Uusi kolumnisti toivoo palautetta lukijoilta
– Saa silittää ja kritisoida, Jan Schugk sanoo.
Työeläkeyhtiö Varman ylilääkäri Jan Schugk odottaa, että pääsee tuomaan itseään mietityttäviä asioita esiin kolumneissaan. Erityisesti häntä askarruttavat kysymykset, jotka liittyvät lääkärin professioon ja siihen, minkälaista lääkärin työ nykyisessä toimintaympäristössä on.
Schugkin aiemmin Lääkärilehteen kirjoittamissa verkkokommenteissa keskeisiä teemoja olivat työkykyyn liittyvät asiat, jotka kumpusivat hänen työstään vakuutuslääkärinä.
Kolumneissaan hän aikoo jättää työkykyyn liittyvät aiheet vähemmälle huomiolle ja painottaa erityisesti lääkärinä olemiseen ja lääkärin työhön liittyviä kysymyksiä.
Lääkäriprofession tilanne huolestuttaa
Schugkin mielestä lääkäriys hakee nykyisin itseään. Hän on hieman huolestunut profession tilanteesta.
Paljon on muuttunut, jos lääkäriyttä verrataan esimerkiksi 1990-luvun alkupuoleen, jolloin Schugk valmistui. Lääkärin auktoriteetti on hänen mielestään purkautunut siinä missä monet muutkin perinteiset auktoriteetit. Hänestä potilaat ovat nykyisin enemmän asiakkaita kuin potilaita.
– Lääkäreillä oli aikaisemmin selvä tiedollinen ylivalta suhteessa potilaisiin. Nykyään potilaat voivat kerätä tietoa sairaudestaan niin paljon kuin haluavat ja haastaa lääkärin yksityiskohtaisilla tiedoilla, joita heidän on kuitenkin vaikea asettaa osaksi kokonaisuutta.
Potilas-lääkärisuhteen muuttuminen vaatii Schugkin mielestä erilaista lähestymistapaa. Hän katsoo, että lääkärit ovat antaneet siinä liikaakin periksi ja osin luopuneet roolistaan asiantuntijana, joka voi sanoa potilaalle myös ei.
– Oma asiansa ovat kaupalliset paineet, joita asiakkuus tuo mukanaan.
Ideat kirjoitettava heti ylös
Schugk saa ideoita kirjoituksiin töistään, keskustelemalla kollegoiden kanssa ja lukemalla paljon sekä uutisia että lääketieteellisiä julkaisuja.
Hänen työpöytänsä on täynnä lappuja, joissa on ajatuksia tuleviin kirjoituksiin. Hän on huomannut ideoiden katoavan, jos niitä ei kirjoita heti ylös.
Hyvä kolumni herättää hänen mielestään paljon ajatuksia. Parhaimmillaan se auttaa kyseenalaistamaan omaa toimintaa ja hakemaan uusia ratkaisuja toimintakäytäntöihin.
Hän on miettinyt viime aikoina ihmisen ja kalenterin suhdetta, sitä, miksi meistä on tullut kalenterin orjia. Tämä näkyy konkreettisesti siinä, missä aikataulussa paranemisen ajatellaan tapahtuvan.
– Jos lääkäri kirjoittaa lausunnon pidempiaikaisesta työkyvyttömyydestä, hän laittaa sen päättymään joko kesä- tai joulukuussa. Ikään kuin toipumista ei voisi tapahtua siinä välissä. Miksi tämä on niin jäykkää?
