Terveydenhuolto

Ukrainan sota näkyy Puolustusvoimien terveysasemien käynneissä

Ymmärrys koulutuksen tarpeesta on kasvanut palvelusta suorittavien keskuudessa.

Tiiamari Pennanen

Ukrainan sota näkyy Puolustusvoimien terveysasemien käynneissä. Ahdistuneisuus, univaikeudet ja masentuneisuus ovat tuoneet varusmiehiä ja vapaaehtoista palvelusta suorittavia naisia vastaanotolle.

Sopeutumishäiriödiagnooseissa ei kuitenkaan näy merkittävää nousua, eli palveluksen keskeyttäminen psykatrisista syistä ei ole lisääntynyt.

– Käyntejä on ollut, mutta en sanoisi, että ne ovat välttämättä lisääntyneet. On vaikea verrata, kun tilanne on vasta alkanut ja kriisi on kesken. Toki ihmiset ovat jännittyneitä ja huolissaan, kertoo psykiatrian ylilääkäri, lääkintäkomentajakapteeni Kai Vilkman .

Vähemmän käyntejä on nyt ollut kuin koronaepidemian alkuvaiheessa. Koronan aikana käynnit terveysasemilla, sosiaalikuraattorin tai sotilaspastorin luona lisääntyivät merkittävästi. Poikkeusolot vaikuttivat suoraan palvelusta suorittavien arkeen tupien altistumisten, karanteeniolojen ja lomajärjestelyjen kautta.

Nyt joukko-osastoilla ja terveysasemilla toimivilta kollegoita Vilkman on kuullut, että varusmiesten kanssa käydyissä keskusteluissa huoli on ollut vähäistä. Ennemminkin ymmärrys koulutuksen tarpeesta on selvästi kristallisoitunut ja motivaatio parantunut.

– Lääkintäkoulutuksessa olevat henkilöt ovat nyt keskittyneempiä ja motivoituneempia.

Maanpuolustushenki on lisääntynyt muuallakin. Aluetoimistoille tulee runsaasti kyselyjä reserviläisiltä, miten pääsee kertaamaan. Valmistuneet lääkärit ovat tiedustelleet, miten pääsee poikkeusolojen lääkintäharjoituksiin. Moni käy armeijan ikään kuin alta pois ennen lääkiksen opintoja, mutta kertausharjoitusten kautta voi kouluttautua poikkeusolojen lääkintään. Myös lääkisläisten kiinnostus sotilaslääketiedettä kohtaan on kasvanut.

Toisaalta vastakkaistakin suuntaa on havaittu: siviilipalvelukseen hakeutuminen on lisääntynyt palveluksessa olevien ja reserviläisten keskuudessa.

Lue myös

Siviliilääkärin lausuntoon perustetaan paljon

Vilkman painottaa sitä, että on tärkeää, että henkilön palveluskelpoisuus arvioidaan jo siviilissä ennen palvelukseen astumista. Etenkin psykiatriseen oireiluun tulisi kiinnittää huomiota.

- Monesti aluetoimistolle tulee vain kopio sairauskertomuksesta, josta saattaa puuttua diagnoosi perusteluineen ja suositus palvelukelpoisuusluokasta.

Tämä on ongelma, koska lääkäri aluetoimistolla ei tutki potilaita, vaan päätökset perustetaan pääosin siviilissä tehtyyn lääkärinlausuntoon. Siitä tulisi näkyä potilaan kertomuksen lisäksi myös lääkärin tiedot voinnista ja suositus palveluskelpoisuudesta.

Jos mielenterveysongelmia tulee palveluksen aikana, Puolustusvoimissa on hyvät valmiudet auttaa.

– Siviilissä moni masentunut jää yksin kotiin eikä hae apua. Täällä jos joku selkeästi ei jaksa ja voi huonosti, se näkyy. Tupakaverit ja esimiehet huomaavat.

Sosiaalikuraattorin, sotilaspastorin ja terveysaseman yhteistyöllä voidaan puuttua ongelmiin. Joukko-osastoissa on myös kriisikoulutettuja sotilaita. Jos on pahempia psykiatrisia vaikeuksia, voidaan tarvittaessa ohjata erikoissairaanhoitoon.

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030