Varsinais-Suomessa esitetään henkilöstön lomautuksia
Hyvinvointialueen talous on kriisiytynyt, ja jostain on löydettävä 30 miljoonan lisäsäästöt.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitukselle esitetään henkilöstön lomautuksia koskevien yt-neuvotteluiden aloittamista.
Syynä ovat 30 miljoonan euron lisäsäästöt.
Hyvinvointialueen taloustilanne on kehittynyt alkuvuonna ennakoitua heikommin. Kuluvan vuoden alijäämä on kasvamassa tänä vuonna noin 162 miljoonaan euroon.
– Henkilöstöön vaikuttavat toimenpiteet ovat viimesijainen keinomme. Valitettavasti tilanne on niin vaikea, että meidän on pakko etsiä nopeita säästöjä myös niistä. Emme ole onnistuneet taittamaan kulukehitystä tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman vaativassa vauhdissa, sanoo hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen tiedotteessa .
Henkilöstöetuudet ja työterveyshuollon laajuus tarkastelussa
Osa vähennettävistä ostopalveluista heijastuu henkilöstöön ja voi vaikuttaa henkilöstöetuuksiin tai työterveyshuollon laajuuteen.
Lisäksi tarkastellaan ns. eves-korvausten ja hälytysrahojen karsimista, rekrytointikieltoja sekä muutoksia henkilöstövuokraukseen. Päätöksiä näistä ei vielä ole tehty.
Lisäksi aluehallitukselle esitetään henkilöstön lomautuksia koskevien yhteistoimintaneuvottelujen aloittamista. Aluehallitus päättää asiasta 7. toukokuuta.
Lomautusten vuoksi jouduttaisiin pidentämään kesän sulkuja hyvinvointialueen eri palveluissa.
Aluehallitukselle on esitetty myös, että tälle vuodelle varattua miljoonan euron palkkojen yhdenmukaistamiseen liittyvää rahaa ei käytettäisi.
Loppuvuodesta 2023 hyväksyttiin tälle vuodelle noin 49 miljoonan euron säästötavoitteet. Säästöt oli kohdennettu pääosin palvelujen ostoihin sekä aine-, tavara- ja tarvikehankintoihin.
– Suunnittelemamme toimenpiteet ostopalvelujen karsimiseksi ja tehostamiseksi eivät valitettavasti ole olleet riittäviä tai edenneet tarpeeksi. Taloutemme on kriisiytynyt. Meidän on välttämätöntä löytää uusia säästöjä, Martikainen sanoo.