Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2025;80:e43694, www.laakarilehti.fi/e43694

USA:ssa suositellaan ikääntyneille kahta koronarokotetta vuodessa

Suomessa vastaavaa suositusta ei ole, ja Yhdysvalloissakin tilanne voi muuttua nykyisen hallituksen aikana.

Ulla Ora

Yhdysvalloissa ikäihmisille on toistaiseksi suositeltu kahta koronarokotetta vuodessa toisin kuin Suomessa.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan kahden vuosittaisen rokotuksen suositus ikääntyneille ei Suomessa ole järkevää nykytilanteessa. Sairaalassa hoidettujen koronatapausten määrä koko maassa on noin sata viikossa, eikä esimerkiksi viime kevään aikana ole ilmennyt merkittävää tautimäärien kasvua.

– Rokottaminen ei ole järkevää, koska mRNA-rokotteen 50–60 prosentin tartunnan suojatehon kesto on lyhytaikainen. Vaikutus on alle puoli vuotta. Rokottamiseen käytettävä resurssi ja hyöty eivät kohtaisi, jos tällainen suositus annettaisiin, sanoo Nohynek.

Yksityiseltä puolelta mahdollista saada rokote

Nohynekin mukaan myös Yhdysvalloissa rokotussuositukset voivat muuttua uuden hallituksen aikana. Päätöksen asiasta tekee kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä, jonka viime viikolle suunniteltua kokousta on toistaiseksi siirretty.

Kokouksessa oli tarkoitus keskustella koronarokotussuosituksista vuosille 2025–2026. Yhdysvalloissa rokotus on ollut ilmainen vakuutusohjelmiin kuuluville. Se on mahdollista ottaa myös yksityisesti.

– Myös Suomessa on mahdollista saada rokote maksullisena yksityisen terveydenhuollon kautta.

Nohynekin mukaan koronan ilmaantuvuus Yhdysvalloissa on samaa luokkaa kuin meillä.

Sairaalatapauksia hyvin vähän

Nohynekin mukaan ei voida ennustaa, milloin seuraava koronapiikki tulee, vai tuleeko lainkaan.

– Ajatellaan, että ihmisillä on jo hyvä suoja saatujen rokotteiden ja useasti kohdattujen SARS-CoV-2-virusten vuoksi. mRNA-rokote ei tuo paljoa lisää suojaa tässä tilanteessa valtaosalle väestöstä, sanoo Nohynek.

Sairaalassa on Nohynekin mukaan enää hyvin harvoin potilaita, jotka tulevat sinne vain koronan vuoksi. Yleisempää on, että koronaa on potilailla, jolla on useita perussairauksia ja jotka saattaisivat joutua sairaalaan minkä tahansa hengitystieinfektion vuoksi.

THL:n suositusten mukaan rokotusta suositellaan edelleen etenkin 80 vuotta täyttäneille ja vakavasti sairaille sekä immuunipuutteisille. 75–79-vuotiaille rokotusta suositellaan esimerkiksi influenssarokotusten yhteydessä. Päivitettyä koronarokotetta voidaan tarjota myös muille 65 vuotta täyttäneille ja 18 vuotta täyttäneille perussairauksia sairastaville.

Jos on jo sairastanut koronan, suositellaan rokotteen ottamista aikaisintaan puolen vuoden kuluttua sairastamisesta.

Lue lisää: Koronarokote aktivoi T-soluvälitteisen vasteen

Lue lisää: Kolme askelta väärään suuntaan

Kirjoittaja

Ulla Ora

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030