitä ovat kiire, työprosessien sujuvuuden ongelmat, ristiriidat työyhteisössä ja johtamisessa sekä vähäiset vaikutusmahdollisuudet omaan työhön (17). Pandemia on vaikuttanut työn hallittavuuteen, ja kuormittumiseen tiedetään vaikuttavan myös pelko omasta tai läheisen sairastumisesta (16), joten lääkärit voivat olla pandemia-ajan kuormittumisen suhteen riskiryhmässä (18).

Yksi syy ohjausten ilmapiirin osittaiseen paranemiseen voi olla kouluttajien reagointi erikoistujien kokemaan henkisen tuen tarpeeseen. Säännöllisen ohjauksen merkitys on suuri erikoisalan taitojen oppimisen ohella myös erikoistuvien lääkärien työssä jaksamiselle ja henkiselle hyvinvoinnille.

Stressinhallintaa käsittelevät ryhmäkeskustelut ja henkisen kuormituksen reflektoinnit kouluttajalääkärin kanssa voivat toimia kuormittumiselta suojaavina tekijöinä (17,19), ja joskus tukemiseen riittää jo tunteiden salliminen ja sanoittaminen (19,3). Kuitenkin on tärkeää tunnistaa ohjaustoiminnan rajat ja ohjata erikoistuva tarvittaessa työterveyshuoltoon tai varsinaiseen työnohjaukseen. Jos työnohjaukselliset ainekset korostuvat ohjauksessa liikaa, riskinä on ohjaajan oma kuormittuminen (17,19).

Tutkimuksen vahvuuksiin kuuluu ajankohtaisen pandemian ja sen lääkärien erikoistumiskoulutusta koskevien vaikutusten tarkastelu ohjauksen näkökulmasta. Vaikka erikoislääkärikoulutuksen toteutumista on kartoitettu aiemmin (6,8,20), on edelleen tarvetta säännölliselle koulutuksen arvioinnille (20).

Kyselyn heikkoutena on vastausprosentin pienuus. Tämä voi johtua mahdollisista puutteista kouluttajalääkärien sähköpostiosoitteiston ajantasaisuudessa, lyhyestä vastausajasta sekä siitä, etteivät ne kouluttajat vastanneet, joilla ei kyselyajankohtana ollut erikoistuvia ohjattavana.

Kysely lähetettiin vain kouluttajalääkäreille, joten tietoa ei ole siitä, miten erikoistuvat lääkärit ovat kokeneet ohjauksen pandemia-aikana. Velvoitteen osallistumisesta koulutuksen laadun arviointiin tulisi jatkossa sisältyä jo koulutuspaikkaoikeuteen, sillä tämä on edellytys koulutuksen kehittämiselle (20).

Tutkimuksen tulokset kertovat kouluttajalääkärien toiminnasta pandemian aikana ja sen aiheuttamista haasteista erikoislääkärikoulutuksen toteuttamiselle. Kovin suuria muutoksia pandemia-aika ei tuonut kouluttajalääkärien toimintaan, mahdollisesti koska heidän ohjaustyötään tukivat alan koulutuksen vakiintuneet toimintamallit, kuten viikoittaiset ohjaustapaamiset ja pitkäjänteisesti toteutettu kouluttajalääkärikoulutus.

Työterveyshuollossa oli kokemusta etäohjauksesta jo aiemmin, mutta etäohjauksen määrä kasvoi pandemian aikana. Tämän tutkimuksen pohjalta voi suositella etäohjauksen hyödyntämistä ja koulutuksen laadun arviointia muillakin erikoisaloilla. Erikoislääkärikoulutuksen tulee antaa valmiudet myös oppimisen ohjaamiseen ja osaamisen arviointiin.

Ilman ohjausta ja koulutusta ei kehity hyviä ohjaajia, ja kouluttajalääkärien ohjaustaitojen edistäminen onkin yksi erikoislääkärikoulutuksen kehittämiskohde kaikilla erikoisaloilla. Tärkeänä tutkimuksen ja kehittämisen aiheena tulisi vastaisuudessa olla myös lääkärien henkisen kuormittumisen tunnistaminen, työssä jaksamisen tukitoimet ja yhteisöllisyyden edistäminen.