Terveydenhuolto

Voiko polio levitä Eurooppaan?

Polion leviämisen riski on iso Gazan alueella.

Ulla Toikkanen

Poliota on todettu Gazassa ensimmäistä kertaa 25 vuoteen. Rokotuskampanja Gazassa alkoi viime viikonloppuna. Onko pelkoa, että polio leviää Eurooppaan, erikoistutkija Soile Blomqvist THL:stä?

– Gazan alueella polion leviämisen riski on suuri, koska pienten lasten rokotuskattavuudet ovat laskeneet konfliktin seurauksena.

– Euroopassa, jossa rokotuskattavuudet ovat hyvät, riski polioviruksen leviämiselle ja tautitapausten ilmaantumiselle on pieni. Matkailijoiden tehosterokottamisesta on WHO:n ohjeistus , jota myös ECDC ja THL suosittelevat matkustettaessa maihin, joissa polion riski on korkea.

Missä maissa poliota esiintyy nyt?

– Villiä poliovirusta (serotyyppi 1) esiintyy edelleen endeemisenä Afganistanissa ja Pakistanissa. Serotyyppien 2 ja 3 villiviruskannat on hävitetty maailmasta.

– Villin polioviruksen lisäksi poliotautia aiheuttavat elävästä poliorokotteesta (OPV) muuntuneet viruskannat. Tautitapauksia on ollut tänä vuonna useissa Afrikan ja Aasian maissa.

Miten Suomi on varautunut poliota vastaan?

– Tärkein varautumiskeino on hyvä rokotuskattavuus. Suomessa käytetään inaktivoitua poliorokotetta (IPV), joka on tehokas ja turvallinen eikä sisällä eläviä viruksia. IPV-rokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan, ja sitä annetaan osana yhdistelmärokotteita lapsille 3, 5 ja 12 kuukauden ja 4 vuoden iässä.

– Lisäksi tehosterokotetta suositellaan matkustettaessa maihin ja alueille, joissa poliota yhä esiintyy, on esiintynyt lähivuosina tai joihin liittyy lisääntynyt riski taudin leviämiselle maasta toiseen. Jos näissä maissa oleskelu kestää yli 4 viikkoa, tehoste tulee ottaa, jos edellisestä rokotuksesta on kulunut yli 12 kuukautta. Jos oleskelu näissä maissa kestää alle 4 viikkoa, tehosterokotetta ei tarvita. 

Miten valvonta toteutetaan?

– Valvontaa tehdään tutkimalla sekä potilas- että jätevesinäytteitä. Polioinfektioon viittaavissa tautitapauksissa potilaan ulostenäytteistä tehdään virusviljely polion poissulkemiseksi. Tarvittaessa viruksen tarkempi tunnistaminen suoritetaan molekyylibiologisin menetelmin. 

– Jätevesiseurantaa tehdään viidessä kaupungissa tutkimalla noin 70 jätevesinäytettä vuodessa. Jätevesistä on lähes vuosittain löytynyt joitakin OPV-rokotteen viruskantoja, joilla ei ole taudinaiheuttamiskykyä. Sekä jätevesien että potilasnäytteiden poliotutkimuksista vastaa THL:n kansallinen polioreferenssilaboratorio.

Millainen on polion rokotekattavuus Suomessa?

– Se on hyvä.

 Miten virus tarttuu?

– Tartunnan voi saada joko hengitysteiden tai suun kautta. Virus kulkeutuu ruoansulatuskanavan kautta suolistoon, jossa se lisääntyy useita viikkoja. Toisinaan virus pääsee leviämään suolistosta keskushermostoon.

Millaisia oireita on tartunnassa?

– Tartunta on yleensä oireeton, tai henkilöllä voi olla flunssan kaltaisia oireita kuten kuumetta, väsymystä, huonovointisuutta, niskan tai selän jäykkyyttä ja raajakipua. Jos poliovirus pääsee keskushermostoon, se vaurioittaa lihasten toiminnasta vastaavia hermosoluja, mikä aiheuttaa vastaavien lihasten halvauksen ja myöhemmin surkastumisen.

Lue lisää: ECDC varoittaa tuhkarokosta ja poliosta

 https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/ecdc-varoittaa-tartuntautien-leviamisesta-turkin-ja-syyrian-maanjaristysalueilla/

 https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/rokoteperaisten-muuntuneiden-poliovirusten-aiheuttamia-tapauksia-kolmella-mantereella/

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030