Terveydenhuolto

Vanhuuseläkkeelle siirtyy vuosittain alle 600 lääkäriä

Yksiselitteistä tilastoa eläköityjistä ei ole, mutta asiaa voi arvioida muutaman lähteen avulla.

Piitu ParmanneMinna Pihlava

Kuinka monta lääkäriä jää vuosittain vanhuuseläkkeelle?

Yksiselitteistä tilastoa asiasta ei ole. Asiaa voi kuitenkin arvioida muutaman lähteen avulla.

Arvio 1: Vuosittain eläköityy keskimäärin 572 lääkäriä

Lääkäriliiton rekisterissä on 555 Suomessa asuvaa laillistettua lääkäriä, jotka ovat syntyneet 1958. He täyttävät tänä vuonna 65 vuotta. Viiden vuoden keskiarvo vuosina 1956–1960 syntyneistä on 572 lääkäriä.

Ensimmäinen arvio eläköityvien lääkäreiden määrästä lähivuosina on siis 572 lääkäriä.

Epätarkkuutta arvioon tuo, että Lääkäriliittoon kuuluu noin 90 prosenttia lääkäreistä. Rekisterissä lääkäreitä on jonkin verran enemmän, koska laki vaatii lisäksi säilyttämään rekisteritiedot kymmenen vuotta mahdollisen jäsenyyden päättymisen jälkeen.

Eläköitymisen keski-iäksi valikoitui arviossa 65 vuotta, koska julkisen alan eläkevakuuttajan Kevan tilastojen mukaan lääkärit jäävät eläkkeelle keskimäärin 65,0-vuotiaana (keskiarvo vuosilta 2017–2021).

Kevan tilastoista ei voi päätellä eläköityvien lääkärien kokonaismäärää. Keva julkaisee tilastoja ylilääkäreistä, yleislääkäreistä ja erikoislääkäreistä. Näistä kolmesta ryhmästä eläköityi Kevan mukaan keskimäärin 236 lääkäriä vuotta kohti vuosina 2017–2021.

Arvio 2: Vuosittain eläköityy keskimäärin 579 lääkäriä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kokoaa tietoja laillistettujen lääkärien määristä Suomessa. THL:n tietojen mukaan vuosina 2021–2025 tulee 65 vuoden ikään keskimäärin 579 lääkäriä ja vuosina 2026–2030 keskimäärin 533 lääkäriä.

Toinen arvio lähivuosina eläköityvistä lääkäreistä on siten 579 lääkäriä.

Arvio 3: Vuosittain eläköityy keskimäärin 550 lääkäriä

Tiedetään, että kaikki eivät jää eläkkeelle 65-vuotiaina. Osa jää pois työstä aiemmin, osa myöhemmin.

Lääkäriliitto on tehnyt laajoja kyselytutkimuksia lääkäreiden työssäolosta Suomessa. Niistä ilmenee, että lääkäreitä alkaa siirtyä eläkkeelle lähellä 60 vuoden ikää. Siirtyminen kiihtyy 65 ikävuoden kohdalla. Yli 65-vuotiaista kuitenkin vielä joka toinen jatkaa työskentelyä, useimmiten osa-aikaisesti.

Kyselytutkimuksen tietojen perusteella voi laskea ikäluokkakohtaisen arvion työstä pois jäävistä 60–69-vuotiaista lääkäreistä.

Arvion perusteella kuluvan vuosikymmenen aikana työelämästä jää vuosittain pois keskimäärin 550 lääkäriä. Määrä vaihtelee vuosittain 520 ja 570 lääkärin välillä.

Laskennassa oletettiin, että kaikki lääkärit siirtyvät eläkkeelle viimeistään 70-vuotiaina. Sitä vanhempien lääkärien työskentelystä ei ole tilastotietoa.

Lue myös

Kolmas arvio siis on, että vanhuuseläkkeelle jää vuosittain keskimäärin 550 lääkäriä.

Laillistukseen ei liity ehtoa asua Suomessa

Viime vuonna Valvira laillisti 1003 uutta lääkäriä.

Laillistukseen ei liity ehtoa asua Suomessa. Ei ole tietoa, missä laillistuksen saaneet työskentelevät. Esimerkiksi Virossa asuva lääkäri voi hakea laillistusta Suomesta keikkatyötä varten. Laillistuksen edellytys on kuitenkin riittävä suomen tai ruotsin taito.

Laillistettujen 1003 lääkärin joukosta 729 lääkäriä oli suorittanut tutkinnon Suomessa. Lääkäriliiton työvoimaennusteessa on arvioitu, että Suomeen tulee vuosittain täällä koulutettujen lääkärien lisäksi noin 150 uutta ulkomailla koulutettua lääkäriä. Tämän arvion pohjalta laskettuna viime vuonna laillistetuista Suomessa työskentelisi vajaa 900 lääkäriä.

Piitu Parmanne on Lääkäriliiton tutkija. Minna Pihlava on Lääkärilehden toimittaja.

Kirjoittaja

Piitu Parmanne, Minna Pihlava

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030