Terveydenhuolto

Ulkomaille hoitoon hakeutuminen ei ole lisääntynyt

Kela korvaisi hoidot ulkomailla, mutta suomalaiset valitsevat mieluummin paikallisen terveydenhuollon palvelut.

Anne Seppänen

Suomalaiset eivät näytä hakeutuvan aiempaa enemmän hoitoon ulkomaille, vaikka Kela korvaa sitä nykyisin aiempaa paremmin.

Kela korvaa asiakkaalle sairaanhoidon kustannuksia, jotka ovat syntyneet hänen hakeutuessaan hoitoon toiseen EU- tai Eta-maahan, Sveitsiin, Britanniaan tai Pohjois-Irlantiin. Hoitoon voi hakeutua joko omatoimisesti tai ennakkoluvalla.

Tämä perustuu EU:n potilasdirektiiviin.

Vuoden 2023 alusta Kela on korvannut hoidon kustannuksia enintään saman verran, mitä vastaava hoito olisi maksanut potilaan omalla hyvinvointialueella Suomessa.

Ei merkittävää muutosta

Vuonna 2023 Kela teki sairaanhoitokustannuksista 3427 ratkaisua, jotka liittyivät omatoimiseen hoitoon hakeutumiseen toiseen EU-maahan. Sairaanhoitokorvauksia maksettiin 341000 euroa.

Ratkaisuja tehtiin lähes yhtä monta kuin vuonna 2022. Maksettujen korvausten määrä on kuitenkin kasvanut, sillä vuonna 2022 korvauksia maksettiin 209000 euroa.

Alustavien tilastotietojen perusteella ratkaisujen määrä tulee olemaan tänä vuonna samansuuntainen kuin edellisvuosina.

– Muuttunut korvausmalli ei näytä toistaiseksi lisänneen hoitoon hakeutumista ulkomaille. Kuluvan vuoden aikana ratkaisuja on annettu hieman enemmän, mutta muutos ei ole ollut merkittävä. Hylkäävien päätösten osuus on sen sijaan kasvanut aikaisemmasta. Tämä johtuu muun muassa siitä, että erikoislääkärin antaman hoidon korvaaminen edellyttää, että hoitoon on ollut lähete. Asiakkaat eivät vielä ole hahmottaneet tätä, kertoo suunnittelija Johanna Eklund  Kelan rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmästä tiedotteessa .

– ­Uudesta korvausmahdollisuudesta ja lisääntyvästä eurooppalaisesta liikkuvuudestamme huolimatta ylivoimainen valtaosa suomalaisista valitsee edelleen paikallisen terveydenhuollon palvelut sairauksiensa hoitoon. Toistaiseksi näyttää epätodennäköiseltä, että perus- tai erikoissairaanhoidon saatavuusongelmiin olisi merkittävässä määrin ratkaisua saatavilla ulkomailla annettavasta hoidosta, toteaa Kelan johtava ylilääkäri Janne Leinonen tiedotteessa.

Hammashoito kiinnostaa eniten

Vuonna 2023 puolet ratkaisuista koski ulkomailla annettua hammashoitoa. Tämän jälkeen eniten ratkaisuja tehtiin lääkkeistä, lääkärikäynneistä ja hoitoon liittyvistä matkoista.

Korvausten osalta suurimmat kulut syntyivät EU-maissa tehdystä kirurgiasta ja hammashoidosta.

– Korvaustavan muuttuminen ei ole vielä juurikaan vaikuttanut ulkomaille hoitoon hakeutumisen syihin. Ulkomaille on perinteisesti hakeuduttu erityisesti hammashoitoon ja tämä näkyy Kelaan saapuvissa korvaushakemuksissa edelleen, Eklund sanoo.

Lue lisää: Kohta hoitoa voi hakea ulkomailta ja Kela maksaa

Lue lisää: Mehiläinen värvää suomalaisia hoitoon Viroon

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030