Uusi asetus helpottaa terveystietojen vaihtoa EU-maiden välillä
Tavoitteena on luoda EU:sta yhtenäinen terveystietoalue.
EU:n neuvosto on hyväksynyt asetuksen, jonka avulla pyritään helpottamaan terveystietojen vaihtoa EU-maiden välillä. Asetus antaa kansalaisille paremmat mahdollisuudet hallita omia terveystietojaan ja terveydenhuollon ammattihenkilöille pääsyn potilastietoihin hoito- ja asuinmaasta riippumatta.
Uusi asetus kulkee nimellä Ehds-asetus (European Health Data Space, eurooppalainen terveystietoalue), ja sen tavoitteena on edistää sähköisten terveystietojen saatavuutta ja yhtenäistää niiden käsittelyä. Asetus sujuvoittaa myös terveystietojen hyödyntämistä tieteellisessä tutkimuksessa, päätöksenteossa ja muissa toisiokäyttötarkoituksissa.
– Tavoitteena on luoda EU:sta yhtenäinen terveystietoalue. Tähän asti jäsenmaiden säännökset terveystietojen vaihtamisesta ja toisiokäytöstä ovat vaihdelleet. Nyt saamme yhtenäisen tavan toimia, sanoo hallitusneuvos Joni Komulainen sosiaali- ja terveysministeriöstä tiedotteessa.
Kansallinen toimeenpano aloitettu
Suomessa on jo aloitettu Ehds-asetuksen kansallinen toimeenpano, jota varten on perustettu ohjausryhmä ja kaksi työryhmää. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että Suomessa osallistutaan aktiivisesti asetuksen puitteissa tehtävään työhön, poistetaan esteitä tutkimukselta ja yhtenäistetään tutkimuslainsäädäntöä.
Asetuksen kansallinen toteutus edellyttää muutoksia lainsäädäntöön. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan asetukseen liittyen kahta hallituksen esitystä. Toinen niistä toisi täydentävää sääntelyä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annettuun lakiin ja siihen liittyviin lakeihin, ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle budjettilakien aikataulussa vuonna 2025.
Toinen hallituksen esitys toisi täydentävää sääntelyä sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annettuun lakiin, ja se on tarkoitus antaa budjettilakien aikataulussa vuonna 2026.