Yli 800 lääkeen hinta laskenut
Hintojen aleneminen johtuu siitä, että tukkuhintoja leikattiin 1,5 prosentilla.
Yli 800 lääkkeen tukkuhintojen leikkaus kohdistuu vuonna 2010 ja sen jälkeen markkinoille tulleisiin, korvattaviin lääkkeisiin. Vähittäishinnat apteekeissa laskevat vastaavasti, sillä reseptilääkkeiden hinnat määräytyvät tukkuhintojen perusteella valtion lääketaksan mukaisesti.
Hintojen laskusta hyötyvät valtion lisäksi myös kansalaiset.
– Hintojen lasku on hyvä uutinen lääkkeiden käyttäjille. Lasku on jatkunut koko 2000-luvun ja reseptilääkkeiden kuluttajahinnat ovat Tilastokeskuksen mukaan tulleet alas peräti 40 prosenttia, kertoo Apteekkariliiton puheenjohtaja, apteekkari Risto Holma tiedotteessa.
Hallitus valmistelee parhaillaan myös uusia, ensi vuonna toteutettavia lääkesäästöjä. Toteutustapaa ei ole vielä päätetty.
– Hallitus on vaikeiden ratkaisujen edessä. Valtiontalouden haasteita on ratkottava ja kansalaisten lääkekuluja hillittävä, mutta samaan aikaan on huolehdittava siitä, että lääkkeitä ja apteekkipalveluita saa jatkossakin tasavertaisesti kaikkialla Suomessa, myös harva-alueilla, Holma jatkaa.
Reseptilääkkeet muuttuneet kannattamattomiksi
Apteekkeihin 2000-luvulla kohdistuneiden lääkesäästöjen ja leikkausten sekä lääkemarkkinoiden muutosten seurauksena monien apteekkien talous on jo kriisiytynyt.
– Reseptilääkemyynti on muuttunut monille apteekeille kannattamattomaksi, minkä vuoksi itsehoitolääkkeillä on aiempaa suurempi merkitys apteekkien taloudelle. Apteekkien taloutta ovat kiristäneet myös useiden menekkilääkkeiden hintojen lasku patenttien päätyttyä sekä viime vuosien raju kustannusten nousu, Holma sanoo.
Uusien leikkausten lisäksi hallitus aikoo laajentaa itsehoitolääkkeiden myyntiä apteekkien ulkopuolelle, mikä edelleen pahentaisi tilannetta.
– Hallituksen päätökset ensi vuoden lääkesäästöjen toteutustavasta ja itsehoitolääkkeistä ratkaisevat, onko meillä vastedes enää maankattavaa apteekkien lähipalveluverkostoa, sanoo Holma.