Työuupumusta ei voi hoitaa pelkillä sairauslomilla
Tutkijoilta uusia suosituksia ongelman hallintaan.
Työpaikkojen valmiuksia tunnistaa, käsitellä ja ennaltaehkäistä työuupumusta tulee parantaa. Lisäksi on tärkeää kehittää terveydenhuollon osaamista, yhtenäistää työuupumuksen oirediagnoosikoodin käyttöä ja laatia kansallinen hoitosuositus, todetaan Työterveyslaitoksen ja Tampereen yliopiston selvityksessä .
Työuupumukseen liittyviä käytäntöjä tarkasteltiin kymmenessä Euroopan maassa. Tutkittavia maita olivat Suomen lisäksi Ruotsi, Tanska, Hollanti, Belgia, Ranska, Saksa, Espanja, Italia ja Latvia. Aineisto koostui asiantuntijahaastatteluista ja kirjallisista dokumenteista.
Työuupumukseen liittyvät käytännöt vaihtelivat eri maissa. Esimerkiksi Italiassa ja Latviassa työuupumus luokitellaan ammattitaudiksi, ja Ruotsissa lisäksi sairaudeksi. Saksassa on käytössä asteittainen työhön paluun malli, jossa työtunteja lisätään vähitellen kuntoutuksen tai sairauspoissaolon jälkeen.
– Suomessa olisi välttämätöntä, että työhön paluuta tuettaisiin paremmin, ja sitä seurattaisiin pidemmällä aikajänteellä. Lisäksi on tärkeää pohtia, miten ottaisimme psykososiaaliset riskitekijät yhtä vakavasti huomioon kuin työn fyysiset kuormitustekijät, sanoo professori Anne Mäkikangas Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksesta tiedotteessa .
– Samalla on tärkeää muistaa, että meillä on olemassa työuupumuksen hoitoon toimivia rakenteita, kuten kuntoutuskurssit ja työterveyshuolto.
Tulosten perusteella suositellaan Suomeen yhdeksää toimenpidettä.
– Työn arjessa tarvitaan toimia, jotta ihmisiä ei hoideta pitkillä sairauslomilla ja ilman, että tehdään parannuksia työoloihin. Toimet tarkoittavat esimerkiksi työuupumuksen mahdollisimman varhaista tunnistamista ja käsittelyä, esihenkilöiden kouluttamista, psykososiaalisten tekijöiden huomioimista ja paremman yhteistyön rakentamista, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.
Näitä suositellaan
Selvityksessä suositellaan Suomeen yhdeksää toimenpidettä. Kaksi niistä liittyy työuupumuksen ennaltaehkäisyyn, kaksi terveydenhuollon toiminnan kehittämiseen ja viisi työuupumuksen määrittelyyn ja hoitoon.
1. Ennaltaehkäisevissä toimissa on tärkeää parantaa työpaikkojen valmiuksia tunnistaa ja kohdata työuupumus mahdollisimman varhain esimerkiksi resursoimalla esihenkilötyötä ja vahvistamalla eri toimijoiden välistä yhteistyötä.
2. Vahvistetaan erityisesti nuorten valmiuksia ennaltaehkäistä ja käsitellä työuupumusta koulutuksen, mentoroinnin ja perehdytyksen avulla heidän siirtyessään työelämään.
3. Tautiluokitusnäkökulmasta työuupumus määritellään Suomessa ICD-10-luokituksen koodilla Z73.0, joka ei ole sairausdiagnoosi. Terveydenhuollossa on tarve kehittää osaamista edelleen työuupumuksen tunnistamisessa ja hoidossa sekä yhtenäistää käytäntöjä esimerkiksi lisädiagnoosikoodin käytössä.
4. Työterveyshuollon potentiaali työuupumuksen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa on hyödynnettävä ja huolehdittava, että muusta terveydenhuollosta on toimiva läheteyhteys työterveyshuoltoon, jotta työjärjestelyihin voidaan vaikuttaa.
5. Yleisellä tasolla työuupumus-termin johdonmukainen käyttö ja oireiden kuvaaminen muun muassa uupumus- tai burnout-sanojen sijaan selkiyttäisi keskustelua, sillä se tuo esille ilmiön työperäisyyden.
6. Z73.0-koodin käyttö nykyistä johdonmukaisemmin lisädiagnoosina ja sen yhteydessä käynnistyvä työterveysneuvotteluprosessi lisäisi tiedonkulkua eri toimijoiden kesken ja antaisi mahdollisuuksia korjaaviin toimiin.
7. Selvitetään, onko työuupumus mahdollista määritellä lääketieteellisestä näkökulmasta sairaudeksi ja minkälaisia vaikutuksia tällä olisi Suomen sosiaalivakuutusjärjestelmään ja sen rahoitukseen.
8. Hoitokäytäntöjen edistämiseksi tarvitaan Käypä hoito -suositus tai konsensushoitosuositus.
9. Työuupumuksen jälkeisen työhön paluun tukemiseksi on syytä laatia työpaikkakohtaiset ohjeet, jotka kirjataan työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan.
